Elämän renkutusta, nettivihaa ja omahyväisiä puheita

Retkieväs

Nyt on kevät tullut ja ihmistä siunataan upeilla keleillä!

Jos kohta onkin ollut vähän härdeliä, on sentään ehtinyt pysähtyä miettimään elämän hyviä puoliakin. Ihminen ei koskaan voi olla tarpeeksi kiitollinen elämästään, vaikka vastoinkäymistenkin keskellä. Henki kumminkin pihisee. Se on pääasia, sillä ilman sitä ei ole mitään, ei vastoinkäymisiäkään. Vain tyhjää, tyhjää.

Mikäli lukijani on harras uskovainen, sallin sen mielihyvin ja pahoittelen omaa käsitystäni elämän jatkumisesta kuoleman jälkeen. Vaan iloittakoon niin kauan kuin vaellusta jatkuu, olipa rajan toisella puolella sitten mitä hyvänsä! Toki jokainen ajattelee, että mikäli jotakin on, se ei ainakaan helvetti ole. Sinnehän joutuvat vain tuhmat, eikä meistä kukaan koe olevansa siinä rykelmässä. Eikö ole hassua sinällään: ketä siellä sitten on, jos ei kukaan mene?

Vaan nytpä heti keksin vastauksen tuohonkin dilemmaan, siis mitä helvettiin tulee. Siellä on tietysti Johaug ja kaikki hiihtokilpailuissa voittaneet douppaajat. Suomalaiset on tietysti taivaassa, koska eihän nyt suomalaisurheilijat tietenkään mitään douppaile, muut ne vain sitä tekevät (esim. norjalaiset). Mehän ollaan niin hemmetin rehellistä kansaa, kaikessa (vino hymy).

@@@

Jeloustoun, vai mitä niitä rengasmerkkejä onkaan.

Olen elämäni ensimmäisiä kertoja törmännyt nettivihaan.
Kyse on niinkin tunteita kuohuttavasta asiasta kuin koiran ostaminen. Koko koirajuttu saa jotkut ihmiset aivan pois tolaltaan. Olen hevossivuilla innocent bystanderina niin ikään seuraillut, kuinka kiivaasti jotkut immeiset reagoivat jonkun toisen viattomaan kommentointiin tai kysymykseen. Piileekö lemmikkieläinten omistajissa aggressioita? Niitä ei äkkinäinen osaisi arvatakaan, kun niinkin lempeästä harrastuksesta on kyse. Toki suurin osa on tietysti asiallista porukkaa, mutta räikeimmät tapaukset sitäkin räikeämpiä.

Olen joskus kuullut sanottavan, että eläinpiireissä on yliedustetuna ihmistyyppi, joka tulee eläinten kanssa paremmin juttuun kuin edustamansa eläinlajin kanssa, nimittäin homo sapiensin siis. Saattaa olla perää.

Vinkki: Älä mene kyselemään koirapalstoilta mitään. 

@@@

Päivän klapit

Kehun vielä Yle Areenan "Pyöreä pöytä"- ohjelmaa*, mikäli lukijani pitää ajankohtaisista aiheista keskustelemisesta. Monenlaista juttua ajassa ja ilmanalassa tulee itsellä seurattua ja lohdullista on havaita, että samanlaisia hulluja löytyy muualtakin. Jollei muualta, niin radiosta :)

*Siellä on myös pari armottoman idealistista täti-ihmistä, joiden unelmatorttumaiset näkökannat täyttävät hyvin Helsingin Sanomien taannoisen lapsellisen projektin kriteeristön omalta osaltani ("Tapaa päinvastaisten mielipiteiden edustaja leivoskahvilassa"). Voi nähkääs vaikka kotisohvalla harjoitella itsehillintää korvanapit päässä tarvitsematta liikkua konditoriaan naurettavuuksia kuuntelemaan. Onneksi siellä on edes joskus Sirkka Hämäläinen ja Taru Tujunen.- Tämä oli sivuhuomautus.-

