Ole pienistä hetkistä onnellinen

Enjoy the little Things! Perjantai, eikä töitä viikonloppuna. Jesh!


@@@


Istun työhuoneessa yksinäni.
Sieraimiin kantautuu pakkasen tuoksu. Todennäköisesti suurin osa meistä suomalaisista haistaa pakkasen jo sisätiloihin ainakin sairaalassa, jossa ilmastointi on tehokas (yleensä). Ikkunasta näkyy pimenevää taivasta ja lumista katonharjannetta.


Minulla on yhteinen, rauhallinen työhuone ikäistäni merkittävästi nuoremman kollegan kanssa. Hän kääriytyi vällyihinsä, nakkasi repun selkäänsä ja häipyi tiehensä. Aikoi tänä viikonloppuna matkustella pitkin Suomenmaata. Liittynee maailmankatsomuksellisiin kuvioihinsa. Olemme kuin kaksi marjaa: kirsikka ja oravanmarja. Siis erittäin erilaisia, mutta meitä yhdistää musiikki. Hän on taitava pianisti ja kaavailen säestäjäksi itselleni ;) Olen ehkä joskus paljastanut, että soitan muutamia soittimia, joista pääasiallisin soitin on nyt palautunut vankasti kehiin solistin kuoltua. Solistina oli koira, joka hoiti kakkosäänen veisaamisen siinä määrin tehokkaasti, että se käytännössä torppasi soittoharrastukseni vuosiksi. Sitä palosireeniä ei nimittäin jaksanut kuunnella kukaan.


@@@


Viereisellä koneella tuijottaa tutkimushakemus.
Voin kertoa, ettei rikospoliisi ole ainut, joka kamppailee rekisterilupaviidakossa. Nettipoliisihan ei saa pitää kirjaa netissä havaitsemistaan pedofiliaan viittaavista henkilöistä, koska se on laiton rekisteri. Nähkääs, pedofiilin yksilönsuoja vaarantuu, jos hänen nimensä kirjataan rekisteriin, johon ei ole rekisterinpitolupaa. Hyi hyi, se olisi perin tuhmaa. Kaikista nimilistoista pitää olla rekisterilupa, joka anotaan Ukko Ylijumalan rekisteritoimistosta, tarkemmat yhteystiedot ks. Franz Kafkan romaanista "Oikeusjuttu".
Voin kertoa, että ihan mahdottomaksi on mennyt kaikkinainen lupaviidakko - jota suomalainen toisin kuin eräiden muiden EU-maiden kansalaiset - noudattavat aina tunnollisesti ja kirjaimellisesti. Olemmehan traarinajan byrokratian nöyrimpiä oppilapsia ja rakastamme, kun saamme olla tunnollisia ja kunnollisia, rehellisiä ja lainkuuliaisia. "Älä tallaa nurmikoita!" Ja mitä tekee toinen samanmoinen? Hän vahtii, että sääntöjä noudatetaan. Muistan lapsuudesta puistonvahdin, joka virkapuku päällä ajoi polkupyörällä vahtimassa, ettei nurmikkoja tallota.


Semmoista se on: rehellisyys maan perii. Mutta voin kertoa tottelemattomuutta provosoidakseni, että maailmassa, Euroopassakin, on maita, joissa viis veisataan EU-säännöksistä ja tehdään kuten itseä huvittaa. Tälläistä näkee vaikkapa tutkimusmaailmassa, jossa kaikki eivät ota asioita niin kirjaimellisesti kuin meikäläiset.


@@@

Mäpä kurkistan - asiasta ananakseen - hieman kesään tuon kuvan kautta. Hitonmoisen hauskaa oli päästellä maastopyörällä pitkin metsiä! Näin pakkasilla saa tuosta kuvasta oikein tuulahduksen ihanan raikkaasta metsäilmasta. Haaveilen keväästä ja pääsystä hiihtelemään jäälle ja metsään. Haaveena on myös hommata läskipyörä ja polkea jonnekin hiljaiseen metsään yöksi. Lähde mukaan!


