Kiitos blogistin perässähiihtäjille! Havuja prkl!
Bloginpitäjän iltalenkki oli täynnä sisäistä vavistusta ja alkavaa ahdistusta. Sairastunko bloginarkomaniaan, osaanko tarjoilla härskiintymättömiä tuotteita kuluttajille, onko tähdissä elämää josta kertoa blogin seuraajille? Vai tsuumaanko sittenkin maan matosiin, pieneliöihin ja mikrobeihin?
Mutta taidankin kirjoittaa tästä aamusta, jolloin päätin tapani mukaan lähteä aikaisin kuntosalille. Ennen kuin kukko kolmasti laulaa ja sika röhkäisee pahnoillaan. Tahtoo sanoa: kello kuudeksi. Salikassi nojaili eteisen ovipieleen läpi pimeän syyskuun yön odottaen aamuista lähtöä.
Mutta suljinkin herätyksen ja käänsin sian tapaan kylkeä pahnat kahisten.
Hulluko nyt kuudeksi kuntosalille lähtee? Hieltä haiseva lihava tyttö joka tapauksessa siellä lahnustaa toista nauhaa kohti epätodennäkösitä painonlaskua ja pakottaa sivusilmällä vahtimaan, römähtääkö nauhalle pitkin pituuttaan kaikkinen kiloineen, shortsinliepeet imeytyen juoksumaton koneistoon. Ehkä koko ihminen tunkeutuu mattonauhan välistä ja katoaa litteroituna kuoren sisään? Teräskuori pullistuu, saumasta tirskahtaa vatsarasvaa. Vain juomapullo ja hikipyyhe jäävät muistoksi kulkijastamme.Jämäkällä, mutta salamannopealla päätöksellä päädyin kääntämään kylkeä. Ihmisen pitää pystyä määrätietoisiin ratkaisuihin.
Mutta joka kerran on Big Benin kellonkumahduksiin havahtunut, nousee sian tavoin lopulta pahnoiltaan. Hyppäsin siten housuihini ja kaasutin kuntosalin sijasta työmatkalle. Mikä ihanuus: ei ruuhkautuvia autoja, ei jonoa tehtaan portilla, ei jalkakäytävällä kurvailevia kiireisiä pyöräilijöitä. Oma rauha ajella ja olla!
Työpaikalla valo paloi vain siinä huoneessa, jossa aina on liikaa töitä.
Jossa ruuhka synnyttää ruuhkaa ja työt silmikoituvat uusiksi töiksi kuin hyytelöeläin, joka jakautuu jakautumistaan lopulta valloittaen koko maanpinnan alkuliman tavoin.
Aamun jumalaisessa rauhassa otin pannusta kupposen tuoretta kahvia, avasin tietokoneen ja kurkistin tähän päivään. Näin siellä: herra Tuppuraisen, Tappuraisen ja Turhapuron. Muumipapan, Mörön ja Haisulin. Miinan ja Manun, Peppi Lotta Sikuriinan, hevosen ja Herra Tossavaisen.
Keitähän näen ensi kerralla?
Teidän,
Helga v. K-V
P.s. Yritin värkätä sivua niin, että RSS-syötteet toimisivat. En tiedä, mistä niihin pääsee kiinni ja tuliko URL-osoite oikein. Let me know, yritän säätää uudelleen.
3 kommenttia:
Miten samalla aaltopituudella voimmekaan olla, kun sinä olet kirjoittanut syötteistä ja varhaisista kanoista, oma päivän tekstini käsittelee sokeita kanoja ja dataa. Siitä tulikin mieleeni, että muuan ystäväni on pystyttänyt kesäkanalan, jonka nimi on kukkenheim, ja nyt saamme tietää pystyttävätkö taidepiirit ympärivuotisen lähessamannimisen nokkimispaikan. Ei kukko käskien laula, mutta ehkä sinä Helga von K-V. voisit jotain kiekaista. Kiitos inspiroivasta blogistasi!
Thänks! Onko blogia sielläpäin? W.S.E. Kukkenheim? H.v.K-V
Toki blogi on, olen pahoillani näistä mitäänsanomattomista nimistä, kun ajattelin, että vain viestillä on väliä, ei viestin tuojalla, tervetuloa vierailulle http://whatsoever-sowhatever.blogspot.se/ Helga von K-V, vai voiko sanoa tuttavallisesti Helga von vaan?
Lähetä kommentti