Lentopetauksia, korkeanpaikan leirejä ja isännänmöllejä

Tässä metsämökkini.
Täällä sitä saa ihminen olla rauhassa. Ei tule sukulaisperhe yllätysvierailulle, eikä työkaveri kerjää mahdollisuutta käydä parin päivän ilmaisella lomasella miehensä kanssa, "kun lomamökit on niin kalliita vuokrata nykyään".


Kamppeita tuonne on vähän hankala roudata, mutta mökin takaosassa on pieni veivi, jolla rompetta voi nostella pienellä korilla ylös mökkihin. Vaikka esim. kaljapullojen vinssaaminen on vähän työlästä, on mökin asemoinnissa se hyvä puoli, että esim. hirvet havaitsee helposti sivuikkunasta tiirailemalla. Hirvikiväärihän tuolla joka tapauksessa täytyy kaiken varalta olla jo ihan turvallisuussyistäkin. Karhut on nykyisellään näetsen sen verran kovia kiipeilemään, ettei otsolle ole juttu eikä mikään kipaista illanpäälle vähän tervehtimään.


Kovalla tuulella on jonkun verran tekemistä ja saa sanoa, että hatustaan joutuu aika ajoin kiinni pitelemään ynnä pedistään, ettei tule nk. lentopetiä (ks. selitykset alla). Kaljapullot onkin viisain sijoitella tarkasti semmoiseen paikkaan, etteivät puuskaisella kelillä kellahda kerrassaan hyllynreunan yli laattialle. Matot on naulattu kiinni, että pysyvät kuosissaan ja se helpottaa siivoamista mitä merkittävimmässä määrin, kun ei tavan takaa tartte ryhtyä niitä ulkona kopistelemaan.


Tykkylumen kanssa oli vähän propleemaa ja meinasi katto kerta kaikkiaan linttautua sisään, mutta tiukasti pystysuorahan pitelemällä sai mökin takaisin ryhtiinsä. Kallellaan se on, mutta turhan vaativainen ei sentään kannata olla tässäkään asiassa.


Hyysikkä on muutaman kuusen päässä samoissa korkeuksissa. Siellä voi rauhassa istuskella ovi selällään, sillä mitään kulkijoiden ruuhkaa alueella ei ole.


@@@


lentopeti = juopottelun jälkeen makuulle käydessä ilmenevä sängyn lentoon lähteminen. Voidaan hillitä tahi tyyten estääkin laskemalla toinen, mutta vain toinen, jalka lattialle. Sillä toimella saamme pedin kätevästi kiinnitetyksi tukevasti lattiaan. (Samassa huoneessa on toisinaan myös tehtävänsä väärinkäsittänyt kattolamppu, joka arvelee olevansa tuulettimen propeli.)


@@@

Hiihtäminen on aika älytöntä hommaa.
Eilisiltana latvukseen soitteli vanha kaveri, joka on kova tyttö hiihtämään. Häntä ei pitele pakkaset, eikä vesikelit, vaan hiihtää lätäköistäkin läpi niin, että rapa roiskuu. Kerroin hänelle tapauksen, joka sattui eilispäivänä. Jouduin nimittäin tilanteeseen, että ladulle pysähdyttyäni ilmestyi kantapäiden taakse isännänmölli, joka oli (sääkin pirun huono) niin kärmeissään joko a) itselleen b) yhteiskunnalle c) elämälle, että hän oli päättänyt noudattaa koululaisten aikanaan rallattamaa mottoa:
"Ei väistytä, ei väistytä!"
Muistattehan poikalasten entisvanhan huvittelun, jossa ideana oli muodostaa useamman pojan rivi ja lähteä kolaamaan kaikki vastaantulijat huutamalla taisteluhuutoa: ei väistytä!
Isännänmöllillä oli ehkä jääneet koulumuistot alitajuntaan, sillä hän kirjaimellisesti oli hiihtää ylitseni ellen olisi väistänyt oikealla puolellani olevaan umpihankeen. Äijä veteli ohi naama norsun...lla, mulkaisi vihaisesti ohimennessään ja suksi tiehensä. Olin sanalla sanoen ällistynyt: tähänkö on tultu! No, kansallisuus ja paikkakuntalaisuus jäi epäselväksi, kun k*sipää ei sanonut sanan sanaa. (Ei edes kiitosta.) Saattoihan se olla joku ulkomaalainenkin - laitetaan vaikka ruotsalaisten syyksi. (Suomalainen hiihtopukumerkki sillä luki takissa ja malli semmoinen 10 vuoden takainen, että kantasuomalainen mölli se oli.) Ois pitänyt kampata sauvalla.

Mä olen yrittänyt ryhtyä prouvain tavoille ja
siirtyä valkoviiniin pikkurilli ojossa. Mutta
oli miten oli, niin olut on ihan super.

@@@


Hiihtäminen on ihan reikäpäistä hommaa. Kraah-kraah kraah-kraah vaan rahnustetaan eteenpäin kuka mitäkin vauhtia ja milläkin tyylillä. Ei katsella sivuille, ei taivaalle, ei mihinkään, krahnustetaan vaan ikään kuin jotkut pöljät vailla mitään järkevää ajatusta. Monella lienee mielessä, että kun saa nämä kilometrit suoritetuksi, pääsee a) saunaan b) syömään c) kaljalle d) humpalle e) sielunrauhaan, että tulipa päivän suorite tehdyksi ja taivaspaikka on lunastettu.


Mutta yksi on homma ylitse muiden tässä hiihtohelvetissä. Ihan pelastus, etten sanoisi. Ja se on siinä, kun laittaa romuluiset jokapaikan sukset jalkaan, ottaa laajasompaiset teleskooppisauvat, lyö repun selkähän ja suksii hevonjeeraan pois ihmisten silmistä ja kiillotetuilta latuverkostoilta. Humpsii hankea hiljalleen, kattelee naavaa puiden oksilla, ihailee taivasta ja kuulostelee metsän eläimiä. Näkee teeriä, jotka nousevat kiepistään. On naakkoja ja haukka kaartaa taivaankantta. Viime keväänä oli kliimaksi, kun olin maastossa pyörän kanssa ja kotka kaarteli yläpuolella. Wau! Siinä on meikäläisen huippuhetket. Että mä odotan kevättä, kun hanget alkavat sulaa ja purot solista! Silloin mä heitän repun selkään ja lompsin semmoisille paikoille, joissa ei rinnerokki raikaa, eikä vastaantulevien peililasit häikäise.


Hyviä latuja itse kullekin
toivoo Helga

Erämaissa tallustelevia pulleroita, taistelulauluja ja myytyjä taloja

Kuva: Helgan arkisto

Kiitos lukijalleni viesteistä!

Olen paitsi ollut kovin ylösotettu reissuineni, talonmyynteineni ja etenkin töineni, myös siinä käsityksessä, ettei ruudun toisella puolella ole sieluakaan. Tämä merkittävä väärinkäsitys johtuu puolestaan asiaintiloista, joihin on puuttunut blogialustan pitäjä (syyttäkäämme aina ulkopuolisia tahoja). Tai sitten sompailin asetukset jossain vaiheessa niin, etten nähnyt kommentteja tulleen, koska olin laittanut hypertiukan moderoinnin päälle älyämättä vilkaista pankkiholvin puolelle, jossa Monnin, Risan ja Kettutädin kommentit olivat ylähyllyllä ja kalterit kolahtaneet ala-asentoon.

@@@

Jep. Reissu tuli heitettyä.

Mykistävät oli maisemat ja sai laulaa koko lauluvarastonsa karhujen mielialueilla. (Huomautan tähän, että ei, en ollut Karhunkierroksella, jota sesonkiaikoina kartan. Sakkia painelee siellä likipitäen jonossa. Eikä tarvi laulusta huolehtia, kun edellä tai perässä puskeva naisporukka pitää metakasta huolen. Nimimerkillä Runsaasti Kokemuksia.

Karhunkierrokselle kannattaa mennä vaikkapa marraskuussa ennen lumien tuloa, jos rauhaa kaipaa. Sama koskee Oulanka- ja Kitkajokea. Vuosittaiset arviot Karhunkiertäjien lukumäärästä vaihtelevat 10 000 molemmin puolin. Alla olevaan 200 000 henkilön määrään on laskettu mukaan myös päiväkulkijat.

"Oulangan ja Valtavaara-Pyhävaaran luonnonsuojelualueiden läpi kulkeva Karhunkierros on Suomen suosituin vaellusreitti. Kävijöiden määrä on kasvussa ja viime vuonna vierailijoita oli yli 200 000."
Maaseudun tulevaisuus 24.9.2016
https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/metsä/oulangan-kansallispuisto-kasvattaa-suosiotaan-1.163044

@@@

Kuva: Helga

Tyttö nuori matkallaan, heissun hei - trallal lei!