Kesän kajakkiretki on jo valmisteluvaiheessa ja ajankohta päätetty. Laivueeseen kuuluu muutama muu melanheiluttaja tällä kertaa. Turmattia (retkiruoka) onkin vielä joitakin pussillisia viime kesästä jäljellä. Lisäksi rommia taskumatillinen ja kaakaojuomaa, johon rommin voi sekoittaa. Semmoista se on retkeilijä elämä, terveellistä ja pirskahtavaa.


Puhelin soi. Se on jälkeläinen. Hän on lähdössä Hevonjeeraan työreissulle ja kyselee, koska hepatiittirokotteen hänelle olen tuikannut. Siitä on yllättäen jo parikymmentä vuotta! Kyllä ne lapset sitten kasvaa nopeasti! (Kunpa reissu peruuntuisi viime hetkellä.)
Toinen laps lensi tänään rapakon taa. Tai taitaapa olla vielä matkalla jossain Atlantin yläpuolella.


Hemmetti, että tämä elämä on mennyt sellaiseksi, että edes lapsiaan ei enää pysty pitämään aisoissa.
Äidistä puhumattakaan.
Hän mietti sunnuntaina puhelimessa, montako lasta hänellä on. Arveli lapsia kyllä olevan ja muisti sitten sisarukseni. Minua ei muistanut. Haitanneeko tuo mitään. Pienellä johdattelulla kuoriuduin minäkin sitten munastani ja osasipa lopulta nimetä minulle puolisonkin. Se oli pikkuserkkuni, jolla on sama etunimi kuin Talonmiehellä.
Ei se ole niin nöpönuukaa.


Kiitos hauskasta seurastasi, ainut lukijani.
Lienee nyt lähdettävä jo kotiin. Tutkimusluvat saavat odottaa maanantaihin.


Helga


P. "Ole pienistä hetkistä onnellinen", lauloi Lasse Mårtenson. Ehkä joku vielä muistaa?




Työhuonepalaveri

Rannan kiviä - taidekuva :)

Huokaus.
Istun työhuoneessani. Ilmanvaihtokone humisee, kellon sekuntiviisari palastelee aikaa plip-plip-plip ja sälekaihtimien takana makaa raskas pilviverho.
Ikkunalaudalla on yksi jouluaikaisista patterivetoisista kynttilöistä. Se on pikku hiljaa hiissautunut minusta loitommas kohti työhuoneen kanssani jakavaa kollegaa.

Edessä on pino tarkastettavia papereita, joita olen lavannut useita tunteja. Ne tulee läpikäydä, tehdä niihin joitakin merkintöjä, laittaa jotakin tietoa exceliin ja taistella tiensä läpi seuraavaan paperiin. Aikaraja on tiukka ja paperikasa loputon. Tyrkin sitä nyt vasemmalla kyynärpäällä kauemmas.

@@@

Aivosto on nollatilassa, mutta silmät tutkailevat huonetta.
Kas tuossa pirullinen työpuhelin, joka on tapettu hiljaiseksi. Tuossa tarralappupinkka, tuossa tyhjä jälkiruokakuppi, tuossa viivoitin jossa lukee "Viagra". Mustan vahakantisen vihon kannesta kurkistaa valkoinen puudeli, jonka liimasin siihen virkistämään ankeaa vihonkantta.
Kuka on paiskonut rei´ittäjän keskelle lukemattomia Lääkärilehtiä? Kuka tyrkkäsi niittaajan monitorin alle hakauksiin. (Niittaajassa lukee Lipitor.) Kuka täällä sotkee ja sählää meikäläisen työpöydällä?

Viagrat ja Lipitorit on muuten sitten mennyttä aikaa. Lääketeollisuus ei saa enää tuoda mitään tuliaisia. Tämä on tullut monen sairaalan sihteerille ikävänä yllätyksenä. Lääketeollisuushan on vuosia pitänyt sairaaloiden kynä-, liimalappu-, niittaaja- ja viivotinvarastoista huolen. "Meillä on liimalaput loppu! Pyydäpä lisää!" sanoo sihteeri. "Enpä voi. Se on kielletty korruptiona!" sanon minä. Eikö niittaajiin ja liimalappuihin panostetut eurot pitäisi julkistaa Hesarissa?

