Monenlaista kulkijaa ja kansallisuuseroja



Kuva: Pixabay

Monenlaista kulkijaa on golfkentillä nähnyt.
Sekä kotimaista, että ulkomaista. Eilen pelattiin saksalaispariskunnan kanssa kenttää, josta jäi joku vuosi sitten pysyvä muistijälki, kun pelikavereina oli romanialaisia uusrikkaiden jälkeläisiä. Siinä ei ollut pikkurahasta ollut puutetta, kun nämä kaverukset oli laitettu englantilaiseen sisäoppilaitokseen käymään koulunsa loppuun. Rahalla saa ja hevosella pääse. Romaniassa rahaa on, jos sattuu kuulumaan oikeisiin piireihin, hekottelivat nuoret miehet. Pelivehkeet oli viimeisen päälle kuteita myöten.


Kentillä tulee hyvin esille se ihmisen sisäsyntyinen piirre pyrkiä jollakin aseella osoittamaan paikkansa eläinlajimme keskuudessa. Tätä ominaisuuttahan brändituottajat ovat aina hyödyntäneet: tyhmä ei ole se, joka pyytää, vaan se, joka maksaa. Ja kaikella on hintansa. Jos ranteessa kimaltelee tietynmerkkinen rannekello, ei se köyhälle sano paljon mitään, mutta sveitsiläiselle ja nykyään myös osalle venäläisistä kylläkin. Tälläkin alueella on residenssi, jossa asustaa vain sveitsiläisiä ja venäläisiä, koska hintataso on sellainen, ettei suomalainen, ruotsalainen, ranskalainen, tanskalainen tai saksalainen sinne lähde - ei ehkä, vaikka olisi rahaakin. Enkä sano, kumpiko edellä mainituista raharikkaista kansoista on se, joka suomalaisen sieltä häätää kauemmaksi. Ehkä sveitsiläiset (hymyilee vinoon).

Kuva: Pixabay

Sakemannien kanssa on pelattu myös muinakin päivinä.
Kenttiä on useita ja niillä näkee vähän erilaista sakkia. Ranskalaisia oli yhdellä kentällä niin paljon, että huh huijaa. Jollakin porukkamatkalla olivat ja täytyy kyllä sanoa, ettei heistä ole kovin kaksisia kokemuksia pelikavereina. Joku heitä aina häiritsee. Milloin seisoo väärässä paikassa avauslyönnin hetkellä. Nähkääs on niin, ettei saa sattua lyöjän näkökenttää häiritsemään, mutta silti pitää nähdä minne pallonsa lennähtää - onneksi naiset eivät pääsääntöisesti osaa hyvin pelata, eikä pallo painele satoja metrejä ilmassa. Myös kaikenlaiset äänet voivat häiritä. Se tosin pätee useimpiin tosikkopelaajiin: älä ryhkäise, älä yskäise, älä kalistua mailojasi, älä siirrä mailapussiasi, äläkä rapisuta mitään.
Eiliset sakemannit olivat ihan jees. He kertoivat, kuten sakemanneilla on tapana, menestyneistä lapsistaan (erään suuren firman pääjohtajana Intiassa) ja antavat kernaasti erilaisia normatiivisia neuvoja, kuten kunnon sakemannit konsanaan. Onhan kyseessä tarkka maa ja tarkat ihmiset. Onneksi me suomalaisetkin ollaan sellaisia "Älä tallaa nurmikoita"-ihmisiä. Koululaitoksemmehan on saanut esikuvansa Saksasta (totta muuten).




Kuva: Pixabay

Ruotsalaiset on hyvää peliseuraa.
Heitä ei nyt vaan täällä näy, eikä kuulukaan. Missä lie piileskelevät. Pelihommissa ollaan saatu ihan ystäviäkin ruotsalaisista pitemmäksi aikaa ja käyty heidän kanssaan pelaamassa sittemminkin. Tanskalaisia harvoin tapaa golfkentillä. Ehkä heillä on omat kentät niin hyvin käytössä, etteivät kaipaile ulkomaille. Saksassa on kuulemma nyt harvinainen vuosi: ympäri vuoden ei pysty pelaamaan.
Kerrottakoon, että eilen saksalaisrouva sanoi, että hänellä on roima. Näytti olkapäätä ja selitti saksaksi (lyhyt oppimäärä takana), että olkapää vihoittelee. Sanoin kyllä isännälle jo lähtöönsä, että rouvalla on takuulla kortisoni käytössä. Sittenpä osasin laskea 1+1=2 eli roima on tietysti reuma.


Kerrottakoon sekin saksalaisista, että toissapäivänä saksalainen Ernst-herra (noin 80v) kysyi muutaman ikimuistoiseksi jäävän kysymyksen Suomesta. Nimittäin nämä:
- Kuuluuko Suomi EU:hun?
- Onko Suomessa tulivuoria?
Saattaapa sanoa, jotta tiedämme mahdollisesti jossain määrin enemmän Saksasta kuin saksalaiset Suomesta. Tosin tämä ei perustu mihinkään tutkittuun tietoon.


Istun terassilla, kun naapuriterassia isännöivät britit ovat, käsittämätöntä kyllä, jossakin muualla kuin tupakoimassa tuossa vieressä. Pelikentän britit sitäpaitten kiilasivat (alkuun 2 miestä, sivusta tuli 3 lisää) minut golfkentän palvelupisteessä siten, etten ehtinyt jäädä asiaani selvittämään, kun pelikierros alkoi ja oli mentävä. Ihan ruokotonta käytöstä huomioiden, että olin sentään #meetoo- ihminen, siis naispuolinen ja nämä herrat sonnustautuneet golfasusteisiin pitäen itseään enemmänkin häävinä sakkina, kuten suurin osa kolopalloilijoista toki onkin.


@@@


Tähystän naapurihotellin pihalle ja mietin, että siitäkin voisi tehdä tähän päivityksen, sillä olen siellä kerran ollut varsin tilanteessa, jolloin mieli oli ihan maassa ja ensimmäisen illan itkin hotellin ravintolan ulkoterassin baarissa kaljalasin ääressä välittämättä pätkän vertaa siitä, mitä vieressäolijat siitä ajattelivat. Mukana oli pelikaveri eräältä paikkakunnalta, hyvin estynyt ja kaikkea pelkäävä, mutta miellyttävä naisihminen tyyppiä "Kympin tyttö". Hän taputti mua kömpelösti olkapäälle, sillä fyysiset tunneilmaisut hän on painanut jo pienenä tyttönä sielunsa syvimpään sopukkaan. Olisi ehkä saattanut auttaa, jos olisi saanut lahjan tulla äidiksi edes kerran elämässään. Sitä ei hänelle suotu. Lähetän hänelle virtuaaliset ajatukset ja kiitän kuuntelemisesta tuona hetkenä.


Nä, men fan också! Nu ska vi ut o. promenera!
Eläköön maamme toinen virallinen kieli!
(Nk. asiasta munakkaaseen.)


Hyviä pakkasia koto-Suomeen,
Helga

Kuvassa voisin olla minä, jos lisättäisi noin 35 kiloa.
Kuva on Pixabayn.



Rientäviä aikoja, shortsien havinaa ja puolikkaita pisteitä

Helgan kuva-arkistoa

Kylläpä aika rientää.

Ehkä lukijanikin on ollut kiireinen?

Nyt on kuitenkin Herran rauha ja aikaa miettiä, mistä alottaisi. Talonmies ja koira ovat poikaporukalla reissussa ja elää voi kuten itselle passaa. Huusholli on omituisen hiljainen. Ei tälläiseen ole oikein tottunutkaan täällä kotinurkissa, jos kohta metsämökillä se on tavallinen olomuoto.

Nyt sitä joka käänteessä varoo kompastumasta koiraan, joka on vanhemmuuttaan alkanut köpötellä hissukseen varjonani. Tehdessäni äkkinäisen suunnanmuutoksen se on liian hidas reagoidakseen ja vain seistä töllöttää edessäni. Väistelen sitä nytkin vanhasta tottumuksesta, vaikka olisi vapaus kulkea ja kääntyillä mielensä mukaan. (Elämän pieniä iloja!)

@@@

Ponkaisin aamusta ylös kuuden maissa ja säntäsin tekemään ensi viikon kirjallisia töitä vain huomatakseni, että olin työstänyt dokumenttia, josta kyllä oli jo hiotumpikin versio olemassa ja olen sen ihan itse tehnyt, mutten muistanut. Niin siinä käy, kun höyryää menemään. 

Siitä tympiintyneenä keskeytin koko prosessin ja siirryin silittämään paitojani. Se on äärimmäisen harvinaista, sillä  tämän talon silittäjä numero yksi on aina ollut talonmies. Silittäessä muistelin keskikoulun kotitalousopin tunteja. Ehkä lukijanikin muistaa? Meitä opetettiin siellä silittämään paitaa. Paljon siitä ei tosin ole mielenviereen jäänyt, koskapa aprikoitsin, onko paidan silittämisessä jokin järjestys. Meneekö kaulus nappirivin edelle vai kiilaavatko mansetit kaiken yläpuolelle? Silitetäänkö hihoista etu- ja takapuoli yhtä aikaa vastakkain, vai oliko joskus joku hihalauta?

Siinä sitä on pulmaa kerrakseen ihan kiivaimmasta päästä.

"Menneen talven marjat itselleni pakastin..."
Kuva: Helga

@@@

Aikani turhan päiten riehuttuani syöksyin kolopallokentälle pelaamaan kierroksen skottiruutujen havinassa. Tällä kertaa tosin ennemminkin shortsien havinassa, kun pelikaverina oli hieman ikäistäni nuorempi tutun mieskollegan kollegaveli. Saman ammatin edustajien kanssa on helppo oleilla vapaa-aikanakin: tietää kuinka heidän ajatus kulkee. Toisaalta ei myöskään tarvi varoa paljastumista (eikä joutua kenenkään peukalon syylää tai turpoilevaa polvea tutkimaan kesken kierroksen). 

