Farväl, adieu, auf Viedersehen, goodbye! ... ja näkemisiin uudessa blogissa!

Hyvä lukijani,

bästa läsare.


Kuten aiemmassa tekstissäni kerroin, on tullut aika vaihtaa blogipohjaa.
Helga alkoi suoltaa juttujaan eetteriin 21.9.2013. Takana on:

- 5 1/2 vuotta
- 635 blogitekstiä

Niitä on tilastojen mukaan käyty lukemassa 70 992 kertaa. Mutta älköön lukijani vain luulko, että täällä hyväuskoisia höppänöitä ollaan, ehei! Olen nimittäin analysoinut blogiini kohdistuvaa liikennettä ja tiedän, ettei kaikkien lukukertojen takana suinkaan ole fyysinen henkilö.
Siitä kertoo jo yksi blogipostaus, joka on vedellyt kärkisijoille. Nimittäin "Japanilaisia tawashi-pesusieniä". Kuka täysjärkinen bloginlukija nyt haluaisi sankoin joukoin rynnätä lukemaan japanilaisista tawashi-pesusienistä. Ei kukaan muu kuin joku aasialainen hakukone..

Ja siinäpä onkin yksi blogialustan vaihdon syistä. Kaiken maailman epäselvät hakukoneetkin ovat metsääni haravoineet, enkä ihan kaikista haravanheiluttajista pidä. Semmoisia me suomalaiset ollaan: tarkkoja tonteistamme. "Pääsy kielletty" ja "Täällä vartioin minä!!"

No, eipä tuosta nyt sinällään ole haittaa tullut kellekään. Mitään viruksia tai matoja ei kenenkään nahkoihin ole niistä tarttunut sen enempää lukijalle kuin itsellenikään.

En vain pidä tahoista, jotka saitillani kruisailevat, kun olen analysoinut sivuuni kohdistuvaa liikennettä. (Ole huoleta, mitään IP-osoitteita tai persoonia en paljasta.)

@@@

Ai, että what´s next?
Bloginpito jatkuu toisessa osoitteessa toisella nimellä. En toki ole hyväuskoinen senkään suhteen, mutta toisen projektini kautta siitä on jo hieman kokemusta. Blogi vaihtanee nimeäänkin, eikä ole enää näillä spekseillä löydettävissä uudelta alustalta.

Kuinka toimia halutessaan jatkaa blogini seuraamista?

Tee näin:

Laita email-viesti osoitteeseen:
helgavkv@gmail.com

...ja kerro viestissä kuka olet (esim. nimimerkkisi) ja laita vaikka yhteys, jota kautta aikanaan olet blogini bongannut. Tunnistan vanhoilta ajoilta nimimerkkisi kerrassaan mainiosti. Muistan kyllä kaikki nickit. Jos email-osoitteessasi on nimesi, en missään tapauksessa sitä julkista missään ja säilytän lukitussa kaapissa, josta avain on heitetty hukkaan. :D

Mikäli hoksasit blogini jonkun toisen blogin tai yhteyshenkilön kautta, niin laita blogin nimi tai muu tieto, josta yhteyden voi hahmottaa. Mikäli haluat liittää muuta tarkentavaa tietoa, niin tunnistan hahmosi vielä paremmin (esim. asuinympäristösi tms.) :D

Vastaan emailiisi ja annan kulkureitin uusille urilleni.

Kiitos kaikille ja kirjoittelemisiin!

"Niin kauan sulle kirjoitan, kun käsi kynää kantaa.
Niin kauan sua muistelen kuin Luoja luvan antaa." 

Helga

Naamarasvaa, hierottuja kyynärpäitä ja blogini siirtosuunnitelmia

Mikä tämä on - siinäpä mysteeriä kerrakseen :)

Olipa kerran, kauan kauan sitten - ja onpa onneksi vieläkin - kaveri, joka jostakin omituisesta sattuman oikusta oli käynyt kosmetologikoulun ennen yliopisto-opintojaan (ei lääkäri). Toisinaan viihdytimme - ja onneksi viihdytämme vieläkin - toisiamme käymällä debattia eli väitösluontoista, sinällään hyvinkin hyväntahtoista, sanailua keskenämme. Aihepiirit ovat moninaiset ja ne polveilevat mitä merkityksellisimmällä tavalla asiasta toiseen ja kohtsiltään neljänteen ikään kuin hienoinen tuulenvire niitä ohjailisi.

Yksi lempiaiheistamme on naamarasva. Hän kosmetologikoulutuksen aikanaan saaneena on hieronut nahkoihinsa vaikutteita, jotka meikäläisen inhorealistinen riivirauta silppuaa mennen tullen. En nimittäin millään muotoa usko näihin purkkiloihin, enkä katso kuuluvani sen varallisuusluokan ihmisryhmään, joka kykenisi satsaamaan yhteen voidepurtiloon vaikkapa kuusikymmentä euroa. Sula mahdottomuus: annan sen vaikka viikkorahaksi talonmiehelle. Mutta hän käyttää sen voiteeseen ja mikäs se minä olen sitä arvostelemaan! Omat on rahavaransa (tavallinen palkansaaja).

Mitä tämä nyt mihinkään liittyy? Kerron sen oitis, sillä lukijani odottanee sitä jo malttamattomana. Se liittyy kuvaan. Kuvassa on nimittäin erään hiushoitotuotteen korkin päälle puserrettuna kiemura naamarasvaa, jonka koukkuun jäin saatuani epähuomiossa näytepakkauksen.
Koska blogini ei kerää roposia miltään liikeyritykseltä tahi lyhyttavarakaupalta, en mainosta voidetta sen enempää. Mutta rasvaista se on ja riittoisaa! Naama suorastaan kiiltää kuin voipaketissa pyöräytettynä. Tuoksu on huumaava ja kaikkinensa tuotteesta tulee tunnelma kuin kirmaisi vielä nuorissa neljänkymmenen ikävuosissa. Hintako? Iso tuubi maksoi noin kuusi euroa.

Yhden hyvän neuvon näissä rasva-asioissa olen häneltä sentään saanut. Se on tämä:
"Pyöräytä aina lopuksi käsistäsi rasvat kyynärpäihisi. Ja saatpa nähdä, että ne säilyvät siloisina aina arkkuun asti."

Voi että tuo ikivanha kaveri on huumori-ihmisiä. (Hän lähetti mulle naistenpäivänä sen monia kanavia pitkin tulleen kimittävä-äänisen pesukarhun sijasta hylkeen, joka kiroili kuin vanha tuhma.)
Lähetän hänelle mitä lämpimimmät ajatukset Kanarian koneeseen, jolla lienee vetämässä hiilijalanjälkeään Euroopan ilmatilaan.

@@@

Note to self. Laitan tämän tähän, jotta muistan watsappata sen työhuonetoverilleni, joka on kova lukemaan kirjoja ja osoitti kiinnostusta tähän teokseen. Ehkä lukijanikin haluaa siihen perehtyä, jos kohta se on kyllä aika raju kuvaus neuvostoelämästä ja vaikuttaa dokumentääriseltä, vaikka lieneekin proosaa. Mutta nuo tarinat eivät voi olla kirjoittajan omasta päästä. Niissä täytyy olla edes hitunen taustatarinan tynkään.

@@@

Olen ajatellut siirtää blogini uudelle alustalle. Se on tämän blogialustatuottajan kirjoitusalusta:
https://wordpress.com/create-blog

Vielä en ole tehnyt lopullista päätöstä. Lukijani kysyy ehkä syytä. Syy liittyy haluun päästä Googlesta eroon, koska en ole aivan tyytyväinen siihen, ketkä blogiani näyttävät selailevan. Lukijallani ei ole hätää! Olen sairalloisen tarkka siitä, ettei vääriä elementtejä kulje nettimaailmassa ainakaan meikäläisen kautta kenenkään harmiksi. Naamakirjassa ihan vietävästi harmittaa ihmiset, jotka jakavat jotakin mainosroskaa tyyliin "Lampolan lämpimäiset- leipomon tuotteita arvotaan nyt sille, joka ilmoittaa kaikki kaverinsa tänne" ... ja antaa siinä samalla ihan kädestä pitäen kaverinsa fb-sivun kontaktiksi jonnekin kolmannelle osapuolelle, joka myy osoitteita eteenpäin. Toivottavasti lukijani ei mene tykkäilemään minkään kenkäfirman, rättikaupan tai naamarasvatehtaan sivustoja! Ei kannata myöskään festareita tms. mainostella, sillä ne on samanlainen koukku tai emme ainakaan voi olla varmoja, etteivät ole. Kyllä uskotaan vähemmälläkin, että kulttuuri-ihminenhän tässä fb-kontaktissa on kyseessä ja viimmosen päälle.

Eniveis, jos joku tätä lukeva haluaa siirtyä perääni, niin ei hätää. Annan kyllä ajoissa koordinaatit, minne tarina jatkuu.

Eihän tässä ole vasta kuin kohta 700 päivitystä tehty tälle alustalle. Vielä puuttuu tuhat ;)

Voimia tulevaan viikkoon,
#Helga

Elämän renkutusta, nettivihaa ja omahyväisiä puheita

Retkieväs

Nyt on kevät tullut ja ihmistä siunataan upeilla keleillä!

Jos kohta onkin ollut vähän härdeliä, on sentään ehtinyt pysähtyä miettimään elämän hyviä puoliakin. Ihminen ei koskaan voi olla tarpeeksi kiitollinen elämästään, vaikka vastoinkäymistenkin keskellä. Henki kumminkin pihisee. Se on pääasia, sillä ilman sitä ei ole mitään, ei vastoinkäymisiäkään. Vain tyhjää, tyhjää.

Mikäli lukijani on harras uskovainen, sallin sen mielihyvin ja pahoittelen omaa käsitystäni elämän jatkumisesta kuoleman jälkeen. Vaan iloittakoon niin kauan kuin vaellusta jatkuu, olipa rajan toisella puolella sitten mitä hyvänsä! Toki jokainen ajattelee, että mikäli jotakin on, se ei ainakaan helvetti ole. Sinnehän joutuvat vain tuhmat, eikä meistä kukaan koe olevansa siinä rykelmässä. Eikö ole hassua sinällään: ketä siellä sitten on, jos ei kukaan mene?

