Sitkeitä lukukokemuksia, listauksia ja kajakkimelontaa

Kuva: Helgan arkisto

Kesä meitä helli,
mutta nyt kesä hieman huilaa täällä metsämökillä ainakin. Vettä on tullut ja ukkostanutkin niin, että heikompaa on hirvittänyt. Salamoista on joitakin säikähdyksiä tullut viime vuosina. On oppinut hieman kunnioittamaan ukkoskeliä. Pelkkää hauskaa jännitystä se ei enää meikäläiselle ole.

@@@

Jos lukijani miettii, enkö lue kirjallisuutta lainkaan enää, niin voin kertoa, että Ernest Hemmingwayn Kuolema iltapäivällä on kulkenut mukanani nyt vuodenpäivät. Vieläkin se on kesken,  vaikka uutterasti kuskaan sitä kainalossani yöpöydältä keittiönpöydälle, matkalaukussa reissuille, metsämökille ja takaisin kotiin. Ihmeen sitkeä pala, jossa aika ajoin on puuduttavia, mutta paikoin hyvin herkullisia kuvauksia matadoreista, picadoreista ja erilaisista häristä. Hemingway myös (meikäläiselle tutulla tavalla) syrjähtelee sinne tänne ajautuen välillä humoristisiin kuvauksiin tyyten toisista asioista. Niille tulee hekoteltua. (Pret-a-Porter, en kyllä ihan kerrassaan käsitä, kuinka olet voi-nut olla tästä kirjasta kiinnostunut lukiolaisena ja sen peräti loppuun saattanutkin! Kato nyt miten meikäläinen etenee. Sen verran pitkiä on nuo härkätaistelutekniikan kuvauspätkät, että vedän välillä pitkään henkeä.)

Kuva: Helgan arkistosta

On mulla kyllä ollut kaikenlaista häppeninkiäkin tässä pitkin matkaa, että aika on mennyt kuin siivillä.

@@@

Siitä tuli mieleen työtoverin taannoinen kommentti: "Mistä ihmeestä sulla tuota virtaa riittää?! 

Ai mistäkö? No ensinnäkin:
- kuka on sanonut, mikä on virtariittävyyden kultainen standardi?

...sen lisäksi luettelen listan, jonka meikäläisen jorinoita ehkä pitempään seurannut pitkämielinen lukija saattaa muistaa aiemmasta.

Tsindlerin lista on tämä:

1. En poimi mustikoita (paitsi eilen 1,5 litraa ja oli hemmetisti mäkäräisiä ja pikkukärpäsiä), en lakkoja, eikä minulla ole marjapensaita, eikä mansikkapenkkiä.

2. En pese enkä kudo räsymattoja, enkä siten myöskään pese enkä leikkaa matonkuteita. En alusta kangaspuita, enkä vedä sarkaa (tuommoinen sarkajuttu tuli mieleen, mitä ikinä se onkaan).

3. En leivo pullaa, enkä rättää kaakkusia tai nyperrä pikkuleipiä. En kaulitse marsipaanista lapsenlapsen synttäreille legolandian pienoismalleja kakunpäälle koristeeksi, enkä pursota halloween-kurpitsoja peltikaupalla.

4. En purjehdi päiväkausia Börjen kanssa Hangon regatassa, enkä nosta skumppalasia segelbååtin tiikkikannella. En kaasuta isännän ohjastamassa moottoriveneessä peräpropellit kirkuen, enkä töllötä moottoripyörän takapenkiltä kuuppa päässä isännän ulvottaessa moottoria kohti yhteistä mutkakuolemaa.

5. En juokse Karjalassa isoisän siskon kummin kaiman kotitalon oletettua kaivonpaikkaa etsimässä, enkä kuulu Meripelastus-seuraan, vapaapalokuntanaisiin, seurakuntaemäntiin, helluntailaisiin tai Rintamamiesnaisiin.

6. En laula kuorossa, enkä hyppää vistiä tyttöjen kanssa pody pumppi-kerhoissa. En kuulu myöskään valokuvakerhoon, en kerää postimerkkejä enkä maalaa posliinia. Minulla ei ole Muumimuki-kokoelmaa, enkä hyppää antiikkimessuilla keräämässä h€lvettillistä roinaa laitettavaksi pitkin ikkunalautoja (minulla ei ole ikkunalautoja).

7. Kotonani ei ole ainuttakaan viherkasvia, ei kukan kukkaa, ei anemooniaa, eikä petuniaa. Takapihalla ei ole kuin palanut nurmikko. Ei porkkanapenkkiä, ei pottupeltoa, ei mitään: "Rien", sanoo ranskalainen. Absolutement rien.

8. En vietä aikaani ripsipidentäjällä, manikyristillä, naprapaatilla, hierojalla, kosmetologilla tai kalevalaisella jäsenkorjaajalla. (En myöskään kanna rahojani mihinkään edellämainituista. Ostan niillä mieluummin pitkässä juoksussa uuden kajakin.)

9. En käy koskaan elokuvissa, en konserteissa, enkä herraparatkoon missään tangomarkkinoilla tai ylipäätänsä markkinoilla tai puistokonserteissa ryysimässä ja tönimässä itse itseäni ja toinen toisiamme kaljatölkki kädessä. En eläissäni ole käynyt Savonlinnan oopperajuhlilla (ehkä pitäisi?), en Bomba-talossa, enkä Kuhmon kamarimusiikkipäivillä, enkä suolahuoneissa. En käy Porin jazzissa (paitsi pari kertaa parikymppisenä), enkä Jyväskylän Kesässä (jota ei enää ole).

10. Minulla ei ole enää hevostakaan. Vain koira, mies ja joitakin harrastusvälineitä. Siinä kaikki.

Nyt tiedätte, mitä kaikkea en tee, joten voitte arvata, että aikaa jää kaikenlaisiin virtapiireihin. Meinaan, että heti sitten kun olen hieman puuhastellut omassa pikku työssäni, jossa ei juurikaan mene kuin joitakin iltaöitä kerrallaan ja parit päiväsessiot. Nyt pidän jonkun päivän lomaa tässä, kuten nokkelimmat saattavat arvata.

Kuva: Helgan kallisteleva arkisto

@@@
Hevosesta kun tuli puhe, niin toki olen vielä ratsun selässä persuuksiani hionut, mutta merkittävästi vähäisemmässä määrin. Sen sijaan olen seilaillut Suomen sisä- ja ulkovesistöissä ja nauttinut pitkäaikaisesta harrastuksestani, josta toinen lukijoistani on kyllästynyt enää kuulemaan. Mutta kerron sen silti: se on kajakkimelonta. Ellei huomenna tulta lyö pitkäinen (siis ukkostele), niin raahaan vielä kertaalleen paatin rantakivikkoon ja liipottelen pätkän matkaa vedenpintaa ennen kuin pakkaan roinani ja lähden valumaan kotimatkalle.
Btw: kajakki kannattaa aina yöksi kääntää nurinpäin, vanha viisaus. Oli vähän hommaa tyhjentää sitä yön jäljiltä sadevedestä, kun sienikin jäi kotiin. (sieni = tavallinen luonnonsieni, jolla veden saa helposti imeytetyksi kajakin sisältä)

Ehkäpä lukijanikin on tänä kesänä uittanut lahkeellista uima-asuaan niin, että evät on alkaneet kasvaa? Sama täällä. En muista vuosikymmeniin uineeni niin paljon kuin tänä kesänä.

