 |
| Hauska tuoli Intiassa. |
että pääsisi karkuun tätä karmeaa hiihtokansan hypetystä, jossa toosa kuin toosa parkuu eetteriin kisatunnelmia. Kun telkkarikin on tuossa Talonmiehellä ollut auki, olen sivuvilmällä neljä (4) kertaa nähnyt jonkun suomalaisen pojanklopin kaatumisen ladulle. Tullut milloin uutisista, milloin epähuomiossa eetteristä lipuvasta urheiluruudusta. Pitäisi paeta etelänmaille. En ehkä ole ainut, joka ei nauti toosan huutamisesta (tapaan huomenna toisenkin).
@@@
No, sain osani urheilusta minäkin tänään. Olen meinaan aika innokas ulkoiluihminen. Eilen kiipeilin yhdessä sillassa (sic! :D) ja tänään ajelin pyörällä, joka tuli korvaamaan hevosta. Ilma oli raitis ja kaunis heti aamusta. Pääsin hyvään vauhtiin ja korvanapeista tuli mieliohjelma Yle Areenalta (Pyöreä pöytä), kun puhelin soi. Piti pysähtyä kaivamaan luuri taskusta ja vastaamaan, kun ei äkikseltään osaa korvanapeista asentaa puhelinta soittotilaan pyörän selässä.
En tunnistanut näytössä olevaa numeroa. Vastasin ja huutelin hallootakin, mutta luurin toisesta päästä ei puhuttu mitään. Sieltä kuului kraah-kraah kraah-kraah: ilmiselvästi joku oli hiihtämässä ja puhelin soitteli omia aikojaan.
Kotona paiskasin numeron "Kukasoitti"-palveluun. Kas: ikivanhan ex-työtoverin puhelin se siellä oli soitellut itsenäisesti kuten vuosien varrella aiemminkin, useampaankin kertaan. Kerran jopa soitin takaisinkin aatellessani, että jospa hällä kumminkin oli jotain asiaa tai vaikka joku pulma. Ei vastannut. Ehkä puhelin oli äänettömällä? Joka soitolla on kuulunut kävelyn tai hiihdon ääniä. Luulisi, että ainakin jälkikäteen havaitsisi asian. Pieni tervehdys tai lyhyt anteeksipyyntö ja kevään toivotukset olisi minusta huomaavaista ja paikallaan.
(Laitoin numeron estoon. Miksi numeroni muuten ylipäätään on hänen puhelimensa valikossa enää?)
 |
| Laitetaan nyt näitä vanhoja Intian kuvia tähän. Yhden norsun selässä pääsin maharadjan majalle. Norsukuski oli äkäinen, kun antamani seteli oli hänen mielestään liian pieni, vaikka norsukyyti oli kyllä jo huolellisesti maksettu etukäteenkin. Ymmärrän: köyhiä ihmisiä. |
@@@
Edellisen tarinan ydinviesti: ihminen tulisi pienestäkin huomaavaisuudesta iloiseksi. Ja kääntäen: huomaavaisuuden puute tekee surulliseksi.
Mutta on ihmisiä, jotka vain kelaavat eteenpäin, tohottavat, kruisaavat, porhaltavat, rynnivät, paiskautuvat, kaahaavat ja kiitävät. Eivät ehkä niin pistä merkille muita ihmisiä ryntäillessään.
@@@
Päivän hyvä työ: soitin lupaukseni mukaisesti pitkällä sairauslomalla olevalle henkilölle. En tiedä toinko päiväänsä virkistystä, mutta vähäksi aikaa ainakin aatoksensa katkesivat sairaudesta, jota nyt potee.
Katson asiaa omahyväisesti niin, että tämäkin pieni teko on pisarana suuressa ihmisten huomioimisen meressä omana pienenä, kannettuna oljenkortena. Ilmastonmuutoksesta ja lentokonekaasuista ollaan kovasti huolissamme, mutta kuinka paljon kannetaan huolta ja vastuuta siitä, että oma korsi tulee kannettua Ihmiskunnan Huomaavaisuuden Suureen Heinäkasaan?
Vuosia sitten naapurissa asunut viisas ihminen antoi jääkaappimagneetin, jossa (edelleen jääkaapin ovessa) lukee näin:
"Joka päivä ei tarvitse tehdä jotakin suurta. Mutta aina voi tehdä jotakin hyvää."
Tämä viisaus sopisi näin hiihtokilpailujen kuumimpana sesonkina vaikka hiihtäjän numerolapun reunukseen kirjoitettavaksi.
Pysyisi asioiden tärkeysjärjestys mielessä.
Näihin puheisiin,
Helga
 |
| Toinen on opas, toinen on kuski. |
2 kommenttia:
Selamat Helga,
Tänne etelään vaan! Ei tarvitse kuunnella niitä, jotka päivää sanomisen sijaan ovat selittämässä kuinka monta kilometriä tänään hiihti vastatuulessa ylämäkeen ennätysajassa ja miten uusista karvapohjista oli niin paljon apua ja ladut oli roskaisia. Kävellessä ulkona ei liukkaus yllätä, avonainen viemäri sen sijaan saattaa yllättää...Kaisan ohiampumisetkaan eivät harmita miesväkeä.
Tämän elämän luksusta ovat pienet arjen huomaamiset. Jos tästä kävelen postiin neljäsataa metriä, olen hymyillen tervehtinyt jo matkan aikana ainakin kahtakymmentä ihmistä ja perille päästyäni minua tervehditään kuin kolme viikkoa kateissa ollutta kissaa kotiin palattuaan. Täällä on joku sisäinen sopimus, että ollaan ystävällisiä eikä oteta kierroksia mistään, paitsi sitten kun asiat on tosi huonosti.
-lea
Selamat datang vaan sinne kaukomaille!
Olisihan se houkutteleva ajatus, pistää pillit pussiin, lyödä karvapohjat säleiksi ja heittää nyssäkkä olalle. Nyt kun Talonmieskin on reissussa, saattasin ihan vaivihkaa luirahtaa kaukomaan koneelle. Jos ottaisin vielä förskottia palkanmaksusta, saattaisin elellä siellä jonkun kuukauden viemärin ja köökin käsittävässä huushollissa. Eikä tarvittisi pohtia unohtuiko saunankiuas päälle :)
Mutta meikäläinen ei nyt pysty irrottautumaan kuin huomenna 130 km päähän pienelle työmatkalle päiväseltään. Toivotaan, ettei ole liukasta, eikä loskaa ja että vastaantulijat pysyvät omalla kaistallaan. Lombok Ferrari ei nyt ole alla, kuten kerran oli sielläpäin, kun Merpati Airlines viskasi meidät Lombokkiin ja paikalliset ajattivat Lombok Ferrarilla. Siis pienellä aasilla, jonka perässä oli rupiset kärryt. Ja joku perhe kiiruhti talostaan näyttämään (ja myymään meille) kalaa, jonka olivat saaneet. Se oli delfiini.
Palataan asiaan, oi sa kaukainen kansalainen!
(Luen blogiasi ensitilassa heti kun edes toinen jalka irtoaa tervasta. Hiton paljon puuhaa.)
t. Helga
Lähetä kommentti