Eipä ollut muita meidän ryhmässä, vaikka kenttä oli tupaten täynnä. Saapa nähdä alkavatko jutut kiertää.  "Helga pelaamassa Herra NN:n kanssa - mies matkoilla. Lue koko juttu Iltasanomista."

Peli meni vähän sii ja soo eniveis, mikä ei johtunut peliseurasta, joka oli mitä viehättävin. Svingi vaan on vielä ruosteessa, mutta ketä kiinnostaa. Svingailen sen minkä muilta toimiltani ehdin, sillä hevoshommia en jätä ja tämä saa olla toissijaista toimintaa edelleen.  Hevospuolella harjoiteltiin tällä viikolla laukanvaihtoja ratsukoulun omistamalla hevosella. Sekin oli viehättävää seuraa. 

@@@

Illalla piti ottaa kaurakeksit paketista ja latoa ne muovirasiaan poisvietäväksi jollekin pahaa-aavistamattomalle uhrille. Siinä on tuote, jota ei meikäläisen huusholliin parane tuoda lainkaan. Ei etenkään puolen kilon paketissa, sillä syön ne kerralla kaikki saaden vatsani tosi kipeäksi.

Pakkasin ne muovirasiaan ja vien tyttären perheeseen. Jospa omena olisi pudonnut kauas puusta ja kykenisi tarjoilemaan niitä perheelleen yksin kappalein.

Lohdutuksena menetyksestä (rasia on vielä pöydällä kansi visusti kiinni) tarttui käteni hedelmätoffeepakettiin äskeisellä kauppareissulla. Katsoin kättä moittivasti, mutta se oli häpeilemätön ja tuikkasi karamellit ostoskärryyn, hyväkäs! Söin siitä itseltäni salaa juuri aimo osan. Karmea makeanhimo!

Kuva: Helga

@@@

Lopuksi hieman filosofiaa.

Eräs hyvin pitkäaikainen tuttavani kertoi yrittäneensä ainakaan lääkikseen ja sanoi:

                   "Jäin puolen pisteen päähän."

Heti tuli mieleen useampikin tapaus, joissa muistan saman excusen kuulleeni:

                   "Englannin kirjoituksissa jäin pisteen päähän laudaturista."

                  "Tentissä olisin saanut erinomaisen arvosanan, jos osatentti ei olisi jäänyt puolen pisteen                      päähän."

                   Yksi opettajankoulutukseen pyrkinyt pisteen päähän jääjä myös tulee mieleen.

Conclusion:

Hemmetin moinen määrä on noita pisteen päähän jääneitä. Niitä on moninkertainen määrä yhdellä pisteellä rajaa hipoen sisään päässeisiin nähden. Ilmeisesti joku universaali jumituskohta on tuohon "pisteen päähän mistä tahansa asiasta"-kohtaan kiinnitetty. Se on kuin liimapaperi: juuri kun on pääsemässä sisään / voittamassa arpajaisissa / kirjoittamassa ylioppilaaksi, jääkin jumiin pisteen päähän. Armotonta menoa.

Kuva: Helgan arkisto

...ja en katsonut... ehkä lukijani katsoi? Kuninkaallisia häitä meinaan.

Kuulumisiin,

Helga

Räjäytettyjä bunkkereita, itserakkautta ja Porsasradion Pastaa

Räjäytetystä bunkkerista ottamani kuva.

Tulee kaluttua kaikenlaisia paikkoja, joista räjäytetyt sodanaikaiset bunkkerit kuuluu kuvioon. :D Kaikenlaista näkee ja kokee, kun harrastaa paikkojen kaluamista. Bunkkerista puheenollen, bunkkerissa tuli tänäänkin käytyä. Viittaan eteenpäin.

@@@

Kalusin tänään kolopallokenttää kuljeskelemalla lyöntiharjoittelualueella eli rangella. Tuli käytyä myös harjoittelugriinillä eli viheriöllä tarkkuuttamassa puttilyöntiä eli lyhyttä tai joskus vähän pidempää tökkäisyä suoraan reikään, heh. Piipahdin siitä bunkkeriin eli hiekkalyöntipaikalle. Siitä etenin lätkimään muutamia lyöntejä lyhyellä harjoituskentällä. Siellä oli nuorimies (= alle 45v) myös harjoittelemassa. Puhui välillä kännykkään ja suuntasi sitten muutaman sanan meikäläisellekin. Ja nyt tulee kliimaksi:

 On pakko tunnustaa narsistinen heikkous, ts. yksi niistä. Nimittäin se, että ihan väkisinkin tuntee hieman itserakasta mielihyvää huomatessaan olevansa lajissa nelikymppistä nuortamiestä taitavampi. Olkoonkin, että häiskä ajaa ohi todennäköisesti jo tänä kesänä, mutta silti ;D

@@@

Kuva: YourDOST

Onko kahdella lukijallani narsistisia heikkouksia? Kehtaako tunnistaa, kehtaako tunnustaa?

Esim. vilkaisetko puolisalaa kuvajaistasi kun kuljet näyteikkunan ohitse? Vai kuulutko joukkoon, jotka peilaa itseään häpeilemättä puhuessaan (kuten kampaajani), elehtii tyytyväisenä peilin kautta itselleen ja ikään kuin filmaa itseään (vrt. selfie). Tälläinen on kiusallista havaita. Se lyö aina pienen moukanleiman tyypin otsaan. Ei voi mitään. Sanottava on tämäkin.

Entäpä tänään käyty keskustelu, jossa olin innocent bystanderina. Se meni näin:

Nuori kollega X osoittaa sanansa vanhemmalle mieskollegalle Y: 

"Muistan vastavalmistuneena kuunnelleeni luentoasi. Sanoit, että hyvälle töitä löytyy."

Johon mieskollega Y:

"Ai sanoinko niin?! Siis minäkö sanoin? Minä siis? Eikös se ollut aika viisaasti sanottu?"

Harmi, ettei ollut käsipeiliä taskussa. Olisin lyönyt sen eteen, että katsopa kuka lammen kuvastimesta näkyy. Ja jatkanut: rakastuitko tyyppiin jo aiemmin? (Olisin osannut vastata hänen puolestaan.)

Puolustuksen puheenvuoro: jonkun verran narsismia ihminen tarvii elääkseen. Se täytyy vain sivistyneesti hieman verhoilla - joskus jopa itseltään, koska tunne on hävettävä etenkin yltyessään.

Mutta minä en häpeä kolopallokentän tuntemusta! En takuulla!

@@@

Kolopallosta sanottakoon (toinen lukijani jo näyttää torkahtavan), että kentällä heräsi tuttu tunne, jota olen blogissani jo aiemmin kuvaillut. Siis aversio eli vastenmielisyys tiettyjä pelaajatyyppejä kohtaan. 

Tarkoitan pientä pimatsu-tyyppistä ilmestystä, joka tipsuttaa kultakellosonninsa kanssa pylly piukeana. Lisäksi tarkoitan kiljahtelevaa marttaa, joka kulkee Veikon, Juhanin, Osmon, Pentin tai Olavin kanssa ja pitää kovaa räpätystä. Sillä hän peittää hermostuneisuuttaan tai tiedottaa lähiympäristölle, että vakiokalustoa ollaan. Martalla on pinkki aurinkolippa. Sen ylitse hän on pöyhinyt hiuspehkonsa. Asuste seuraa lipan väritystä. Hänellä on huulipunaa ja korvain takana sihahdus yökerhotyyppistä hajuvettä.

Mutta minä tanttara se otan järeässä olomuodossani tankkauspisteestä korillisen palloja, kaivan ampumavehkeet laukustani ja alan tykittää kuulaa tantereelle ikään kuin en kuulisi enkä näkisi mitään. Motto: "Mummoni oli moukarinheittäjä!"

 Ensin otan mailan nimeltä P, sitten numerot 9,8,7,6 ja 5 järjestyksessä (isommilla raudoilla en pelaa, tiedoksi alan harrastajille). Sitten seuraa postimyynnistä Jenkkilästä 5 dollarilla ostettu ihmemaila, joka vastannee puuysiä (puu9). Sitten saa puheenvuoron puu vitonen ja perään draiveri eli harvesteri eli tykki. Siitä sitten nopea siirtymä mailaan nimeltä S, jonka annamme laukoa puolenkymmentä yksitoikkoista korkeaa kaarta tavoitellen yhtä samaa laskeutumispistettä. 

Ja se on siinä. Ei siinä pinkistä aurinkolipasta ole minkään valtakunnan hyötyä. Haittaa siitä sen sijaan näyttää olevan, kun kaiken maailman korpit, kotkat ja k*sipäät ottavat uhrikseen blogeissaan ja roskajulkaisuissaan. Viimemainituilla viittaan oheiseen julkaisuuni.

@@@

Yksinäinen ja herttainen käpy syvällä suomalaismetsissä.

Asiasta ananakseen ja vaivihkaa tässä vain salaisuutena, että lienee turha sanoa, jotta pyysin minulle tuntemattomalta tallilta muutaman pelonvoittamis-yksityistunnin heidän laiskimmalla hevosellaan. En aio pukahtaakaan jykevästä ruunastani, joka nauttii tällä hetkellä laitumen vapaudesta noin kahdeksan kaverin kanssa. Esitän siipeensä saanutta onnetonta tätiratsastajaa. Se ei ole vaikeaa. Sehän minä nimittäin olen. Ja kärsin yhtä aikaa sekä ratsastuspelosta että vierotusoireista hevosten suhteen. Tuo älytön kolopallopeli on vain kalpea korvike kunnon harrastuksille ja lorvailu pelikentillä perustuu osin perhesuhteiden ylläpitoon. (Totuus myös tämä: harrastelijatyyppinen liikunta on elinehto meikäläiselle, kaikissa muodoissa mitä ruhoni kestää nykyisellään.)