Näihin kuviin ja tunnelmiin teidän,
Helga

Kuva: Helgan muuttuneiden kelien arkisto

Parahtavia kännyköitä luostarin uumenissa

Avoin kirje Kettutyttömummulle liittyen tuohon edelliseen juttuun ja Ketsun kommenttiin.
Laitan kirjeen tähän ihan julkiseksi, enkä vastaa tuohon kommenttiketjuun, jota kukaan ei näkisi ;D Tämä juttu on minusta hauska, jonka nyt teille koko kansalle ja etenkin niille (Ketsun lisäksi) kahdelle muulle lukijalleni kerron. Kas näin.

@@@

Hei Kettutyttömummo,

juuri noin tuon puhelimen kanssa! Että paikkansa silläkin. (Toki se on kyllä pelastanut ja pelastaa henkiäkin.)

Meille kävi melontaporukan kanssa kerran niin, että
- melottiin Valamon luostariin
- hiivittiin sisätiloihin, jossa oli ikonimaalauskurssi
- ikonimaalauskurssin vetäjä kiskaisi huivin päähänsä ja meidät mukaansa
- meillä oli melontakamppeet päällä, ei kuitenkaan pelastusliivejä sentään, eikä melontatossuja
- ikonimaalauskurssin vetäjä vaati meitä hellävaraisesti mukaansa kirkkoon
- kirkossa oli alkamassa iltamessu
- porukkaa seisoi kahdessa rintamassa ja vaikutti, että miehet olivat eri puolilla, jonne itsekin ajauduin, mutta melontasisar repäisi meikän melko napakasti naisten puolen rivistöihin
- messu alkoi
- tovin kuluttua jollakin eturivistöissä soi Nokia Tune
- melontaporukka katsahti kauhuissaan toisiinsa
- melontaporukka ryntäsi sanaakaan keskenään sanomatta ulos kirkosta kuin hauki rannasta

... sillä jokaisella oli vesitiiviissä pussissa kännykkä, jonka jokainen tuona mikrosekuntin aikana muisti olevan päällä, eikä sitä ilman suurta kahinaa kyennyt ottamaan esiin vaientaakseen sen.

Kyllä meitä nauratti jälkikäteen kuinka sama paniikki voi yhtä aikaa iskeä neljän ihmisen päähän.

Sen pituinen se,

teidän Helga

Ps. ja jos olen kertonut tämän jo täällä näiden viiden vuoden aikana, niin pahoittelen asiaa :D Juttu vaan jäi niin syvälle muistijäljeksi neuroniverkostoihini.

Rouva Surkuttelija, satunnaisia melojia ja caballus equiis familiaris

Vesiretkeilyä.

Kas, aika rientää. 

Monenlaista sutinaa ja työntäyteisyyttä on puskenut kalenteriin. Tuo viime viikon reissukin jumitti muut toimet työpaikalla. Niitä joutuu sitten jälkikäteen paikkomaan ja päätään vaivaamaan siinä määrin, että tärkeämmät toimet kuten bloginpito tahtovat jäädä jalkoihin. Tekstiä on pitänyt tehdä toisella kielellä. Sellainen ei ole mistään kotoisin äidinkieleen verrattuna.

Tässä yhteydessä tuotakoon esiin se, että maamme yliopistoissa on aloja, departtementteja, sectorsseja ja team group of the management and very important scientific bullshit- yksiköitä, jotka ylläpitävät kommunikaatiota pelkästään englannin kielellä. Seikka, johon mielestäni tulisi asianomaisen ministeriön puuttua. Siis oikeuteen käyttää tiedemaailman perusinformaatioissa ja tiedotteissa suomen kieltä englannin lisäksi. Suomi 100! Joku kolegoista raportoi taannoin saaneensa jonkun Suomi100-hypetyksen englannin kielellä, suomenkieliseltä lähettäjältä siis. Sietämätöntä.

@@@

Portaat rantaan.

Tunnetteko henkilön, joka surevaa esittäen, mutta innosta puhkuen kiiruhtaa tuomaan viestejä ihmisten sairastumisista? Hän ikään kuin innostuu hieman kaukaisemmille ihmisille puhjenneista syöpäsairauksista, kuolemantapauksista, amputoiduista raajoista, aivoverenvuodoista ja sen semmoisista. 

Minä sellaisen henkilön. Jos Suomen hallitus eroaisi, Pohjois-Korea hyökkäisi - mitä emme toivo - jonnekin, Venäjällä lähtisi hävittäjälentokone käsistä ja iskeytyisi Lieksaan, öljytankkeri rysäyttäisi Sköldvikin satamalaituriin ja kaikki Raamatut poltettaisi, se ei hetkauttaisi häntä millään tavalla. Hän ei oikeastaan edes tietäisi siitä, koska hän ei lue lehtiä eikä seuraa ajankohtaisohjelmia. 

Mutta jos työtoverinsa siskonmiehen serkulle puhkeaisi leukemia, K-kaupan lihatiskin naiselle tulisi rintasyöpä tai käsityökerhon vetäjän setä ajaisi hirvikolarin ja saisi aivovamman, rientäisi hän oitis viemään viestiä sinne, missä kulloinkin kulkee. Ääni surkutuksesta väristen (ja eikös vain hieman surkuttelustaan nautiskellenkin) hän mässäilee tehottomilla sytostaattihoidoilla, epäonnistuneilla leikkauksilla, uusineilla syöpäkasvaimilla ja revenneillä aortankalkeilla.

Sanalla sanoen ja omana tulkintanani: hän saa hieman kaukaisempien tuttavantuttavien draamoista (tylsään?) elämäänsä jännitystä ja sisältöä.

Kun saan häneltä viestin korttelissaan asuneen naisen kuolemasta, en voi välttää kiusausta ja vastaan tylysti: "Jaa".

Joskus tälläistä toisten sairastumisilla hehkuttelua sanottiin sosiaalipornoksi. Sanon sille: yäk!

Tämä päivän epistolana.

@@@

Tuli aamulenkillä vastaan.

Se on sieniaika, hyvä lukijani.

On siis aika heittää pakastimesta ne neljä pussillista pakastettuja rouskuja ja korvata ne uusilla pakasteilla, jotta ensi vuonnakin on jotakin, mitä heittää menemään.

Mutta karvarousku on sitten kaunis ja hauskan näköinen mykoritsa, vai mitä ritsoja ne sienet olikaan. Se on kuin vstasyntyneen poski.

@@@

Tämän löysin eilen. Villiviinimarja tai näsiä, yhtä kaikki :D
(En syönyt sitä.)

Eilen, kun liipotin tuoreella paatillani erän veden pintaa,

aattelin voimakasta viehtymystäni veden äärelle. Ehkä astrologia ja horoskooppitietäjä voisi kertoa taustoja tälle? Nähkääs, kävi niin, että vuosi sitten päätin luopua kajakistani, koska jouduin toistamiseen vaaratilanteeseen sen kanssa. Tuolloinen kajakkini oli kiikkerä ja kapea, nopea ja komea. Myin sen sitten keväällä, terveisiä vain erääseen merenrantakaupunkiin. Kesällä retkeillessäni itsekseni vuokrakajakilla, aattelin, että tällä mennään ja vuokraillaan se mitä tarvitaan.

Tuosta ei mennyt kuin kuukausi, kun yllätin itseni esittelemästä itseäni pikkupurtilon kipparille "melojana". Pikkupurtilon kyydissä tunsin voimakasta kutsumusta saada oma venho, jolla kulkea vapaana kuin taivahan lintu silloin kun itsellä on sellainen fiilis. Ei veneenvuokraus- tai hakutoimia. Kajakin vuokrauskin on melko hintavaa. Kun tuosta kajakinmyynnistä jäi joku ropo sukanvarteen, niin tuumasta toimeen. Ja nyt on taas oma paatti - oma pursi, oma orsi ja oma lupa!