Ajelin autolla niin pitkälle kuin pääsi, jonka jälkeen vinssasin auton perässä olleella pyörällä niin pitkälle kuin pääsi, josta jatkoin kävellen. En yöpynyt maastossa, sillä tiesin sadetta olevan odotettavissa. Mutta aamusta iltaan tuli kyllä vedeltyä raitista erämaailmaa keuhkorakkuloihin. Ja laulettua kaikki Kaisa Korhosen taistelulaulut ja muut KOM-teatterin kailotukset.

https://www.youtube.com/watch?v=QLoxDErSbco

Paikallisiakin kannattaa aina haastatella, niin saa hyviä vinkkejä melonta- ja jotostelureiteistä. Suunnitelmissa on melontareissu vielä ennen jäiden tuloa, kunhan lähipäivinä pihalle kipataan vanha kajakkini. Se palaa kotiin 6 vuoden jälkeen - tosin jälleensyntyneenä. Paattimalli, jolla vanha tätikin uskaltaa palautua isoille seljille, kun virtaviivainen taitureiden paattimalli ei enää totellut suitsia (lue: ei enää tarvittavia taitoja sen käsittelyyn isoilla vesillä).

Onko lukijani muuten tullut ajatelleeksi, että iän karttuessa näppäryys ja taitavuus vähenee, jos kohta (useimmilla) viisaus lisääntyy? Meikäläinen on. Mutta tällä mennään: nu kör vi bara, sanoo ruotsalainen.

Tässä yksi marssilauluistani: "Ei, minä en tarvitse puolikasta! Anna minulle kokonainen maa ja taivas! Meret ja joet ja vuorten harjanteet: minun! En suostu jakamaan."
https://www.youtube.com/watch?v=tXzplYoo9Ks

Kuva: Helga

@@@

Mitä näkyi metsässä?
Lintuja, poroja ja hyvin lihava homo sapiens-pariskunta tulossa 60 kilometrin takaa jääkaapin kokoisia rinkkoja kantaen. Kävi mielessä kuinka nuo saataisi erämaasta lasarettiin, jos sepelvaltimokalkki repsahtaisi. Onneksi asia ei tullut ajankohtaiseksi kuulo- ja näköetäisyydellä ollessani. 
Toinen heistä oli iloinen ja juttutuulella, toinen puolestaan äkeissään. Retosteli talsituilla kilometreillä varmaankin välttyäkseen heittäytymästä mahalleen raivokohtauksen kourissa. Annoin sen, mitä hän oli vailla: ihailua, ihailua, ihailua, aploodeja ja oh-hoh ja olittepas te ja ihan käy kateeksi ja ajatella! Jospa jaksoi sillä loput 15 kilometriä.

Kuva: Helgan arkisto

https://www.youtube.com/watch?v=FiRNU1F0FSo

@@@

Karhukello on nyt ostettu ja seuraava etappi mielessä joko kävellen tai meloen. Pitää miettiä. Melontapaikka on sellainen, että vesillä selviän yksinkin, ellei kaverit jouda mukaan. En kyllä ole varma, joudanko itsekään, sillä edessä on yksi Ruotsin matka ja muutto, sillä...

@@@

...talo on myyty.

Tarkkasilmäinen lukijani saattaa muistaa, että ensimmäinen tämän sinällään piinaavan ja itsepintaisen roskablogin teksti näki naurettavan päivänvalonsa 21.9.2013. (Ihme, että sinnikko lukijani jaksaa sotkea silmiään tälläisellä materiaalilla, jonka luulisin jäävän vain omien, kohta kaihisten silmämunieni tarkasteltavaksi.)

Kuinka tämä nyt liittyy talokauppoihin? Antakaa kun tarkennan.

Tuolloin asuttiin maisemiltaan niin mykistävässä paikassa, ettei enää koskaan. Seutukunnan esimiestyö kuitenkin kohteli allekirjoittanutta siinä määrin kalseasti, ettei ansainnut loistavaa persoonaani, joten otin ja läksin. Hyvällehän aina töitä löytyy. 

Niin nytkin. Mutta uudella paikkakunnalla ei ollut ostettavaa kotia ja sukulaisten tilanne alkoi toisella paikkakunnalla ajautua siihen malliin, että apua tarvittiin. Kun työkään ei oikein vastannut toiveitani (esimiestyö toki loistavaa), niin lähdettävä oli sieltäkin. Tuolloin tuli tunne, että oma asunto oli saatava uudelta paikkakunnalta. Onneksi oli ostettavaakin. Päädyttiin tähän hyvään ja mieluisaan taloon toki tietäen lähialueen kaavasuunnitelmista. Ajateltiin, että häivytään siinä vaiheessa, kun naapurustossa asiat lähtevät etenemään. Nyt ollaan siinä tilanteessa.

Talo vaihtaa siis omistajaa. Uusi omistajaväki on tarkkaa porukkaa ja tietoinen lähialueesta. Ostajana kannattaakin tietysti aina ottaa selvää sekä tulevista naapureista että alueen kaavasta, jos sellainen on eli kämppä kaava-alueella. Kaava-alueen ulkopuolelle rakentamissuunnitelmistakin on kokemusta. En suosittele. Tuolloin juttu kaatui kalkkiviivoille, joskin siitä on jo aikaa.

Kuva: Helga

@@@

Mitä nyt? Minne mennään kotia pitämään?
Tuleva koti on kiikarissa. Täytyy toivoa, että asia sopii myös pankille. Varma ei voi olla ja sitten on vain katseltava halvempaa. Tässä yhteydessä kerrottakoon, että meikäläinen ei kuulu kroisoksiin eikä säästötalousihmeisiin, joita on ihan tavallisissa veronmaksajissa, tunnenkin. Tässä huushollissa on aina pistetty sileäksi se, mitä on tullut på grund av att:

Kirstussa ei ole taskuja.

Ehkä lukijanikin on kuullut tuon sanonnan jossain yhteydessä ;D ?

@@@

Kiitos lukijalleni, kun olet siellä!
Ja nyt maastopyörällä pusikoihin kaatuilemaan.

teidän Helga

Kesäpäivä metsässä ja Kangasalla

Kuva: Helga
(vielä saa kypsyä)

Karpalot on terveellisiä. Tyrni on terveellistä.
Kaikki kamalan kitkerä tai ylipäätään kamala on terveellistä. Sen tiesivät jo vanhanajan yskänlääkkeen tekijätkin. Riittävän pahaa, niin kyllä tauti lähtee ja terveys palaa. Ihmisen osa ei siinä ruletissa ole kuin kärsiä. Kärsimys kirkastaa ja parantaa. Antaa kaikkien tyrnien kukkia, kukkia vaan.

@@@

Vietin eilisen päivän metsässä ja suolla. Hirvittävän kammottavan rentouttavaa! Voisin muuttaa metsään asumaan, jos siellä olisi suihku, pesukone ja sauna. Vessattakin pärjäisin. Kaivelisin vaan kuoppia pitkin tannerta ja elelisin kuin pellossa.

Kaavailen lyhyttä minivaellusta johonkin päin erämaita. Jää nähtäväksi minkälaisia ilmoja pitelee ja miten työtilanne antaa periksi. Ainahan voi haaveilla ja suunnitella! Suunnittelu on puolet toteutuksesta, sanoo Talonmies. Ja niin me aina suunnitellaan. Nuorempana suunniteltiin matkoja. Nyt suunnitellaan asuntojen ostoja. Aina jotain, aina.

Nyt kun hepo on myyty, on ruhtinaallisesti aikaa palautua entisiin harrasteisiin. Yksi hevosenomistaja sanoi taannoin, että kun hepo oli laitumella hän oikein hämmästyi, että oli mahdollisuus lähteä illalla kylään! Näin hän sanoi - ja harjasi hevostaan onnellisena. ;D

@@@

Kuva. Helga
(nämä löytyi eilen)

Vanha tuttu soitti iltana muutamana.

Jäin oikein miettimään auraansa ja atmosfääriään, kun niin on tyytyväinen elämäänsä, että sivusta hirvittää. Hän elää kuin 12-vuotiaan kouluaineessa otsikolla "Kesäpäivä Kangasalla". Oli juuri saunonut mökillä miehensä kanssa ja päätti soitella, kun parempaakaan seuraa ei...öhh... siis miehensä oli jo mennyt nukkumaan. 

1. Kertoi, että mökillä on ihanaa! Sukuporukalla nautitaan yhdessäolosta. Siskontyttö hakee aina vanhan äitimuorinkin köyhäintalolta nauttimaan iltaruskosta. Hän puolestaa katsoo sillä välin säniköiden perään. Ne ovat kuin omia (joita ei ole). Lapset ovat kilttejä ja ihania.

