Työhuonepalaveri

Rannan kiviä - taidekuva :)

Huokaus.
Istun työhuoneessani. Ilmanvaihtokone humisee, kellon sekuntiviisari palastelee aikaa plip-plip-plip ja sälekaihtimien takana makaa raskas pilviverho.
Ikkunalaudalla on yksi jouluaikaisista patterivetoisista kynttilöistä. Se on pikku hiljaa hiissautunut minusta loitommas kohti työhuoneen kanssani jakavaa kollegaa.

Edessä on pino tarkastettavia papereita, joita olen lavannut useita tunteja. Ne tulee läpikäydä, tehdä niihin joitakin merkintöjä, laittaa jotakin tietoa exceliin ja taistella tiensä läpi seuraavaan paperiin. Aikaraja on tiukka ja paperikasa loputon. Tyrkin sitä nyt vasemmalla kyynärpäällä kauemmas.

@@@

Aivosto on nollatilassa, mutta silmät tutkailevat huonetta.
Kas tuossa pirullinen työpuhelin, joka on tapettu hiljaiseksi. Tuossa tarralappupinkka, tuossa tyhjä jälkiruokakuppi, tuossa viivoitin jossa lukee "Viagra". Mustan vahakantisen vihon kannesta kurkistaa valkoinen puudeli, jonka liimasin siihen virkistämään ankeaa vihonkantta.
Kuka on paiskonut rei´ittäjän keskelle lukemattomia Lääkärilehtiä? Kuka tyrkkäsi niittaajan monitorin alle hakauksiin. (Niittaajassa lukee Lipitor.) Kuka täällä sotkee ja sählää meikäläisen työpöydällä?

Viagrat ja Lipitorit on muuten sitten mennyttä aikaa. Lääketeollisuus ei saa enää tuoda mitään tuliaisia. Tämä on tullut monen sairaalan sihteerille ikävänä yllätyksenä. Lääketeollisuushan on vuosia pitänyt sairaaloiden kynä-, liimalappu-, niittaaja- ja viivotinvarastoista huolen. "Meillä on liimalaput loppu! Pyydäpä lisää!" sanoo sihteeri. "Enpä voi. Se on kielletty korruptiona!" sanon minä. Eikö niittaajiin ja liimalappuihin panostetut eurot pitäisi julkistaa Hesarissa?

Sidonnaisuuksistakin tuli joltakin viranomaistaholta kysely ja kehoitus: vastaa vastaa! Mutta älkääpä siellä Helsingin Sanomien toimituksessa luulkokaan, että enää ilmoittaisin yhtään mitään sidonnaisuuksistani, vaikka ne kilpistyvätkin joihinkin koulutusmatkoihin ja pariin luentopalkkioon. Mutta en enää kanna yhtään pikkuruista, ohutta ja mitätöntäkään korttani Helsingin Sanomien vaihtoehtoisiin totuuksiin aiheesta "Lääkärit saavat palkkioita". Hommatkoon tietonsa muualta, minä pidän omat tietoni itselläni ja niin tekee moni muukin HS-jutun jälkeen, vaikka Lääkäriliitto suosittaakin menettelemään toisin. Uusimmassa Lääkärilehdessä oli diabeteslääkäri tämän asian puolesta puhumassa. Hän oli Hesarin jutun palkkionsaajalistalla se pahin rötösherra.

Mutta minä en enää ole läpinäkyvä. En uhastakaan.
Huhuh. Otan jonkun rauhoittavan kuvan tähän palan painikkeeksi.

Oisko tämä taidekuva rauhoittavaa materiaalia?
Kuuletko veden liplatuksen? Vesi on järvivettä -aaah!

@@@

Sormia palelee. Ilmastointi on kovilla kierroksilla kuten se sairaaloissa aina on ilta-aikaan. Muistan kerran, kun entisessä kotikaupungissani nukuin kirurgian poliklinikan osastonhoitajan oven edessä paareilla pienet aamuyön nokoset ja palelsi niin pirusti ilmanvaihtotorven alapuolella, kun ei ollut peittoakaan.
Toisen kerran nukuin aluesairaalan kahvihuoneessa. Tulee mieleen sekin, kun nukuttiin yhdessä sairaalassa sellaisessa päivystyskämpässä, että vessaa ja tiskipöytää käytti sikäläisen sairaalan atk-osasto aina heti aamusta, kun juuri oli päässyt nukkumaan siinä 7.30 aikoihin. Niin avain kiertyi lukkoon ja joku atk-heppu tuli hakemaan kahvikuppeja tai piipahtamaan vessassa. Kollega oli maannut sängyssä, kun joku aamukulkija sänkyä ohittaessaan kompuroi sängyn vierelle potkaistuihin Birkenstockeihin. Semmoista se on päivystyskämpässä.
Mutta vain hullut tekevät töitä öisin. Kuulun tuohon ryhmään, muttei vanhoja harppuja enää pidetä yötöissä. Ne on vaarallisia.

@@@

Kuva-arvoitus: mikä kanava?

Asiasta munakkaaseen: kysyitkö hevosesta, kuulinko oikein?
Hirnuhäntä seisoi uudessa tallissaan. Se nuuhki hiuksiani ja olkapäätäni kun menin kysymään, onko heinä maistunut ja kuinka on mennyt noin niin kuin omasta mielestä. Se on nyt työkäytössä eli osallistuu ratsastustuntien pitoon. Näissä merkeissä nuori tyttö tuli sitä laittamaan tuntia varten. Ja se pirulainen jujutti tyttöä niin kuin sillä on tapana, jos se aprikoi noviisien olevan kyseessä. Suitsiessa se nostaa ison päänsä korkeuksiin, että hu huuu ;) Voi sitä pirulaista!
Seisoin sitten kentän laidalla katselemassa tunninpitoa. Kyllä palaa mieli nousta selkään. Voipa olla, että niin on tehtävä vielä - jos ei muuta niin kokeeksi. Hevoseni on kiltti ja hyvä, mutta oma pää ei enää kestä äkkinäisten tilanteiden riskiä. Sehän on hepojen kanssa aina läsnä, eikä siitä pääse mihinkään. (Toki riski tavallisella ratsastustunnilla opettajan ohjauksessa on minimaalinen - mutta olemassa silti. Jos minulta kysytään, niin antakaa vain ihmisten osallistua ratsastustunneille kaikin mokomin.)

Mulkaisen pinoa, mutta se ei ole vajunut senttiäkään, vaan pysynyt yhtä korkeana kuin hetkeä aiemmin. Viisain siis häipyä kotiinsa jääkalikkasormia lämmittelemään. Onneksi ei enää tarvi jäädä sairaaloihin yöksi - siis ainakaan työroolissa.

Kesäisin pakkasterveisin,
Helga