Vaan nytpä heti keksin vastauksen tuohonkin dilemmaan, siis mitä helvettiin tulee. Siellä on tietysti Johaug ja kaikki hiihtokilpailuissa voittaneet douppaajat. Suomalaiset on tietysti taivaassa, koska eihän nyt suomalaisurheilijat tietenkään mitään douppaile, muut ne vain sitä tekevät (esim. norjalaiset). Mehän ollaan niin hemmetin rehellistä kansaa, kaikessa (vino hymy).

@@@

Jeloustoun, vai mitä niitä rengasmerkkejä onkaan.

Olen elämäni ensimmäisiä kertoja törmännyt nettivihaan.
Kyse on niinkin tunteita kuohuttavasta asiasta kuin koiran ostaminen. Koko koirajuttu saa jotkut ihmiset aivan pois tolaltaan. Olen hevossivuilla innocent bystanderina niin ikään seuraillut, kuinka kiivaasti jotkut immeiset reagoivat jonkun toisen viattomaan kommentointiin tai kysymykseen. Piileekö lemmikkieläinten omistajissa aggressioita? Niitä ei äkkinäinen osaisi arvatakaan, kun niinkin lempeästä harrastuksesta on kyse. Toki suurin osa on tietysti asiallista porukkaa, mutta räikeimmät tapaukset sitäkin räikeämpiä.

Olen joskus kuullut sanottavan, että eläinpiireissä on yliedustetuna ihmistyyppi, joka tulee eläinten kanssa paremmin juttuun kuin edustamansa eläinlajin kanssa, nimittäin homo sapiensin siis. Saattaa olla perää.

Vinkki: Älä mene kyselemään koirapalstoilta mitään. 

@@@

Päivän klapit

Kehun vielä Yle Areenan "Pyöreä pöytä"- ohjelmaa*, mikäli lukijani pitää ajankohtaisista aiheista keskustelemisesta. Monenlaista juttua ajassa ja ilmanalassa tulee itsellä seurattua ja lohdullista on havaita, että samanlaisia hulluja löytyy muualtakin. Jollei muualta, niin radiosta :)

*Siellä on myös pari armottoman idealistista täti-ihmistä, joiden unelmatorttumaiset näkökannat täyttävät hyvin Helsingin Sanomien taannoisen lapsellisen projektin kriteeristön omalta osaltani ("Tapaa päinvastaisten mielipiteiden edustaja leivoskahvilassa"). Voi nähkääs vaikka kotisohvalla harjoitella itsehillintää korvanapit päässä tarvitsematta liikkua konditoriaan naurettavuuksia kuuntelemaan. Onneksi siellä on edes joskus Sirkka Hämäläinen ja Taru Tujunen.- Tämä oli sivuhuomautus.-

Kun keskustelen sattuneesta syystä varsin laajan ihmisjoukon kanssa, havaitsen etteivät kaikki suinkaan seuraa aikaansa. Tai ota selvää, mitä joskus on tapahtunut. Tätä on myös kollegion keskuudessa. Se on hämmentävää ottaen huomioon, että kyseessä on pitkälle koulutettua porukkaa, jotka on kyllä hyvinkin aktiivisesti osanneet lukea mm lääkiksen pääsykokeisiin tenteistä puhumattakaan. Mikä hitto niihin sen jälkeen iski? Laput silmillä ja korvillako kulkevat vaiko tieteellisen lehdistön julkaisut silmäinsä edessä 24/7 ?

"Ole tyytyväinen itseesi, jos olet profeetta - omasta mielestäsi."
Fake Philosophy.

Näihin itsekeskeisiin puheisiin jätän lukijani toipumaan omituisista turinoistani ja toivotan hyvää alkavaa viikkoa, menipä se sitten työpaikalla lusiessa tai komeissa keleissä ulkoillessa.

Helga

Intialaisia hiihtokilpailuja ja itsekseen soittelevia puhelimia

Hauska tuoli Intiassa.

Pitäisi varmaan lähteä Intiaan.
että pääsisi karkuun tätä karmeaa hiihtokansan hypetystä, jossa toosa kuin toosa parkuu eetteriin kisatunnelmia. Kun telkkarikin on tuossa Talonmiehellä ollut auki, olen sivuvilmällä neljä (4) kertaa nähnyt jonkun suomalaisen pojanklopin kaatumisen ladulle. Tullut milloin uutisista, milloin epähuomiossa eetteristä lipuvasta urheiluruudusta. Pitäisi paeta etelänmaille. En ehkä ole ainut, joka ei nauti toosan huutamisesta (tapaan huomenna toisenkin).


@@@


No, sain osani urheilusta minäkin tänään. Olen meinaan aika innokas ulkoiluihminen. Eilen kiipeilin yhdessä sillassa (sic! :D) ja tänään ajelin pyörällä, joka tuli korvaamaan hevosta. Ilma oli raitis ja kaunis heti aamusta. Pääsin hyvään vauhtiin ja korvanapeista tuli mieliohjelma Yle Areenalta (Pyöreä pöytä), kun puhelin soi. Piti pysähtyä kaivamaan luuri taskusta ja vastaamaan, kun ei äkikseltään osaa korvanapeista asentaa puhelinta soittotilaan pyörän selässä.
En tunnistanut näytössä olevaa numeroa. Vastasin ja huutelin hallootakin, mutta luurin toisesta päästä ei puhuttu mitään. Sieltä kuului kraah-kraah kraah-kraah: ilmiselvästi joku oli hiihtämässä ja puhelin soitteli omia aikojaan.


Kotona paiskasin numeron "Kukasoitti"-palveluun. Kas: ikivanhan ex-työtoverin puhelin se siellä oli soitellut itsenäisesti kuten vuosien varrella aiemminkin, useampaankin kertaan. Kerran jopa soitin takaisinkin aatellessani, että jospa hällä kumminkin oli jotain asiaa tai vaikka joku pulma. Ei vastannut. Ehkä puhelin oli äänettömällä? Joka soitolla on kuulunut kävelyn tai hiihdon ääniä. Luulisi, että ainakin jälkikäteen havaitsisi asian. Pieni tervehdys tai lyhyt anteeksipyyntö ja kevään toivotukset olisi minusta huomaavaista ja paikallaan.
(Laitoin numeron estoon. Miksi numeroni muuten ylipäätään on hänen puhelimensa valikossa enää?)

Laitetaan nyt näitä vanhoja Intian kuvia tähän.
Yhden norsun selässä pääsin maharadjan majalle. Norsukuski oli äkäinen,
kun antamani seteli oli hänen mielestään liian pieni, vaikka norsukyyti oli kyllä jo
huolellisesti maksettu etukäteenkin. Ymmärrän: köyhiä ihmisiä.

@@@


Edellisen tarinan ydinviesti: ihminen tulisi pienestäkin huomaavaisuudesta iloiseksi. Ja kääntäen: huomaavaisuuden puute tekee surulliseksi.
Mutta on ihmisiä, jotka vain kelaavat eteenpäin, tohottavat, kruisaavat, porhaltavat, rynnivät, paiskautuvat, kaahaavat ja kiitävät. Eivät ehkä niin pistä merkille muita ihmisiä ryntäillessään.


@@@


Päivän hyvä työ: soitin lupaukseni mukaisesti pitkällä sairauslomalla olevalle henkilölle. En tiedä toinko päiväänsä virkistystä, mutta vähäksi aikaa ainakin aatoksensa katkesivat sairaudesta, jota nyt potee.
Katson asiaa omahyväisesti niin, että tämäkin pieni teko on pisarana suuressa ihmisten huomioimisen meressä omana pienenä, kannettuna oljenkortena. Ilmastonmuutoksesta ja lentokonekaasuista ollaan kovasti huolissamme, mutta kuinka paljon kannetaan huolta ja vastuuta siitä, että oma korsi tulee kannettua Ihmiskunnan Huomaavaisuuden Suureen Heinäkasaan?


Vuosia sitten naapurissa asunut viisas ihminen antoi jääkaappimagneetin, jossa (edelleen jääkaapin ovessa) lukee näin:


"Joka päivä ei tarvitse tehdä jotakin suurta. Mutta aina voi tehdä jotakin hyvää."


Tämä viisaus sopisi näin hiihtokilpailujen kuumimpana sesonkina vaikka hiihtäjän numerolapun reunukseen kirjoitettavaksi.
Pysyisi asioiden tärkeysjärjestys mielessä.


Näihin puheisiin,
Helga

Toinen on opas, toinen on kuski.



Appelsiinia ja mantelikalaa

Mandelfisk

Matkustan tässä työmatkalla eräässä julkisessa kulkuneuvossa,
jossa edessäni istui nuori poika, joka luki Raamattua. Piti virittää silmälasinsa sopivalle korkeudelle, että onko kyseessä muistikirja vaiko ihan tosiaan pyhää sanaa. Kyllä se sitä oli. Nykyajan nuorisoko pilaantunutta?


@@@


Eilettäin työmatkatyöpäivän jälkeen tuumailin siinä erään paikkakunnan sairaalan edustaa mittoessani, että olipa sentään mummolassa mummon uunissa lämmittämä lihapiirakka kahdella nakilla herkkua kerrassaan. Kävi mielessä kulkisiko lähikauppaan ostamaan paketillisen nakkeja kera lihapiiraan ja laatisi iltansa ratoksi sairaalan poliklinikan kahvihuoneessa iltapalan.


Läksin siitä lompsimaan ja väistelin pillit punaisena kiljuvaa sairasautoa huokaisten helpotuksesta, ettei tarvi ottaa ovista sisään ketään henkitoreista, vaan voi keskittyä vaikkapa ajattelemaan ruokalajeja. Siinä kulkiessa vei tieni jonkun matkan päässä olevaan pikkukauppaan, josta läksi mukaan kuvan mantelikala. Ei hullumpi iltapala sekään ja mitä maittavin kerrassaan. Ravitsevakin, sillä kaloreita näytti olevan 175 sataa grammaa kohti ja kun kala-ateria taisi olla neljänsadan gramman huiteilla, oli päivän kaloritarve hoideltu viimeiseen tappiin. Mitään lisukkeitahan tuohon ei tarvita mukaan.