Sidonnaisuuksistakin tuli joltakin viranomaistaholta kysely ja kehoitus: vastaa vastaa! Mutta älkääpä siellä Helsingin Sanomien toimituksessa luulkokaan, että enää ilmoittaisin yhtään mitään sidonnaisuuksistani, vaikka ne kilpistyvätkin joihinkin koulutusmatkoihin ja pariin luentopalkkioon. Mutta en enää kanna yhtään pikkuruista, ohutta ja mitätöntäkään korttani Helsingin Sanomien vaihtoehtoisiin totuuksiin aiheesta "Lääkärit saavat palkkioita". Hommatkoon tietonsa muualta, minä pidän omat tietoni itselläni ja niin tekee moni muukin HS-jutun jälkeen, vaikka Lääkäriliitto suosittaakin menettelemään toisin. Uusimmassa Lääkärilehdessä oli diabeteslääkäri tämän asian puolesta puhumassa. Hän oli Hesarin jutun palkkionsaajalistalla se pahin rötösherra.

Mutta minä en enää ole läpinäkyvä. En uhastakaan.
Huhuh. Otan jonkun rauhoittavan kuvan tähän palan painikkeeksi.

Oisko tämä taidekuva rauhoittavaa materiaalia?
Kuuletko veden liplatuksen? Vesi on järvivettä -aaah!

@@@

Sormia palelee. Ilmastointi on kovilla kierroksilla kuten se sairaaloissa aina on ilta-aikaan. Muistan kerran, kun entisessä kotikaupungissani nukuin kirurgian poliklinikan osastonhoitajan oven edessä paareilla pienet aamuyön nokoset ja palelsi niin pirusti ilmanvaihtotorven alapuolella, kun ei ollut peittoakaan.
Toisen kerran nukuin aluesairaalan kahvihuoneessa. Tulee mieleen sekin, kun nukuttiin yhdessä sairaalassa sellaisessa päivystyskämpässä, että vessaa ja tiskipöytää käytti sikäläisen sairaalan atk-osasto aina heti aamusta, kun juuri oli päässyt nukkumaan siinä 7.30 aikoihin. Niin avain kiertyi lukkoon ja joku atk-heppu tuli hakemaan kahvikuppeja tai piipahtamaan vessassa. Kollega oli maannut sängyssä, kun joku aamukulkija sänkyä ohittaessaan kompuroi sängyn vierelle potkaistuihin Birkenstockeihin. Semmoista se on päivystyskämpässä.
Mutta vain hullut tekevät töitä öisin. Kuulun tuohon ryhmään, muttei vanhoja harppuja enää pidetä yötöissä. Ne on vaarallisia.

@@@

Kuva-arvoitus: mikä kanava?

Asiasta munakkaaseen: kysyitkö hevosesta, kuulinko oikein?
Hirnuhäntä seisoi uudessa tallissaan. Se nuuhki hiuksiani ja olkapäätäni kun menin kysymään, onko heinä maistunut ja kuinka on mennyt noin niin kuin omasta mielestä. Se on nyt työkäytössä eli osallistuu ratsastustuntien pitoon. Näissä merkeissä nuori tyttö tuli sitä laittamaan tuntia varten. Ja se pirulainen jujutti tyttöä niin kuin sillä on tapana, jos se aprikoi noviisien olevan kyseessä. Suitsiessa se nostaa ison päänsä korkeuksiin, että hu huuu ;) Voi sitä pirulaista!
Seisoin sitten kentän laidalla katselemassa tunninpitoa. Kyllä palaa mieli nousta selkään. Voipa olla, että niin on tehtävä vielä - jos ei muuta niin kokeeksi. Hevoseni on kiltti ja hyvä, mutta oma pää ei enää kestä äkkinäisten tilanteiden riskiä. Sehän on hepojen kanssa aina läsnä, eikä siitä pääse mihinkään. (Toki riski tavallisella ratsastustunnilla opettajan ohjauksessa on minimaalinen - mutta olemassa silti. Jos minulta kysytään, niin antakaa vain ihmisten osallistua ratsastustunneille kaikin mokomin.)