Aattelin purtta autonkatolle ähertäessä, että minä elän näin, joku toinen kerää kaksi viikkoa mustikkaa, pakastaa sitä kolmannen viikon, hyppää sitten puolukassa ja ryssii vattupusikoissa, kynsii kasvimaataan ja louskuttaa räsymattoa. Meikä huitoo sillä välin melanvarressa ja pompahtaa siitä hevon selkään. Sen mustikkapussin poimin pakastealtaasta, enkä kärryytä bensaa pitkin metsiä marjan perässä.

@@@

Ruuna voi hyvin.

Meille on muotoutumassa hyvä yhteisymmärrys. Se katsoo minua ruskeilla silmillään, laskee ison päänsä päälaelleni ja huokaa. En vieläkään tohdi kiertää sen ympäri peräpään puolelta, mutta mitäs siitä. Harjailen ja selvittelen sen häntää sivummalta ja solmin sadeloimen kiinni sen takajalkojen ympäri vaivatta. 

Kun pesen sen vedellä ja sudilla, kuivaan lastalla ja vien laitumelle se kuopii juomapaikan eteen muodostunutta multakenttää kaviollaan ja laskeutuu mullikkoon piehtaroimaan. Sen jalat sätkivät kohti taivaankantta, se ynähtelee ja kellahtelee puolelta toiselle. Sitten se kömpii takaisin tolpilleen kömpelösti, päristelee ja pudistelee itseään kuin koira. Se vilkaisee minua, konkoilee viereeni ja saa pienen palkinnon luoksetulosta.

Syysmaisemaa.

Illanjatkoa lukijalleni,

Helga

Melanvetoja ja neuvoja itselleni seuraavalle reissulle

Mikä kasvi? Kasvupaikka: järvenranta sisävesien äärellä.
Kasvualusta karu hiekkarantareunus.

Kylläpä oli virkistävä retki!

Näin se on, että kun itsekseen kulkee, niin reitti on vapaa ja kulku suuntaa sinne, minne nokka näyttää. Muutamaan vuorokauteen en puhunutkaan kellekään. Oma rauha antaa voimavaroja meikäläiselle.

Kajakilla retkeillessä muisti palasi pätkittäin muutamien niksien suhteen. Kirjasin niitä muistilapuksi itselleni jatkoa varten. Jos joku näistä hyötyy, niin vassakuu, tässä:

​- Syötyäsi laita vesi kiehumaan ja ota termospulloon. On seuraavassa taukopaikassa kaffevesi heti valmiina tai kuppikuumalle neste.

- Älä sulje luukkuja ennen kuin ihan lopuksi, kun teet lähtöä. On satavarmaa, että painettuasi luukut kunnolla kiinni huomaatkin, että trangiapussi kenottaa kajakin vieressä.

- Käy pissalla ihan juuri ennen rannasta lähtemistä, niin ei heti kohta tarvi rantautua uudelleen.
- Kajakin kannelta putoaa kaikki ennemmin tai myöhemmin. Pätee sekä vedessä kelluessa että
kuivalla maalla. Kannelle ei kannata laskea mitään särkyvää tai maahan valuvaa, hetkeksikään.

- Tuuli vie kaiken, mikä ei ole kiinni missään.
- Laita ruoat ja ruokailuvehkeet etuluukkuun niin ne on rantauduttua helpompi väsyksissäkin saada esiin. Useimmitenhan maihin tullaan keula edellä :D
- Hengari mukaan ja karbiinihaka melontahameeseen. Rantautuessa voi hameen nostaa kiinni melontaliivin lenkkiin paatista noustessa ja vesi valuu muualle kuin syliin. Karbiinihaasta saa hameen puunoksaan valumaan.

Tässä piti pitää pissatauko, kun tulin aika haipakkaa myötätuulessa tähän suojaisaan minipoukamaan.
Katsoin, että tuossa on rantautunut joku muukin ja tallottu heinikkoa enemmän. Että siihen minäkin.
Niin pöh, joutsenhan siinä oli käynyt nukkumassa ja kakkimassa ja nousin kunnon lääseikköön joutsenenkakkapuskiin. :D

- Mela on kallein omaisuus. Ilman sitä jää lastuksi lainehille. Melaan siis karkuremmi ja rantautuessa tai rannasta lähtiessä melan lavalla ei kannata tyrkkiä vauhtia. Joillakin on katkaistu jääkiekkomaila mukana tätä varten. Sateenvarjokin käy. Sen voi nostaa aukon suojaksi, kun on rantautuneena ja alkaakin äkkiä sataa (kokemusta tästä). Pysyy kuskinpaikka kuivana.
- Kannelle pientä snäksiä pitää olla. Karkkia, jos tykkää tai suolakeksejä tai hedelmä. 

- Roskapussiksi minugrip, niin pysyy hajut pussissa.
-Varavaatteet pitää aina olla vesitiiviisti erikseen pakattuna just in case. Olipa kesä- eli syyskelit.
- Kaulaan remmillä skänä, kamera ja gps sekä kiikari kannelle. Kaulassa roikkuvat pitää tunkea melontaliivin alle, ettei niistä hirttäydy, jos paatti kaatuisi (mitä se ei saa tehdä koskaan).
- Vesipullot (1.5 l kokispullot) keulapiikkeihin, niin on juomavettä pariksikin päiväksi, jos keitokset keittelee järvi-jokivedestä ja on vähän mehua tms. muutenkin mukana (...mehua...kalj...)
- Lämpöalusta istuimeen persuksen alle ja taukopaikalle mukaan. Ja tuulihan senkin vie, jollei tunge sitä jotenkin jumiin penkille, jos mukaansa ei kelpuuta.

- Kartta pitää kannella olla aina. Ja se Garminin miniruutuinen peruskartta, että näkee oman sijaintinsa.

Perhonen rakastui sydänjuuriaan myöten mun haiseviin melontatossuihini.
Ehkä tuo sininen väri oli siitä ihana tai tuoksu valeferomonia.

- Saappaat helppoon paikkaan, niin on kivempi mennä vitikkoon puskapissalle.
- Trangian vermeet aina kiinni johonkin, esim. kansiköysiin. Trangian osat erikseen ostettuna maksaa maltaita, joten niitä ei kannata laskea kivien päälle tai puskaan sillä ajatuksella, että "otan ne tästä ihan kohta". Unohtuvat kumminkin.
- Helpoimmalla pääsee, kun purkaa kajakistaan välipala-yms. vehkeet aina jonkun kankaan päälle, esim. avaruuslakanalle. Tavarat pysyy kasassa ja tulee mukaan lähtiessä.
- Autonavaimet aina kiinni kajakkiin, esim. istuimen taakse. Jos tulee itselle problemos, niin joku myy löytää avaimet helpommin sieltä - ja itsekin, kun retki päättyy. Ne kannattaa ylipäätään irrottaa kajakista ihan viimeiseksi purkaessaan retken jälkeen kajakista tavarat. Jos niitä kuskailee ja pyörittelee siellä täällä, niin ei kumminkaan sitten enää muista mihin kassiin, pussiin tai taskuun ne nyt työnsikään vai laittoiko sittenkin saappaaseen "hetkeksi".

Onneksi on makkara keksitty! Tuossa kohtaa olin ihan voimainvähennyksessä,
kun ruokailuväli venyi ihan liian pitkäksi. Sitä kannattaa varoa,
Snäkseille ei koko päivää kannata perustaa. Vanha viisaus, joka aina unohtuu.