Laitan tähän äkkiä vähän hedelmiä vastapainoksi.

@@@


Hemmetti, että nuo ihmiset jaksaa lärpättää kännykkään kulkuneuvoissa.
Ensin kuunneltiin keski-ikäistä setämiestä, nyt lärpätyksen hoitaa nuori tyttölapsi, siinä kahdenviiden ikäinen. Jeesusteippiä pitäisi olla mukana. Välillä yskiikin niin räkäisesti laittamatta rikkaa ristiin. Pärske vaan käy. Hrrrr.


...mutta eipä ollut Jesaria, vaan oli putkilollinen tonnikalatahnaa ja kolme karjalanpiirakkaa. Vedin ne kylmän viileästi repusta ja tursotin melkein koko putkilollisen ennen kuin naapurimatkaajat ehti kissaa sanoa. Retkeilijällä ei pursotusputkilo ole keskellä kämmentä, sanoisin.


@@@


Onko tässä nyt lähdettävä siitä, että tässä käy kuten matkoilla yleensäkin. Että pitää ryhtyä vähän torkkumaan ja odottelemaan, josko jossain vaiheessa päästään perillekin.


Joten ei kun illajatkoja!
Helga


Lentopetauksia, korkeanpaikan leirejä ja isännänmöllejä

Tässä metsämökkini.
Täällä sitä saa ihminen olla rauhassa. Ei tule sukulaisperhe yllätysvierailulle, eikä työkaveri kerjää mahdollisuutta käydä parin päivän ilmaisella lomasella miehensä kanssa, "kun lomamökit on niin kalliita vuokrata nykyään".


Kamppeita tuonne on vähän hankala roudata, mutta mökin takaosassa on pieni veivi, jolla rompetta voi nostella pienellä korilla ylös mökkihin. Vaikka esim. kaljapullojen vinssaaminen on vähän työlästä, on mökin asemoinnissa se hyvä puoli, että esim. hirvet havaitsee helposti sivuikkunasta tiirailemalla. Hirvikiväärihän tuolla joka tapauksessa täytyy kaiken varalta olla jo ihan turvallisuussyistäkin. Karhut on nykyisellään näetsen sen verran kovia kiipeilemään, ettei otsolle ole juttu eikä mikään kipaista illanpäälle vähän tervehtimään.


Kovalla tuulella on jonkun verran tekemistä ja saa sanoa, että hatustaan joutuu aika ajoin kiinni pitelemään ynnä pedistään, ettei tule nk. lentopetiä (ks. selitykset alla). Kaljapullot onkin viisain sijoitella tarkasti semmoiseen paikkaan, etteivät puuskaisella kelillä kellahda kerrassaan hyllynreunan yli laattialle. Matot on naulattu kiinni, että pysyvät kuosissaan ja se helpottaa siivoamista mitä merkittävimmässä määrin, kun ei tavan takaa tartte ryhtyä niitä ulkona kopistelemaan.


Tykkylumen kanssa oli vähän propleemaa ja meinasi katto kerta kaikkiaan linttautua sisään, mutta tiukasti pystysuorahan pitelemällä sai mökin takaisin ryhtiinsä. Kallellaan se on, mutta turhan vaativainen ei sentään kannata olla tässäkään asiassa.


Hyysikkä on muutaman kuusen päässä samoissa korkeuksissa. Siellä voi rauhassa istuskella ovi selällään, sillä mitään kulkijoiden ruuhkaa alueella ei ole.


@@@


lentopeti = juopottelun jälkeen makuulle käydessä ilmenevä sängyn lentoon lähteminen. Voidaan hillitä tahi tyyten estääkin laskemalla toinen, mutta vain toinen, jalka lattialle. Sillä toimella saamme pedin kätevästi kiinnitetyksi tukevasti lattiaan. (Samassa huoneessa on toisinaan myös tehtävänsä väärinkäsittänyt kattolamppu, joka arvelee olevansa tuulettimen propeli.)


@@@

Hiihtäminen on aika älytöntä hommaa.
Eilisiltana latvukseen soitteli vanha kaveri, joka on kova tyttö hiihtämään. Häntä ei pitele pakkaset, eikä vesikelit, vaan hiihtää lätäköistäkin läpi niin, että rapa roiskuu. Kerroin hänelle tapauksen, joka sattui eilispäivänä. Jouduin nimittäin tilanteeseen, että ladulle pysähdyttyäni ilmestyi kantapäiden taakse isännänmölli, joka oli (sääkin pirun huono) niin kärmeissään joko a) itselleen b) yhteiskunnalle c) elämälle, että hän oli päättänyt noudattaa koululaisten aikanaan rallattamaa mottoa:
"Ei väistytä, ei väistytä!"
Muistattehan poikalasten entisvanhan huvittelun, jossa ideana oli muodostaa useamman pojan rivi ja lähteä kolaamaan kaikki vastaantulijat huutamalla taisteluhuutoa: ei väistytä!
Isännänmöllillä oli ehkä jääneet koulumuistot alitajuntaan, sillä hän kirjaimellisesti oli hiihtää ylitseni ellen olisi väistänyt oikealla puolellani olevaan umpihankeen. Äijä veteli ohi naama norsun...lla, mulkaisi vihaisesti ohimennessään ja suksi tiehensä. Olin sanalla sanoen ällistynyt: tähänkö on tultu! No, kansallisuus ja paikkakuntalaisuus jäi epäselväksi, kun k*sipää ei sanonut sanan sanaa. (Ei edes kiitosta.) Saattoihan se olla joku ulkomaalainenkin - laitetaan vaikka ruotsalaisten syyksi. (Suomalainen hiihtopukumerkki sillä luki takissa ja malli semmoinen 10 vuoden takainen, että kantasuomalainen mölli se oli.) Ois pitänyt kampata sauvalla.

Mä olen yrittänyt ryhtyä prouvain tavoille ja
siirtyä valkoviiniin pikkurilli ojossa. Mutta
oli miten oli, niin olut on ihan super.

@@@


Hiihtäminen on ihan reikäpäistä hommaa. Kraah-kraah kraah-kraah vaan rahnustetaan eteenpäin kuka mitäkin vauhtia ja milläkin tyylillä. Ei katsella sivuille, ei taivaalle, ei mihinkään, krahnustetaan vaan ikään kuin jotkut pöljät vailla mitään järkevää ajatusta. Monella lienee mielessä, että kun saa nämä kilometrit suoritetuksi, pääsee a) saunaan b) syömään c) kaljalle d) humpalle e) sielunrauhaan, että tulipa päivän suorite tehdyksi ja taivaspaikka on lunastettu.


Mutta yksi on homma ylitse muiden tässä hiihtohelvetissä. Ihan pelastus, etten sanoisi. Ja se on siinä, kun laittaa romuluiset jokapaikan sukset jalkaan, ottaa laajasompaiset teleskooppisauvat, lyö repun selkähän ja suksii hevonjeeraan pois ihmisten silmistä ja kiillotetuilta latuverkostoilta. Humpsii hankea hiljalleen, kattelee naavaa puiden oksilla, ihailee taivasta ja kuulostelee metsän eläimiä. Näkee teeriä, jotka nousevat kiepistään. On naakkoja ja haukka kaartaa taivaankantta. Viime keväänä oli kliimaksi, kun olin maastossa pyörän kanssa ja kotka kaarteli yläpuolella. Wau! Siinä on meikäläisen huippuhetket. Että mä odotan kevättä, kun hanget alkavat sulaa ja purot solista! Silloin mä heitän repun selkään ja lompsin semmoisille paikoille, joissa ei rinnerokki raikaa, eikä vastaantulevien peililasit häikäise.


Hyviä latuja itse kullekin
toivoo Helga

Luopumisia hernekeittopurkin äärellä ja monenlaisia ystävyyksiä

Kuva omasta varastosta

Lunta riittää.
Ja ulkona tulee oltua liian vähän. Ensin oli pakkaset, nyt on lunta ja sohjoa. Tänään oli tarkoitus käydä ostamassa uudet sukset, mutta tuli vähän työperäistä oheisohjelmaa. Kauppaan ehdin piipahtamaan välttämättömästä syystä (Talonmiehen hommia normaalisti).

Säilykepurkkihyllyn luona pysähdyin, tuijotin hernekeittoja ja havahduin ajatukseen, että mulla on ollut aika paljon luopumisia viime aikoina. Huoliakin on. Ja paljon töitä.
Näin viime yönä unta entisestä hevosestani. Kaipailen sitä ja ratsastamista, vaikka järki vetää hätäjarrua: ei, ei! Mutta tuntemuksiin ei järki auta.
Siis luopuminen: hevosesta.

Iltalenkit on jääneet, aamulenkeistä puhumattakaan. Odotamme kiivaasti, että toisessa maassa asuva äitikoira jo olisi suosiollinen ja heittäytyisi pentuihin päin.
Vanha koira pyrkii mieleen ja tuo kyyneleen silmäkulmaan.
Siis luopuminen: koirasta.

Vanha äiti höpäjää ja kerää kuravesiään vateihin talteen. Ei joka päivä muista lastensa määrää, eikä tähdellisempiäkään asioitaan. Odottelee poispääsyä ja rehellisyyden nimissä on sanottava, että ammatin vuoksi en minäkään näe sitä enää mitenkään huonona vaihtoehtona ottaen huomioon hänen alunperin varsin aktiivinen luonteenlaatunsa ja se, mitä siitä enää on jäljellä niin fyysisesti kuin psyykkisesti.
Siis luopuminen: edeltävästä sukupolvesta.

Erään lähiomaisen elämä on sillä mallilla, että pidätämme henkeä koko porukka sen suhteen mitä tuleman pitää ja mitä ei. En mene enempää yksityiskohtiin henkilönsä suojaamiseksi, vaikka paljon tuosta olisi ammennettavaa ja opittavaa - opittukin on.
Siis luopuminen: toivosta.