2. Vesi on lämmintä. Isäntä oli tehnyt puusavotan ja kallioiden viereen ihanan kesäpaviljongin. Laituri korjattiin ja ostettiin uusi vene. Muu suku ei osallistunut kustannuksiin. Se sopii vallan mainiosti. Kaikkihan siitä veneestä saavat iloa joka tapauksessa.

3. Mökin hiekkarannalla on jumalainen rauha. Tehdään usein yhdessä ruokaa veljen perheen muuraamassa rantauunissa. Järvessä on paljon kalaa ja sitä syödään. Rapuja tulee suvun rapujuhlia varten, lahnaa nousee. Tosi reilu ja kiltti mökkinaapuri poimi marjat heillekin. Ne on suvun kanssa yhdessä säilötty mökin kellariin. Se on vertaansa vailla - aivan erikoisen hyvä kellari, jonne siskonmies työsti vanhat perinnelaudat hyllylaudoiksi. Ne on kestävät ja niissä on hyvä tuoksu, semmoinen ihana tamminen.

4. Välillä lähdetään Mallorcalle, Ibizalle, Madeiralle, Azoreille ja/tai Menorcalle, jos ei hiihdetä Kilpisjärvellä. Saatetaan piipahtaa laivaristeilyllä, Lofooteilla, Hurtigrutenilla ja Savonlinnassa oopperajuhlilla. Käydään Kerimäen puukirkossa ja Salmelan taidetalossa, jonne sisko on tilannut -yllätys, yllätys! - shampanjatarjoilun koko suvulle - taas kerran!
Hän ei välitä siitä, että ihmiset kadehtivat lomiaan. Hänelle se on aivan sama. Hän ei koskaan ole välittänyt siitä, mitä hänestä ajatellaan .("Ei pidä paikkaansa", ajattelen puolestaan minä, mutten sano. Hän välittää siitä erityisen paljon.)

5. Voi, heitä ei haittaa uusi teollisuushalli, joka nousi kotitalon naapuriin - ei lainkaan! Heidän takapihan villiviinit kyllä peittää sen kokonaan. Lisäksi on tomaattiviljelmä (ihania tomaatteja, kaikki kukat kypsyivät mehukkaiksi hedelmiksi), joka hoitelee loput. Ja moottoritie, joka kulkee vierestä, ei häiritse lainkaan. Päinvastoin: matka kotipihaan joutuu ripeästi. Pääsee ikään kuin omaa moottoritietä niin kauas kuin pippuri kasvaa - ja käden käänteessä takaisin.

6. Hän ei halua tehdä väitöskirjaa omalta alaltaan, vaikka siihen olisi firmasta annettu mahdollisuuksia. Palkallista opintovapaata siis. Hänelle riittää, että suvussa on väitelleitä. Hänen ei tarvitse tehdä sitä enää itse. (Mulla on väitöskirjanpaska, jolla siis ei ole paljoa arvoa. Tuli typeryyttään tehdyksi. Opintovapaat rahoitin pääasiassa päivystämällä.)

Tässä vaiheessa lukija varmaan arvaa, että yllä esitetyt yksityiskohdat on joka piirtoa myöten nimetty uudelleen ja muutettu niin, että henkilö ei ole tunnistettavissa. Ikään kuin vain fiktiivistä realismia viihteen nimissä (minkä ihmeen viihteen - sekin luonnehdinta siis vain fiktiivistä).

Kuva: Helga
(Jokamiehen Oikeus- nimisen kesämökkini ikkunasta)

Kaikkinensa on niin vallan ihmeellisen tyytyväinen elämäänsä, että miten voikin olla. Ja palkkaankin on tehty "pieni lisäviilaus, ha haa" virkatehtävien uudelleenjärjestelyiden tuoksinassa.* Mies jää tuota pikaa eläkkeelle, kun firmansa viimeinen suurtilaus on toimitettu kiinalaisille, jotka tilasivat - saa sanoa, että - hela varaston ja vielä enemmänkin. Mies on ahkera ja kovasta työpaineesta huolimatta aina loistotuulella. Ihime homma, etten sano.

(*Katkeran, alaa hallitsemattoman maallikon korviin kuullosti, että virkatehtävistä oli otettu vastuita pois ja annettu hynää lohdutukseksi, mutta lukija jättänee tämän huomautuksen omaan arvoonsa.)

@@@

Huomasin puhelun jälkeen, että olin vain kuunnellut. Aloittaa kyllä aina kysymällä nopeasti: missä nyt olet? Onko siellä hyvä sää? Mutta vain naiivi luulee sen oikeasti kiinnostavan. Noup. Se on vain aasinsiltana varsinaiseen asiaan. Nimittäin ennen kuin ehdin kunnolla edes vastata siirrytään jo pikaisesti Kesäpäivään Kangasalla. Kuulumiset Kangasalta tosin ovat pelkästään hyviä, eivätkä rasita kuulijaa, kuten nokkela lukijani selkeästi tekstistäni huomaa. ;)

@@@

Näin lukijani päätyi jälleen katkerien kalkkien äärelle, matkusti hiuksiaan repien riviltä toiselle, kunnes päätyi tähän perälautaan, joka ei tuo lohtua sekään. Mutta niin on sanottu, että se mikä ei tapa, se vahvistaa.

Hyvää ja tyytyväistä työviikon alkua, mikäli sellainen on edessä.

Teidän Helga

Kuva: Helgan arkistosta

Melanvetoja ja neuvoja itselleni seuraavalle reissulle

Mikä kasvi? Kasvupaikka: järvenranta sisävesien äärellä.
Kasvualusta karu hiekkarantareunus.

Kylläpä oli virkistävä retki!

Näin se on, että kun itsekseen kulkee, niin reitti on vapaa ja kulku suuntaa sinne, minne nokka näyttää. Muutamaan vuorokauteen en puhunutkaan kellekään. Oma rauha antaa voimavaroja meikäläiselle.

Kajakilla retkeillessä muisti palasi pätkittäin muutamien niksien suhteen. Kirjasin niitä muistilapuksi itselleni jatkoa varten. Jos joku näistä hyötyy, niin vassakuu, tässä:

​- Syötyäsi laita vesi kiehumaan ja ota termospulloon. On seuraavassa taukopaikassa kaffevesi heti valmiina tai kuppikuumalle neste.

- Älä sulje luukkuja ennen kuin ihan lopuksi, kun teet lähtöä. On satavarmaa, että painettuasi luukut kunnolla kiinni huomaatkin, että trangiapussi kenottaa kajakin vieressä.

- Käy pissalla ihan juuri ennen rannasta lähtemistä, niin ei heti kohta tarvi rantautua uudelleen.
- Kajakin kannelta putoaa kaikki ennemmin tai myöhemmin. Pätee sekä vedessä kelluessa että
kuivalla maalla. Kannelle ei kannata laskea mitään särkyvää tai maahan valuvaa, hetkeksikään.

- Tuuli vie kaiken, mikä ei ole kiinni missään.
- Laita ruoat ja ruokailuvehkeet etuluukkuun niin ne on rantauduttua helpompi väsyksissäkin saada esiin. Useimmitenhan maihin tullaan keula edellä :D
- Hengari mukaan ja karbiinihaka melontahameeseen. Rantautuessa voi hameen nostaa kiinni melontaliivin lenkkiin paatista noustessa ja vesi valuu muualle kuin syliin. Karbiinihaasta saa hameen puunoksaan valumaan.

Tässä piti pitää pissatauko, kun tulin aika haipakkaa myötätuulessa tähän suojaisaan minipoukamaan.
Katsoin, että tuossa on rantautunut joku muukin ja tallottu heinikkoa enemmän. Että siihen minäkin.
Niin pöh, joutsenhan siinä oli käynyt nukkumassa ja kakkimassa ja nousin kunnon lääseikköön joutsenenkakkapuskiin. :D

- Mela on kallein omaisuus. Ilman sitä jää lastuksi lainehille. Melaan siis karkuremmi ja rantautuessa tai rannasta lähtiessä melan lavalla ei kannata tyrkkiä vauhtia. Joillakin on katkaistu jääkiekkomaila mukana tätä varten. Sateenvarjokin käy. Sen voi nostaa aukon suojaksi, kun on rantautuneena ja alkaakin äkkiä sataa (kokemusta tästä). Pysyy kuskinpaikka kuivana.
- Kannelle pientä snäksiä pitää olla. Karkkia, jos tykkää tai suolakeksejä tai hedelmä. 