Pakkauksiin:
- Värilliset/nimikkopussit:vihreä= vaatteet, keitin vaikka punaiseen, astiat oranssiin pussii  jne. Tai muulla tavoin (tussilla) pussin päälle nimi, mitä sisällä on. Läpinäkyviä kunnon vedenkestäviä säilytyspusseja en ole nähnyt. Minigripit on liian ohkaisia esim. vaatteille, kaiken varalta viisasta pelata varman päälle.

- Rantautuminen korkeatöyräiselle rannalle tai korkealle kalliolle on hankalaa. Kajakista on vaikea kivuta ylös ja vielä vaikeampi palata kajakkiin. Rantautumisen ja lähtemisen pääsääntö: jalat kastuu aina.

Tässä joitakin neuvoja, itselleni jatkoon. Nyt hevosta liikuttamaan.

Kiitos lukijalle,

Helga

Melavesillä

Melontaretkellä

Luvattu mikä luvattu.

Pari sanaa meneillään olevasta retkestä. Kirjasimia ladon pienessä saunallisessa mökissä, jossa ei ole mitään ylimääräistä, mutta kaikki se, mikä meikäläisen mielestä pitää olla. Kun taannoin eräs henkilö hehkutti matkatoimiston töpin takia saamaansa 5*+++ tyyppistä hotellimajoitusta, niin aattelin mielessäni, ettei ole meikäläisen suosikkimajoitteita. Tämä on. Keep it simple - simple life for simple people. Sopii motokseni.

Mökin laiturin poiju siinä yllättäen tuli vastaan.

No, nyt ei siis olla kaikkien muonapussien kanssa laavussa, vaan sisätiloissa. Läksin eilen liipottamaan tarkoituksella hakeutua noin 15 kilometrin päähän laavulle yöksi eräiden, sanoisiko maastokartoitusten, jälkeen. Epämääräinen ilmaus liittyy erääseen harrastukseen, jota en vielä ole esitellyt. Minullahan ei ole paljoakaan harrasteita, joten olen joutunut lisäämään niitä valikoimiini. (Sarkasmia, tämä tiedoksi, jos joku otti tosissaan.)

No, siinä oli lähtiessä semmoinen kiva kesätuuli, vähän viileä kylläkin. Lusikoin menemään ja pääsin toivomaani kohteeseen, siis rantaan. Varsinainen kohde oli hieman ylempänä saaren rinteellä. Maasto oli, sanoisinko, varsin haasteellinen. Mutta yllättäen melontatossut olivat tuossa ryteikössä mitä oivallisimmat etenemisvälineet. No, tavoitin kohteen, suoritin muutamat kirjalliset tehtävät ja palauduin rantakalliolle. Se oli hyvinkin tiedossa olevaa sorttia eli pirun liukas. Minähän tietysti liukastuin siihen kivikkoon sitten ja sain komean leiman persuuksiin muistoksi siitä saaresta. 

Laittelin siinä sitten pienen toipumisen jälkeen sapuskaa, keittelin kahveet ja kattelin karttaa. Olin etukäteen suunnitellut reitin.

Kuvassa on vuokrakajakki, jossa ei ole peräsintä.
Ks. tekstistä lisää tästä.

Nousin paattiin ja pistelin menemään. Olin kyllä hieman huolestuneena pistänyt merkille tuulen voimistuneen. Edessä oli 3-4 kilometrin selkävesien ylittäminen ja selällähän aina tuulee, ellei ihan ola pläkätyyni. Liipottelin menemään, mutta kun pääsin pitemmälle avovesille, alkoi aallokko heitellä paattia, joka pyrki koko ajan nousemaan tuuleen, peräsintä kun ei ollut. Joka meloo enemmän, niin tietää mitä se käytännössä tarkoittaa. Siinä on melottava koko ajan toisella kädellä toista voimakkaammin jopa niin, että 2-3 vetoa aina perä perää samalta puolelta. Toinen, tehottomampi mahdollisuus on kantata paattia eli siirtää lantion paino enemmän toiselle puolelle pitäen samalla kuitenkin päälaki-häntäluu-akselin suorassa - vähän ja paljonkin samaa kuin ratsastuksessa muuten! Äkkinäisempikin ymmärtää, että jos kallistuu tikku-ukkona vaikkapa vasemmalle ja aalto lyö oikealta, niin kauaa siinä ei pystyssä pysy. Paatistakin toki riippuu, eikä vuokrapaatti ole mikään kaatuilija tietenkään. Sillähän melovat aloittelijatkin.

No, päästyäni puolisentoista kilometriä, oli aallokko siinä määrin arveluttava ja tuuli painoi paattia vastoin suunniteltua menosuuntaa, joten sanoin itselleni, että järki käteen hyvä ihminen. Käänsin kokan varovasti aallokossa (äkkikäännöksestä aallokossa on merellä kokemusta vuosien takaa, en suosittele) ja otin tuulen selän taakse. Navakammassa tuulessa paatti nousee surffiin ja näin kävi, mutta sen tiesinkin ja olen sitä ennenkin käyttänyt hyväksi. Tuuli vie paattia myötäaallon harjalla niin, että huiskis vaan. Melomaan tätä alusta kumminkin joutui puuttuvan suuntavakauden takia, mutta vauhdilla pääsin toisen saaren rantaan.

Rantaa vauhdilla lähestyessä palautui mieleen yksi lainalaisuus melonnassa. Nimittäin aallokko on kovinta rannan lähellä palautuvan aallon ja murtoaallokon (tai mikä lie sen hieno nimi onkaan) takia. Varansa saikin pitää, ettei ajautunut rantakivikkoon ja kalliota vasten, mutta sen tilanteen hallitsen kokemuksesta. Parikymmentäkin vuotta melontaharrastusta on takana, mitä ihmettelin. Niinkö se aika juoksee?!

Tukkakoskeloitako nämä on, niin vissiin.
Näin myös kalasääksen vanhalla pesällään (entinen paikka, tiedossani aiemmasta),
 muttei siitä ole kuin video.

Non niin. Sitten sitä oltiin rannassa miettimässä, että was nun.

Otin purtilon parkkiin yhdelle pienelle ohuelle hiekkakaitaleelle, söin Hopeatoffeeta ja mietin. Laavu on tosiaankin selkäveden toisella puolella eli selän ylitys olisi pakollista, jos sinne menisin. Se oli pois vaihtoehdoista, joten nousin tutkailemaan selkäni takana olevaa maastoa soveltuisiko telttapaikaksi. Ei soveltunut, ihan kosteaa ryteikköä ja kivikkoa.

Joten ei kun paattiin takaisin ja se on hiekkarannalla aallokossa tunnetusti hankalaa. Siinä persuukset kastuu ja aalto paiskaa reunan yli vesitervehdyksen ennen kuin aukkopeiton saa kiinni. Mutta kuuluu asiaan ja tulee hyväksyä.

Päätin lähteä palaamaan tulosuuntaan, jossa noin 5 kilometrin päässä oli laavu. Menisinkin sinne. Käsivarsia ja hartioita kyllä jo kivisti ja leikattu kinttu esitti protestia, mutta no can do. Niin että lapaa vaan veteen, että matka taittuu. 

Niin se taittuikin, mutta laavun rannasta paistoi jo kauas, että siellä on moottoriveneporukka parkissa. Jotenkin on niin, että moottorivenekansasta on vähän nihkeitä kokemuksia, jotka on sitten yleistyneet näkemyksiksi. Huono juttu, kun heissä on varmastikin monenlaista veneilyn harrastajaa. Tässä tapauksessa lähestyessä jo tein päätöksen, että tuonne en mene sotkeentumaan systeemeihin. Mitäs sitten? Hartiat tohjona ja majoitteeseen vielä kymmenisen kilometriä. Iltakin painamassa päälle. Saunakiukaan kuva kumminkin häämötti tajunnassa ja houkutteli, jotenka ei kun jatkamaan melontaa vielä tuon rankan loppurutistuksen verran. Yhdet kunnon moottoriveneaallot siinä tuli vielä hoideltua, kun poikaset oli päässeet isän Evinrudella revittämään. Väylä oli tuossa kohtaa kapea ja pöristivät läheltä ohi, vaikka koitin väistää melkein rantakivikkoon, kun näin, että sieltä sitä tullaan. On se tuokin testosteroni hankala hormoni, jos kohta on estrogeenikin.