Lisäksi on tullut luopumisia muutamista hyvistä ystävistä, joiden varaan on aiemmin laskenut. Taustasyiden läpikäymisestä on ollut opittavaa - ja opittukin.

Vaan pahin oppi on tullut havahtumisesta seuraavaan seikkaan:
Pitkäaikainen ystäväni on kiinnostunut minusta vain tarvitessaan ammattiani terveysasioihinsa. On terve kuin pukki, mutta hyvin huolestunut terveydestään (joka siis on erinomainen). Tarvitsee minua selittämään, miksi munuaisarvonsa on viitealueen yläkolmanneksessa (siis normaali joka tapauksessa), mitä lääkäri hänen varaamallaan ihan turhalla käynnillä tarkoitti sanoessaan, ettei ole syytä enempiin kontrolleihin. Entä miksi hänellä on pakotusta siinä-ja-tässä? Pitäisikö verenpainetta seurata tiheämmin? Onko siippansa syytä varata aika lääkäriin, koska... jne jne.
Minusta on hyötyä ja sen vuoksi olen tarpeellinen ystävägalleriassa.

"Kaikille ihmisille on hyötyä siitä, että tuttava on lääkäri." 
Fake Philosophy

Hän moittii minua liiasta työnteosta, mutta lastaa siitä huolimatta kuormaani omilla terveyshuolillaan. "Pitäisi osata vähentää töitä!" hän puhkuu. Kunnes huomaan faktan, jota hän ei ole tullut ajatelleeksi. Että teen vain sen, mistä maksetaan palkkaa aivan kuten hänkin aikanaan omassa ammatissaan.
Jos töistään kieltäytyy, kieltäytyy työnantajakin palkan maksusta.


Siis luopuminen: vilpittömästä ystävyydestä.
Se on yksi pahimmista luopumisista. Melkein kuolemaakin pahempi.

@@@

Paljon on kuitenkin ystäviä turuilla ja toreilla edelleen. Iloa heistä! Ammattitaustoja on monenlaisia, sama elämänkokemusten kanssa. Osalla on raskaita asioita takanaan, osa on ainakin näennäisesti päässyt helpommalla. Ilo on olla kontaktissa ihan livenä ja sosiaalisenkin median kautta sanottakoon siitä välineestä mitä tahansa. Toiset ovat avoimempia ja paljastavat korttinsa sellaisenaan aivan kuten reaalimaailmassakin tekevät. Toiset taasen ovat arempia ja varovaisempia ja mielellään vähän kiillottelevat asioita parempaan päin kuten heille on luontaista. Jokainen kuitenkin omanlaisensa ja kaikkea ymmärretään kuten ystävyyteen kuuluu.
Huomenna tapaan ikivanhan kaverin, jolle voi tilittää ihan mitä vain ja olla varma siitä, että tulee sekä ymmärretyksi että hyväksytyksi.

"Antaa kaikkien ystävien kukkia, kukkia vaan."
Fake Philosophy

Hyvää tulevaa ystävänpäivää,
Helga

Kiinalaisia viisumihakemuslomakkeita ja siirtoelimiä

Vanhan talon rauhoittavia tunnelmia kaukana Kiinasta.
Kuva otettu vuodenpäivät sitten.

"Vasten auringon siltaa säteet myöhäiseen iltaan sinut vierelleni tuo..." Trala-laa.

Olin jo lähdössä Shanghaihin, mutta matka torppautui ennen lähtöruutua. Nähkääs, hyvä ainut lukijani, Kiinanmaalle ei mennäkään heittämällä. Sinne pitää olla viisumi. The Visa.

Kiinan viisumin saa Kiinan suurlähettiläältä, tsing tsig tsing. Viisumihakemus ei olekaan mikään pikkujuttu. Kiinan viisumihakemuksessa on puolenkymmentä sivua. Se tulee palauttaa Kulosaareen, joka sijaitsee Suomen valtion alueella Helsinki-nimisessä kaupungissa, joka ei kiinalaisia kiinnosta.

Kulosaarta lähestyttäessä laitetaan silmät vinoon, ovesta sisäänastuessa nostetaan äänitaso oktaavia kimeämmäksi ja tökätään koreasti sormenjäljet suurlähettilään sinikantiseen vihkoon. Oma passi tulee olla mukana. Siitä otetaan ehkä nurkan takana laittomia kopioita Kiinan salaisen poliisin arkistoon. Vissiin. Ja nämä tiedot kun laitan tähän, niin häviän ihan saletisti linjoilta ennen aamuruskoa. Saa sanua, että meleko varmasti. Että zaiijian vaan teillekin.
Napsun linkki

"Kiinalainen kuni ajaa tsing-tsing tsing!" lauletaan lastenlaulussa. Ja tässä teille kiinalainen juomalaulu.
Kiinalainen juomalaulu

...että sanon kiinalaisille, jotta pitäkää tunkkinne. Enpä ois halunnukaan tulla pääskysenpesäkeittoanne syömään, eikä kiinnosta kyllä paistettu koirakaan, eikä kärmes. Tässä yhteydessä kerrottakoon, että tapasin joskus 90-luvulla yhden kiinalaisen, joka kertoi rinta rottingilla, että ellei saa siirtoelintä Suomessa, niin ei ole temppu eikä mikään hommata se Kiinassa.
...että pitäkää siirtoelimenne ja viisuminne. Prkl.

@@@

Asiasta kuudenteen mennäkseni, niin Paula Koivuniemi on kyllä kovan tason mimmi. Juuri nyt tulee randomilla Juutuupista musiikkia ja Paula vetää komeasti "Sua vasten aina painautuisin" (1978). Kerrassaan komeaa laulantaa!

Laulusta tulee mieleen joitakin aikoja sitten kuulemani tunnustus, jossa henkilö x kertoi suhteestaan naimisissa olevaan henkilöön z. Watsappailevat päivittäin. Perhe pyörii ympärillä, kun tyyppi salaviesteilee toiselle paikkakunnalle. Tätä sanoisin petokseksi pahimmasta päästä. Talousrikokset on pikkupala kaakkua tämmöisen rinnalla. Enkä syytä nyt henkilöä x, vaan tuota kaksoiselämän eläjää, nilviäistä sanoisin. Että ei kun viisumi Kiinaan vaan nilviäiselle lopuksi elämää ja pääskynsylkykeittoatriat hamaan kuolonpäivään. Koirasta tehdyt paistokset on tällä tyypille liian hyvää settiä.

@@@

Pittääkö tästä sitten lähteä johonkin muuhun viirusilmien maahan, häh.
Vai pysyäkö sittenkin kotomaan kamaralla.

Tämmöisiä ne on hyväosaisen länsimaisen pullamössökansalaisen aatokset. Mutta oon minä painanut duuniakin ja sitäpaitten matkailujutussa on toinenkin puoli. Nimittäin koira, joka rantautuu huusholliin jossain vaiheessa tämän vuoden puolella. Sitten ei lähdetä enää minnekään vähään aikaan, vaan ryhdytään paikkailemaan jälkiä, siivoamaan pissoja ja taistelemaan uusimmat villasukkansa äkkiä kaapin päälle naskalihampaiden ulottuvilta.

Näihin aatoksiin,
Helga

Ps. Kaikki kysyy (jopa email-teitse) vieläkö ratsastan. Sanon, että en. Vielä. Kävin juuri eilen tervehtimässä hyvää tuttua, jolla oli kipsi nilkasta reiteen ja monen kuukauden sairausloma. Pysyy realiteetit mielessä itselläkin.

Ole pienistä hetkistä onnellinen

Enjoy the little Things! Perjantai, eikä töitä viikonloppuna. Jesh!


@@@


Istun työhuoneessa yksinäni.
Sieraimiin kantautuu pakkasen tuoksu. Todennäköisesti suurin osa meistä suomalaisista haistaa pakkasen jo sisätiloihin ainakin sairaalassa, jossa ilmastointi on tehokas (yleensä). Ikkunasta näkyy pimenevää taivasta ja lumista katonharjannetta.


Minulla on yhteinen, rauhallinen työhuone ikäistäni merkittävästi nuoremman kollegan kanssa. Hän kääriytyi vällyihinsä, nakkasi repun selkäänsä ja häipyi tiehensä. Aikoi tänä viikonloppuna matkustella pitkin Suomenmaata. Liittynee maailmankatsomuksellisiin kuvioihinsa. Olemme kuin kaksi marjaa: kirsikka ja oravanmarja. Siis erittäin erilaisia, mutta meitä yhdistää musiikki. Hän on taitava pianisti ja kaavailen säestäjäksi itselleni ;) Olen ehkä joskus paljastanut, että soitan muutamia soittimia, joista pääasiallisin soitin on nyt palautunut vankasti kehiin solistin kuoltua. Solistina oli koira, joka hoiti kakkosäänen veisaamisen siinä määrin tehokkaasti, että se käytännössä torppasi soittoharrastukseni vuosiksi. Sitä palosireeniä ei nimittäin jaksanut kuunnella kukaan.


@@@


Viereisellä koneella tuijottaa tutkimushakemus.
Voin kertoa, ettei rikospoliisi ole ainut, joka kamppailee rekisterilupaviidakossa. Nettipoliisihan ei saa pitää kirjaa netissä havaitsemistaan pedofiliaan viittaavista henkilöistä, koska se on laiton rekisteri. Nähkääs, pedofiilin yksilönsuoja vaarantuu, jos hänen nimensä kirjataan rekisteriin, johon ei ole rekisterinpitolupaa. Hyi hyi, se olisi perin tuhmaa. Kaikista nimilistoista pitää olla rekisterilupa, joka anotaan Ukko Ylijumalan rekisteritoimistosta, tarkemmat yhteystiedot ks. Franz Kafkan romaanista "Oikeusjuttu".
Voin kertoa, että ihan mahdottomaksi on mennyt kaikkinainen lupaviidakko - jota suomalainen toisin kuin eräiden muiden EU-maiden kansalaiset - noudattavat aina tunnollisesti ja kirjaimellisesti. Olemmehan traarinajan byrokratian nöyrimpiä oppilapsia ja rakastamme, kun saamme olla tunnollisia ja kunnollisia, rehellisiä ja lainkuuliaisia. "Älä tallaa nurmikoita!" Ja mitä tekee toinen samanmoinen? Hän vahtii, että sääntöjä noudatetaan. Muistan lapsuudesta puistonvahdin, joka virkapuku päällä ajoi polkupyörällä vahtimassa, ettei nurmikkoja tallota.