- Roskapussiksi minugrip, niin pysyy hajut pussissa.
-Varavaatteet pitää aina olla vesitiiviisti erikseen pakattuna just in case. Olipa kesä- eli syyskelit.
- Kaulaan remmillä skänä, kamera ja gps sekä kiikari kannelle. Kaulassa roikkuvat pitää tunkea melontaliivin alle, ettei niistä hirttäydy, jos paatti kaatuisi (mitä se ei saa tehdä koskaan).
- Vesipullot (1.5 l kokispullot) keulapiikkeihin, niin on juomavettä pariksikin päiväksi, jos keitokset keittelee järvi-jokivedestä ja on vähän mehua tms. muutenkin mukana (...mehua...kalj...)
- Lämpöalusta istuimeen persuksen alle ja taukopaikalle mukaan. Ja tuulihan senkin vie, jollei tunge sitä jotenkin jumiin penkille, jos mukaansa ei kelpuuta.

- Kartta pitää kannella olla aina. Ja se Garminin miniruutuinen peruskartta, että näkee oman sijaintinsa.

Perhonen rakastui sydänjuuriaan myöten mun haiseviin melontatossuihini.
Ehkä tuo sininen väri oli siitä ihana tai tuoksu valeferomonia.

- Saappaat helppoon paikkaan, niin on kivempi mennä vitikkoon puskapissalle.
- Trangian vermeet aina kiinni johonkin, esim. kansiköysiin. Trangian osat erikseen ostettuna maksaa maltaita, joten niitä ei kannata laskea kivien päälle tai puskaan sillä ajatuksella, että "otan ne tästä ihan kohta". Unohtuvat kumminkin.
- Helpoimmalla pääsee, kun purkaa kajakistaan välipala-yms. vehkeet aina jonkun kankaan päälle, esim. avaruuslakanalle. Tavarat pysyy kasassa ja tulee mukaan lähtiessä.
- Autonavaimet aina kiinni kajakkiin, esim. istuimen taakse. Jos tulee itselle problemos, niin joku myy löytää avaimet helpommin sieltä - ja itsekin, kun retki päättyy. Ne kannattaa ylipäätään irrottaa kajakista ihan viimeiseksi purkaessaan retken jälkeen kajakista tavarat. Jos niitä kuskailee ja pyörittelee siellä täällä, niin ei kumminkaan sitten enää muista mihin kassiin, pussiin tai taskuun ne nyt työnsikään vai laittoiko sittenkin saappaaseen "hetkeksi".

Onneksi on makkara keksitty! Tuossa kohtaa olin ihan voimainvähennyksessä,
kun ruokailuväli venyi ihan liian pitkäksi. Sitä kannattaa varoa,
Snäkseille ei koko päivää kannata perustaa. Vanha viisaus, joka aina unohtuu.

Pakkauksiin:
- Värilliset/nimikkopussit:vihreä= vaatteet, keitin vaikka punaiseen, astiat oranssiin pussii  jne. Tai muulla tavoin (tussilla) pussin päälle nimi, mitä sisällä on. Läpinäkyviä kunnon vedenkestäviä säilytyspusseja en ole nähnyt. Minigripit on liian ohkaisia esim. vaatteille, kaiken varalta viisasta pelata varman päälle.

- Rantautuminen korkeatöyräiselle rannalle tai korkealle kalliolle on hankalaa. Kajakista on vaikea kivuta ylös ja vielä vaikeampi palata kajakkiin. Rantautumisen ja lähtemisen pääsääntö: jalat kastuu aina.

Tässä joitakin neuvoja, itselleni jatkoon. Nyt hevosta liikuttamaan.

Kiitos lukijalle,

Helga

Arkajalkaretkeilijät vuokramökissä ja muita arjen sankareita

Kuva: Helga

Ajelin pitkin Suomenniemen maanteitä ja ajattelin niitä näitä siinä radiota kuunnellessa. Alkumatkasta oli rauhallista tietä pitemmän matkaa. Mikä nautinto, kun matka joutuu ja edessä avautuu aina uusi pätkä autiota maantietä! Yhden kylän liepeillä tosin oli hirviporukka passissa määrävälein vahtimassa, ettei metsän komea sarvipää hyökkää kurkistamaan autoilijaa tuulilasin läpi. Eiliseltä onkin lähinäköhavainto tästä jyhkeästä eläimestä. Se seisoi komeassa sarvikruunussaan ajotien vieressä metsätien risteyksessä jähmettyneenä paikoilleen ja selvästikin arvioi, tullako tien yli vai ei. Onneksi pysyi paikoillaan.

@@@

Tuli aatoksen päälle myös armaat ja kiltit blogiystävät, jotka kommentoivat edellistä tekstiä. Lainaan heitä tähän:

"Aika rohkea olet, kun uskallat yksin liikkua tietymättömillä taipaleilla. Minulle jo Repovesi tuntuu hurjalta erämaalta, vaikka tiedän joka laavulla, kodassa ja mökissä olevan samaan aikaan yöpyjiä.
Terveisin arkajalkaretkeilijä"

"...vuokramökkiin (mukavuuksin, tässä iässä)."

Tässäpä meikäläisten dilemma! Olen toisinaan miettinyt vaikkapa retkeilyalan lehtiä tai nettikirjoituksia (blogikirjoituksiakin) lukiessa antavatko retkeilijät harrastuksestaan sellaisen mielikuvan, että kynnys "riittävään suoritukseen" nousee kovin korkeaksi? Kun katson retkeilijöistä vaikka eri keskustelupalstoille tai lehtiin otettuja kuvia, on siellä merkittävän ylipainoisiakin ihmisiä, jotka ovat ehkä lähteneet tämän mielikuvan varassa kokeilemaan onneaan kovien suoritteiden lajissa. Puskevat hampaat irvessä ryhmämatkalla täyden rinkan kanssa ylös tunturin tai vuoren rinnettä jossain Pakkopulla Kompostellassa meikäläisen arvion mukaan itselleen aivan liian rankoissa olosuhteissa. Mielessä käy mahtavatko tosiaan koko viikon nauttia vermeiden kantamisesta selässään, kun kuntokaan ei ehkä ole riittävä. 

Sama ajatus syntyy vähän toisinpäin, kun kuuntelee kovakuntoisia lajitovereita. Heidän vaellusjuttunsa saattavat sisältää erilaisia suorituksia olipa kyse päivämatkan pituudesta, vaelluspaikasta, vietetyistä päivistä tai mistä vaan, mistä äkkinäinen voi saada mielikuvan, että tuon tason juttu vasta on oikeaa retkeilemistä. Ja kun kokevat, etteivät ikinä pystyisi moiseen, eivät yritäkään. Se on sääli! 
Pahin tilanne toki on se, jos oma arvio suorituskyvystä kovasti heittää ja ajautuu raskaine rinkkoineen viikoksi johonkin pakkotahtiseen porukkaan. Kun sade kastelee kamppeet, jalat menevät rakoille ja rinkanhihnat hiertävät, voi tulla huonot fiilikset. Noo, joku aina todistelee sellaisistakin olosuhteista nauttivansa, mutta useimmat kai vain purevat hammasta ja aattelevat, että olisinpa pian kotona ja never again.

Kuva: Helga

Ja kuinka tämä liittyy em lainauksiin?
Yritän sanoa sitä, että metsässä liikkuessa ei tarvi yöpyä itsetehdyssä laavussa tai lumipoterossa havujen välissä ja ampua villieläimiä evääkseen. (Eivätkös blogiystävänikin vähän rivien välissä vähätelleet omia kykyjään?) 
Yhtä hyvin voi tehdä päiväretkiä hyvinvarusteltu vuokramökki tukikohtanaan ja nauttia saunasta ja takkatulen lämmöstä. Se on yhtä arvokas kokemus kuin paahtaa jossakin Vätsärissä viikkosotalla samoilla alusvaatteilla. Jotkut haluavat sitäkin, muttei se sovi kaikille. Tunnen paljon kovia retkeilijöitä, jotka eivät halua yöpyä ulkosalla. Päivänä muutamana miespuolinen työtoverini kertoi olleensa kansallispuistossa vanhan herrakerhonsa kanssa vaeltamassa ja lisäsi, että kerhoon kuuluu henkilö, joka "tulee mukaan vain silloin, kun tehdään retkiä, joissa pääsee istumaan posliinille". Että molempi parempi, kunhan ylipäätään lähtee luontoäidin helmaan, kun meillä kerran tälläinen rikkaus on käytössämme! 

Kuva: Helga

Arkajalalle :D sanon, että ihminen on merkittävästi pahemmassa vaarassa liikkuessaan lajitovereittensa keskuudessa kuin yksin metsässä. En osaa kuvitella, kuka siellä minua uhkaisi (paitsi itse itseäni). Karhu väistää, jollei liiku pentujensa kanssa, kuten kaikki tietävätkin. Susi ei käy päälle, eikä ilves. Kotka pysyy ilmassa ja ahma saisi meikäläisestä vain vatsanpuruja. Hirvet pakenevat ja porot liikkuvat vain omilla seuduillaan.