Kun keskustelen sattuneesta syystä varsin laajan ihmisjoukon kanssa, havaitsen etteivät kaikki suinkaan seuraa aikaansa. Tai ota selvää, mitä joskus on tapahtunut. Tätä on myös kollegion keskuudessa. Se on hämmentävää ottaen huomioon, että kyseessä on pitkälle koulutettua porukkaa, jotka on kyllä hyvinkin aktiivisesti osanneet lukea mm lääkiksen pääsykokeisiin tenteistä puhumattakaan. Mikä hitto niihin sen jälkeen iski? Laput silmillä ja korvillako kulkevat vaiko tieteellisen lehdistön julkaisut silmäinsä edessä 24/7 ?

"Ole tyytyväinen itseesi, jos olet profeetta - omasta mielestäsi."
Fake Philosophy.

Näihin itsekeskeisiin puheisiin jätän lukijani toipumaan omituisista turinoistani ja toivotan hyvää alkavaa viikkoa, menipä se sitten työpaikalla lusiessa tai komeissa keleissä ulkoillessa.

Helga

Kuolemasta.... ja elämästä

Pyhäinpäivä tulossa. Tämän hautausmaalta kuvan muodossa
varastamani enkelin olen kai aiemminkin laittanut tänne.

Kuuntelin tänään toisella korvalla Kultakuume-ohjelmaa. Siinä puhuttiin kuolemasta. Kuuntelen sitä nyt vielä tässä sivussa.

"Kuoleman rituaalit ja musiikki auttavat elämään. Perinteisten kuolemanrituaalien noudattaminen on viimeisen sadan vuoden aikana muuttunut ja vaikeutunut. Sosiaalisen median myötä on syntynyt uusia. Kultakuumeen studiossa ovat kuolemantutkimuksen asiantuntija, historiantutkija Ilona Pajari ja Pirkanmaan hoitokodin sairaanhoitaja, musiikkiterapeutti Marjaana Alakärppä-Ilomäki."

Linkki ohjelmaan tässä (kuolemaa käsittelevä osuus alkaa n. 10 minuutin  kohdalta).https://areena.yle.fi/1-1655967

@@@

Aihe on aina ajankohtainen etenkin näin marraskuun alkaessa, kun luonto on kuollut ja kaamos painaa päälle. Lisäksi aihe on meikäläiselle ajankohtainen. Viimeisen puolen vuoden aikana on läheltä mennyt useampi ihminen. Heistä kaksi oli nuoria kuollessaan, lasten vanhempia. Ammatinkin takia asiaa joutuu ajattelemaan tuon tuosta. Näistä lähtökohdista kuuntelen ohjelmaa ja esitän muutamia kommentteja.

"Millainen musiikki toimii parhaiten kuoleman läheisyydessä" kysyy toimittaja ja intoutuu ehdottamaan riivitöntä rokki "tai muuta hauskaa?" Voi hyvät pyssyt, sanon minä.

Kuinka omaiset kokevat kuolevan näkemisen ja pitääkö lapselle näyttää kuolemista? Haastateltava neuvoo, että kyllä pitää näyttää. Ja lisää: "Lapsi ei enää ajattele, että se mummo tai pappa vain katosi."
Mutta minä kysyn: entä jos kyseessä on lapsen äiti!? Ei kaikkien omaisten kuolevat läheiset ole mummoja ja pappoja. Lapsi katselee, kun äiti kuolee? Eikö tule kova hätä ja kauhu pienokaisella? Tulee mieleen useampi tapaus, jossa sivusta katsojana sielu vuoti verta lasten takia.
Mietinkin, onko ylipäätään kuolemiin (joita on monenlaisia) hyvä ottaa kantaa sellaisen ihmisen, joka ei työskentele terveydenhuollossa? Kokeneilta hoitajilta saisi varmasti viisaimmat näkemykset kuolemasta ja kuolemisesta, ei historian laitokselta.