Semmoista se on: rehellisyys maan perii. Mutta voin kertoa tottelemattomuutta provosoidakseni, että maailmassa, Euroopassakin, on maita, joissa viis veisataan EU-säännöksistä ja tehdään kuten itseä huvittaa. Tälläistä näkee vaikkapa tutkimusmaailmassa, jossa kaikki eivät ota asioita niin kirjaimellisesti kuin meikäläiset.


@@@

Mäpä kurkistan - asiasta ananakseen - hieman kesään tuon kuvan kautta. Hitonmoisen hauskaa oli päästellä maastopyörällä pitkin metsiä! Näin pakkasilla saa tuosta kuvasta oikein tuulahduksen ihanan raikkaasta metsäilmasta. Haaveilen keväästä ja pääsystä hiihtelemään jäälle ja metsään. Haaveena on myös hommata läskipyörä ja polkea jonnekin hiljaiseen metsään yöksi. Lähde mukaan!


Kesän kajakkiretki on jo valmisteluvaiheessa ja ajankohta päätetty. Laivueeseen kuuluu muutama muu melanheiluttaja tällä kertaa. Turmattia (retkiruoka) onkin vielä joitakin pussillisia viime kesästä jäljellä. Lisäksi rommia taskumatillinen ja kaakaojuomaa, johon rommin voi sekoittaa. Semmoista se on retkeilijä elämä, terveellistä ja pirskahtavaa.


Puhelin soi. Se on jälkeläinen. Hän on lähdössä Hevonjeeraan työreissulle ja kyselee, koska hepatiittirokotteen hänelle olen tuikannut. Siitä on yllättäen jo parikymmentä vuotta! Kyllä ne lapset sitten kasvaa nopeasti! (Kunpa reissu peruuntuisi viime hetkellä.)
Toinen laps lensi tänään rapakon taa. Tai taitaapa olla vielä matkalla jossain Atlantin yläpuolella.


Hemmetti, että tämä elämä on mennyt sellaiseksi, että edes lapsiaan ei enää pysty pitämään aisoissa.
Äidistä puhumattakaan.
Hän mietti sunnuntaina puhelimessa, montako lasta hänellä on. Arveli lapsia kyllä olevan ja muisti sitten sisarukseni. Minua ei muistanut. Haitanneeko tuo mitään. Pienellä johdattelulla kuoriuduin minäkin sitten munastani ja osasipa lopulta nimetä minulle puolisonkin. Se oli pikkuserkkuni, jolla on sama etunimi kuin Talonmiehellä.
Ei se ole niin nöpönuukaa.


Kiitos hauskasta seurastasi, ainut lukijani.
Lienee nyt lähdettävä jo kotiin. Tutkimusluvat saavat odottaa maanantaihin.


Helga


P. "Ole pienistä hetkistä onnellinen", lauloi Lasse Mårtenson. Ehkä joku vielä muistaa?




Monenlaista kulkijaa ja kansallisuuseroja



Kuva: Pixabay

Monenlaista kulkijaa on golfkentillä nähnyt.
Sekä kotimaista, että ulkomaista. Eilen pelattiin saksalaispariskunnan kanssa kenttää, josta jäi joku vuosi sitten pysyvä muistijälki, kun pelikavereina oli romanialaisia uusrikkaiden jälkeläisiä. Siinä ei ollut pikkurahasta ollut puutetta, kun nämä kaverukset oli laitettu englantilaiseen sisäoppilaitokseen käymään koulunsa loppuun. Rahalla saa ja hevosella pääse. Romaniassa rahaa on, jos sattuu kuulumaan oikeisiin piireihin, hekottelivat nuoret miehet. Pelivehkeet oli viimeisen päälle kuteita myöten.


Kentillä tulee hyvin esille se ihmisen sisäsyntyinen piirre pyrkiä jollakin aseella osoittamaan paikkansa eläinlajimme keskuudessa. Tätä ominaisuuttahan brändituottajat ovat aina hyödyntäneet: tyhmä ei ole se, joka pyytää, vaan se, joka maksaa. Ja kaikella on hintansa. Jos ranteessa kimaltelee tietynmerkkinen rannekello, ei se köyhälle sano paljon mitään, mutta sveitsiläiselle ja nykyään myös osalle venäläisistä kylläkin. Tälläkin alueella on residenssi, jossa asustaa vain sveitsiläisiä ja venäläisiä, koska hintataso on sellainen, ettei suomalainen, ruotsalainen, ranskalainen, tanskalainen tai saksalainen sinne lähde - ei ehkä, vaikka olisi rahaakin. Enkä sano, kumpiko edellä mainituista raharikkaista kansoista on se, joka suomalaisen sieltä häätää kauemmaksi. Ehkä sveitsiläiset (hymyilee vinoon).

Kuva: Pixabay

Sakemannien kanssa on pelattu myös muinakin päivinä.
Kenttiä on useita ja niillä näkee vähän erilaista sakkia. Ranskalaisia oli yhdellä kentällä niin paljon, että huh huijaa. Jollakin porukkamatkalla olivat ja täytyy kyllä sanoa, ettei heistä ole kovin kaksisia kokemuksia pelikavereina. Joku heitä aina häiritsee. Milloin seisoo väärässä paikassa avauslyönnin hetkellä. Nähkääs on niin, ettei saa sattua lyöjän näkökenttää häiritsemään, mutta silti pitää nähdä minne pallonsa lennähtää - onneksi naiset eivät pääsääntöisesti osaa hyvin pelata, eikä pallo painele satoja metrejä ilmassa. Myös kaikenlaiset äänet voivat häiritä. Se tosin pätee useimpiin tosikkopelaajiin: älä ryhkäise, älä yskäise, älä kalistua mailojasi, älä siirrä mailapussiasi, äläkä rapisuta mitään.
Eiliset sakemannit olivat ihan jees. He kertoivat, kuten sakemanneilla on tapana, menestyneistä lapsistaan (erään suuren firman pääjohtajana Intiassa) ja antavat kernaasti erilaisia normatiivisia neuvoja, kuten kunnon sakemannit konsanaan. Onhan kyseessä tarkka maa ja tarkat ihmiset. Onneksi me suomalaisetkin ollaan sellaisia "Älä tallaa nurmikoita"-ihmisiä. Koululaitoksemmehan on saanut esikuvansa Saksasta (totta muuten).




Kuva: Pixabay

Ruotsalaiset on hyvää peliseuraa.
Heitä ei nyt vaan täällä näy, eikä kuulukaan. Missä lie piileskelevät. Pelihommissa ollaan saatu ihan ystäviäkin ruotsalaisista pitemmäksi aikaa ja käyty heidän kanssaan pelaamassa sittemminkin. Tanskalaisia harvoin tapaa golfkentillä. Ehkä heillä on omat kentät niin hyvin käytössä, etteivät kaipaile ulkomaille. Saksassa on kuulemma nyt harvinainen vuosi: ympäri vuoden ei pysty pelaamaan.
Kerrottakoon, että eilen saksalaisrouva sanoi, että hänellä on roima. Näytti olkapäätä ja selitti saksaksi (lyhyt oppimäärä takana), että olkapää vihoittelee. Sanoin kyllä isännälle jo lähtöönsä, että rouvalla on takuulla kortisoni käytössä. Sittenpä osasin laskea 1+1=2 eli roima on tietysti reuma.


Kerrottakoon sekin saksalaisista, että toissapäivänä saksalainen Ernst-herra (noin 80v) kysyi muutaman ikimuistoiseksi jäävän kysymyksen Suomesta. Nimittäin nämä:
- Kuuluuko Suomi EU:hun?
- Onko Suomessa tulivuoria?
Saattaapa sanoa, jotta tiedämme mahdollisesti jossain määrin enemmän Saksasta kuin saksalaiset Suomesta. Tosin tämä ei perustu mihinkään tutkittuun tietoon.


Istun terassilla, kun naapuriterassia isännöivät britit ovat, käsittämätöntä kyllä, jossakin muualla kuin tupakoimassa tuossa vieressä. Pelikentän britit sitäpaitten kiilasivat (alkuun 2 miestä, sivusta tuli 3 lisää) minut golfkentän palvelupisteessä siten, etten ehtinyt jäädä asiaani selvittämään, kun pelikierros alkoi ja oli mentävä. Ihan ruokotonta käytöstä huomioiden, että olin sentään #meetoo- ihminen, siis naispuolinen ja nämä herrat sonnustautuneet golfasusteisiin pitäen itseään enemmänkin häävinä sakkina, kuten suurin osa kolopalloilijoista toki onkin.


@@@


Tähystän naapurihotellin pihalle ja mietin, että siitäkin voisi tehdä tähän päivityksen, sillä olen siellä kerran ollut varsin tilanteessa, jolloin mieli oli ihan maassa ja ensimmäisen illan itkin hotellin ravintolan ulkoterassin baarissa kaljalasin ääressä välittämättä pätkän vertaa siitä, mitä vieressäolijat siitä ajattelivat. Mukana oli pelikaveri eräältä paikkakunnalta, hyvin estynyt ja kaikkea pelkäävä, mutta miellyttävä naisihminen tyyppiä "Kympin tyttö". Hän taputti mua kömpelösti olkapäälle, sillä fyysiset tunneilmaisut hän on painanut jo pienenä tyttönä sielunsa syvimpään sopukkaan. Olisi ehkä saattanut auttaa, jos olisi saanut lahjan tulla äidiksi edes kerran elämässään. Sitä ei hänelle suotu. Lähetän hänelle virtuaaliset ajatukset ja kiitän kuuntelemisesta tuona hetkenä.