Yhtä kaikki, pääsin rantaan. Heittelin tavarat lastiluukuista ulos kaikkine telttoineen ja makuupusseineen ja painelin saunanlämmitykseen, vaikka kello oli jo vaikka ja mitä ja ruumis ihan raatona.

Tämä päivä on mennyt maitse retkeillessä kovan tuulen, ukkosvarotusten ja sateen takia. Säätiedotteet on vielä tälle illalle lukematta, mutta alustava tieto olisi hyvästä kelistä. Nyt en edes yritä tähdätä yöksi laavuilemaan, sillä lauantaiaamusta on oltava ratissa suuntaamassa sukulaisen isoon juhlaan.

Kuulumisiin,

teidän Helga

Iloa pimeyteen!

Kuva omalta retkeltä apaut 10 vuotta sitten

Kas, nyt eletään sitä aikaa vuodesta, jolloin on etsittävä positiivisia ja iloisia asioita elämästään. Tutkailin valokuva-arkistoani. Sen avulla esittelen joitakin ilonaiheita sekalaisessa järjestyksessä.

Ilon asioita

1. kajakkiretket erämaihin ja kaukaisiin vesistöihin.

Ylläoleva kuva on otettu lokakuussa noin 2005. Minulla oli silloin punainen kaunotar (Yukon), jonka sittemmin myin ja vaihdoin alle virtaviivaisemman kajakin. Nyt olen alkanut kaipailla tuota punaista ponttoonia melontaharrastuksen hiipuessa ja tasapainon muuttuessa huterammaksi. Sulava Mrs. Virtaviivainenkin tuntuu muuttuneen painavammaksi nostaa yksin auton katolle (27 kg).

 

Kuvan tilanteessa olin yksin Somer-Julma Ölkky alueella. Kuten huomaatte, vesi oli vähissä :) ja paattia sai aika lailla vedellä kivikossa. Pidän aina vesilämpömittaria mukanani. Turvallisuussyistäkin haluan tietää veden lämpötilan. Se oli tuolloin +11 asteista. 

Suunnitelma oli yöpyä laavulla, mutta räntäsateen alkaessa muutin suunnitelmaa ja yövyin sisätiloissa. Rajansa kaikella.

2. Lapsenlapsi

Han är toppen! On muuttanut likietäisyydelle - suuri ilon päivä!- ja nyt on mahdollisuus nähdä useammin. Kuvan lakritsipiiput liittyvät lapsenlapsen kanssa tehtyyn metsäretkeen. Sanoin metsässä, että eiköhän pidetä tauko ja poltella piippua. Hän katsoi ällistyneenä:  

"Saahaanko me polttaa piippua, mummi!?"

Vastasin, että saahaan me. Ja kaivoin lakritsipiiput repusta :D Hän, joka on oikea herkkusuu, ilahtui ja huvittui vallan mahdottomasti. "Sanon äitille, että me poltettiin mummin kanssa piippua!"

Viikonlopun ilon aihe: lapsonen tulee näillä näkymin yöksi mummilaan!

http://blaineharrington.photoshelter.com/image/

3. Hevonen

Heppatyttöilyharrastus alkoi lapsuudesta ja jatkui pätkittäin läpi teini- ja keski-iän. Viiskymppisiä pakenin heppaleirille. Paljoa en kumminkaan noina vuosina oppinut. Ryhmätunneilla lähinnä köröteltiin "possujunassa".  Ajattelin että tämä laji saa jäädä ja keskityin kolopalloiluun.

Tosikipinä iski kuitenkin pari vuotta sitten. Puolitutun painostuksesta menin ratsastuskurssille ja siitä repesi. Nyt harjoittelen 3-5 kertaa viikossa, aina itsekseni, sillä ryhmässä en opi paljoakaan. Tänäänkin vietin tunnin opettajan treenissä ja sain loppuviikoksi "läksyjä", joita harjoittelen parina päivänä suklaanvärisen jättiläisruunan kanssa. Hän on vuoden ollut vakiohevoseni, ratsastuskoulun omistama. Käsittämättömän suurta iloa tuottaa kuntoilla tämän elävän, lämpimän ja äärimmäisen kiltin kaverin kanssa.

Tänään keli oli kamala, kun saapastelin tarhaan häntä hakemaan. Seisoskeli kavereittensa kanssa. Pikkulaumaansa kuuluu poni ja toinen hevonen. Huudan häntä aina nimeltä, hän nostaa aina päätään ja katsoo: a-haa! ja lähtee tavallisesti kopottelemaan portille vastaan. Tänään hän tyytyi katselemaan otsatukkansa takaa. Kun kävelinkin tarhan ohi katsomaan tallin uutta hevosta, huomasin hänen kääntyneen herkeämättä seuraamaan, minne menin, kun meninkin ohitse. Nappasin hänet sitten mukaani, annoin vähän aikaa hamuilla ruohoa kulkumatkan varrella, harjasin, puhdistin kaviot, varustelin ja pidettiin kivat harkat. Olen jo antanut anteeksi kesäisen kenttäesteharjoituksen, jossa tuli vähän vauhtia ja vaaratilanteita, kun ympärillä oli levotonta. Sattuuhan sitä.

https://pixabay.com/fi/lilja
Kuvassa ei siis ole minun koirani, mutta kuvan lajissa hän on mestari :)

4. Koira

Minulla on lähes aina ollut vähintään yksi koira. Koirani ovat olleet samaa rotua. Tämä uskollinen, kiltti ja lempeä uros makaa selkäni takana kyljellään nytkin. Hän rakastaa ihmisiä ja haluaa aina olla heidän lähellään. Onneksi hänellä on siihen hyvä mahdollisuus. Hän viettää jo vanhuusvuosiaan. Vaikka onkin erinomaisessa kunnossa, olen tullut tietoiseksi, että tiemme eroavat lähivuosina, sillä aiemmat koirani ovat eläneet noin 13-vuotiaaksi. Tietoisuus hänen vanhuudestaan hillitsee rakasta matkustusharrastusta. En millään raskisi viedä häntä koirahoitolaan, vaikka hyviä hoitoloita on tiedossa useampiakin.

@@@

Tuleva ilomme: uusi kesä!

Näin kaamoksen syvimpiä luolastoja kohti vajotessamme (vaikutteita eilisestä Pluran sukellusdokumentista) kehoitan lukijoistani ainakin toista miettimään asioita, jotka tuovat iloa hänen elämäänsä. 

Sillä jokaisella ilonaiheita on - kaikkein synkimmälläkin hetkellä. Risukasaan paistaa aina! 

Jos ei muuta, niin pieni valonpilkahdus. Näetkö sen?

Kaamostunnelmissa,

Helga

Virta venhoa vie - omia aatoksia melonnasta

Kuva: Helga

Lupasin melonnasta sanoa pari sanaa, joten seuraavassa sekava sillisalaatti tavallisen tätimelojan ajatuksia ja linkkejä.

Ensinnäkin selvyyden vuoksi pyytän ystävällisesti saata huomauttaa olevani vain harrastaja. Virallisia melonnanopettajia on ja he ovat ammattitaitoisia. 