Kuva: Helgan arkisto

Kuolemaa toki kannattaa ja voi historioitsijakin tutkia, mutta kuolemasta ei voi lässyttää. Kaikki kuolemat eivät ole Mauno Koiviston ikätovereiden tai Maunon sosiaalisessa asemassa eläneiden kuolemia.
On itsemurhan kautta kuolleita. On ojaan kuolleita alkoholisteja. On murhattuja, tapettuja ja raiskattuja. On monenlaisia tragedioita, joista viimeisin kollektiivinen kokemus meillä on Dragsfjärfin varusmiesten järkyttävä junaturma.
Kaikkinensa kuolema on sen verran vaikea asia, että elämästä ja eksistenssistä luopumiseen ei saunamakkaroiden paistamisesta hirveän paljon apua saa, jos kohta se sinällään on hyvä idea. En siis paheksu terminaalihoitoisen auttamista saunaan, jos hän sitä toivoo.

Mutta voi myös kysyä, kuinka pitkään poislähtijä syö kolesteroli- ja verenpainelääkkeitään ja kuka lääkityksen lopettaa ja millä sanoilla. "Kas, nyt on tullut kohdallenne tilanne, ettei verenpainelääkkeistä ole teille enää tuon Taivaallistakaan hyötyä, ystävä hyvä. Siis laittakaamme pillerit poistoon."
Entä kuinka kauan kuoleva noudattaa keliakia-dieettiä ja missä vaiheessa tuodaan vehnästä pöytään: "Ottaa vaan siitä ja toppaa kahaveen kanssa".

@@@

Kuva. Helgan arkisto

Konkretisoin tätä, koska kuoleman kanssa töitä tekevät joutuvat miettimään monia käytännön kysymyksiä, jotka voivat olla hyvinkin raadollisia. Mitä sanotaan terminaalivaiheessa olevan syöpäpotilaan lähiomaiselle, joka myötäelää läheisensä poislähtöä niin, että piipahtelee viinimarjapussin kanssa sängyn vierellä tuhkatiheään. Samalla hän suostuttelee sairasta antamaan lupaa omaisuutensa myyntiin. Ei nähkäätten millään jaksa odottaa, että tyyppi älyäisi jo kuolla pois, eikä vain vetkutella selvää lopputulosta.

Hautajaisiin pitää lapset kuolemantutkijan mukaan ottaa mukaan, koska "jostakin se nyt vain on aloitettava". Mutta entäpä tilanne, jonka olen itse kokenut: pikkulapset pilasivat riehumisellaan siunaustilaisuuden. Suurimmalle osalle paikallaolijoista tilaisuus muuttui kärsimykseksi, vaikka kaikki muut lapsia lukuunottamatta olisivat halunneet keskittyä itse tapahtumaan, eikä silkohapsien koreografioihin.

Nämä kärkevät kannanotot teille lausui asiasta Helga, The Orakkeli

@@@

Kuva: Helga

Mutta ei niin paljon kuolemaa, ettei elämääkin! Näinä pimeinä aikoina on hienoa sytyttää lyhtyjä, kynttilöitä, soihtupatoja, ulkovaloja ja ties mitä lamppua valaisemaan kaamoksen hetkiä joulua kohti. Tänään, kun tulin töistä kotiin, tuli kotiovella joulufiilis ihan yllättäen. Mikä lie ollut signaalina, en tiedä. Mutta sen tiedän, että isännän auton kuskinpuoleinen matto haisee ihan hevosen pissalle. Tämä kävi ilmi ajomatkan aikana. Ja nyt on odotettavissa jo kaksi kysymystä: "Tiedätkö, missä rukkaseni ovat? Oletko ajanut autollani hevosenpissaisissa saappaissa, vai mikä siellä haisee?"

Voikaa hyvin ja häiriintykää oudoista puheistani, mikäli sivu ylipäätään kenellekään enää näkyy.

Terveisin Helga

Kuva julkaistu jo täällä, mutta kestää toisenkin katsomisen. Niin kaunis on!

Kirkasotsaisia varhaiskeski-ikäisiä, vanhuksia ja tuntematon hevosnainen

wallpapereasy. com

Sitä sitä ihminen miettii, kuinka saa olla näköalapaikalla monen asian suhteen, kun saa kuunnella ihmisiä ja heidän ajatuksiaan.