@@@

Päivän resepti palkaksi lukijalle.

Ruokalajin kehittäjä: Helga

Ruokalajin nimi: Porsasradion pasta

On herkullisempaa kuin äkkiä luulisi.

Ainekset:

- mitä tahansa pastaa noin viisi kourallista (riittää useammaksi päiväksi)

- 1 lihaliemikuutio

- vettä

Pasta keitetään lihaliemessä. Sillä välin kuorimahärvelillä vedellään kesäkurpitsalta iho pois ja pilkotaan se. Silputaan vähän uutta tai vanhaa tai punaista sipulia, mitä nyt löytyy.

- 1 kesäkurpitsa siis

- sipulia

Lisätään pastaan 1 purkki tomaattimurskaa valkosipulilla ja yrteillä maustettuna versiona.

- 1 purkki tomaattimurskaa (maustettua)

Heitetään sekaan vanhentumisvaarassa olevat tomaatit.

Lopuksi tulee huipennus:

- 1 rasia tuorejuustoa sekoitetaan joukkoon

- lisään vielä suolaa, koska rakastan suolaista ruokaa. Persiljaa rakastan myös.

Ja siinä se. Valmistusaika = pastan kiehumisaika. Kesäkurpitsa ei tarvi paljoakaan aikaa kypsyäkseen kuten tiedämme. Sipulit ja tomaatit kypsyvät kyllä pöytää kattaessa.

Näihin puheisiin,

teidän Helga

Golfkentän häirikköjä- sarja: Mies Joka Tietää

Helgan Jenkkikuvasarja (liittyy allaolevaan tekstiin)

Aina on olemassa Mies Joka Tietää (lyhenne MJT). Tästä periaatteesta lähdetään.

Päivänä muutamana MJT oli saapunut golfkentän harjoitusalueelle (range), joka on oikeastaan vain sitä varten, että hyvät pelaajat voivat siellä lyödä pois huonot lyöntinsä ennen varsinaista pelikierrosta. Laatupelaajien lisäksi kaikilla Suomen rangeilla parveilee seuraavia ryhmiä:

- diivoja nuoria miehiä hihittävine tyttöystävineen
- tärkeileviä keski-ikäisiä pisnespaksumahoja (ks. kuva yllä)
- kuivatusta poronlihasta työstettyjä eläkevaarin kuippanoita
- höpöttäviä ja hössöttäviä pilkunviilaukseen rakastuneita täti-ihmisiä (huulirajauksin)
- parfyymipilvessä leijailevia Wanna Be Something-tyyppisiä pikkuputiikin omistajia
- seuraa kaipaavia gramofonineulalla rokotettuja puhekoneita.
Joitakin mainitakseni.

Tässä seurassa meidän oikeiden urheilijoiden tulisi harjoitella. Oum-mai gaad! Ihmekös tuo, että lyönnit niin usein menevät vituralleen.

Kuva Helgan varastosta, mutta kaverin ottama. Hieno!

@@@

No eniveis. 

Erään suomalaisen kolopallokentän rangepenkille ähelsi itsensä istumaan MJT, dipl.ins. apaut 50+ (pelkkä arvaus). Tiedättehän: punakka, pönäkkä, turvonneet silmäpussit, Falukorv-tyyppinen kaulakerrostuma, vyötärönympärys 150 cm ja rakastunut omaan tärkeään ääneensä.
Sivumennen sanoen, kyseinen ruumiinrakenne johtaa vääjäämättä katastrofiin vaatevalikoimissa. Siltä ei välttynyt tämäkään MJT. Riittävän laajavyötäröiset housut kun harmillisesti edellyttävät pötikkään metrin enemmän pituutta, eikä tilanne helpota shortsivalikoimissakaan. Myös pikee tuottaa ongelmia näille henkilöille. Paita on joko Suomenlippu-tyyppinen (kokoluokka: Grande Superior Plus) tai vatsakummun yli pingoitettu Sweaty Fit Mini, joka singahtaa kahtia pelkästä terävästä katseesta.

MJT oli kuljettanut paikalle teini-ikäiset lapsosensa, jotta voi opettaa heille jalon kolopallopelin saloja näin sanoen:
- muistakaa ryhdikäs loppuasento!
- oikea asemointi palloon nähden on tärkeää!
- oikean jalan tulee nousta taidokkaassa loppuasennossa!
- "...pallon lentoradan ylittäessä... diiba-daaba-daa"
- katseen tulee olla pallossa "...ja etäisyys mailasta jaba-jaba-jaba....!"
- "Katsokaa, että kulma lavan ja pallon välissä.... pälä-pälä"
- "...käsien asennossa täytyy huomioida suhde lapakulman läpä-läpä-läpä...."
- "Juulia, katsoitko nyt palloa?! Et! Palloa tulee katsoa hievahtamatta!"

Ihan kävi mielessä pysäyttää oma palloralli, nojata rehvakkaasti draiveriin ja virkkoa:
"Nostapa ahterisi penkistä ja näytäpä vuorostasi meille, kuinka lyönti sinulta käyttää!"

Hihittelin itsekseni mielikuvalle oikean jalan vienosta loppuasennosta ja käsien kiertymisestä ääriasentoon tuolla vartalolla.


@@@@



No niin, no niin - lepo lepo lehmäni! Rauha! rauha! Tulitauko! Valkoinen lippuni heiluu kuopanreunan yläpuolella! Älkää ampuko ennen puolustuksen puheenvuoroa!

Puolustuksen puheenvuoro:

1. olin saapunut lyöntipaikalle ennen heidän tuloaan. 

2. he valitsivat ryhmäopetustilakseen viereisen karsinan täysin minusta riippumattomista syistä 

3. sivistys on sietokykyä (Olin siis vaiti. Saako tästä hyvitystä?)

4. hyviin tapoihin ei kuulu kerätä kamojaan ja astella näyttävästi niskaansa nakellen harjoitusalueen toiseen laitaan jatkamaan harjoituksiaan. (*Suomalainen ei tee sitä. Ranskalainen tekisi.)

...Miksi ei tee muuten?

Siksi, että jos sen olisin tehnyt, olisi tämäkin roskaposti jäänyt kirjoittamatta.
Roskakirjallisuuden eteen joutuu tekemään uhrauksia!

t. Helga

*Ps. Lisäys: saksalainen tulisi viereen huomauttamaan, että BITTE! opetustuokionne häiritsee.
Ruotsalainen hymyilisi kannustavasti ja sanoisi: "JätteFint, va!"
Norjalainen kiskoisi liian lyhyttä pikeepaitaansa paksun mahansa alapuolelle, hörppäisi jalan viereen asetetusta oluttölkistä, röyhtäisisi ja jatkaisi harjoitustaan.
Tanskalainen sytyttäisi tupakan ja hymyilisi tupakanvärjäämillä keltaisilla hampaillaan.
Irakilainen tulisi huutamaan kitapurje lepattaen ja silmät vihaa leiskuen.
Englantilainen astelisi viereen, nostaisi knalliaan ja sanoisi: "Good afternoon! Nice weather but windy!"

Suo siellä, pelikenttä täällä ja hapenia hassai

Kuva: Helga

Raskas työ, vielä raskaammat huvit.

Vietin sunnuntaipäivän maastossa hyttyshattu päässä. Sen takaa oli oikeastaan aika ovelakin tarkastella maailmaa. Oikein odotin, että joku tulisi vastaan ja saisin mulkoilla häntä rauhassa verkon mystisistä uumenista kuin musliminainen silmikkonsa takaa. Oikeastaan aika mysigt, kuten sveanmaalaiset sanovat!

Mutta ei! Tapasin vain sammakon, hirven, teeren, sirrikäisiä, käkiä ja ison liudan erilaisia lurituksia päästeleviä taivahan lintusia.  Ne eivät ymmärtäneet hyttyshatusta tuon taivaallistakaan. Hirvi tyytyi vain pötkimään suota pitkin pakoon, niin että kankuista paistit hölskähtelivät. Veikkaan, että oli hirvilehmä, jonka vasat olivat mummolassa hoidossa.

Luonnossa liikkuminen antaa kyllä ihmiselle sellaiset voimavarat, että ainoastaan yksi toinen paikka vetää sille vertoja - muttei päihitä missään nimessä! Se on tämä:

Kuva: Helga

Ja nytkö joku sanoo, että herraparatkoon Helga, kuinka ehdit tuon kaiken ja sulla on ne hevoshommatkin ja yhden kerran sentään ja päläpälä! 

Älkää sanoko, sillä missään maailman tahi Taiwahan Kirijoissa ei ole määritelty, mikä on harrasteiden absoluuttinen ylä-  tai alaraja. Ei sitä tiedä kukaan. Oikeastaan ne asiat, joissa on absoluuttinen totuus, ovat melko harvassa. Ehkä veden kiehumispiste - mutta jos sitäkin lähdetään ultratarkoin mittarein tutkiskelemaan, tulee kiehuva vesiperä eteen. Ainakin alumiinikattilassa, saunan kuumavesisäiliöstä puhumattakaan. Jos siellä sattuu olemaan kolme viimevuotista koivunlehteä, ei tulos enää vastaa pelkän veden mittauksia. Puhumattakaan sinne juhannustunnelmissa lorautetun Koskenkorvan vaikutuksesta. Näin arvelisin, joskin empiirinen todentaminen puuttuu.

Oho. Nyt kyllä hieman lähti lapasesta tämä harrastusasia ja eteni asiasta ananakseen - tai munakkaaseen, kuten hauska työtoverini sanoo.