Nä, men fan också! Nu ska vi ut o. promenera!
Eläköön maamme toinen virallinen kieli!
(Nk. asiasta munakkaaseen.)


Hyviä pakkasia koto-Suomeen,
Helga

Kuvassa voisin olla minä, jos lisättäisi noin 35 kiloa.
Kuva on Pixabayn.



Everstinnaa, työlomaelämää ja keksittyjä viisauksia

Tervehdys mahdolliselle lukijalleni etelän mailta.
Tulin tänne vähän lomailemaan ja samalla tekemään etätöitä. Hullu yhdistelmä, mutta talonmiehenkin piti päästä vähän pakkasten keskeltä virkistäytymään. Tässähän tämä menee samalla.


Istun uimapuku päällä kuistilla ja kuuntelen kuinka paikalliset juttelevat keskenään aidan vierustalla. Kuuluu kattiloiden kalinaa, puutarhurin harjan rahinaa ja iloisia naurahduksia. Tämä miljöö on sellainen, ettei täällä ole lapsiperheitä. Kaikki kunnia heillekin, mutta mukava on myös nauttia rauhasta, kun omat kläpit on leivottu maailmaan.


Mukana on Rosa Liksomin "Everstinna"- kirja. Herkästi tulee mieleen, että everstinna kertoisi eversti Ragnar Nordströmistä, jolla tosiaan oli talonsa länsirajallakin. Aseita ehkä taisi kätkeä ja harjoittaa laivanvarustustoimintaa, puuhastella jääkäriliikkeessä ja IKL:ssä. Nyt, kun tuota kirjaa lukee, tulee väistämättä mieleen se, ovatko siinä kerrotut tapahtuman oikeasti sattuneet everstille. Että oliko se tosiaan tuommoinen seksihirmu? Mietin myös sitä, minkälainen mieli omaisilla on tästä kirjasta. Mutta ehkäpä Rosa on taustansa varmistanut - ja aina voi kirjailija vedota siihen, että keksittyä tarinaahan tämä vaan on. Mutta lukija voi ajatella toisin.


@@@


Täällä on tullut ajateltua myös erästä kaukaisempaa tuttavaa, joka tekee töitä aina. Aina, aina ja aina. Hän on opetustoimessa eräässä aikuisoppilaitoksessa. Työ on hänelle niin tärkeää, että jos tiedustelee kuulumisiaan, saa vakiovastaukseksi tämä:
"Voi voi, töitä töitä. Niitä vaan sitä riittää. Nytkin on ihan dead line yhdessä jutussa ja lisää on pyyntöjä vetämässä. Katsos, kun töitä riittää aina vaan!"
On jo hyvinkin eläkeiässä, niin on tullut vähän tiedusteltua, jotta jokos alkaa työrintamalla laskukiito häämöttää (ja tulee vähän muutakin tähdellistä elämään, mutta tätä en sanonut)? Ei veikkoste! Väärä kysymys: töitä nimittäin vaan riittää koko ajan.
Mutta vastikään kuulumisia puhelimitse toiselle paikkakunnalle vaihtaessa tuli tunne, että nyt on jotakin tapahtunut työorientoitumisessa. Sen verran himmeä oli ääni ja vaisu tunnelma kaikkinensa. Käsitin sitten hyvin hienokseltaan rivien väliin punotun tiedon (käsitinkö väärin?), että jotenkin häneltä oli vähennetty töitä ja vähän kuin sysätty kohti ulko-ovea. Huoleni on siinä, että jollei elämässä ole muuta tärkeää roolia kuin työrooli, niin eläköityminen voi olla tiukka paikka.


Take home message / note to self: ei pitäisi ottaa töitä lomareissulle mukaan. Sillä näin on sanottu: työ tekijäänsä kiittää oman aikansa. Ja katso: sitten tulevat muut ajat, joilla niilläkin on paikkansa! (Jos henki pihisee siis.)


Voikaa hyvin ja nauttikaan työelämän ulkopuolisista asioista, ihmisistä, eläimistä, kasveista, luonnosta ja hyvästä ruoasta. Ja hyvämielisemmistä kirjoista kuin tuo yllä mainittu.


teidän,
Helga

Yskä lähtee yskimällä ja mummo taivaaseen riitelemällä

Myskikurpitsa ja käsigranaattiomena

Yskä lähtee yskimällä ja nuha niistämällä. Wanha sanonta.

Vaan nyt on kyllä niin sitkeä yskänärsytys, että samassa työhuoneessa puuhaileva kollega tuumasi:
"Kuulostaa ihan astmaisen yskältä. Määrään sulle nyt inhaloitavaa, avaavaa ja hoitavaa lääkettä."

Nyt on sitten elämäni ensimmäinen inhaloitava eli sisäänhengitettävä lääke käytössä. Se on sitä samaa, mitä kuulemma urheilijat käyttävät. Heillähän on kaikkien muiden terveydellisten vaivojen lisäksi monella astmankaltaisia oireita (hymyilee vinoon). Nyt niitä on sitten mullakin.
Yskä jäi flunssasta ja liittynee poskiontelon tulehdukseen - tai sen jälkitilaan. Nyt tulee tekstiä, joka ei sovi lapsille eikä heikkohermoisille: lima valuu nenänielusta henkitorveen ja se yskittää.

Mun on kumminkin parasta olla viikonloppuna kunnossa, kun on isommat bileet toisella paikkakunnalla. Pitäiskös paukahtaa terveyskeskuksen päivystykseen tästä - kaikki -  mulle -  heti - tänne - nyt ja lyödä vihaisena nyrkkiä pöytään.

"Tämä on saatava pois ja heti! Kuuletteko: heti! Minulla on viikonloppureissu ja minä en aio sairaana mennä niihin juhliin, nih. Onko selvä! Että tänne nyt heti joku kuuri, jolla tämä saadaan pois huomiseksi."

Tämmöisiä tyyppejä muistan kaukaiselta terveyskeskusuralta. Heillä oli alkamassa kesäloma / hiihtoloma / pääsiäisloma / .... ja he halusivat, että parannan heidät heti. Koska loma menee muuten pilalle ja a) mökki on varattu b) on serkkutytön häät ja laulan siellä c) on matka Kreetalle d) on tulossa sukulaisia kylään e)...
Huh huh, että ne oli sitten hankalia tyyppejä, kun palkaksi sai vaan vihat niskoilleen.
"Eihän siellä Arvauskeskuksessa mitään osattu tehdä."
Hemmetti, että ihmiset osaa joskus olla ymmärtämättömiä sen suhteen, miten hyvin niillä on asiat kumminkin loppuviimetteeksi, kun siskontytön häät on niiden suurimpia ongelmia.

@@@

Talonmies osti kukkia hääpäivän kunniaksi. Ties monennenko.

Aion lähteä lähipäivinä myös ulkomaille.
Helppoa, kun ei ole vanhuskoiraa hoteissaan: ei tarvi ajatella sen selviämistä koirahoitolassa. Sen kun matkustelee.
Uusi koirapienokainen ei vaan ota käynnistyäkseen. Äitikoira seisoo jalat ristissä ja ajattelee ydinluita ja vapaan koiranemon elämää. Tassut kyynärpäitä myöten ristiin, että olisi suosiollinen ja heittäytyisi mukisematta pieniin päin. Ei tässä nyt jakseta enää kovin kauaa odotella, kuuletko äitikoira!

@@@

Myskikurpitsasta tuli erinomaista keittoa.
Kattelin vähän ohjetta netistä ja sokeltelin loput omasta päästä. Myskikurpitsa ammutaan ensin kasapanoksella kahtia (pirun kova kuori), sitten kaiverretaan siemenet ja niiden ympärillä olevat rihmat pois. Kuoritaan järkäleen puolikkaat moottorisahalla, pilkotaan. Heitetään kattilaan voita ja kurpitsanpalat, tiristellään. Viskataan pari desiä kiehuvaa vettä ja kanafondi. Annetaan hiljaa muhia niin kauan kuin huvittaa. Vetäistään bamix käyntiin ja soseutetaan. Tuossa vaiheessa voi joutua lisäämään vettäkin. Ja siinäpä se on, oranssi herkku. Vähän ranskankermaa silmäksi ja bon vojaas.

@@@

Sattuipa hassu tapaus tänään. Vieressä istui hieman hajamielinen mieskollega, joka mainitsi viikonloppuna käyvänsä sukulaisissa eräällä hieman erikoisemmalla nimellä paiskatulla paikkakunnalla. Koska sukunimensäkin on erikoinen, kysyin onko semmoinen pitkä, vaalea nainen hänelle sukua, sukunimi stemmaisi. Ihmetteli, olisiko X... mutta X on kyllä lyhyt. Jatkoin kuvailemista: sellainen vähän pullea, nyt jo liki kasikymppinen... Hän miettii, ei...ei nyt ei kyllä kukaan tule mieleen. Siinä vaiheessa aloin tapailla etunimeä: "Oliko joku Sofia-Lillukka (nimi muutettu) tai sinnepäin." Silloin hän hoksasi: "Joo! Se on mun äiti."
No, kukas sitä nyt enshätiin osaa äitiään ajatella.

@@@
Siitä tulikin mieleeni, että hyvin vaikeassa dementian vaiheessa nyt äitimuori vaeltaa. Ihan on kaikki pantu peliin hänen auttamisekseen, muttei suostu mihinkään. Ei mihinkään. Suuttuu vaan, on äkäinen ja syyttää meikäläistä elämänsä pilaamisesta. Olen ihan neuvoton. Kunnallinen puolikin on yrittänyt kaikkensa.

Pitää vissiin ostaa uusi pyörä, ajella sillä ulos enimmät höyryt ja ymmärtää, ettei kaikille vanhuus tule herttaisesti hymyillen. Sinänsä ikävää, että mummon  loppuajoista jää ikävä muisto. Hänen oma äitinsä oli itse lempeys viimeisille metreilleen.

Tasan ei käy onnen lahjat,
aprikoi teidän Helga

Päivän pikavoitto - pikaborssi!

Kuva kirjasta "Ruokatorstai", toimittaja Eeva Salonen,
Helsingin Sanomat

Päivittelen tänne nopean kauhallisen tälläistä keittoa, jota tuli keitellyksi tänään.