Kun vappuna tuli kuunneltua aika paljon sanahelinää ja tyhjän nauramista sai vastapainoksi iltana muutamana kuulla viisaiden lajitovereiden ajatuksia elämästä ja kuolemasta. 

Siitä saattoi siirtyä kuulemaan nuorempiaan ja ymmärtämään kuinka paljon heillä vielä on tietä kuljettavanaan. Nuori ja elämässä onnistunut varhainen keski-ikä nosti heissä yltiöpäistä otsaansa: tästä mennään, tämä on näin ja täältä pesee! 

Siihen käytti puheenvuoron vieressäni istunut Vanhempi Elämänkokemus, joka niin hienovaraisesti punoi sanoihinsa juuri ja juuri havaittavan, elämän kouluttaman viisauden säikeen ja perspektiivin. Niihin pystyy vasta hieman myöhemmillä kymmenillä, kun kaikki ei menekään kuin Strömsössä. Kun kirkas otsa saa ensimmäiset mustelmansa. Kun ponteva voitontahto ei riitäkään vuorelle nousemiseen.

Kuva: netistä

@@@

Tämä viikko on täynnä tapaamisia. Päivän paras saldo oli kolme kasikymppistä perä perää. Viimeisellä oli suora katse, paljon vaikeita sairauksia ja selkeä viesti: hän ei halua enää yhtään toimenpidettä. Hän on nyt luovuttanut ja tämä riittää hänelle. Ymmärsin häntä heti ja olin samaa mieltä. Hänet oli luokseni lähettänyt Nuori Kirkasotsaisuus. Tuossa vaiheessa elämän ehtoopuoli ei vielä millään tavalla liippaa läheltä, eikä tunnu omakohtaiselta (eikä pidäkään). Kun luulee, että kaiken voi korjata. Vanhan ja kovasti rikki menneenkin.

Meikäläisellä asiat on toisin: alkaapa liippailla pikkuhiljaa sekin mahdollisuus, että karuselli pysähtyy. Tönks.

@@@

... jaa että mistä sitä on kiitollinen?

Siitä, että saa kokea ja nähdä. Että sattumalta törmää ikäiseensä naiseen, joka on ostanut hevosen ja sanoo: "Päätin neljä vuotta sitten, etten nouse hevosen selkään enää ikinä. Omistin silloin viikon verran hevosen, joka heitti kaksi kertaa peräkkäin selästään. Sanoin tyttärille, että tämä on tässä.... mutta nousin nyt talvella taas uudelleen selkään ja ostin vanhan ratsun omakseni. Sellaisen, joka voi kuolla vanhuuteen koska tahansa. " Ja sitten hän nauroi sydämensä pohjasta.

Ai, kun tuli hyvä mieli! Terveisiä vaan sinulle, tuntematon ikätoveri!

Kuva: omistaja näkyy oik. reunassa

Huomisia tapaamisia ilolla odotellen,

teidän Helga

Tartu hetkeen - carpe diem!

Aika kuluu kuin siivillä näin lomalaisella!

Kassi on pakattu, koska iltamyöhään on lähtö pienen työtehtävän vuoksi, mutta tämä on vain tilapäinen loman keskeytys. Pieni matka lomankin merkeissä on sitten tiedossa.

Säiden Herra on meikäläistä katsonut suopealla silmällä loma-ajan valinnassa! Kesä- ja heinäkuun lomailijat vinkuivat kelejä, mutta meikäläinen hihitteli hiljaa itsekseen: korkeapaine tulee joka tapauksessa joskus ja mitä pitemmälle heinäkuuhun pilvet roikkuvat, sitä parempi meikäläiselle :D Näinhän se aina on elämässä, että harvalla sydän venyy niin laajaksi, etteikö itteään ajattelisi kuitenkin pohjimmiltaan eniten. (Lienee lajinsäilymisen edellytyskin ollut.)