@@@

Lompsin tänään kenttää pitkin rakastamallani yksinäisellä pelikierroksella lyömässä kolmea palloa kerrallaan. Aika moni niistä katosi horisonttiin tai singahti lampeen, joten pallohävikki oli mitä melkoisin. Vaan haitanneeko tuo!

Ittekseni rupattelin niitä näitä, enkä juurikaan ajautunut intoksiin. Sanoin pallolle: "Voi pärkkele, elä nyt sinne mene!" ja "No höh! Eläpä viiti alkaa keljuilemaan!" Mutta pallo piti suunsa kiinni ja asettui mailan kanssa salaliittoon - senkin pirulaiset! Olihan meillä kyllä yhteistyötäkin, ei sen puoleen. Kiittelin heitä siitä ja siinä vaivihkaa hieman itseänikin: "Aika mojovan löit! Niin sitä pitää!" Sillä tavalla voi aina hieman nostattaa omaa tunnelmaansa, eikö totta! (Saa kokeilla, en ole tätä konstia patentoinut.)

Kuva imuroitu netistä (vaikka muistuttaa kyllä meikäläistä ja peliasentokin on esimerkillinen :D)

@@@

Että mitäkö vielä? 

Sitä, että minulla ei edelleenkään ole omaa hevosta, eikä tule. Joko hekottelin sille, että ratsastusharrastukseen liittyy outo sisäänleivottu lataus. Jos nimittäin kerrot harrastavasi ratsastusta, laukaisee se heti kysymyksen: onko sinulla oma hevonen?

Minkä takia tuota aina kysytään - en ole keksinyt. Tietääkö joku oraakkeli?

Tällä viikolla on joka tapauksessa satulanvalkaisuviikko. Yritän pysyä irti satulasta. Hieman on vieroitusoireita: tunnen sieraimissani tallin viekoittelevan tuoksun. (Korkeintaan perjantaina ratkean ratsastamaan, kun muu juhannus menee kuitenkin töissä.)

@@@

...ja arvatkaapa mitä! Nyt sanon, niin kuin besser wisserit (jotka hieman raivostuttavat minua aika ajoin). Besser wisser antaa "Äidillisiä Neuvoja", sillä hän rakastaa niitä. Ne menevät vaikkapasten näinnikkään:

"Menkää hyvät ihmiset nyt luontoon, kun se on kauneimmillaan!" (Piilotettu ajatus: muut ovat ääliöitä, eivätkä tajua mennä luontoon tahi että se on nyt kauneimmillaan. Heille täytyy osoitella asioita, jotta ymmärtäisivät mikä minun maailmassani on oikein ja hyvää, sillä se on absoluuttinen totuus ja kultainen standardi.)

"Menkää hyvät ihmiset nyt golfkurssille, kun kentät ovat parhaimmillaan!" (Piiloajatus: hyväksi se on sinullekin, senkin valtimotautinen sohvaperuna!)

Näihin jorinoihin ja täältä tähän,

teidän Helga

Jos metsään haluat mennä nyt...tai puistomaisiin olosuhteisiin mailan kanssa

Kuva: Helga, viime kesänä Itä-Suomessa retkeillessä

Helluntaita.

Jos ei heilaa jne. Oma heila on asustellut samassa osoitteessa yli kolmekymmentä helluntaita ja vielä kuuluu tapansa mukaan puhelevan itsekseen tuolla yläkerrassa. Jos oikein arvaan, keskittyy johonkin toimeen tai jokin tavara on hukassa. Helluntaiheila, jonka veroista ei elämässä toista vastaan tule. Kun elinvuosia itse kullakin karttuu, havaitsee elämän antamia lahjoja, ilmaiseksi saatuja. Niitä joskus piti itsestäänselvyyksinä. Sittemmin on tajunnut niiden kalliin arvon.

@@@

Tälläinen pyhäpäivä on itsessään jo helmi, kun herää hyvin levänneenä ilman herätyskelloa aamuvarhain, hyppää ulkoiluvaatteissa pyörän päälle ja painelee koiran kanssa metsään. Nyt kun on sadellut, tuoksuu metsä huumaavalta! Metsäautotiet ja polut suorastaan imuroivat etenemään yhä syvemmälle metsän siimekseen, jossa lintujen konsertti tervehtii tulijaa. Metsään mennessä huuteli kuovi, laulurastas huilutteli säkeistöjään, kirjosieppo hyppeli oksalle istumaan, keltasirkku luritteli oman viestinsä, tiaiset kirskuttivat ja käki kukkui. 

Eipä tarvi vääntäytyi tunkkaisiin konserttisaleihin, eikä ahtaiden penkkirivien väliin maksettu lippu kourassaan, kun voi polkaista lintujen ilmaiskonserttiin! Suomen metsä on lahja kansalaiselleen.

http://www.gofinland.org/finnish-nature-and-wildlife-overview/

@@@

Syvällä metsätien päässä kohtasin harmillisen näyn, metsäteillä yleisen: metsää oli käytetty henkilökohtaisena kaatopaikkana. Kasassa oli samaa materiaalia, jota pari viikkoa sitten siivosin toisesta metsästä: puutarhurin jätteitä. Puutarhurimme on kaatopaikkamaksun säästämiseksi kärrännyt sotkunsa härskisti metsään. Miksei kaatanut niitä omalle pihalleen? Puutarhurimme ei takuulla ole nuorisoa, vaan keski-ikäinen. Näin väitän!

Viimeksi oli roskamaisterimme vaihtanut samalla kukkamullat. Multapussit oli jättänyt siihen. Tokihan mullat on kätevä vaihtaa metsässä. Ei pikkukoti likaannu. Logiikka ei kuitenkaan etene pikkukodin ulkopuolelle. "Kepeät mullat haudallesi mullanvaihtaja, että koirien on helpompi nostaa siihen kinttunsa." (Antiikin sanonta omasta päästä muotoiltuna.)

Tänään löydetyssä puutarharoskakasassa oli maalipurkin kansia ja rikkinäinen puutarhaletku. Kieputin sen isoksi rullaksi ja lastasin pyöräntarakalle, jonne se hädin tuskin mahtui. Samassa kasassa oli kaikenlaista muutakin roinaa, jota pitää käydä napsimassa kesän mittaan ja vien omaan jäteastiaan. Jos koirani kakkii pyörätien reunan pusikkoon, niin nou worries. Viisas, vanha hoitaja sanoi kerran: "Muoviroska ja tupakantumppi jää maahan ja lasi viiltää jalan, mutta koiran kakkaan kasvaa kukka. "

@@@

Kuva: www.gofinland.org (linkki yllä)

Kolopallon pelikausi alkoi meikäläisellä eilen. Enpä tiedä, ketä tämä kiinnostaa, mutta jos on kolopalloilijoita, niin jakavat varmasti kokemukset. Meinaan, että ainakin meikäläisen mielestä kannattaa:

1. Harjoitella itsekseen neljällä pallolla ja hakeutua sellaiseen kellonaikaan kentälle, ettei siellä ole ruuhkaa. (Selitys alla*) Mikäli edessä on neljän pelaajan ryhmä (=etenee hitaasti), sitä parempi. Voi himmailla lyöntejään, ottaa monella pallolla "näin...eipäs kun näin...ei kun näin"- tyyppisiä harjoitteita. 

Lisäksi voi ruokottomasti kehua itseään ääneen: "Aika makeen lyönnin osasit! Aika hienosti vedit tuosta lammen yli! Wau, mikä lyönti!"

Seurassa pelatessa kannattaa kääntää tämä toisinpäin (mutta kehua toki itseään hiljaa mielessään edelleen). Meinaan, pelikierroksella ei parane mennä itteään kehumaan edes onnistuessaan. Tulee vihaisia mulkaisuja ja pirullisia kommentteja. Tai sitten joku alkaa retostaa, kuinka siskonmiehenserkku on maailman huippupelaajia tai naapurin Taiston adoptiosisko vetää maajoukkuevalmennuksia Espanjassa valtavalla hasiendallaan, jossa sillä on myös palvelijoita. 

(Ja minä kysyn: miten se adoptiosiskon tilanne nyt tähän tilanteeseen liittyy? )

Vaan näin pitää sanoa: "Voi surku! En ikinä opi kunnolla lyömään veden yli, vaikka nyt menikin. Mun lyönnit on kamalia! Kattokaa vaikka (ja sitten lyö maahan tai soketin tai hätätapauksessa voi kokeilla myös hutilyöntiä)!"

2. Unohtaa koko hemmetin tuloskortti ja lyöntien fanaattinen laskeminen: sou what! Tiger Woodsia meistä ei kuitenkaan enää kehity (lapset erikseen). Nimimerkillä "Laura Davies"-tätipelaaja.

...btw: moni stressaa lyöntimäärän kanssa ja manailee itseään, mailojaan, pelitovereitaan, kipeää lonkkaa, huonoja silmälaseja jne loputtomiin. Kun vierestä tekisi mieli sanoa, että harjoittelisit sinäkin enemmän, niin tavoittaisit tason, jota nyt yrität räpiköiden tuskanhiessä itsellesi repiä. (Pätee myös muihin lajeihin.)

3. Muistaa aiemmat itselle kehitellyt avainvinkit.  (Monet kirjaa nämä ylöskin, samoin meikäläinen.)

Vinkkejä näyttää tulleen mukaan myös ratsastuksesta: laji lajia tukee!

- Muista kanan kädet :D 

(Tämän neuvon helluntaiheila muokkasi loistavalta golfopettajalta, joka oli eräällä 

paikkakunnalla asuessa, kiitos paljon A!) Tarkoittaa: vasen lapa nousee lyödessä ylös kuin kanan siipi)

- Muista apinan kädet! (Roikkuu edessä alhaalla rentona.)