Mulkaisen pinoa, mutta se ei ole vajunut senttiäkään, vaan pysynyt yhtä korkeana kuin hetkeä aiemmin. Viisain siis häipyä kotiinsa jääkalikkasormia lämmittelemään. Onneksi ei enää tarvi jäädä sairaaloihin yöksi - siis ainakaan työroolissa.

Kesäisin pakkasterveisin,
Helga

Kiitoksen sana maisemaikkunattomasta työhuoneesta

Kuva: Helga

Istun työhuoneessani viikonlopun hiljentämässä sairaalassa tekemässä kirjallisia töitäni.
Katselen ympärilleni: tuossa on kollegan työpöytä, johon hän on laittanut maanantaille odottamaan tehtävän alla olevaa materiaalia. Tuolla on yhteinen kahvinkeittimemme, jolla päivän mittaan tirautamme kupposen virkistävää kuumaa tullessamme ja mennessämme takinhelmat viuhuen ovesta kumpikin vuorollamme.
Katselen selkäni takana olevaa mappirivistöä, joka hyvässä ojennuksessa vetää kättä lippaan: valmiina avautumaan, jos apua tarvitset. Onpa tuossa iso pino kirjojakin: ota ja viisastu! Pöydällä edessäni on pienten keltaisten tarralappujen kavalkadi: muista tämä, muista tuo, älä unohda!


Mieleeni hiipii jälleen kiitollisuus ikiomasta työpisteestä sairaalan uumenissa. Oma työpöytä, omat muistilaput, oma paikka! Kiitos oikein paljon! Tässä istun nytkin perjantai-ehtoon kallistuessa kohti iltauutisia. Enpä istuisi, jos käytössäni olisi se, mitä uusiin sairaaloihin markkinoidaan, kun lääkärit eivät ole potilastyöltään älynneet mennä suunnitelmiin ajoissa mukaan.
Mitä on tulossa? Kerronpa anekdootin jonkun vuoden takaa eräästä suomalaisesta sairaalasta, jossa remonttisuunnitelmia tehtiin. Alueella korkeaa valtaa pitävä terveydenhuollon johtaja sanoi julkisessa keskustelutilaisuudessa näin:


"Jatkossa ei sitten tulla järjestämään tietyille ammattiryhmille maisemaikkunallisia omia huoneita!"

Kuva (huono): Helga

Kuulijat jäivät miettimään, ketä hän tarkoitti: a) lähihoitajia b) sairaanhoitajia c) laboratorionhoitajia d) fysioterapeutteja e) ravitsemussunnittelijoita f) siivoojia g) atk-osaston työntekijöitä h) vahtimestareita i) potilaskuljettajia j) kätilöitä k)röntgenhoitajia l)osastosihteereitä m)sairaalan keskusta n) postituksesta vastaavia henkilöitä o) sairaala-arkistoa p) osastonhoitajia q) ylihoitajia r) ylilääkäreitä s) lääkäreitä.


Kaikki, myös ammattikuntaani kuulumattomat, ajattelivat tietävänsä ketä hän tarkoittaa... Siis ilman muuta tarkoitti ylihoitajia ;D 


Jollei minulla olisi tätä omaa paikkaa, eikä omaa rauhaa, olisin häipynyt tästä talosta kiireen vilkkaa kotiini jo ajat sitten ihan varmasti. Nyt sairaalasuunnitelmissa suurinta hottia olevat "kaikki tilat kaikkia varten"- suunnitelmat ovat tuhoontuomittuja.


.... ja tämä se oli tämän päivän Tärkeä Kannanotto Suomen valtion sairaalasuunnittelijoille, joita roikkuu blogiani lukemassa niin, että verkkoyhteydet ovat jumittumaisillaan! :D


Helga


Ps. eilien Yle Femmalla kirjailija Dostojevski tms. nuori naisihminen sanoi, että ne, jotka harrastavat kirjoittamista, kirjoittavat joka ainut päivä. Allekirjoitan joka sanan - joka päivä.

Kuva kesäporosta: Helga