Kuva: Helgan kuva-arkistosta

@@@

Tästä tuli mieleen päivän puheenaihe, johon presidentti Niinistö ansiokkaasti otti kantaa. Presidenttiä arvostetaan suoraselkäisyydestä ja rehellisyydestä kovasti. Sen huomasin ollessani kuuloetäisyydellä isomman kansalaisryhmän kokoontuessa. Keskustelijat pohtivat mm. tapausta, jossa kielitaidottomille maahanmuuttajille piti yrittää selittää, että Suomessa pitää olla kalastuslupa ja että tietyntyyppiset kalastustavat on kielletty eläinrääkkäyksenä. Se oli osoittautunut vaikeaksi tehtäväksi. Ja ymmärrän hyvin: tulijoiden lähtömaassa ei varmaan tälläiseen perisuomalaiseen "nipottamiseen" (kalastuslupa, eläinsuojelulaki) ole aivan ensimmäiseksi ehditty paneutumaan. (Huom. olen kalastusluvista ja kalastamisen eläinrääkkäyskriteereistä ihan pihalla, eikä näihin ole mitään henk.koht. kantaa.)

Maassa tietysti maan tavalla, mutta paljon kyllä verorahoja täytyy satsata, että viranomaisia saadaan palkattua riittävä määrä perehdyttämään tulijoita Suomen lakeihin, asetuksiin, kulttuuriin ja tapoihin. Että esim. metsässä saa ja voi liikkua turvallisesti, eikä lenkkeilevien naisten perään saa huudella ja äännellä. Tästä Lonely Planet- matkailukirjasarja käyttää nimeä harrashment (naukumista, imuääniä, maiskuttelua, peräänhuutelua). Sitä käsitellään joka maan kohdalla erityisesti, jos tämä kuuluu sen maan kulttuuriin. (Hyväksytäänkö me Suomessa/Pohjoismaissa tämä? Vai joustetaanko tavoissamme ja annetaan poikien vähän äheltää tyttöjen perään ja suhtaudutaan sallivasti jos tyttärelle vähän maiskutellaan? Tätä pitää tietysti miettiä kollektiivisesti.)
(Oma kanta: ei hyväksytä.)

Toivon sydämestäni valtion (=me) satsaavan maahantulijoiden kotouttamiseen riittävästi varoja. Käytännössähän se tarkoittaa, että me itse maksamme sen joko suoraan palkasta tai piiloveroina palveluissa ja tuotteissa. Puussahan raha ei valtiollakaan kasva. Jos satsaus jää liian pieneksi on vaarana saada Malmön kaltaiset kuviot. Sitä ei varmaan toivo kukaan.

Toinen kysymys on - kuten presidentti toi esille - minkä Euroopan ulkopuolelta tulevan väkimäärän "Eurooppa-astia vetää". Ollaanko valmiita ja kuinka paljon laskemaan omaa elintasoamme, jotta kaikki tulijat saadaan elätetyksi ja annettua heille inhimilliset lähtökohdat? (Tätä voi jokainen miettiä kohdallaan: mistä on valmis luopumaan henkilökohtaisesti, kun Suomen vähäosaisetkin ovat varakkaita verrattuna näihin tulijoihin, joista osalla ei ole mitään. Ja osa taas on jotakin muuta porukkaa, josta emme ehkä edes tarkkaan tiedä keitä ovat ja miksi ovat liikkeellä.)
Varmaa on, että tulijoita varakkaaseen pohjolaan riittää aina väkivyöryksi saakka.

@@@

Ai että miten niin carpe diem?
No, sivun ylälaidan kyltissä on hyvin haarukoitu hetkeen tarttumista. Näistä nostan pari omakohtaista esiin.

1. Relax

Olen ehkä eniten kaikista toiminnoista nauttinut jo nuoruusvuosina (lapsuusvuosina?) luonnossa liikkumisesta. Nyt lomalla olen kuljeskellut soilla ja käppeiköissä, noussut harjanteille ja jotostellut kankaita. Liipottanut vesistöissä, rämpinyt näreiköissä ja polkenut metsäteitä. En suorita siellä juurikaan mitään, mitä nyt vähän pieniä suunnistustoimia silloin tällöin.