- Muista unohtaa apinanraivo.

- Muista Hesarit kainaloissa mailan osuessa palloon.

- Muista ottaa pallo (ja peli!) löysin rantein.

- Muista (ja tämä käänteentekevä uutuus hevoselta), että lyöntihetkellä istut hevosen selässä (= jalat ei lähde liian aikaisin vaeltamaan, jolloin iskuvoimaa menee harakoille)

- Muista, että maila vain nostetaan kepeästi ylös ja piiska lähtee vasta alaspäin. 

Sitten pitää vain toivoa, ettei käy kuin Aku Ankalle. Hän löi niin isolla draiverilla, että lähti sen mukana itsekin. :)

Hyvää helluntaita toivoo,

teidän Helga

Selitys alla*

- Kerran kävi, että kenttä oli tupaten täynnä. Edessä oli neljän pelaajan ryhmiä (maksimiryhmäkoko on 4 pelaajaa). Himmailin viheriöllä useammalla pallolla, kun takanani tuleva ryhmä pelasi kintuilleni koko ajan ymmärtämättä, että kenttä etenee hitaasti ruuhkan takia, enkä pääse alta pois kun edessä jumittaa. He hikeentyivät ihan hiiteen ja karjuivat, että täällä pelataan vain yhdellä pallolla! Lopputulos: seisoin heidän kanssaan seuraavan väylän aloituspaikalla (=tiipaikka) odottamassa, että ruuhka edessä etenisi. Eihän se ruuhka mihinkään siitä hävinnyt. 

Conclusion: hermot kireellä ei kannata ryhtyä kuin nyrkkeilijäksi.

Pelikavereita ja pretaattoreita

Kuva on netistä, eivätkä tässä blogissa mainitut henkilöt liity kuvaan mitenkään.

Päivänä muutamana, kun keli oli aurinkoinen, eikä sattunut olemaan reissutöissä missään päin kaunista Suomenmaata, ajauduin puolivahingossa kahden tuntemattoman leidin peliporukkaan. Nämä rouvat olivat sporttisia, määrätietoisia naisia, joilla lyönti oli kohdallaan ja ajatus kuin partaveitsi. Hinauduin siinä heidän imussaan sitten väylältä toiselle ja tavoilleni uskollisena (Sokrates-menetelmä) haastatin rouvia vaivihkaa. Oi, miten loistava huumorintaju ja sanasäilä heillä olikaan! Olivat vuosikymmenet pelanneet porukassa ja juttu sitämyöten hioutunut hauskaksi kuunnella. Kertoivat olevansa lähdössä talven mittaan ulkomaille eläkeläisten eli senioreiden pelimatkalle puolisoineen. Että kerran kolopalloilija - aina kolopalloilija!

Toinen heistä kertoi esikoisensa täyttävän sinä päivänä 54 vuotta, toisen rouvan esikoinen jo seitsemälläkymmenellä. Olivat pelanneet kolopalloa koko pienen aikuisikänsä ja ehtineet yli 80 vuoden ikään. Vielä pyörähti maila ketterästi ja jalka oli kepeä nostaa! Mainio liikuntalaji, joka sopii monenikäisille.

@@@

Pitkäaikainen pelikaverinikin ilahdutti tänään soitollaan. On ajautunut elämään ja työskentelemään aivan toiselle puolelle Suomea, mutta vielä pidetään yhteyttä ja kuulostellaan toistemme pallojen lentorataa. Maailma on meitä molempia vuosien saatossa vähän kourallaan kasvattanutkin samantyyppisissä kuvioissa, joten ymmärrämme toisiamme tämän vuoksi erityisen hyvin. Kuinka paljon voimavaroja saakaan keskustelusta sellaisen ihmisen kanssa, jolla on samansuuntaisia kokemuksia! Tälläinen henkilö korvaa psykologin mennen tullen ja palatessa. Näin psykologillakin jää vastaavasti enemmän aikaa ihmisille, joidenka kohdalle tälläistä henkilöä ei kohtalo ole sattunut paiskaamaan.

@@@

Isäntä katsoo kuulkaa naapurihuoneessa Pretador-saalistajaa (!!!huaaaaccc!!!) ja kuulostaa kuin jostakusta aivan oikeasti tehtäisi hakkelusta. En ymmärrä, että ihmiset voivat katsoa tuollaista soopaa ja kammottavuuksia ihan vapaaehtoisesti! Niin kauan kuin olemme olleet kimpassa (eikä se ole lyhyt aika) olen jatkuvasti esittänyt vakavaa kritiikkiä tuonkaltaisten elokuvien tiimoilta. Mutta minkäs teet. Hyvä kuitenkin, että töllöttää tuota roskaa eikä istu paikallisessa pubissa töllöttämässä kaljatuopposta. (Nyt se murisee tai röyhtelee tuo hemmetin pretaattori! Saivatkohan sen jo tapettua, että saadaan sontaluukku hiljaiseksi.)

Oikein hyvää viikonloppua,

Helga

Ps. Jos kuka on yrittänyt lukea kirjaa nimeltä "Syvä joki", niin hatunnostot täältä käsin! Viittaan tuohon Pretaattoriin. Yritin lukea em. kirjan, mutta en kerta kaikkiaan voinut puoltaväliä pidemmälle edetä. Niin otti sieluun. Pitäydyn hyvänmielen kirjallisuudessa ja elämänkerroissa.

Tuulen tuiverrusta ja ahavaa kasvoilla

Kuva on hikkorimailasta. Aikanaan golfmailat tehtiin hikkoripuusta ja nykyään vieläkin on pelaajia, jotka pelaavat näillä alkuperäisillä mailoilla vähän kuin perinteen vuoksi. 

Tänään olen saanut kunnian pelata sellaisen henkilön kanssa, joka on aloittanut pelaamisensa vuonna 1948 hikkorimailoilla vanhempiensa kanssa Ruotsissa. Myös isovanhempansa pelasivat golfia. Sen on täytynyt olla vuosisadan vaihteessa. Hän on nyt jo iäkäs, mutta edelleen taitava pallonpelaaja, joka on aikanaan pelannut kilpaakin Ruotsin edustajana. 

Pelin jälkeen hän halusi tarjota golfkentän ravintolassa (country club) mitä ikinä haluaisin. (Halusin Coca-Cola Lightin :D). Itselleen hän otti tuopposen olutta ja salaatin. Hän kertoi elämästään, kuinka asui vuosia ulkomailla työnsä vuoksi ja joutunut eri kansallisuuksien kanssa tekemisiin. Se oli helppo uskoa, sillä yhtä charmikasta ja hyväosaisen tapakulttuurin pariin syntynyttä vanhaa herraa en ole aikoihin tavannut. Hänestä tulee mieleen vanha ruotsalaiselokuva, jossa tyylikäs harmaahapsinen herrasmies astuu saliin klubitakissa ja harmaissa housuissa. 

Mutta hänelläkin oli oma surunsa, jota kantaa povellaan. Rakas puoliso kuoli vuosi sitten. Sen kertominen nosti hänelle kyyneleet silmiin. Lohduton yksinäisyys on ajanut hänet pois kotoa joulunpyhiksi ja uudeksi vuodeksi ulkomaille vieraaseen seuraan. Pariskunnalla ei ollut lapsia ja sisarukset ovat kuolleet.

Mikä kunnia olikaan saada istua hänen vieressään eilinen uudenvuodenilta! Onneksi jututin häntä koko illan ja pidättäydyin synnistä, mihin saman pöydän ruotsalaiset heittämällä ajautuivat: olivat päissään kuin Ellun kanat. ("Gott nytt år, våra kära grannar Finnländare!" ja kättä kaulalle, halauksia ja likistyksiä. Hauskaa sinänsä, joskin selvin päin hieman rasittavaa.)

Palataksemme auringonpaahtamalle ravintolan terassille, niin epäonneksi pöytään purjehti kaksi nuorta ruotsalaisjullia lapsellisine puheineen, eikä minulla ollut mahdollisuutta haastatella tätä mielenkiintoista herraa enempää.

Sen opin hän minulle ehti antaa, että vaikka lapsista on vaivaa, riesaa ja huoltakin, on vanhuuden tullen kuitenkin lohduttoman yksinäistä ilman lapsia, sillä tavallisesti toinen puolisoista jää yksin tähän maailmaan mailaansa heiluttamaan. (Katsoin kentän reunaa pitkin lähestyvää miestäni ja nielaisin pari kertaa. Olen tajunnut tämän realiteetin viiskymppisissäni: jompi kumpi jää vetämään golfkärryä yksikseen.)

Tunnen niin suurta avunannon tarvetta tuota vanhaa miestä kohtaan, että sielua korventaa. Kuinka voisin häntä auttaa? Rahaa hänellä varmasti on kasapäin, mutta myös mielenkiintoisia tarinoita kerrottavaksi ja kosolti yksinäisyyttä jaettavaksi. 

Alkaisikohan hän kirjeystäväkseni? Ehkä haastattelisin häntä 40-50- luvun ruotsalaisesta elämästä ja kokemuksista vierailla mailla? ( Ja siinä sivussa kysäisin pari neuvoa kolopallopeliini...)

Mikä tarinoiden ja kohtaloiden aarreaitta pelikenttä onkaan! Jotkut eivät anna itsestään mitään ("Salaan tietoni") ja jotkut kertovat avoimesti itsestään. 

Vanha mies totesikin, että on vanhemmilleen kiitollinen, kun opettivat pelin hänelle. Tässä tuoreen leskeytymisen kipeässä vaiheessa maailman kentiltä löytää aina kaltaistansa seuraa. Peli on kantanut häntä työvuosinaan, ollut bisnes-tarkoituksissakin käytössä. Nyt se kantaa häntä surutyössä. 