@@@

Moni säikkyy melontaa, koska melojissakin on näitä  "wanna-be something"- tyyppisiä pskanjauhajia, joita liikkuu kaikkien harrastusten liepeillä. He käyttävät harrastusta pätemistarpeensa tyydyttämiseen. Nämä tyypit kailottavat ja diivailevat omasta mielestään asiantuntijoina. Ongelma: saattavat nostaa äkkinäisempien kynnystä hakeutua harrastuksen pariin. 

Heidät erottaa jo alkeiskurssilla: kiilautuvat opettajan rinnalle neuvomaan tai höpöttävät mielestään jo hieman edistyneempiä harrastuskokemuksiaan... vaikka ovat kuitenkin tulleet alkeiskurssille. Jos opettaja on pätevä ja selkärankainen, hän kykenee palauttamaan henkilön rivistöön.  

Onneksi näitä tyyppejä olen havainnut melojien joukossa poikkeuksellisen vähän jos vertaa vaikkapa golfinpeluuseen. Vielä suurempi on ero ratsastajiin, joissa vasta "asiantuntijoita" liikkuukin.

@@@

Virallinen välivinkki paikoista, joissa ammattitaitoiset melonnanopettajat toimivat: 

1. Suomen Ladun melontakurssit 

2. oman paikkakunnan melontaseuran kurssit. 

Näiden opettajien opetuksessa voi useimmiten myös suorittaa ICF-suorituksia (International Canoe Federation), jotka puolestaan voivat olla melontaseuran jäsenyyden vaatimuksenakin. 

Virallista melontaopetusta on siis saatavilla ja laji sopii ihan jokaiselle, joka osaa uida. Lajissa on sitten helpompia ja vaativampia ulottuvuuksia taidoista ja mielenkiinnon kohteista riippuen.

https://www.suomenlatu.fi/ulkoile/lajit/muut-lajit/melonta.html

@@@

Kuva: Helga
(Meloa voi tässäkin. Hurraa kanootti ja kajakki.
Moottoriveneellä tai purjeveneellä ei ulotu tänne koskaan!)

Peruskäsitteitä, jotka usein sekoittuu "maallikoilla":

Kanootteja on monenlaisia. Kajakki on yksi kanoottityyppi.

Kanootista puhuttaessa tarkoitetaan tavallisimmin "soutuvenetyyppistä" purtiloa, jota melotaan yhdellä melalla puolelta toiselle. Siinä istuu yleensä kaksi paksumahaista ukkoa vihreät huopalierihatut päässä. Hatussa on sulka ja kanootissa lukee welhonpesä. Pojat on tulleet Mersumaasturilla Töölöstä ja heillä on mukanaan pakastettu sisäfilee, kalleinta konjakkia ja pikkusikareita. Toinen vaihtoehto: eräpirkko-eräeskopariskunta kalliit, pitkäputkiset kamerat kaulassaan. Kolmas vaihtoehto: puolihumalaiset nuoret iskäpullukat karanneina pikkulapsiperheestä poikien eräryyppiretkelle.

Kajakilla tarkoitetaan katettua purtta, jossa istutaan "sisällä paatissa hame päällä" ja melotaan sauvalla, jonka molemmissa päissä on lapa. Kajakissa istuu tavallisesti eräsirkkoja ja retkireinoja, joilla on lastiluukussa kuivamuonaa, raastettua mustajuurta ja biohajoavaa astianpesuainetta. Kuulun viimemainittuihin. Mutta minulla on myös sikspäkki oluttölkkejä ;D nuotiota varten.

Kajakeissa on myös parikajakkeja, joihin avec mahtuu mukaan. Lapsikin käy, jos osaa uida, eikä tarkoitus ole painella kauas ulapalle.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kajakki

@@@

Melontaharrastuksen aloittajan muistilista:

-Tutki netistä, onko paikkakunnallasi melontaseura. 

Tarkista Suomen Ladun melontakurssit. Ovat kai melontaseurojen kursseja hinnakkaampia. Melontaseuroilla on myös ilmaisia tutustumisiltoja.

Jos ei pääse kulkemaan, eikä melontaseuroja ole lähimailla, voi lähimmästä melontaseurasta aina tiedustella, piipahtaisiko joku innokas seuran meloja vaikka seuran kajakki mukanaan paikkakunnalla. Osa melojista nimittäin on intohimoisen innostuneita ja halukkaita jakamaan ilosanomaa. Kysyähän voi aina!

Melojat on pääsääntöisesti porukkaa, jotka ottavat uudet tulijat mielihyvin vastaan!

-Jos päätät aloittaa omin päin, kannattaa tutkia nettioppaita melonnan perusteista.

Esim tämä on hyvä: 

http://www.kayakpaddling.net/fi/

Ja tässä oppia myös:

https://www.youtube.com/watch?v=jq6hLr4qeow

Ja tässä hauskuutta, jossa on myös totuuden siemen :D

https://www.youtube.com/watch?v=wT6wr7fsnTE

@@@

Kuva: Helga
(Tätä koskea emme meloneet :D )

Turvallisuus on a ja o melonnassa. Uintitaito on välttämättömyys, minkä järkikin sanoo.

Reskutuksella tarkoitetaan toisen pelastamista. En mene nyt siihen enempää, koska en osaa sitä kunnolla :o ! Aloitin melonnan kurssin jälkeen yksikseni isolla vedellä, jossa reskutus on omissa käsissä (tiedetään: ei hyvä). Tuolloin minulla oli todella massiivinen, leveäpohjainen kajakki ja aina mukana melakelluke, pumppu ja varamela ynnä pelastusseuran yhteystieto puhelimessa valmiina. Tuolloinen tankkerikajakkini kaatui vain kovalla ponnistelulla. En lähtenyt sillä isoihin aaltoihin koskaan. 

Nyt kajakkini on kapea isojen vesien menijä, mutta silti olen edelleen varovainen, vaikka melontavuosia on jo paljon. Pidän silti mielessä hypotermian lait: ihminen selviää yllättävän lyhyen aikaa kylmässä vedessä kesälläkään.

Tavallisesti aloittelija ei kaadu kaukana ulapalla, vaan rannassa kajakkiin noustessaan. Järkevä äkkinäinen ei näetsen lähde suorilta isoille vesille tai tuuleen kaatuilemaan. Ylipäätään ei yksin alkuun paranekaan liipottaa mökkirantaa ja kuistilla istuvaa kaveria kauemmaksi. Kajakista täytyy ensin rantavesissä kaverin silmän alla opetella tulemaan pois kaatumalla tahallaan, jottei jatkossa panikoisi kajakin mahdollisesti kaatuessa. Sieltä kyllä pääsee ihan hyvin pois tavallisella aukkopeitolla ja koskikajakin tiukemmassa neopreenipeitossa on kahva, josta se kiskaistaan helposti irti.

Melonnassa ja ratsastuksessa on sama periaate: tasapainon keskipiste täytyy koko ajan olla päälaelta häntäluuhun. Tämän oppii kajakissa helposti, kun sivulle nojaamisesta saa rangaistuksen :D

@@@

Olen retkeillyt kajakilla paljon ja saitte viikolla hieman maistiaisiakin. Siinä tuli tehtyä ajatusvirhe. En keskittynyt tarpeeksi miettimään, enkä tutkaillut koskenlaskuasiaa. Läksin ajatuksella, että siittä vaan. Mutta olin liian kokematon käsittääkseni, ettei nykykalustoni istahda koskimelontaan. No, oppia ikä kaikki. Täytynee yrittää ostaa vanha tankkeri takaisin ;D Nuorimies, jolle tankkeri meni, ei ehkä kuitenkaan hyvää kajakkiaan myy. 