Parhaiten luonnossa rentoutuu ollessaan yksin. Kukaan ei hättyyttele: tännepäinkö mennään, menenkö jo edeltä, tästäkö käännytään, joko käännytään,  käännyttäisikö jo, joko sait haisteltua sitä näreikköä, joko mennään, mentäisikö jo? Saa kulkea ihan sitä nopeutta kuin haluaa ja ihan minnepäin huvittaa. Vai istahtaisiko yhtäkkiä vaan kivelle tahi kannolle ja nauttisi kupin kuumaa? Tai jos yhtäkkiä ei huvitakaan, niin jatkaako sittenkin matkaa.

Laitan kuvan metsämaasta, jotta voit kuvitella miltä se tuoksuu, kun aurinko hehkuttaa sitä ja siitä nousee huumaavia aromeja. (Asetu vaikka lattialle makaamaan ja laita tietokone lappeelleen ja haistele niin pääset tunnelmaan :D).

Tunsitko tuoksun? Kas noin (eteläpohojaalaasittain, että nuon)!

2. Have fun

Tähän tarvitaan ilman muuta hevonen :)
Kukaan ei ole niin hauska, valtava ja ällistyttävä kuin hevonen! Uskomatonta miten se älyää jo perskannikoitten asennosta, mitä siltä odotetaan. Tai jos itse epäröi, se alkaa hortoilla kuin seonnut kompassi, että minnekäs aattelit, päätäpäs nyt että min'äkin tiedän.

Ja kun nyt ollaan hajupuolella (olfaktoriset aistihavainnot, heh), niin laitan haisteltavaksesi kuvan kaveristani (huom. ei oma). Mutta ensin joku taktiilinen aistihavainto eli kuvittelepa, miltä hevosen kaula tuntuu kun sitä silittää - kuin silkkiä!
Ja hajupuolelta: kuvitelepa, miltä hikinen hevonen tuoksuu kannettuaan paksua tätiä selässään koko tunnin auringonpaisteessa. Hevosta voi haistella ihan rauhassa. Kunhan se tietää, että siinä olet sinä, eikä mikään hyökkäävä peto. Silloin sekin ehkä kääntää ison päänsä ja haistelee sinua. Tai sitten se vain pyrkii kerjäämään vähän paijaamista: "Silittäisitkös vähän kun nautin rauhallisesta kosketuksesta minäkin, vaikka olenkin tälläinen jättiläinen".

Helgan kuva-arkisto (vähän ylivalottunut, anteeksi)

3. Let it go!

Että anna palaa vaan!
Kun se aiemmin mainittu, kolmekymmentä vuotta taivaspaikkansa lunastamiseksi samaa lenkkipolkua tuskanhiki päässä ja verenmaku suussa raahustanut Tunnollinen Ja Suorittava Kansalainen alkaa rykiä moninaisia touhujasi, niin viittaa kintaalla ja huudahda iloisesti: Let it go!
Kyllä se tavalliselle kuolevaiselle riittää, että hoitaa perusasiansa säälliseen tapaan. Tarkoitan: elättää ittensä, pittää pesänsä jotakuinkin kunnossa, käyttäytyy asiallisesti ja on normi-lähimmäinen toiselle. Niin se on siinä. Lopun suhteen voi antaa palaa. Käsijarru päällä ajelijoita on aivan liikaa. Ja boinks, niin se oli siinä -elämä siis- ja siinä se meni käsijarrua vetäessä, niinkö? Ehei!

Hyvää keskiviikkopäivää!
Helga

Ps. Matkasisar, jos luet tämän, niin muista mikä juttu meillä jäi siellä uimarannalla kesken. Tartutaan hetkeen jahka reitti on selvä ja aikataulut rimmaa. ;D

Ihmisiä: onnellisia, onnettomia ja äkäisiä

Tapasin tänään nuorehkon ihmisen, joka oli muutaman viime vuoden aikana saanut kaksi erillistä syöpädiagnoosia. Toinen niistä on nyt levinnyt eli metastasoinut eli lähettänyt etäispesäkkeitä ja tilanne on aikalailla toivoton.