Hieno oivallus!

t. Helga

Väylien varrella kuultua

Monenlaista kulkijaa on sattunut viime aikoinakin meikäläisen pelitoveriksi.

Viime viikkoina olen tavannut useamman nuorehkon tahi keski-ikäisen isän. Ajat todella ovat muuttuneet isyyden suhteen. Iltana muutamanakin kaksi rapiat nelikymppistä miestä ajelivat golfautolla pelitoverinani (Täti-ihminen paarusti mailapusseineen reipasta tahtia pysyäkseen poikain kärryn vauhdissa). Koska jouduimme välillä odottamaan lyöntivuoroa, kuuntelin sivusta miesten keskustelua lastensa päivähoitopaikoista. Toisella oli ilmeisesti nuorin lapsi siirtynyt kotihoidosta vieraiden hoitoon ja tätä asiaa miehet pohdiskelivat. Hienoa! Nykyisellään mies osallistuu lasten hoitoasioiden miettimiseen siinä missä äitikin.
Työpaikalla taannoin nuoret miehet vertailivat pesukoneita ja kuivausrumpuja. Vaihtoivat kokemuksia pyykinpesuväleistä ja sen semmoisesta. Kehitys on ollut oikea ja äidit opettaneet poikansa huushollintekoon. Aplodit näille äideille! Ja vaimoille!
(Tämä on kestoaiheeni, mutta jo ihan poikain äitinäkin olen niin ylpeä nykysukupolven miehistä!)

Joukkoon tummaan eli samalle lähdölle kanssani sattui iltana muutamana tuntematon rouvashenkilö. Kertoi kotikentäkseen yhden pääkaupunkiseudun hienoimmista kentistä. (Olin kuin en olisi ymmärtänytkään koko kentän statusta. Maalaisihmisenä voi ihan rauhassa teeskennellä tolloa.)

Oli nyt hommannut itselleen kakkoslukaalin pikkukaupungista pääkaupunkiseudun ulkopuolelta. Päätti piipahtaa vaihtelun vuoksi vieläkin loitommalla pelaamassa eli kotikentälläni.  

Kas ja nääs: ei päästy kuin pari väylää, niin oli raportoinut jo koko elämänstoorinsa täkypalat. Oli asunut pitkään eräässä Välimeren maassa ja niin eespäin ja poispäin. (Lienee unohtanut vahingossa ja varmasti aivan vallan tahattomasti erittäin kalliin eteläeurooppalaisen pelikentän merkin mailapussinsa kylkeen. Mitä huolimattomuutta...) Pääkaupungissa asuu nyt sillä-ja-sillä alueella (varakkaiden asuntoalue). Asuntonsa pikkukaupungissakin sijaitsee varsin hyvällä paikalla aivan veden äärellä vanhan puistoalueen laidalla. (Maalaistollo tollotti muka öönä aapisen laidalla ja sanoi, että sehän on mukavaa.) 

Koska mielelläni bongailen ihmisten murteita, kysyin pelin edetessä - ja kun hän jatkoi kertoilemista omasta elämästään -  mistä hän on syntyisin. (Kuulin heti intonaatiosta, ettei ole syntyjään stadin gimmoja.) Kokemuksesta tiedän, että tämän paljastaminen saattaa joskus olla tämäntyyppisille ihmisille tuskallista, vaikka mielestäni heidän (ja meidän kaikkien) tulisi olla ylpeitä synnyinseudustaan! Jotkut sanovat rinta rottingilla, että "Olen lähtöisin Pohjois-Karjalasta!" ja nostan näille ihmisille lippalakkia korkealle. Mutta jotkut luikertelevat saippuapaloina ja yrittävät painaa villasella: "Nooo...oikeastaan lähdin sieltä jo hyvin nuorena..." Tämä rouva oli Koillismaan tyttöjä lähtöjään. Arvasinkin.

Kerron pelikierroksilla mahdollisimman vähän itsestäni, ellei aivan suorasanaisesti kysytä. Koitan ohjata juttelun koskemaan sitä, minkä äärellä ollaan eli peliä itseään.  Onhan sitä siinäkin jo jutunjuurta kerrakseen! 

Tämän rouvan kanssa mietin pitkin matkaa syytä sille, miksi haluaa niin paljon minulle kertoa. Pohdin sitäkin, annanko jonkun haasteen, johon tämä kaikki tulee ikään kuin vastauksena. En löytänyt syytä itsestäni. (En koskaan kulje kalliissa brändivaateissa haastamassa ihmisiä statuskisaan, sillä en pidä sen tyypin stailailuista. Peli on meikäläiselle liikunta- ei näyttäytymislaji.)

Ehkä rouva oli yksinäinen tai jollain tapaa varvistelunhaluinen, mene ja tiedä. Toivottavasti sai itselleen hyvän mielen joka tapauksessa. Ainakin kovasti kiitteli hyvästä peliseurasta. 

Näihin puheisiin,

Helga...

...joka huolestuneena kuuntelee valtiovallan kommentteja rajojamme hipovista venäläiskoneista. Mihin ryssäläiset pyrkivät "halutessaan ärsyttää suomalaisia"? Miksi meitä pitäisi ärsyttää?

Varjot pitenevät naistenlehtien sivuilla ja vanhoja herroja sattuu pelikaveriksi

Ruotsinlaiva toisella reitillä

Varjot pitenevät: syksyn henkäys on käynyt aurinkoisten päivien ylle. Onneksi vielä kelejä riittää, mutta jottei totuus unohtuisi: vain päivä kerrallaan, sillä huomisen keleistä ei enää voi olla täyttä varmuutta.

Monelle syksyn alku on tietynlainen helpotuskin kaikkien kesän hulabaloohommien jälkeen. Voi rauhassa vetäytyä talviteloilleen joulua (!) odottelemaan - ja sitten onkin taas auringon aika luoda hitaita silmäyksiä pitkin hangen kimmeltävää pintaa. Ensi talvenahan me saadaan lunta ja kunnon hanget. Se on selvä.

§§§

Luoto Tukholman saaristossa

Tänään naistenlehteä lukiessa tein heuristisen havainnon: auringon ikkunanpokan kautta tekemä varjo siirtyi oikein silmissä pikkuhiljaa lehden sivua eteenpäin! Kas kummaa, elämä on täynnä uusia oivalluksia! Piti oikein isäntä pyytää katsomaan ihmettä. Hän ei innostunut siitä erityisesti, muistuttipahan vain kuinka aurinkovarjoakin pitää aina vähän päästä tämmätä, kun varjo siirtyy. Kyllähän minä nyt sen...mutta että ihan naistenlehdensivun tarkkuudella, niin sitä pidän kyllä vallan ihmeenä :D

Saattaa olla, ettei keskittyminen silmän alla olleeseen tekstiin ollut aivan maksimaalinen. Pikkukakkosen naisparin haastattelu - heps hal-loo.

§§§

Kaknästornetista otettu kuva: hyvät pyssyt minkä kokoinen risteilylaiva oli rannassa! Eikä ollut suomalaisen telakan tuotos. tarkistin netistä - tottakai :) (Osataan sitä muuallakin kuin Suomessa - miten voi olla!)

Naistenlehdestä (Anna) sen verran, että ilmeisesti edellisessä numerossa oli ollut juttu MS-tautia sairastavasta nuoresta yh-äidistä, joka oli mennyt MS-taudin hoitoon Puolaan. Lukija ihmetteli, ettei Suomessa anneta tärkeitä hoitoja. Sen sijaan lukija ei ihmetellyt, että sitä annetaan Puolassa.

Kaikenlaista on maailmalla kaupan: oikeaa ja väärää. Rahalla saa ja puolalaisellakin hevosella pääsee. Uskoisin, että harva suoralta kädeltä tietää ja varsinkaan uskoo, että Puolan terveydenhuolto on kehittyneempää kuin Suomessa. 

Loppupäätelmä: lukija ei ollut tiedostanut sitä, että voi olla jokin ihan oikea, järkiperäinen syy siihen, ettei tuota hoitoa Suomessa anneta. Pohjoismaissa terveydenhuollon (ja muidenkin ammattialojen) valvonta on tiukkaa. Samaa ei voi sanoa monista muista maista. Tästä käy esimerkkinä vaikkapa lääketehtaiden tekemä lääketutkimus. Tietyistä maista on huomattavasti helpompi hommata tutkimuspotilaita kuin Pohjoismaista, joissa yksilön turvallisuutta ja terveyttä erityisesti valvotaan.

Mutta en käy tästä kiistelemään. Sanonpahan vain mielipiteeni. Luotan suomalaiseen käytännön järkeen myös terveydenhuollossa, mehän ollaan realistisen "jalat maassa"- kansan maineessa.

(Toivon tuolle rapiat parikymppiselle yh-äidille voimia ja kaikkea hyvää elämässä.)

§§§

Taisin viimeksi raportoida nuoresta hyvinkättäytyvästä pojasta, jonka kanssa sain viettää peli-iltaa. Tänään saattueeseen kuului Herra Konttoripäällikkö e.v.p. , jonka kanssa talsin viitisen tuntia puistomaisissa olosuhteissa. 

Herran toimesta sain tutun tuulahduksen kuusikymmenluvulta, jolloin Mies oli luomakunnan kruunu ja papereita kuljetettiin Kansallis-Osake-Pankin asiakirjasalkussa. Nämä vanhat herrat ovat oma lukunsa - keräilyharvinaisuuksiakin, etten sanoisi. Heihin törmää ajoittain kentillä. Ovat syntyneet tsaarinajan ja 1950-luvun välisenä aikana. 

Himskatinmoisia suhtautumisongelmia on Modernilla Naisella (köhömp-tih), joka on tottunut olemaan "yhtenä jätkänä joukosta". 