Yksin metsässä kuljeskellessa olen itselleni suurin vaara etenkin, mikäli poikkean polulta - mitä en juuri koskaan tee. Marjastajat ja sienestäjät ne vasta on rohkeita tyyppejä, kun uskaltautuvat joskus kauaskin selkosille vain maahan katsoen. Meikäläinen on niin lahjakas eksyjä*, että viisain on pysyä siinä, mistä ennenkin on kuljettu ja mikä on kartassa poluksi merkitty. Vesistöissä eksymisen riski on merkittävästi pienempi, vaikka saarten väleissäkin toki voi mennä nuppi sekaisin tai kadota Hossajoella hetkeksi umpiperään. Mutta sieltäkin voi aina palata pois.

Iloisia ja nautinnollisia retkiä ja retkisiä meille kaikille toivoo

Helga

*Puolustuksen puheenvuoro: olen tässä asiassa kyllä jossain määrin petrannut sitten 70-luvun, josta mieheni vieläkin aika ajoin huomauttaa. Ja onhan minulla ihan erillinen Garmin-merkkinen gps, johon luotan (paristovetoinen ja aina on mukana varaparistot).

... ja vielä p.s. että mulle on nyt vakaasti todistettu, ettei lepakkoa voi kuulla! Aamen ja plottis. Että ei sitten. Mutta sitä en anna pois, että lepakon takuulla näin! (No saako sen tavallinen maatiainen edes nähdä, senkin besserwisser-lepakkotietäjä?!)

Kuva: Helga (kesän muistokuva)

Retriittiä ja raitista ilmaa

Kuva: Helga

Terveisiä metsämökistä. Ajelin tänne satoja ja satoja kilometrejä hengittääkseni raitista metsäilmaa keuhkoni täyteen. Samallahan myös aivosto saa kaipaamaansa läpivetoa eli tuuletusta. Huis vaan, kun metsäilma virtaa toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos ja taas on pölyt puhallettu pois.

Muista tuulettaa aivostosi vähintään kerran viikossa! 

Eräänlainen viikkosiivous on välttämätön sähköjärjestelmien toiminnalle. Mitkä tahansa piuhat nähkäätten kuumenevat jatkuvasta käytöstä, kevyestäkin. Täytyyhän älykännykästäkin käyttää välillä virrat pois, ettei kaiken maailman evästeet jää jumittamaan ja käyttämään konetta ylikierroksilla. Sama nupin kanssa, jos kohta virtaa ei ihan kokonaan kannata nollata. Voi olla, ettei käynnisty enää uudelleen tai käyttöjärjestelmän päivitys sotkee vanhat asetukset.

Kuva: Helga

Stairway to heaven. Joskus on terveellistä vain olla ja tuijottaa taivaalle. Tämä porraskuva on jonkun viikon takaa erään vesistön läheltä. Sinne oli rakennettu palotornin tyyppinen systeemi. Oli aivan pakko kiivetä. Kun ensin on aikansa tuijottanut taivasta ja nollannut asetukset päässään, on aika kivuta katsomaan metsää puilta.

Kas, kun kääntelee päätään puolelta toiselle ja katsoo napaansa pidemmälle havaitsee maailman kauneuden ja sen, että näissä järjestelmissä elämää totta vie on myös oman keskusyksikön ulkopuolella. Päivät pääksytysten kun katselee omia käsiään, jalkojaan ja naamatauluaan peilistä ja heijastavista pinnoista (*tästä tuli mieleen yksi asia, johon palaan), on terveellistä zoomata horisonttiin ja ottaa vähän etäisyyttä omasta minäkeskeisestä itsestään. Minun jalat, minun kädet, (minun vamma!), minun pikku hiuksistoni (onko se hyvin, onko kampaus kohdillaan - mikä huolenaihe!), minun vyötäröni (eikai vaan taas...voi minun minun minun), minun pienet sirot nilkkani, minä minä.

Ja sitten katse kaukaisuuteen ja ylös taivaalle, niin pysyy asiat oikeissa mittasuhteissa.

Kuva: Helga

Huomenna aion edetä syvälle metsään reppu selässä, eväät repussa ja kuljeskella korvessa koko päivän. (Tai ainakin ruoka-aikaan saakka, heh!) Ihmiset tuntuvat varsinkin kehäkolmosen sisäpuolelta pakenevan nyt Paistunturiin, Saariselälle, Haltille, Sokostille, Oulangan kansallispuistoon, Pallas-Hetta- reitille ja niin edelleen. Näitä kansanvaelluspaikkoja koitan kierrellä kaukaa, vaikken autiotupiin syljekään. En kuitenkaan kaipaa kansoitettuja retkireittejä enkä vaellussuorittamista. 

Mieleen tulee parinkymmenen vuoden takaa tapaus Saariselältä, kun olin siivoamassa ystäväni suvun mökkiä. Päätettiin urakan jälkeen lähteä päiväksi rompostelemaan kaverille ja vähän ittellekin lapsesta saakka tuttuihin maisemiin. Otettiin irtiotto poluista ja kuljeskeltiin sinne tänne putkahtaen sitten kahlaamalla pikkupuroa pitkin autiotuvalle. Siellä istui kaksi herraa viimmosen päälle pakasta vedetyissä retkeilytamineissa hifistelemässä jollakin retkiruokagourmeella. Oltiin kyllä heidän tunnelman pilaajia, kun pikkurepuissa paukahdettiin huudeille syömään pari Domino-keksiä ja jatkamaan matkaa. Mutta kukin taaplaa rinkkoineen minne haluaa, näinhän se on. (Niin tehtiin mekin omalla tyylillämme.)

Kiteytän näkemykseni näin: lähes jokaisella suomalaisella on hyvät retkeilymaastot ihan kotinurkilla. Ei tarvitse lähteä Kilpisjärven keväthangille saakka satojen moottorikelkkapärrääjien keskelle aurinkolasit päässä hiihtelemään. Eikö luonto olekin hieno etu meillä metsäläiskansalaisilla! (Tämän näkemyksen olen julkituonut varmaan 100 kertaa, joten menisikö vielä 101. samaan piikkiin, olkaatten niin ystävällisiä!)

Kuva: Helga

Ja mikäkö oli asia, johon lupasin palata (*)? Jos bittiavaruuden toisessa päässä vielä on yksikin lukija - mitä epäilen :D - niin kerron sen liittyvän Narkissokseen. 

"Narkissos saapui koskemattomalle ja peilityynelle vuoristolähteelle Thespiaihin. Ja kumartuessaan juomaan siitä hän huomasi oman kuvajaisensa. Hän rakastui tähän välittömästi  ja ihaili kuvajaisensa jokaista piirrettä suudellen sen huulia."

(... ja jollei muista, voi tästä Wikipedian lähdetekstistä katsoa, kuinka Narkissokselle kävi.)

Heijastavista pinnoista tuli mieleen uusi kampaajatuttavuuteni, jolla nyt olen käynyt tähän mennessä vajaat kymmenisen kertaa hoidattamassa narsistista minääni. Mutta toiseksi ei jää kampaajakaan. Hänellä on (hieman kiusallisesti aikaavievä) tapa pysähtyä sakset tahi kampa sirosti ojossa kertomaan loppuun tarinaansa perheestään, koirastaan, naapuristaan tai anopistaan. Ja mitä hän tekee samalla? Asiaansa kertoessaan hän tuijottaa tiiviisti peilistä itseään venyttäen huuliotaan, keikistellen päätään puolelta toiselle tarinansa edetessä ja suipistellen pientä kaunista suppusuutaan. 

Semmoisia me ollaan kaikki. Toiset katsoo peilistä ihmisenkuortaan, toiset peilaa päänsä sisään ja luulee olevansa suuria blogikirjoittajia.

Ettekä ikinä arvaa, ketä nimenomaista henkilöä tarkoitin.

Au revoir,

Helga The Metsäläinen Moukka

Virta venhoa vie - omia aatoksia melonnasta

Kuva: Helga

Lupasin melonnasta sanoa pari sanaa, joten seuraavassa sekava sillisalaatti tavallisen tätimelojan ajatuksia ja linkkejä.

Ensinnäkin selvyyden vuoksi pyytän ystävällisesti saata huomauttaa olevani vain harrastaja. Virallisia melonnanopettajia on ja he ovat ammattitaitoisia. 

@@@

Moni säikkyy melontaa, koska melojissakin on näitä  "wanna-be something"- tyyppisiä pskanjauhajia, joita liikkuu kaikkien harrastusten liepeillä. He käyttävät harrastusta pätemistarpeensa tyydyttämiseen. Nämä tyypit kailottavat ja diivailevat omasta mielestään asiantuntijoina. Ongelma: saattavat nostaa äkkinäisempien kynnystä hakeutua harrastuksen pariin. 