Hän tuli sisään iloisesti hymyillen ja totesi, että ai kun kiva tavata naislääkäri pitkästä aikaa! Naureskeli, että on jostakin syystä aina ollut mieslääkäreiden potilaana jokaisessa terveydenhuollon toimipisteessä, missä on joutunut sairauksiensa vuoksi käymään. Kaikesta huolimatta oli kyennyt säilyttämään iloisen elämänasenteen.

Hänellä oli tiettyjä toivomuksia. Ne edellyttivät meikäläiseltä vähän neuvottelemista muutamien tahojen kanssa eli jouduin käymään muualla ja vähän soittelemaankin asioiden järjestämiseksi. Halusin auttaa häntä niin hyvin kuin osasin ja antaa aikaa niin paljon kuin asian hoito edellytti.

Lopputulos: olin 20 minuuttia myöhässä seuraavan potilaan kohdalla.

Huusin häntä odotushuoneesta. Kyseessä oli jo hyvinkin eläkeiän kynnyksen ylittänyt miespotilas. Hän nousi äkäisesti tuolilta ja marssi aukaisemastani ovesta nyreissään suorilta sisälle minuun vilkaisemattakaan. Annoin kättä ja pahoittelin, että olin myöhässä. "No niin olet", hän puuskahti, eikä tarttunut käteeni vaan istahti tuolille. Sanoin, ettei aina potilaiden asiat mahdu varattuun aikaan. "Vai niin" hän totesi närkästyneenä.

En tietenkään voinut sanoa, että ole kuule äijä onnellinen, ettei osallesi ole muuta vahinkoa tullut kuin 20 minuutin odottaminen. Olet kuitenkin jo nyt saanut 30 vuotta pitemmän elämän kuin juuri samalta tuolilta noussut. Edellinen potilas olisi maksanut siemenperunsansakin, että saisi vielä 30 vuoden päästäkin istua odotushuoneessa 20 minuuttia odottamassa! Sitä mahdollisuutta hänelle ei kuitenkaan tule. 

Hitto, että mua joskus sapettaa ihmisten kiittämättömyys elämälle! ... ja vähän myös se, ettei tietenkään voi sanoa mikä asia eläkeläisen kiireistä aikaa nyt niin pahasti viivästytti. Jospa olisi edes hiukan jäänyt miettimään elämänsä lahjaa. (Jota jokaisen pitäisi oikeastaan joka päivä muistaa ajatella.) 

Ja jos remonttimies tulee 20 minuuttia myöhässä, ei sitä edes noteerata. Ihmiset odottavat lentokentillä tuntikausia myöhästyneitä lentojaan ja juuttuvat pitkäksikin toviksi juoruilemaan naapurin kanssa. Mutta odotushuoneessa aikakäsitys muuttuukin toiseksi! On se kyllä kumma juttu!

@@@

Onneksi on hevoset! Tällä viikolla olen istunut hevon selässä 3 tuntia ja huomenna vielä yksi. Jippi-jai-jee. Siinä unohtuu työhuolet ja murheet kun antaa konille vauhtia ja se jolkottaa menemään toivottuja väyliä pitkin käskyn mukaan. Alkuviikosta piipahdin "salatallille" maaseudulle, jossa hauskan nuoren tallinomistajan kanssa annoimme hevonturpien halkoa raikasta maalaisilmaa maastoretkellä. Vielä kypsissä kymmenissäkin voi aivan hyvin keksiä jotakin uutta! Kajakki maatuu sijoilleen ja kolopallomailat ruostuvat pussiinsa, kun istun satulassa ja katselen maailmaa korkealta. (No turha näistä on vouhottaa, mutta iloa pitää elämässä olla vaikka syän märkänis!)

... ja siitä voi aina laittaa pienen postauksen ja diivailun faseen, niin kyllä happamimpia kettuja alkaa pihlajanmarjat närästää ;)

Toivotan kaikille iloa elämään ja kykyä arvostaa elämän suurta lahjaa. 