Kerrassaan nokkela homma! Jauheliha ja sipuli köllöttelevät pannulla ruskettumassa sillä välin, kun monitoimikoneella huitelet etikkapunajuuret raasteeksi. Mausteet sekaan ja laitoin paprikan jämät myös. Ranskankermaa jos on pisteeksi i:n päälle, niin avot! Vähemmän tarkkanäköisille ohje vielä tässä:

@@@

On nyt jo jonkun aikaa tullut luetuksi norjaa, kun on vähän sinnepäin tässä bisneksiä erään harrastustoiminnan tiimoilta ja emailailen ruotsiksi, men de svarar på norska. Hassu kieli luettuna tuo norja. On kuin ruåtsia, mutta seassa on ihan outoja sanoja, kuten "kone", jonka olen päätellyt tarkoittavan vaimoa. On se! Kova kone! Osa sanoista on ymmärrettäviä, kun ne lukee itselleen ääneen.

Tulee myös norjalaisista sanomalehdistä lueskeltua ja seurattua sydän vereslihalla tuota hirveää Norjan lumivyöryonnettomuutta. Riipaisee syvältä, kun itsellä on tuon ikäisiä miespuolisia jälkeläisiä. Kaiken kukkuraksi yksi on saanut työnsä vuoksi kutsun pitemmälle työkeikalle paikkaan, joka ei ole poliittisesti seesteisimpiä maailmankolkkia. On lähtemisensä päättänyt, että mitäpä muorilla siihen sanomista. Tänään tuli vaihdetuksi asian tiimoilta ajatuksia. Yritin vaihtaa omat ajatukseni ajatustensa tilalle, muttei mennyt läpi ;) 

No, sanoin sitten huolettomasti, että siellä ne äidit katselee ylös vuorille Norjassa sydämet särkyneinä ja siellä ne Etelä-Ruottissa Kim Wallin vanhemmat tuijottavat ehkä edelleen merelle sukellusveneen jälkiä tapaillen ja Pluran luolassa kuuluu vieläkin omaisten huokauksia ja tsunam...

Ei auttanut. Väittää, että kotomaassakin voi tapahtua mitä tahansa.

(Lähetän sydämiä ja lämpimiä ajatuksia miniän suuntaan! Voi hemmetin hemmetti. En taida uskaltaa miniälle nyt mitään viestiä laittaa. Tai taidanpa: laitan huomenna pelkän sydämen. Kyllä arvaa mitä tarkoitan. Nokkela naisihminen.)

@@@

Norjasta vielä sen verran, että omituinen kidnappaus. Norjalaisen firmanomistajan kone (vaimo) on kadonnut, kun kotoa on haettu ja kidnapattu jo ti uke sedan. Heh, joudun ehkä leuhkana suomentamaan: 10 viikkoa ja sedan on ruotsia, ehkä se oli norjaksikin "sedan" (tuskin). Mutta uke on viikko ja tirsdag (oliko se dag tuo loppu...) on tiistai.

Minen oikeen usko, että kone olisi kidnapattu ja jätetty huonolla norjankielellä vaan lappu köökipöydälle, että viety on. Ettei vaan ois ... No icke ja usch. Näin lukee kadonneesta koneesta tänään:

Den 68 år gamle ektemannen og milliardæren skal da ha søkt etter sin jevngamle kone.

Se on isännänmölli lähtenyt konettaan hakemaan heti pari tuntia katoamisen jälkeen. Tuo jevngamle kone tarkoittaa isännän kanssa samanikäistä konetta.

Hyvä pikaborsseja!

Helga

#ajatusjohuomisessa #vanhustenhuoltotapaaminen #keskentyöpäivän #vanhaäiti #kukahoitaamunpotilaatsillävälin? #työeiodota #miksivastaanottojonotvenyvät #äitiseonmullakin #kuinkarepeänkahteenpaikkaan #muutomaiseteiehdi #niilläontärkeämmäthommat

Kaksi on yksi, yksi on nolla

Kuva: Juutuupi, thumbsup piste com.
Kuva on muualta Norjasta, eikä liity tämän viikon surullisiin tapahtumiin.
(Väännös linkkiosoitteesta, jottei hakukone hakkeroidu sivulleni)

Kattelin sivusilmällä pitkin päivää juttua, joka on itsellekin tuttu.

Nimittäin riskinottoa tilanteessa, jossa ei ihan sataprosenttista takuuta ole turvallisuudesta. Meitähän on sellaisia, jotka ehdoin tahdoin hakeutuu näihin tilanteisiin. 
Lähetän syvimmän osanottoni omaisensa ja läheisensä Tamokdalenissa menettäneille. 
Jag deltar i sorgen. (hjärtat här) 
(Tähän perään piti tulla merkeillä kirjoitettu sydän, mutta tulikin jotakin html-kieltä, jota en saa pois.) (Sainpa ehkä sittenkin?)
@@@
Kuvia siivotessa on tullut myös takaumia omista hieman epästabiileista reissuista.
Tulee mieleen viime kesä, kun otsikon mukainen viisaus kävi konkreettisesti toteen ollessani yksin keskellä ei-mitään. Päätin piipahtaa erään tunturin laella, vaikka edessä oli monta sataa (600? en muista enää tarkkaan) metriä louhikkoa, siis rakkaa. Siinä oli ahnehtiessa koossa oikein retkeilijän perusvirheet. Eli että juotavaa on liian vähän ja kello on jo aika paljon huomioiden laskeutumiseen kuluva, siinä vaiheessa vielä täysin epäselvä aika-akkuna ja pimeän tulo.

Saatan siis hyvin ymmärtää näitä onnettomia Pohjanmaan rannikon poikia ja Ruotsin tyttöä, joilla ylöspäin nousu - ehkä huiputtaminenkin - kutkutti siinä määrin, että harkintakyky ja vaarantaju saattoi pettää. Ehkä yhdellä retkueen jäsenistä jokin piippari hälyttikin, koskapa kääntyi takaisin. Kaikista meistä ei ole siihen, ei minustakaan, mutta onni on ollut myötä tähän asti.
@@@

Kuva: itte

Kun nyt katselen ja vertailen Garminin gps-kapuloita ja syynään Tuupista viime kesänä ostamani Garmin InReach Explorer- satelliittipaikantimen tietoja, niin jenkkipojan esittelyvideossa lausuma viisaus "Two is one. And one is zero." kilahtaa tajuntaan kuin metrinen halko. Minullehan kävi juuri noin. Hukkasin Maanmittauslaitoksen kartat sisältävän Garmin Trex20s- kepsini louhikkoon. Jäljelle jäi tuo InReach. Ehkä jo selvitinkin täällä jutun ja sitä myöten toistan itseäni. Mutta oli kyllä onni myötä, kun InReach kyseli heti parikin kertaa jo hyvissä ajoin tunturia lähestyessä, että oletko varma, ettet halua, että tallennan kulkujälkesi.  Eihän se tiennyt missä maastossa kuljeskelen, kun ei osaa ajatella ;D, enkä osannu itsekään. Mutta sen verran havahduin asiaan, että painoin "hyväksy"-nappia. Härveli alkoi kaikessa hiljaisuudessa napata satelliitista 10 min välein kulkureittiäni. Ilman sitä olisin todennäköisesti tällä hetkellä pakkotyöleirillä jossain päin Siperiaa.*

Opetus: jos kruisailet itteksesi syvissä metsissä, osta tuo InReach. Sillä saa nappia painamalla helikopterin ilmaan, jos hätä tulee.

(*Lukenut liikaa Svetlana Aleksijevitsin Neuvostoihmisen loppua)
@@@

Norjan hallituksen sivuilla on ohjeita näihin lumivuörytilanteisiin ja muihin ongelmiin, joita liikkuessa voi kohdata. Riski lumivyöryonnettomuuteen on kuitenkin ihmisen elämässä influenssatappiota merkittävästi pienempi, mikä sekin käy Norjan hallituksen sivuilta ilmi. :) Siellä on siis x-akselilla kirjattuna todennäköisuus ja y-akseli kuvastaa tapahtuman seurausten vakavuutta.

Norjan hallituksen sivu luonnonolosuhteista

Kaikkinensa kamala tapaus. Ja kuten sanottu, niin inhimillistä ja etenkin nuorille aikuisille tyypillistä, sillä kolmkymppiset miehethän ne tuommoisissa olosuhteissa suksivat. Satun ihan tuntemaankin tälläisiä, vaan niin on heilläkin meno hilliintynyt sitä myöten kun on tullut perhettä ja ohimot lähteneet pakenemaan kuin avalanche. Tuleepa heti mieleen myös kolmen kouluikäisen äiti, joka lennätyttää itsensä sinne tänne Alpeille helikopterilla ja laskee sieltä suorassa kulmassa alas. Kuvia tietysti naamakirjaan videonpätkineen. Kypärään kun saa kamerankin, niin ei kun menoksi - ja maine kasvaa.

Siitä tulikin mieleeni, että hommasinhan se kypäräkameran minäkin pari vuotta sitten juuri ennen kuin sattui pieni hevoshaaveri. Koska sitä ei saanut kypärään kiinni muuta kuin tarraliimalla, niin asia jäi vaiheeseen. Talonmies sanoi sairaalan ensiavusta potilaspetiltä soittaessani, että harmi, ettet ehtinyt asennuttaa sitä kypäräkameraa. Sanoin, etten tohtinut, kun olisi kypärä mennyt piloille :)

Kuva: Helga
(Tällä reissulla mua vähän pelotti edellisenä päivänä, kun oli niin juukelinmoinen aallokko.)