Heidät erottaa jo alkeiskurssilla: kiilautuvat opettajan rinnalle neuvomaan tai höpöttävät mielestään jo hieman edistyneempiä harrastuskokemuksiaan... vaikka ovat kuitenkin tulleet alkeiskurssille. Jos opettaja on pätevä ja selkärankainen, hän kykenee palauttamaan henkilön rivistöön.  

Onneksi näitä tyyppejä olen havainnut melojien joukossa poikkeuksellisen vähän jos vertaa vaikkapa golfinpeluuseen. Vielä suurempi on ero ratsastajiin, joissa vasta "asiantuntijoita" liikkuukin.

@@@

Virallinen välivinkki paikoista, joissa ammattitaitoiset melonnanopettajat toimivat: 

1. Suomen Ladun melontakurssit 

2. oman paikkakunnan melontaseuran kurssit. 

Näiden opettajien opetuksessa voi useimmiten myös suorittaa ICF-suorituksia (International Canoe Federation), jotka puolestaan voivat olla melontaseuran jäsenyyden vaatimuksenakin. 

Virallista melontaopetusta on siis saatavilla ja laji sopii ihan jokaiselle, joka osaa uida. Lajissa on sitten helpompia ja vaativampia ulottuvuuksia taidoista ja mielenkiinnon kohteista riippuen.

https://www.suomenlatu.fi/ulkoile/lajit/muut-lajit/melonta.html

@@@

Kuva: Helga
(Meloa voi tässäkin. Hurraa kanootti ja kajakki.
Moottoriveneellä tai purjeveneellä ei ulotu tänne koskaan!)

Peruskäsitteitä, jotka usein sekoittuu "maallikoilla":

Kanootteja on monenlaisia. Kajakki on yksi kanoottityyppi.

Kanootista puhuttaessa tarkoitetaan tavallisimmin "soutuvenetyyppistä" purtiloa, jota melotaan yhdellä melalla puolelta toiselle. Siinä istuu yleensä kaksi paksumahaista ukkoa vihreät huopalierihatut päässä. Hatussa on sulka ja kanootissa lukee welhonpesä. Pojat on tulleet Mersumaasturilla Töölöstä ja heillä on mukanaan pakastettu sisäfilee, kalleinta konjakkia ja pikkusikareita. Toinen vaihtoehto: eräpirkko-eräeskopariskunta kalliit, pitkäputkiset kamerat kaulassaan. Kolmas vaihtoehto: puolihumalaiset nuoret iskäpullukat karanneina pikkulapsiperheestä poikien eräryyppiretkelle.

Kajakilla tarkoitetaan katettua purtta, jossa istutaan "sisällä paatissa hame päällä" ja melotaan sauvalla, jonka molemmissa päissä on lapa. Kajakissa istuu tavallisesti eräsirkkoja ja retkireinoja, joilla on lastiluukussa kuivamuonaa, raastettua mustajuurta ja biohajoavaa astianpesuainetta. Kuulun viimemainittuihin. Mutta minulla on myös sikspäkki oluttölkkejä ;D nuotiota varten.

Kajakeissa on myös parikajakkeja, joihin avec mahtuu mukaan. Lapsikin käy, jos osaa uida, eikä tarkoitus ole painella kauas ulapalle.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kajakki

@@@

Melontaharrastuksen aloittajan muistilista:

-Tutki netistä, onko paikkakunnallasi melontaseura. 

Tarkista Suomen Ladun melontakurssit. Ovat kai melontaseurojen kursseja hinnakkaampia. Melontaseuroilla on myös ilmaisia tutustumisiltoja.

Jos ei pääse kulkemaan, eikä melontaseuroja ole lähimailla, voi lähimmästä melontaseurasta aina tiedustella, piipahtaisiko joku innokas seuran meloja vaikka seuran kajakki mukanaan paikkakunnalla. Osa melojista nimittäin on intohimoisen innostuneita ja halukkaita jakamaan ilosanomaa. Kysyähän voi aina!

Melojat on pääsääntöisesti porukkaa, jotka ottavat uudet tulijat mielihyvin vastaan!

-Jos päätät aloittaa omin päin, kannattaa tutkia nettioppaita melonnan perusteista.

Esim tämä on hyvä: 

http://www.kayakpaddling.net/fi/

Ja tässä oppia myös:

https://www.youtube.com/watch?v=jq6hLr4qeow

Ja tässä hauskuutta, jossa on myös totuuden siemen :D

https://www.youtube.com/watch?v=wT6wr7fsnTE

@@@

Kuva: Helga
(Tätä koskea emme meloneet :D )

Turvallisuus on a ja o melonnassa. Uintitaito on välttämättömyys, minkä järkikin sanoo.

Reskutuksella tarkoitetaan toisen pelastamista. En mene nyt siihen enempää, koska en osaa sitä kunnolla :o ! Aloitin melonnan kurssin jälkeen yksikseni isolla vedellä, jossa reskutus on omissa käsissä (tiedetään: ei hyvä). Tuolloin minulla oli todella massiivinen, leveäpohjainen kajakki ja aina mukana melakelluke, pumppu ja varamela ynnä pelastusseuran yhteystieto puhelimessa valmiina. Tuolloinen tankkerikajakkini kaatui vain kovalla ponnistelulla. En lähtenyt sillä isoihin aaltoihin koskaan. 

Nyt kajakkini on kapea isojen vesien menijä, mutta silti olen edelleen varovainen, vaikka melontavuosia on jo paljon. Pidän silti mielessä hypotermian lait: ihminen selviää yllättävän lyhyen aikaa kylmässä vedessä kesälläkään.

Tavallisesti aloittelija ei kaadu kaukana ulapalla, vaan rannassa kajakkiin noustessaan. Järkevä äkkinäinen ei näetsen lähde suorilta isoille vesille tai tuuleen kaatuilemaan. Ylipäätään ei yksin alkuun paranekaan liipottaa mökkirantaa ja kuistilla istuvaa kaveria kauemmaksi. Kajakista täytyy ensin rantavesissä kaverin silmän alla opetella tulemaan pois kaatumalla tahallaan, jottei jatkossa panikoisi kajakin mahdollisesti kaatuessa. Sieltä kyllä pääsee ihan hyvin pois tavallisella aukkopeitolla ja koskikajakin tiukemmassa neopreenipeitossa on kahva, josta se kiskaistaan helposti irti.

Melonnassa ja ratsastuksessa on sama periaate: tasapainon keskipiste täytyy koko ajan olla päälaelta häntäluuhun. Tämän oppii kajakissa helposti, kun sivulle nojaamisesta saa rangaistuksen :D

@@@

Olen retkeillyt kajakilla paljon ja saitte viikolla hieman maistiaisiakin. Siinä tuli tehtyä ajatusvirhe. En keskittynyt tarpeeksi miettimään, enkä tutkaillut koskenlaskuasiaa. Läksin ajatuksella, että siittä vaan. Mutta olin liian kokematon käsittääkseni, ettei nykykalustoni istahda koskimelontaan. No, oppia ikä kaikki. Täytynee yrittää ostaa vanha tankkeri takaisin ;D Nuorimies, jolle tankkeri meni, ei ehkä kuitenkaan hyvää kajakkiaan myy. 

@@@

Saattaa olla, että viikonloppuna hevoset saavat vielä rouskuttaa rauhassa ja ratsastelenkin vedessä. En ole mikään sen kummempi melonnan ihmelapsi, "seku vaan"-meiningillä luirin vesistöissä ja nautin siitä, mitä millään muulla systeemillä ei irti saa. Nimittäin olitpa pyörällä, kävellen, hiihtäen, purjeveneillen tai ratsastaen liikkeellä, et koskaan pääse niin lähelle eläimiä kuin hiljaa kajakilla lipumalla!

...innostuitko?