@@@

Saattaa olla, että viikonloppuna hevoset saavat vielä rouskuttaa rauhassa ja ratsastelenkin vedessä. En ole mikään sen kummempi melonnan ihmelapsi, "seku vaan"-meiningillä luirin vesistöissä ja nautin siitä, mitä millään muulla systeemillä ei irti saa. Nimittäin olitpa pyörällä, kävellen, hiihtäen, purjeveneillen tai ratsastaen liikkeellä, et koskaan pääse niin lähelle eläimiä kuin hiljaa kajakilla lipumalla!

...innostuitko?

Voin kertoilla lisää, jos joku jaksaa kuunnella. Melontareissuilla on oppinut myös perusretkeilystä jotakin, vaikken mikään Paistuntureitten talloja olekaan, enkä yhtä hiihtovaellusta lukuunottamatta ole yövaelluksia tehnyt. Olenkin sellainen päiväretkien jotostelija, mutta ehkä kahden ruokavälin verran selviäisin vaelluksellakin. :D

Ulkoilemisiin,

Helga

Kuva: Helga
(Tavaroiden kasailua laavuyön jälkeen)

Geokätköjä, kotikätköjä ja ylitarkastajia

Erämaata koluttu melalla, jalalla, silmin, korvin, haju- ja tuntoaistein. Uskomattomat ovat maamme retkeilymahdollisuudet! Mikä rauha, mikä hiljaisuus! Ja kun on matkatovereita följyyssä, ei aivan ala oman pään sisällä asiat kaikumaan (eikä pelota yöllä teltassa). Matkatovereiden kanssa ollaan vuosikaudet retkeilty samassa pataljoonassa, joten jokainen tietää paikkansa, tehtävänsä ja toimenkuvansa. Rikkaus sekin.

Autio saari

Jos kuka harrastaa melontaa, muttei ole tohtinut vuorokausiksi lähteä muille kuin melontaseuran retkille, voin antaa muutaman vinkin, jos hutsittaa lukea. Nääs:
- älä lähde (ainakaan aluksi) yksin muuta kuin päiväretkille lähellä rantaa meloen
- älä ota liikaa rompetta
- älä pakkaa ruokia muovirasioihin, ne on huono muotoilla lastiluukkuihin ellet melo sadan asteen lämpötilassa
- pakkaa vaatteet minigrip-pusseihin
- pakkaa yksi paksumpi vaatekerta helposti saataville (esim. pitkät kalsarit, pitkähihainen alustpaita, villapaita/fleese, villasukat ja pipo) jos kastut
- suojaa "cockpit" eli kajakin istuinosa mahdollisimman hyvin kastumiselta kun nouset kajakista ts. suojaa se heti, sillä et muista asiaa jos yllättäen alkaakin sataa
- ihminen alkaa puolikosteana palella yllättävänkin lämpimällä säällä
- pipo on ehdoton varuste, jos alkaa palella (pipo päähän iltapesun jälkeen)
- rantautuessa kannattaa nihkeät kamppeet heti vaihtaa kuiviin, poikkeus: kova helle (jolloin kannattaa ensimmäiseksi mennä uimaan)
- varamela, joku tyhjennyskippo (nimi meni hukkaan? dementia iski) ja melakelluke pitää olla mukana, kelluntaliivit on tietysti ihan must
- kajakin nuppi ja peräpiikki on hyviä paikkoja 1,5 litran vesipulloille

- laita ukkopeittoon jokin lenkki tai karbiinihaka, josta sen saa kätevästi vaikka puun oksaan valumaan ja kuivumaan tauon ajaksi
- melontaliiveissä pitää olla pilli (jos tulee hätä, voi puhaltaa löytämisen helpottamiseksi
- paukkuliivit ei käy melontaan

Meloessa täytyy tasapaino pitää kajakin keskellä ainakin aloitellessa. Myöhemmin oppii vartalonkallistuksilla ohjaamaan kajakkia etenkin, jos peräsin sattuu rikkoutumaan kuten meikäläiselle kävi (syy: en ole ehtinyt riittävästi huoltaa kajakkiani viime vuosina).

Muita omakohtaisia havaintoja:
- kaikista ei millään eikä ikinä tule tyylikkäitä teltanpystyttäjiä, joilla telttakepit on joka suuntaan suorassa linjassa ja teltannarut ojennuksessa (allekirjoittanut kuuluu tähän ryhmään)
- kaikilla ei millään ole koskaan tavarat kuin kirjaston hyllyllä (tunnen sellaisia, joilla on - ihme!)
- joillakin on aina liikaa tavaraa mukanaan ja siitä vinoillaan (mutta heitä kyllä huudetaan apuun sitten kun teltannaru katkeaa tai puukko on unohtunut kotiin)

@@@

Eräällä rannalla kun istuskeltiin vähän huonossa säässä, solahti yllättäen samaan rantaan hauska virkeä nuori pariskunta. Ja kas: parisen vuotta suunnitelma-asteella ollut geokätköily-harrastus sai uutta puhtia pariskunnasta. This was a sign! Rannalla nimittäin oli geokätkö. Koska lähellä oli eräs eräretkeilyn etappi oli varmaan tähänkin erämaahan kätkö tuotu. Löysimme sen pariskunnan kanssa: hauskaa!!!
Olen nyt hiippaillut muutamilla kotinurkilla tutkailemassa josko löytäisin paikallisia kätköjä. Aivan vielä ei ole kätkö käynyt pyydyksiin, vaikka huudeilla olen ollutkin. Paikantimeni ei ilmeisesti kuitenkaan ole aivan tätäpäivää ja satelliittisignaali häilyy. Jatkan yrittämistä.

Jos joku armas lukija sattuisi geokätköilystä innostumaan, niin tästä voi aloittaa perehtymisen eli perehdytysvideoon linkki tästä kätköstä * tai tästä kätköstä **. Tuossa Luontoo.fi-sivustolla on myös hyvä esittely. Harrastus näyttää lapselliselta, mutta sitä tuntuvat itsensä vakavastikin ottavat henkilöt harrastavan. Puhumattakaan perheistä - miten hauskaa porukkaretkeilyä kätköjä etsimässä! Odotan innolla, että lapsenlapsi tulee geokätköikäiseksi (pianhan aika rientää!).

http://www.luontoon.fi/geokatkoily
*https://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=FNQyrJQqwVI
**https://www.geocaching.com

Ja tässä vielä hauska ja seikkaperäinen opas (jonka imuroin jo vuosi pari sitten "odottamaan", että on aikaa):
http://www.geocache.fi/materiaali/ala_ryhdy_geokatkoilijaksi.pdf

Tämä herra vahti perhettään rannalla. Perhe meni äitimuorin johdolla vieressä seisoneen puun juurakon alle piiloon.

@@@

Lopuksi sananen kotikätköstämme, jonne on tulossa Arvosteluherkkä Persoona. Tiedän kokemuksesta, ettei ole koskaan näkemäänsä tyytyväinen. Katseensa, havaintokykynsä ja kommenttinsa on "moittiva ja arvosteleva". 

Nyt havaitsin itsessäni piirteitä, että koitan geokätköillä omia tavaroitani pois katseensa alta. Omassa kotonani! Piti oikein niskasta ottaa itteään kiinni, etä hei hal-loo! Antaapa "Kriittisen Silmän" pyyhkiä tavararöykkiöitämme. Antaapa hänen nyrpistää nenäänsä ja saada pontta kirpeisiin kommentteihinsa. Antaapa rauhassa ihmetellä - on  oikea "ihmettelyn" mestari: "Ai, olette laittaneet tuollaisen tuohon..." tai "...niin...en ehkä laittaisi tuota tuohon...". 