Näiden herrojen kanssa pelataan heidän korteillaan. Heidän maailmassaan mies puhuu, luennoi ja opastaa ja muut kuuntelevat. Älkää luulkokaan, etten kunnioittaisi wanhaa miestä! Kyllä vain - ja vanhan miehen tulisi tehdä samoin, jotta oikeudenmukaisuus toteutuisi.  Sillä Elämän konttoripäälliköitä olemme kaikki, samanarvoisia.

No älkää pillastuko, en ryhtynyt vanhaamiestä rääkkäämään enkä opettamaan, kuten eivät myöskään ne kaksi muuta henkilöä, jotka seurueessa rompostivat eteenpäin. Annoimme henkisesti ja fyysisestikin vanhalle herralle tietä, olimme hiljaa ja otimme vastaan, yritimme ymmärtää ja joustaa. Niinhän se menee.

Konkluusio:

Luoja yläilmoissa! Jos olet olemassa niin häädä minut kentiltä viimeistään siinä vaiheessa, kun Kansallis-Osake-Pankista ei ole enää kukaan kuullutkaan!

Näihin toivotuksiin,

Helga

Ps. Vanhaherralla ei tietääkseni ollut yhteyksiä em. pankkiin. Keksin tuon asiakirjasalkkuvertauksen ihan itse.

Paahdetut uunikasvikset sekä hieman kolopalloa

Koska maailmassa ei juurikaan ole ruokablogeja, keittiöohjelmia tai keittokirjoja ja koska asiantila on niinkin surkea, että naistenlehdet suorastaan huutavat tyhjyyttään mitä soppakattiloihin ja rättäyksiin tulee, niin olen aivan pakoitettu (kielipoliisille tiedoksi: ylimääräinen i on tehokeino, näsäviisauttasi ajauduit vain lankaan) jatkamaan kokkausohjeitteni ylöskirjaamista (svetisismi, tiedetään).
Lisätiedoksi lukijalle: lingvistinen hermoni näyttää tänään kulkevan pintakerroksissa. Lukija antanee anteeksi.

Siis ruokaohjeisiin, jotka nykyisellään myös housuniekkoja jaksavat viehättää.

***
Uunipaahdokkaat - eli pellillä paistattelevat kasvikset (kuva yllä)

3 porkkanaa
6 perunaa
3 valkosipulinkynttä
2 tl suolaa (joo joo)
2-3 tl grillimaustetta
isot loraukset (esim. 4 rkl) ruokaöljyä (suomalaista rypsiöljyä)
rouhittua mustapippuria tai myllytettyä vastaavaa

1. pese potut, kuori porkkanat kevyestä ooooohuella ohuella kuorintavehkeellä (sellainen kevytmetallinen u:n muotoinen on hyvä, jossa on keinuva terä, jos ymmärrätte mitä tarkoitan)

2. murskaa valkosipuli veitsenterällä tai lusikalla painamalla, jolloin sipulin sisuskalut tulevat parhaiten esiin (virhe on kuulemma rusikoida ne terävällä veitsellä kuutioiksi, mene ja tiedä sitten)

3. paisko kannelliseen muovikulhoon mausteet, valkosipulimurske ja öljy, sulje kansi ja ravistele vähän aikaa

4. paisko kasvikset sekaan, kansi päälle ja ravistele ynnä heiluttele niin, että vihannekset saavat ylleen öljy-maustetujauksen

5. uuniin 200 astetta, uunivahtikoira haukkumaan 30 min kuluttua

6. kasvikset pellille kellimään uunin paahteeseen, peitoksi voi vielä nakella hieman vaikkapa epäterveellistä ja tappavaa suolaa tahi terveyden romahduttavaa öljyä

7. valmis.

***

Jotta huomiseksikin riittää keittokirjalleni jatkoa, säästän varsisellerikeiton sinne. Ei näitä reseptejä kukaan jaksa sivutolkulla lukea, eikä kyllä ole järjen häivääkään ryhtyä nyt tänne ruokaohjeita latelemaan, kun netti on pullollaan trendiruokablogeja. Katsotaanpa....
No herraparatkoon, niistähän on oikein Top100- ränkinglista. Ja loput tuhannet on pimennossa, vai?
http://top100ruokablogit.com/

Voi hyvää päivää! Jos ihmiset ottaisivat muutkin asiansa noin suurella enthusiasmilla (sivistyssana, tiedetään - ja brassaillaan sillä silti, tarvittaessa KVG), niin meillä olisi yhteiskunta ruodussa ja tukat kammattuina. Jossakin blogissa jopa anovasti huudahdetaan: "Nälkä, tule takaisin!" Siinäpä sitä onkin länsimaiselle ihmiselle pulmaa kerrakseen, jos bloginpito tyssää ruokahalun katoamiseen.

***

Nousinko hieman väärällä jalalla sohvalta pelattuani ensin raikkaassa raekuurossa kierroksen kolopalloa? Terveisiä muuten Peuramaan pojalle: piipahdin sivustollasi tänään joulukuisen postauksesi havaittuani (pitkät kaapelit).

Jenkkiläläinen golfinpelaaja

Kolopalloon kun päästiin, niin kerron, että kun kenttää tänään zuumaili, sattui tähtäimeen melko reippaasti ylipainoisia miehiä - ja kas vain: myös tosi pulleroita naisia. Hyvä!!! Siellä viipottavat iloisesti vatsaansa kannatellen ja kärryään työnnellen vasta- ynnä myötämäessä, ryömivät puskiin ja pöheikköihin ja antavat rasvakudokselleen sitä, mitä rasvakudos vaatii: liikuntaa!

Jos joku vielä väittää, ettei kolopallo ole liikuntalaji, niin hävetköön tietämättömyyttään.  Nimittäin jotkut erittäin trimmatut ihmiset asettavat - ihmiselle tyypillisesti - itsensä Kultaiseksi Standardiksi ja ajattelevat, että liikunnan tulee olla sitä, millaiseksi he sen näkevät: armotonta rääkkiä suorituskyvyn ylärajoilla syystä, että jokin psykiatrinen häiriö on ohjelmoituna heidän aivostoonsa normisuoritteeksi. (Terveisiä vaan triathlonistikaverilleni sinne jonnekin! Lukijalle tiedoksi: hän on henkisesti erittäin terve ihminen ja pelastaa ihmishenkiä tälläkin hetkellä, kun me muut vietetään lauantai-iltaa.) Mutta eihän pullea ihminen kykene pyöräilemään viittäkymmentä kilometriä päivittäin ohutrenkaisella kilpapyörällä, jossa pyöräilyasentokin jo ottaa vatsarasvaan kiinni ja renkaat vääntyy soikeaksi. Entäpä kilpajuoksuradat, joissa pullero ystävämme sepelvaltimot vinkuen hyllyisi tuskan hiki naamallaan kaikkinen rasvoineen ja saisi koko jutusta lopullisesti tarpeekseen viidessä minuutissa? Entä suunnistus, jossa vakioharrastajan perusvartalotyyppi on anorektisen laiha hämähäkkiraajainen kuippana?

Italialainen suunnistaja

No way, sanon minä. Liikunnan pitää olla kullekin ruholle sopivan rasittavaa ja sellaista, että se tuottaa iloa ja mielihyvää. Tässä kohtaa astuu kehiin ystävämme kolopallo! Siinä on laji, jossa kuin salaa saa liikuntaa rauhallisesti puistomaisissa olosuhteissa kuljeskellen. Voi vaikka jättää lyöntejä väliin, jos menee liian rankaksi muiden rytmissä pysytteleminen ja siirtyä suoraan seuraavalle lyöntipaikalle penkille huilaamaan ja muita odottamaan. Mielenkiinto säilyy niin kuin missä tahansa pelissä (korttipeli, netin kukkapeli jne.), eikä huomaakaan kulkeneensa 5-6 kilometriä kärriä työntäen ja noin 100 kertaa mailaa heilauttaen.

Gaattori pelikentällä
Hilton Head, USA (netistä imuroitu)

Matkalla näkee kasveja ja eläimiä (totta! ks. kuva vieressä) puistomaisissa olosuhteissa ja voi hieman meditoidakin itsekseen, mikäli ei sitten innostu sosiaaliseksi ja solmi uusia tuttavuuksia. Juttua kyllä pelistä riittää juttelua kaipaavalle ja seuraa saa! (Varoitus: jotkut paskapääpelaajat voi olla todella ynseitä tosikkoja eli omaan peliinsä väsähtäneitä. Tälle porukalle ei kannata ryhtyä suutaan pieksämään. Mutta tavallinen ihmistuntemus riittää huomaamaan nämä hermorauniot.)

Think about this!
Kentillä on nykyisin hyvin matala kynnys ottaa uusia jäseniä avosylin vastaan. Laji ei ole enää mikään yläluokkainen. Kaikkia ammattiryhmiä löytyy ja jos joku hämääntyy parkkipaikan autovalikoimasta, niin ei kannata välittää: osa golfareista on (myönnettäköön) hieman nousukasmaisuuteen taipuvaisia, mutta suotakoon. Autot on joka tapauksessa enimmäkseen käytettynä ostettuja tai Saksasta tuotuja.
Nooo, Talin kentälle nyt ei kannata enshätiin yrittää, enkä suosittele Sarfvikiäkään tai Hämeenlinnan Linna-golfia tahi Kytäjää (pääkaupunkiseudun ihmisen näkövinkkelistä). Siellä pelaavat von Kökkelströmit ja vormula-Raikkoset ja rikkaiden turhamaisuudesta vaurastuneet muotitaiteilijat. Mutta siinäpä ne vältettävät kentät ovatkin. Koko maassa on läjäpäin muita kenttiä, joita kesällä voi vaikka kiertää matkailumielessä ja levittää lomaeuronsa kotimaahan.