Voin kertoilla lisää, jos joku jaksaa kuunnella. Melontareissuilla on oppinut myös perusretkeilystä jotakin, vaikken mikään Paistuntureitten talloja olekaan, enkä yhtä hiihtovaellusta lukuunottamatta ole yövaelluksia tehnyt. Olenkin sellainen päiväretkien jotostelija, mutta ehkä kahden ruokavälin verran selviäisin vaelluksellakin. :D

Ulkoilemisiin,

Helga

Kuva: Helga
(Tavaroiden kasailua laavuyön jälkeen)

Retkeilyvarusteita - luetteloa muistiin

Kuva: Helga

Ensinnäkin terveisiä vaan Googgelille, että kohta olet invasoitunut koko elämääni! Yritin tutkailla Pinterestiä, joka halusi heti tietää minusta kaiken kun yritin tutkailla yhtä retkeilykuvaa. Se halusi sähköpostiosoitteeni ja 5 kuvaa, jotka minua kiinnostavat. Osasi luonnollisesti tarjota harrastuksiin sopivia aiheita. No yhtä kaikki, ei minussa ole mitään mielenkiintoista kellekään. CIA tai SFN vai-mikä-se-Ryssälän-SUPO nyt onkaan, ei hyödy meikäläisen mitättömästä pienestä elämänkaaresta. Että lopeta sinäkin potenssilääkkeiden nettimyyjä jo pommittamasta blogitiliäni. En hyödy sildenafiilistä enkä siitä toisesta, mikä se nyt olikaan, en sano kauppanimeä uhallakaan.

@@@

Ja sitten retkeilyyn, kun saatiin moottori käyntiin :D Retkireitti kulkee veden pintaa pitkin, joten varustusten paino ei ole ongelma, koko kylläkin.

Ruokaa pitää retkellä olla riittävästi ja vähän liikaakin. Keittovälineenä on kaasukeitin ja muonaa olen kuivattanut uunissa nyt parina vuonna. Jauhelihaa, kanaa, kalaa, juureksia, omenaa, pakastemaissia, sieniä. 

Otetaanpa vaikka klassikko: pasta Bolognese. Kuivatetaan puolet jauhelihapaketista eli levitetään jahe uunipellille levälleen, 6 tuntia ja 50 astetta ja se on siinä. Puukauha uuninluukun väliin. Kiertoilmauunissa voi alaosassa samalla tietysti kuivattaa muutakin.

Laitetaan 1/2 litran minigrippiin katkottua spagettia, oreganoa, pippuria, 1 lihaliemikuutio palasina, valkosipulijauhetta ja paiskataan jahe-muruset sinne. Mukaan otetaan nappi tomattipyreetä, jonka voi heittää sekaan. Minikokoiseen minigrippiin otetaan oliiveja suolavedessä, valkosipulitäytteellä, ja paiskataan sekaan kun soosia on keitetty sen seittemän eli kymmenen minuuttia kaasukeittimellä kiven juuressa.

Sama kanan kanssa. Ostetaan grillattu broileri, murustetaan pellille, 50 astetta ja lets say sama 6 h. Minigrippiin pikariisi, currykastikepussi, kuivattua maissia ja mukaan 1 kanafondi. Siitä sitten kiehumaan, fondit kanan niskaan ja siinä ateria.

Kala mulla on tänä vuonna säilykepurkissa. Laittelen muusin ja siihen vähän säilykekalaa mausteliemessä. Voisilmä muusiin (voi on purkissa, sulakoot vaan, kyllä se jonkun päivän menee).

Kai se yksi Turmattikin pitää olla varalta eli niitä valmiita retkiruokapusseja.

Kuva: Helga
Tämä maittava atria on nautittu Intian Jaipurissa.
Jos kuva on jo ollut täällä, niin pyytelen armahdusta.
Ruoka oli hyvää - ja luulen ripulini tulleen noista sipuleista varmaan tai raitasta (tuo jugurtin näköinen).
Muu oli kuumaa kuin Intian aurinko.

Bakteerikammoisille välitiedote: 10 min keittämistä niin ruoka on ok. Lisäksi: ruoka itsessään ei muutu bakteeripesäksi ellei joku ulkopuolinen kylvä siihen bakteeria esim. likaisista näpeistään tai suussaan käytettystä lusikasta. Lämpimässä bakteerit viihtyvät, mutta kuten sanottua, eivät "asu" ruoassa itsestään. Muutoin ruoka toki voi pilaantua ja härsiintyä tottakai.

@@@

Aamupalavalikoimaa: jälkiuunileipää, yksittäispakattua juustoa, voita, metwurstia, tuubitahnaa, corn flakesia ja maitoa, pussipuuroa (yök, tulee korvista), tavallista puuroa voisilmällä (peukutan tälle), lasten hedelmäsoseita, kahvia / teetä / kaakaota. Namikeksejä jälkiruoaksi. Makrillisäilykettä ruisleivän kanssa. Manteleita. Jotkut vetää nuzellaa tai jotakin vaahterasiirappimönjää, mutta suomityttö ei sorru sellaiseen vöyhötykseen.

Välipalaa täytyy olla: suolapähkinöitä jos on hikikelit, kuivattuja hedelmiä (yök, mitta täys), lasten hedelmäsoseita pahvipakkauksessa, keksiä, karkkia (ei suklaata), maitoa 2 dl:n iskukuumennetussa tetrassa (se on kyllä suorakaiteen mallinen, jos joku viisastelee), mehua, mustikkasoppaa 2 dl tetrassa. Salamipötköjä (sivuvaikutus: tarttuu hampaisiin, närästää). Kuivalihaa eli jerkyä (kallista). Hulluimmat ottaa Pringleseitäkin. Pistaasipähkinät on out (tyrkky), jotkut syö niitäkin.

Olutta pitää olla ja pänikkä viiniä tai kerrassaan rommipullo, jotta alkaa laulattaa. Suomalaisellehan kuuluu kännispäissään möykätä ja räyhätä vesistöjen rannoilla. Rommin kanssa pitää olla kaakaota (Tazzia vai mikä sen nimi nyt on sen valmiin mönjän), muuten sitä ei juo susikaan. Susi iltanuotiolla yhtenä lauluremmistä voisi olla hauska tuttavuus sinänsä!

@@@

Muuta käytännön osoittamaa:

- vesillä liikkuessa kannattaa olla ainakin neopreenisukat, mielummin neopreenikengät etenkin, jos joutuu kahlailemaan. Gymmisaappaat on vähän hankala viikata mihinkään paatissa ellei satu olemaan jollakin jahdilla liikenteessä. Meikäläinen on pienellä purtilolla, ei sinne mahdu kauheasti kenkävalikoimaa.

- kannattaa pakata villakalsarit ja villapaita, pipo, hanskat ja sukat erilliseen "riko lasi hätätapauksessa"-pakkaukseen, jos muut kamppeet on kastuneet

- makuupussi pitää ehdottomasti olla vesitiiviissä pussissa viimosen päälle, muuten hukka perii (ei untuvapussia näille keleille, kostuessa on hiton kylmä), makuualusta

- toppatakki + toppahousut iltavaatteiksi. Jos luirii päivän vesissä, niin auringon laskiessa tulee yllättävän vilu jopa kesähelteillä. Ja pipo on a ja o, jos muita kamppeita ei ole niin pipo ja sukat ainakin pitää olla.

- jesaria, Leatherman, köyttä, ensiapupakkaus, otsalamppu, virtsatietulehduslääkkeet varalta, kipulääkettä

- astianpesuainetta ja taikasienen pala, astiapyyhe (retkipyyhkeestä leikattu pikkupala)

- retkipyyhe, naamapyyhe, pyykkinaru (retkikaupasta saa pikkupussiin pakkautuvaa mallia, jossa on valmis systeemi puuhun kiinnittämistä varten), pari pyykkipoikaa ja ohut metallihengari (johon laitan pelastusliivin puun oksalle kuivamaan ja pari muuta kampetta)

- avaruuslakana, josta saa tarvittaessa myös katoksen tai ainakin teltan absidiin "lattian", johon voi laskea kamppeitaan

- teltta jossa on absidi

- pari kynttilää, tulitikut + raapaisupinta filmipurkissa

- crocsit ja vaelluskengät, jotka pitää vettä

- karbiinihakoja, joilla saa mm auton avaimet kiinni johonkin paikkaan, joka kannattaa kertoa kavereille ennen kuin hukkuu tai tipahtaa kalliolta

- gps ja paperikartta muovitaskussa, puhelin, kamera, kiikari

- iPad ilman muuta tai miniläppäri kuten mulla on ollut vuosia, Puro-akkulaturi ja tarvittavat kaapelit

- vessapaperia, savetteja, pyllyrasvaa, käsidesiä pakattuna vesitiiviisti

- ViSibliniä (ummetukseen), Imodiumia (ripuliin, myös ViSiblin sitoo myös ripulia - ihmeaine!)

- istuinalusta

- isoja minigrippejä roskia varten, saa ne suljetuksi sinne, eivätkä haise

- vettä 1,5 litran limsapulloihin, menevät kätevästi veneen keulaan ja perään

- juomapullo helposti saataville

- lippahattu, huulirasvaa, naamarasvaa

- jos on kajakilla, niin varamela pitää olla, eikä melakellukekaan ole haitaksi (hukkunut muutossa, missä ihm....!?), luonnonsieni veneen pohjalle

- retkikirves

... ja vaatteet :D

Kuva: Helga
Lainakajakilla aikanaan jossain päin itä-Suomea.
Tässä on päiväretki kyseessä, joten kajakin kansi on meko tyhjä :D

Päivitän blogia retkeltäni, jos siellä on operaattorillani kenttää riittävästi.

t. Helga

Jos metsään haluat mennä nyt...tai puistomaisiin olosuhteisiin mailan kanssa

Kuva: Helga, viime kesänä Itä-Suomessa retkeillessä

Helluntaita.