Ihmetelkööt rauhassa. Häivyn pois alta eli nousen kulkuneuvoon ja piipahdan työkeikalla. Arvosteleva Silmä saa siten rauhassa kuljettaa terävää katsettaan tietokonejohtokasoistani unohdettuihin cd-levykasoihin, lyttyynistutuista tuolinpehmusteista matkasilitysrauta- ja tukisukkakasan kautta shortseihin, joista on vetoketju mennyt rikki ja jotka ovat vuoden verran odottaneet milloin milläkin tuolinkarmilla lojuen korjaavaa kättä.

Pyh, sanon minä. Ja huispaan itseni huitsinkuikkaan. Ei mielikään pahoitu turhaan. (Onko tälläisestä Arvostelevasta Katseesta muilla kokemuksia? Ehkä olen ainut maanmatonen, joka on joutunut kriitikon hampaisiin? ;D)

Tämä kuva on muilta reissuilta, mutta kaunis sekin, eikö totta!

t. Helga

Rupattelen itsekseni: muuttoa, ratsastusta, melontaa ja korkea Tätikuntoisuusluokka

Kuva: netistä (Shotsin talviolympialaisten avajaisista)

Toiminta-alue tässä ja nyt: rauhallinen ja turvallinen huone eli alla wc-istuin, kirjoitusalustana pesupöydän nurkka.

Sivuvasemmalla: koira torkkuu matolla havahtuakseen aika ajoin tutkailemaan silmäkulmasta, mikä on meneillään

Mikä on meneillään: lopullinen ja osittainen pakkaaminen. Nyssäköiden ja romppeiden läjääminen, "ai niin tuokin tuossa" ja "oho, mihinkä tämäkin mahtuu?" ja "saako tätä enää kiinni?".

Määränpää tänään: ajaa tänään lumimyrskyrintamassa pituus- ja leveyssuuntaan. Majoittua matkan varrella ja päätyä jonain päivänä uuteen kotiinsa janan toisessa päässä. Palata päivänä muutamana takaisin vanhaa kotia pakkaamaan ja kerätä kuorman päälle ukkonsa ja elikkonsa. 

Määränpää tänään / tarkemmin: huominen työntekopaikkakunta. Tarkkaan ottaen aloitan ensin siellä olevan ratsastustallihevosen satulasta. 

@@@

Päivän fiilis: alakulo, pakkausväsymystä. (Olisikin pakkasväsymystä, mutta katsokaas nyt millaisiksi kelitkin menivät, pah!)

Päivän fiilistä piristi sukankutominen tv:n ääressä. Tv:ssä oli "Kukkaron herraksi"- ohjelma. Joku muukin siis on jonkunlaisessa ahdingossa, mutta jaksaa silti hymyillä ja olla reipas! Hyvä Pyhäsalmen äiti-ihminen (hevosenomistaja muuten) ja kotkalainen karaokelaulaja-poika! Tsemppiä!)

@@@

Kuva: netti (ratsupoliisi ei takuulla ole ilahtunut kuvanotosta virkatehtävässään)

Katsotaanpa, mitä Tätikuntoisuusluokka A1 kirjoittaa kommentiksi edelliseen blogiin.

"... Lumityöt, siivoaminen, saunanpesu yms. hyödykkäät toimet maistuvat mielekkäiltä, vaikka toki vasiten liikkumisellakin on etunsa."

Vasitella! Mitäh!? Täti sanoo: vasitella liikkua! Haistan lappilaisverta. Sieraimeni suurenevat, nenäni heiluu: joo-o, lappilaisverta se on! 

Täti jatkaa:

 "... Täti, joka salaa hivenen kahdehtii Helgaa, joka on rohjennut aloittaa uudestaan ratsastusharrastuksen; Täti ei enää rohkene suistua satulasta, vaan pitää koivet mieluummin kamaralla."

***Tätikuntoisuusluokka A1:n blogi löytyy täältä:
http://whatsoever-sowhatever.blogspot.fi

Helgan kommentti (nöyrästi):

Nooo, vitsillä Täti nyt varmaan, että kademieli vaivaisi... Tosin: salakadehtiminen on loppujen lopuksi aika viihdyttäväkin - suorastaan kihelmöivä - tunne! Eikö totta! Ketä tai mitä salakadehdit - vai salaatko sen jopa itseltäsi - kas tässäpä pohdittavaa! 

Kuva: netistä

Ratsastusharrastuksen uudelleenlämmittely vaati syksyllä kovasti rohkeutta. Olen kirvelevän hyvin tietoinen lajin riskeistä: ratsastustapaturmat ovat usein vakavia. Urheilulajien tapaturmariskistä oli joku vuosi taapäin juttu Lääkärilehti Duodecimissä. Mutta ratsastuskoulun tuntihevoset on valittu (ainakin ammattilaistalleilla) tätä silmällä pitäen. Tässä yhteydessä varoitan aloittelijaa talleista, jotka eivät kuulu Suomen Ratsastajainliiton hyväksymiin talleihin. Voi olla hyväkin - tai sitten ei. 
...Eikä se moottoripyöräilykään ole riskittömin laji. Tunnen useamman motoristinaisen.

Oikeastaan alkuun olin satavarma, ettei tarvi kuin astua karsinaan, niin hevonen raatelee meikäläisen riekaleiksi, talloo varpaat muusiksi ja viimeistelee tekosensa telomalla karsinanseinään märäksi läiskäksi.Yllättäen näin ei ole käynyt (ainakaan vielä, heh). 
Karsinakammo jäi päälle nuoruusiän ratsasteluista ja oli suurin kynnys voitettavaksi. Kuljin nuorena tallilla, jossa ei riittävästi tuettu eikä ohjattu aloittelijoita, vaan lyötiin pahantapaisten ponien karsinoihin itsekseen selviytymään.
Pahin hetki on edelleen astua vieraan hevosen karsinaan. Olen ainakin omasta mielestäni aika peloton tyyppi, mutta tässä ollut työstämistä. Hyvä puoli: tästäkin voi oppia ja vahvistua ihmisenä ja hevostenkäsittelijänä! Auttaa, kun oppii vähän tulkitsemaan hevosen suuren pään sisäisiä mielenliikkeitä.

Satulasta voi tosiaan suistua. Se tulee eteen joka tapauksessa. Mutta aika hyvin siinä vanha meloja pysyy, kun aattelee, ettei sivulle kannata tässäkään lajissa retvahtaa :D niin kuin ei meloessakaan, vaikka sivuaalto ja puhuri olisi millainen. Tässä tippuu maahan ja saa aivoruhjeen tai kuolee, mutta meloessa vaan kepeästi hukkuu. Että plumps vaan! ;)

Kuva: jokeswacky.blogspot.com

Kun aloitin melomisen (yksin merellä: hullu!) sanoin omaisilleni, että jos hukun, niin muistakaan, että hukuin onnellisena. Rakastuin niin paljon siihen lajiin ja rakasta sitä vieläkin. Nyt vaan on vähän nihkeät kelit melonnan suhteen. Vaikka ei kai mene montakaan viikkoa tätä menoa, niin lätäkössä pääsee hyvin etenemään.

Summaroiden: uuden oppiminen pitää vanhenevan naisen vireessä! (Pätee kaikkiin harrastuksiin ja värkkäämisiin maasta, mereltä tahi ilmasta käsin.)

Uuden oppimisesta viittaan myös Kalle Haatasen ohjelmaan, jonne linkki löytyy Kallen Blogin kautta (ja radio-ohjelmista):
http://www.kallehaatanen.fi/2015/02/ihmisen-mieli.html

@@@

Iloa ja mieli auki uusille virikkeille!

MÖÖ! (Kuva netistä)

t.Helga