Meillä on tälläinen huumorintaju keskenämme. Jossain määrin extreme-tyyppinen ja erikoinen, mutta hekotellaan näille moneen kertaan jälkikäteen kahden kesken. Ei näitä äkkinäinen ymmärtäisi, osa suuttuisikin ja kuka mitäkin alkaisi saarnata riippuen siitä, mikä rele niillä päässä kolahtaisi kakkosasentoon. Tavallisimmat reaktiot tässä:
1. Hyi mitä julkeutta! Vakavia tilanteita nämä on ja...pälä pälä pälä. (Tosikko tai kade)
2. Pyh, minä en ainakaan tuollaiseen tilanteeseen hakeutuisi. (Vertaa alati itseään muihin. Omahyväinen.)
3. Ja sitten on näitä: "Voi hitto, miten hauskasti hoksattu!" (Onneksi ympärilläni on pääasiassa näitä kolmoskohdan ihmisiä. Ja niitä loppuja osaan varoa: kerron vain sen, minkä arvelen sielunsa sietävän.)

(Kun niskaani tuli kuljettajalla lapasesta lähtenyt ajoneuvo ja ajoin osittain alta pois pitkälle hankeen ihan kokonaan onnistumatta, sanoi isäntä, kun soitin: "Hyvä, ettei saatu voileipäkakkua!" :D ) Ajettuani yhden auton katon kautta ympäri ja ylösalaisin pikkuruisella sivutiellä yhtenä joulukuun lopun päivänä ajatuksiini vaivuttuani, kömmin autonromusta tielle ja soitin isännälle, että tarttis kyytiä, auto meni mäsäksi. Tuli sinne nappaskengissä poimimaan kyytiin. Autossa oli Classic Radio päällä ja sieltä tulvehti h€lvetinmoisella äänellä jotakin räyhäävää pianokonserttoa tähtitaivaan somistamaan pakkasaamuun.  Autoon jäi virrat päälle, kun tuli kiire poistua pirssistä, josko syttyisi tuleen tai vastaavaa. Selällään olevan auton pitkät valot sojottivat kuin kierosilmäisellä hassuihin suuntiin.
@@@

Kas tälläisiä mietteitä loppiaisen lähestyessä aivosto tuottaa ja sotkee lukijani mielenrauhaa.
Mutta se ei pelaa Candy Crushia, joka pelkää. Iän karttuessa kyllä kuitenkin on jarrujalka alkanut yhä tiiviimmin polkea alustaa: tsot tsot. Näin lukijanikin voi rentoutua, ottaa hyvä asennon ja nauttia allaolevasta kuvasta, jonka olen ottanut meloessani viime kesänä jossain päin kaunista kotimaata.

Jos joku haluaa kuulla mielipiteeni gps-kapuloista, niin joku sana kuvan alla. (Jep jep, kartta ja kompassi kannattaa olla mukana, mutta gps:n kanssa jää merkittävästi enemmän aikaa katsella ympärilleen, jos sitä varten on paikalle hakeutunut.)

Iloitkaa joka päivästä!
Helga

Kuva: Helga

Garmin Trex-sarja (10,20,30,35 ainakin): pieni, näppärä, imee MML:n kartat, saa lisämuistia miniSD:llä, jähmeä, pikkunapilla kuvan siirtäminen (paitsi 35s, jossa kosketusnäyttö). Ainakaan 20s ei taivu Garminin Plug n´Play-appsiin, vaan jos vaikkapa harrastaa geokätköilyä tai muutoin pitää saada koordinaatit kapulaan, niin pitää raahata gpx-tiedostona tietskan kautta.
Ilman tätä ei kuitenkaan pärjää ainakaan meikäläinen pelkän skänän (akkukesto, kylmänsieto, vaurioherkkyys) kanssa mitenkään.

GarminInReach Explorer: huono saada koordinaatteija syötetyksi, mutta satelliitin kautta voi lähettää tekstiviestejä (kökkö näpyttää) ja valmiita viestikuittauksia (esim. "Kaikki ok"), tarkistaa sään. Siinä on jenkkien tekemä topografinen kartta, joka menettelee, vaikkei ole päivittänyt esim. niitä polkuja, mitkä MML:n kartassa on, koska siihen ei voi niitä imuroida, eikä siihen saa muistikorttia. Sopii kumminkin yllä kuvaamiini tilanteisiin ja on välttämätönkin olla mukana, jos liikkuu vaikeissa maastoissa ja varsinkin yksin kulkiessa.
Hintaeroa tällä on Trex-kapuloihin (n.150-250€ apaut) heti kaksinkertaisesti.

Saaliita, kesäisiä kuvia ja sikarintumppeja

Kuva: Helga, omalta melontareissulta vuosia sitten.

Tästä se taas alkaa, uusi vuosi.
Ratsastelen nykyään kumikavioisella metalliratsulla, jolla kavioissa on nastat ja siinä määrin leveyttä, ettei ihan heti nouse keulimaan eikä ajaudu sivuliirtoon. Keli oli tänään niin hauska, että polkaisin vieraan hevoshaan kautta vain fiilistelläkseni ja nuuhkiakseni muistikuvia hevosen hajusta. Vieraita hevosia, jotka katselivat uteliaina. Puhelin heille kuin Ruskearuunalle olisin puhellut: "Minä se vain olen." Jotteivät sekoita hyeenaan eivätkä tiikeriin.

Hevoshaan vieressä funtsailin, mitä opin hevosnaisen elämästä. Ainakin seuraavaa:

1. Alkuun pelkää hevosta kuin petoeläintä: puree, potkii. Kokemuksen myötä vasta ymmärtää, että hevosen vaarallinen puoli onkin sen luonne saaliseläimenä.
(Pyörä ei säiky paukahtavaa postilaatikkoa, eikä hyppää syliin kun tien ylittää hiihtäjä.)

2. Liukkaalla kelillä hevosen kanssa kulkeminen on merkittävästi turvallisempaa, kun istuu sen selässä, eikä kulje vieressä.

3. Monet hevosnaiset ovat kovia kehuskelemaan uhkarohkeudellaan (lue: tyhmänrohkeudellaan). Vasta haavereitten myötä osa tajuaa, ettei ole muovista.
(Ja sitten on niitä, jotka jatkavat uhastakin kuin reisuluunsa murskanneet syöksylaskijat: "En kele vieköön anna periksi! Mitä yleisökin sanoisi! Nauraisivat, että onpa luuseri.")

4. Vuosien karttuessa alkaa tajuta, että omatkin elonpäivät hupenevat, ei pelkästään äidin. Ei halua antaa pois ainuttakaan päiväänsä! Niitä ei ole enää sairausvuoteella tuhlattavaksi. Kas huomaa myös sen, että voimat vähenevät.
(Hevosenhoito on fyysisestikin rankkaa hommaa. )

Lenkkikaverini alkoi puhua voimien vähenemisestä täytettyään joku vuosi sitten kuusikymmentä. En vielä tuolloin kokenut sen koskettavan minua. Pikku hiljaa alkaa kuitenkin hahmottua, että iskee se tilanne itsellekin ja kuuluu kuolevaisiin kädellisiin. Eipä olisi uskonut, mutta näin näyttää olevan!

@@@

Kuva: Helga (taisi olla samalta retkeltä)

Vaan oishan tuo upeaa, jos joskus vielä uskaltautuisi talvella yöksi telttaan!
(Hoh hoijaa. Olen toivoton tapaus.)

Sain syttöä, kun hommasin Joel Aholan ja Jouni Laaksosen tuoreen kirjan Suomen autiotuvista (Karttakeskus 2018). Siinä on merkittynä ja selostettuna myös kämpät ja kammit sekä autiotuvat, joita ei ole yleisissä kartoissa ja ne, jotka on sittemmin myyty yksityiskäyttöön. Tälläiseen eniseen Metsähallituksen kämppään törmäsin viime kesänä aikalailla takkusten takana.

Kirja on mainio! Ovat keränneet autiotupien vieraskirjoistakin herkkupaloja. Siellä oli merkintää siitäkin kämpästä ja alueesta, jonne diiva isäni hukkasi kameravehkeensä. Kamerassa oli sisällä filmi, jossa oli rippikuvani. (No, eipä tullut kirkkonihmistä meikäisestä, liekö tällä syynsä ;D ).

Mielenkiintoinen on lainaus Kullervo Kemppisen "Laamanni muistelee"-teoksesta (tarkempaa lähdeluetteloa en nyt kirjatsa löydä, v.2000 ilmeisesti ilmestynyt). Kirjaus koskee Meekonjärven kämppää, jossa olen saanut joskus piipahtaa. Kemppisestä taisin mainita aiemmin. Legendaarinen retkeilijä 60-luvulta ja kirjoittanut kirjoja, joita diiva isäni jätti perinnöksi ("Poropolku kutsuu" ja "Lumikuru").
Kullervon kirjaus koskee Urkkia. Kertoo, että Kekkosen Lapissa liikkuessa paremmat kämpät ja jotkut autiotuvatkin oli varalta lukittu. Meekonjärvelle Kullervo pääsi Urkin seurueen perästä iltapäivällä presidentin perässähiihtäjineen häivyttyä aamupäivällä. Kullervo oli porukkansa kanssa tutkinut vieraskirjaa:

" Sen saatoimme havaita kämpän vieraskirjasta, josta tavailimme perässähiihtäjien nimiä kymmenkunta, mutta myös seurueen kämpälle jättämistä `jätöksistä`: sikarintumppeja, joiden ´vatsavyössä´ komeili Urkin naamataulu, tyhjiä konjakkipulloja ynnä muuta rekvisiittaa, josta kävi helposti päätellä herrojen muona- ja juomavalikoimat.
Ja todellisena katseenvangitsijana kämpän edustalle hankeen heiteltynä tarkalleen ja yksin kappalein laskettuna 168 tyhjää keskiolutpulloa, Lapin Kultaa tietenkin."

@@@

Kuva: Helga, melontaressulta

Siirtelen vanhat kuvat ulkoiselle kovalevylle, koska aion tyhjennyttää tämän tietokoneen. Sen verran tahmeaksi on mennyt. Kuvat siirtyvät par´aikaa, hitaasti. Niitä tulee vähän vilkuiltua tässä välillä ja päätyvät sitten tälle sivulle maiskuteltavaksi. Fiiliksiä tulee näistäkin: kevätuulta, raikasta ilmaa ja laineiden liplattavaa sulosointua.

... että uskokaa pois: kesäksi se vielä tämäkin muuttuu aikanaan!

t. Helga