Liikunta- ja paahtokasvisterveisin,
Helga

Alla muutama miespelaaja.
1. Yläkuvassa pojat on Kuuban porukkaa (joku Che Guevara ja joku Fidel Gastro, pelasivat salaa)
2. Suosikkimiespelaajani, lähipelin taituri Phil Michelson

Sarja: "Minäpä kerron, miten se on". Osa 1. Golf

Golf

"Golf on pallo- ja mailapeli, jonka tavoitteena on saada pieni, halkaisijaltaan noin neljän senttimetrin pallo mahdollisimman vähillä lyönneillä avauslyöntipaikalta reikään." Wikipedia

Helppoa, kuin heinänteko ja halpaa kuin saippua.
Olen pelannut sitä monta monituista vuotta ja kehittynyt siinä aina vain heikommaksi. Itse asiassa se on peli, jossa kohtaa omat heikoimmat puolensa sekä fyysisissä että psyykkisissä ominaisuuksissa.

Koska tässäkin lajissa virheet havaitsee parhaiten toisissa ihmisissä, keskityn siis kartoittamaan tyyppitapauksia, joiden kanssa olen saanut viettää tavallisimmin yli 4 tuntia puistomaisissa olosuhteissa paitsi eri puolella synnyinmaata myös moniaissa maissa aina Australian kentille saakka. Kansanluonne tulee tässä pelissä erityisen hyvin esille monenmaalaisten kanssa pelatessa. Lisäksi on hyvin tavallista vaihtaa kokemuksia pelitovereiden kesken, kuten tämän viikon reissulla ruotsalaisten ja norjalaisten kanssa. Osasivat loistavasti kuvailla suomalaista pelaajaa!

Suomalaisia naispelaajatyyppejä (uskon, että kuvatut tyypit löytyvät myös muilta elämänaloilta ja ovat yleistettävissä laajemmaltikin)

1. "Retki-Riitta"
-ehdottomasti tavallisin golf-naistyyppi Suomessa. 
Reipas ja topakka ihminen. Pitää hyvästä seurasta (kuten vaikkapa allekirjoittaneesta, heh). Talvisin hiihtelee,käy kävelylenkeillä, kuntosalilla tai uimassa. Nauttii ulkoilmasta. Käy marjassa ja sienestää.
Pukeutuu käytännöllisesti, kamppeet ja vermeet keskihintaiset. Ei halua sen kummemmin herättää huomiota, ei taipumusta kilpavarusteluun. (Huom: kelpo aloittelijan pelivehkeet saa hyvien suksien hinnalla.)

Tämän Retki-Riitan kanssa tietää heti voivansa pelata kunnon reippaan pelin.
Hän tosin oikeasti on saksalainen kilpapelaaja,
mutta habitukseltaan vastaa suomalaista kunnon Retki-Riittaa.

Hänen mailansa voivat olla vähän sekaisinkin golfbägissä ja niissä voi olla ripaus isänmaata edelliseltä kierrokselta. Asettuu pallolleen rivakasti, ei nysvää eikä nyylää. Ilme ja ote hyväntuulinen, myös epäonnistumisen hetkellä.
Sanalla sanoen: erinomainen tyyppi, jonka seuraan imuroidun mielelläni uudelleen.
Peliseurana: erinomainen. Kannustaa, etsii pelitoverin palloa, huomioi pelitoverit joustavasti, auttaa, rupattelee, pitää huumorista.

2. "Nipo-Pirkko" 
-valitettavasti aika yleinen etenkin senioriryhmässä (>kasvatus, ks. eteenpäin) 
Vermeet pilkuntarkassa järjestyksessä, pallot puhdistettuja ja mailat kiiltäviä. 
Kaikkinensa hänelleä meneekin aikaa ja energiaa tunnontarkkaan nypertämiseen: sielu ei kestä epäjärjestystä eika sekaannuksia. Ilme tiukka, suupielet suorassa ja sääntökirja Raamattuna korvien välissä. Ei anna itselleen anteeksi mitään, sättii lyöntejään ja epäonnistumiset muuttavat tunnelman kireäksi. Hänelle äitiarmas on aikanaan sanonut, että vain täydellinen kelpaa. Ei pysty rentoutumaan, josta johtuen ei koskaan tule saavuttamaan tavoitteitaan.
Sanalla sanoen: on ikuisessa noidankehässä ilman ulospääsyä.
Peliseurana: menettelee, kunhan varautuu kireähköön tunnelmaan ja pitää päänsä kiinni. Keskittyy yleensä hermojen kiristyessä liikaa omaan peliinsä ja unohtaa kohteliaisuussäännöt. Ei tee sitä tahallaan, tietää kyllä miten tulisi toimia, mutta oma peli vie häneltä kaiken voiman.
Mitä ei kannata tehdä: heittää läppää tai laskea leikkiä. Enimmäkseen kannattaa keskittyä omaan peliinsä ja olla hyväntuulisen oloisesti vaan hilijakseen.

Pelitoverini luonnehtii tätä pelaajatyyppiä "piipertäjäksi". Siis hän, en minä, pois se minust....!
(Elämä on vakava asia, kun sen tekee viimeisen päälle.)

3. "Luxus-Layla"
-näitä näkee aika paljon etenkin ulkomaan pelimatkoilla. Sakemanneissa tavallinen naispelaajatyyppi. Kiihtyvällä vauhdilla tuntuu silmikoituvan myös kotimaan kentille, harmi. Tämä sakki (huom: minun mielipide) pilaa naisgolfinpelaajien mainetta, syy: nainen ON turhamainen luonnostaan ja etenkin golfkentällä sen ominaisuuden toteuttamiseen on valitettavan paljon mahdolisuuksia. 
Osallistuu Fantasialehti Glorian tmv. peliturnauksiin. Lakkaa kynnet ja suhauttaa parfyymiä ennen pelikierrosta. "Mieheni on....mieheni kanssa...Mieheni yhtiössä ... Konsernissamme... Vapaa-ajan asunnollamme... Huvilallamme..." 
Vehkeet viimmosen päälle, hampaisiin asti varustautunut. Ottaa pikku-mulberipussukan kainaloonsa pelitauolle. Pussukassa on Diorin huulipuna ja kampa. Aurinkolippa ja hiukset töhötetty lipan päälle pehkoksi.
Peliseurana: ihan hyvää seuraa, kunhan oma itsetunto on kunnossa, eikä anna Jenkkilässä asuttujen vuosiensa ja miehensä konsernituloksen häiritä mielenrauhaa, vaan myöntelee ja antaa hänelle sen, mitä hän haluaa. Nimittäin yleistä ihailua.
Mitä ei kannata tehdä: kertoa ammattiaan, elintasoaan, miehensä Mersun kokoa, huvilansa neliöitä tai leuhkia omaisuuksillaan.
Tällä tyypillä on Germaniassa käsintehty JuCadin golfkärry. Se maksaa yli kolmetuhatta euroa. Että 1-0 joka tapauksessa, hänen hyväkseen.

4. "Isukin pikku misukka"
- aloittanut pelaamisen pariuduttuaan edellä mainitun Luxus-Laylan ukon kanssa. Äijä vähintään isänsä ikäinen vatsakas sikaniska, mutta perstaskussa muhkea lompakko. Pikkumisu asettaa pyllynsä pönkölleen ja bambinsääret heilahtaa kivasti lyönnissä. Sikaniska tepastelee ympärillä pikkusikari röyhyten ja röhkii misukalle tyytyväisenä Miehen Neuvoja. 
(Kun vuodet vähän vierivät, sikaniska saa sydänvaivoja ja ohitusleikataan, misukka alkaa matkustella omin päin Kaukomaiden golfkohteissa omissa seurueissaan. Mutta eipä mennä asioiden edelle.)

Peliseurana: ihan ok, kunhan ei mene sekaantumaan asioihin. Sikaniskan pitää saada pitää se, mikä sikaniskan on. Nimittäin omaisuutensa. "Älä himoitse toisen omaisuutta, äläkä ainakaan mene manipuloimaan sen ajatuksia." 
Mitä ei kannata tehdä: jaella misukalle emansipoituneita ohjeita tai feministisiä provokaatioita. 
Sika ja Misu matkustavat paljon yhdessä rantakohdepaikoissa, joissa pikkuystävätärtä voi näytellä ranta-asuun pukeutuneena (including: isot tissit) omistajan elkein isojenpoikien kiusaksi. Muilla pojilla on nähkäät monella jäänyt näppeihin ikivanha vaimo vaikka mailat ja mersut on vaihdettu moneen kertaan ja koko ajan viimeistä huutoa. Asia vaivaa joitakuita pojista: tekisi jo mieli päivittää vänkärinpenkillekin uudempaa valmistuserää.

5. Ruotsalaiset

-erinomaisen hauskoja tyyppejä, huumorintajuisia ja itseensä kepeästi suhtautuvia myös epäonnen hetkellä
Tack ska ni ha allesammans i Sverige: Fredde, Micke, Carin, Kerstin, Sonja, Benny, Hans, Britt, Lena, Annika, Hasse! Och också i Norge, fast de' va' lite svårt med språket.
Peliseurana: aivan verrattomia!
Eläköön pohjoismainen yhteistyö.

6. ...jaa, että mihinkä ryhmään itse katsoisin kuuluvani?
Jaa-a. Enköhän ole tyypillinen Retki-Riitta. Mieluusti sporttisimmasta laidasta sitä porukkaa, mutta itsensä suhteenhan aina on jäävi sanomaan.

Mutta oispa joskus vielä niin kuin tämä ruotsalainen.
Nimittäin yksi maailman parhaista pelaajista,
Annika Sörenstam.
Annika: drive!