Jos ei heilaa jne. Oma heila on asustellut samassa osoitteessa yli kolmekymmentä helluntaita ja vielä kuuluu tapansa mukaan puhelevan itsekseen tuolla yläkerrassa. Jos oikein arvaan, keskittyy johonkin toimeen tai jokin tavara on hukassa. Helluntaiheila, jonka veroista ei elämässä toista vastaan tule. Kun elinvuosia itse kullakin karttuu, havaitsee elämän antamia lahjoja, ilmaiseksi saatuja. Niitä joskus piti itsestäänselvyyksinä. Sittemmin on tajunnut niiden kalliin arvon.

@@@

Tälläinen pyhäpäivä on itsessään jo helmi, kun herää hyvin levänneenä ilman herätyskelloa aamuvarhain, hyppää ulkoiluvaatteissa pyörän päälle ja painelee koiran kanssa metsään. Nyt kun on sadellut, tuoksuu metsä huumaavalta! Metsäautotiet ja polut suorastaan imuroivat etenemään yhä syvemmälle metsän siimekseen, jossa lintujen konsertti tervehtii tulijaa. Metsään mennessä huuteli kuovi, laulurastas huilutteli säkeistöjään, kirjosieppo hyppeli oksalle istumaan, keltasirkku luritteli oman viestinsä, tiaiset kirskuttivat ja käki kukkui. 

Eipä tarvi vääntäytyi tunkkaisiin konserttisaleihin, eikä ahtaiden penkkirivien väliin maksettu lippu kourassaan, kun voi polkaista lintujen ilmaiskonserttiin! Suomen metsä on lahja kansalaiselleen.

http://www.gofinland.org/finnish-nature-and-wildlife-overview/

@@@

Syvällä metsätien päässä kohtasin harmillisen näyn, metsäteillä yleisen: metsää oli käytetty henkilökohtaisena kaatopaikkana. Kasassa oli samaa materiaalia, jota pari viikkoa sitten siivosin toisesta metsästä: puutarhurin jätteitä. Puutarhurimme on kaatopaikkamaksun säästämiseksi kärrännyt sotkunsa härskisti metsään. Miksei kaatanut niitä omalle pihalleen? Puutarhurimme ei takuulla ole nuorisoa, vaan keski-ikäinen. Näin väitän!

Viimeksi oli roskamaisterimme vaihtanut samalla kukkamullat. Multapussit oli jättänyt siihen. Tokihan mullat on kätevä vaihtaa metsässä. Ei pikkukoti likaannu. Logiikka ei kuitenkaan etene pikkukodin ulkopuolelle. "Kepeät mullat haudallesi mullanvaihtaja, että koirien on helpompi nostaa siihen kinttunsa." (Antiikin sanonta omasta päästä muotoiltuna.)

Tänään löydetyssä puutarharoskakasassa oli maalipurkin kansia ja rikkinäinen puutarhaletku. Kieputin sen isoksi rullaksi ja lastasin pyöräntarakalle, jonne se hädin tuskin mahtui. Samassa kasassa oli kaikenlaista muutakin roinaa, jota pitää käydä napsimassa kesän mittaan ja vien omaan jäteastiaan. Jos koirani kakkii pyörätien reunan pusikkoon, niin nou worries. Viisas, vanha hoitaja sanoi kerran: "Muoviroska ja tupakantumppi jää maahan ja lasi viiltää jalan, mutta koiran kakkaan kasvaa kukka. "

@@@

Kuva: www.gofinland.org (linkki yllä)

Kolopallon pelikausi alkoi meikäläisellä eilen. Enpä tiedä, ketä tämä kiinnostaa, mutta jos on kolopalloilijoita, niin jakavat varmasti kokemukset. Meinaan, että ainakin meikäläisen mielestä kannattaa:

1. Harjoitella itsekseen neljällä pallolla ja hakeutua sellaiseen kellonaikaan kentälle, ettei siellä ole ruuhkaa. (Selitys alla*) Mikäli edessä on neljän pelaajan ryhmä (=etenee hitaasti), sitä parempi. Voi himmailla lyöntejään, ottaa monella pallolla "näin...eipäs kun näin...ei kun näin"- tyyppisiä harjoitteita. 

Lisäksi voi ruokottomasti kehua itseään ääneen: "Aika makeen lyönnin osasit! Aika hienosti vedit tuosta lammen yli! Wau, mikä lyönti!"

Seurassa pelatessa kannattaa kääntää tämä toisinpäin (mutta kehua toki itseään hiljaa mielessään edelleen). Meinaan, pelikierroksella ei parane mennä itteään kehumaan edes onnistuessaan. Tulee vihaisia mulkaisuja ja pirullisia kommentteja. Tai sitten joku alkaa retostaa, kuinka siskonmiehenserkku on maailman huippupelaajia tai naapurin Taiston adoptiosisko vetää maajoukkuevalmennuksia Espanjassa valtavalla hasiendallaan, jossa sillä on myös palvelijoita. 

(Ja minä kysyn: miten se adoptiosiskon tilanne nyt tähän tilanteeseen liittyy? )

Vaan näin pitää sanoa: "Voi surku! En ikinä opi kunnolla lyömään veden yli, vaikka nyt menikin. Mun lyönnit on kamalia! Kattokaa vaikka (ja sitten lyö maahan tai soketin tai hätätapauksessa voi kokeilla myös hutilyöntiä)!"

2. Unohtaa koko hemmetin tuloskortti ja lyöntien fanaattinen laskeminen: sou what! Tiger Woodsia meistä ei kuitenkaan enää kehity (lapset erikseen). Nimimerkillä "Laura Davies"-tätipelaaja.

...btw: moni stressaa lyöntimäärän kanssa ja manailee itseään, mailojaan, pelitovereitaan, kipeää lonkkaa, huonoja silmälaseja jne loputtomiin. Kun vierestä tekisi mieli sanoa, että harjoittelisit sinäkin enemmän, niin tavoittaisit tason, jota nyt yrität räpiköiden tuskanhiessä itsellesi repiä. (Pätee myös muihin lajeihin.)

3. Muistaa aiemmat itselle kehitellyt avainvinkit.  (Monet kirjaa nämä ylöskin, samoin meikäläinen.)

Vinkkejä näyttää tulleen mukaan myös ratsastuksesta: laji lajia tukee!

- Muista kanan kädet :D 

(Tämän neuvon helluntaiheila muokkasi loistavalta golfopettajalta, joka oli eräällä 

paikkakunnalla asuessa, kiitos paljon A!) Tarkoittaa: vasen lapa nousee lyödessä ylös kuin kanan siipi)

- Muista apinan kädet! (Roikkuu edessä alhaalla rentona.)

- Muista unohtaa apinanraivo.

- Muista Hesarit kainaloissa mailan osuessa palloon.

- Muista ottaa pallo (ja peli!) löysin rantein.

- Muista (ja tämä käänteentekevä uutuus hevoselta), että lyöntihetkellä istut hevosen selässä (= jalat ei lähde liian aikaisin vaeltamaan, jolloin iskuvoimaa menee harakoille)

- Muista, että maila vain nostetaan kepeästi ylös ja piiska lähtee vasta alaspäin. 

Sitten pitää vain toivoa, ettei käy kuin Aku Ankalle. Hän löi niin isolla draiverilla, että lähti sen mukana itsekin. :)

Hyvää helluntaita toivoo,

teidän Helga

Selitys alla*

- Kerran kävi, että kenttä oli tupaten täynnä. Edessä oli neljän pelaajan ryhmiä (maksimiryhmäkoko on 4 pelaajaa). Himmailin viheriöllä useammalla pallolla, kun takanani tuleva ryhmä pelasi kintuilleni koko ajan ymmärtämättä, että kenttä etenee hitaasti ruuhkan takia, enkä pääse alta pois kun edessä jumittaa. He hikeentyivät ihan hiiteen ja karjuivat, että täällä pelataan vain yhdellä pallolla! Lopputulos: seisoin heidän kanssaan seuraavan väylän aloituspaikalla (=tiipaikka) odottamassa, että ruuhka edessä etenisi. Eihän se ruuhka mihinkään siitä hävinnyt. 

Conclusion: hermot kireellä ei kannata ryhtyä kuin nyrkkeilijäksi.