Huomisesta tilanteestaanhan ei kukaan tiedä kumminkaan.

t. Helga

Aika aikaa kutaki (japanilainen sananlasku)

Tik-tak tik tak.
Kesäaika, kesäaika, talviaika, aika. Juoksuaika, hyppyaika, aika aika aika.
Kiire kiire kiire kiire, hopiti hoppu hopsis. Kiire kiire kiire kiire, höpiti höppö höpsis.
Aikataulu, naamataulu, kellotaulu, hoppu. Hopi hopi, hopi hopi, hopiti hopi hopsis.
Tuloaika, lähtöaika, hoppuaika, hopsis.  Määräaika, loppuaika, armonaika, hupsis.
Lääh ja puuh ja huh ja huh ja hösöti hössö höpsis.
Uuh ja huuh ja lääh ja puuh ja hupiti huuppi hupsis.

***

Kaveri vastaa puhelimeensa:
"Terve! Hemmetti, oot ollut listallani heti kakkosena jo pitkään! Mutta voi pihkura, kaikki jutut on myöhässä, en ole saanu sitä kirjaakaan valmisteltua loppuun (kirjoittaa kirjoja) ja siitä koko ajan kysellään ja...."
Minä sanon:
"Olen tulossa työmatkalta. Aattelin kysyä vaan lyhyesti: pihiseekö henki?"
Hän sanoo:
"Kyllä, kyllä (huokaa raskaasti, hengästyneesti). Kuule, mulla on yks juttu nyt just meneillään. Oon asemalla ja mun pitää juosta tuohon junalle viemään meidän naapurilta kotiin unohtuneet xxxxxxx.  Juna tulee nyt laituriin. Mutta mä soitan sulle heti kun oon saanu homman hoidetuks!"

Soittaa sitten. Tehtävä suoritettu.
Sanon:
"Kuule, ei sun nykytilassa ole mitään sellaista, mikä olisi kolmessakymmenessä vuodessa muuttunu. Ainahan sulla on ollu sama kiire."
Myöntää: "Näin on."
Motto: huilataan vasta haudassa.
Kovista kierroksista huolimatta (johtuen?) on ponteva ihminen. Äärimmäisen sisukas, kerrassaan ihmemimmi. Enpä olis ajallaan saanut väitöskirjaani painosta minäkään, ellei hän olisi suorittanut monimutkaisia, viimehetken toimia vuokseni. Luottokaveri, loistokaveri: rutistan sua mielessäni Liisa M. "Turbo" Hösöläinen! Olet pelastanut monesta liemestä. Jos kohta myös vetänyt liemiin mukaan, ha ha!

***
Aika on syventyä nyt Anna-lehteen. 
(Näin riemukseni toiseksi viimeisessä numerossa ystävämme Kaarina K:n, jälleen lehden loppuosioiden juorupalstalla. Still alive in Anna - and kicking!)

Anna-lehden kannessa Kirsi Piha on venyttänyt suunsa samaan vanhaan - ehkä jo hieman kuluneeseen? - hangonkeksihymyyn. Kirsi Kirpakka, Kirsi Kimaltava, Kirsi Kiekura. Mutta lehden otsikon mukaan myös: Kirsi, Konflikteja Kaihtamaton.

André Sundström - kuka hän ikinä sitten onkaan - paljastaa: Iskin vaimoni olemalla outo.
André on outo edelleen: neva hööt, kuten Anonyymit Kotikiusatut sanovat.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Anonyymit_kotikiusatut
http://areena.yle.fi/radio/1868043

Edelleen, Anna lupaa: jenkkikokki aikoo löytää rakkauden Suomesta.

Kaija ja Juha Juurikkala (neva hööt): "Suhteemme on kestänyt jopa epäilyt pahimmasta." Mistä ihmeen pahimmasta?

Huono seksielämä hyvä syy erota? Näin asettaa Anna-lehti väitteensä perään kysymysmerkin ja jatkaa: "Edullista laatua: marketin kosmetiikkalöydöt."

Jotenkin epäilen, ettei lukukokemus tule olemaan kaksinen. Mutta katsotaan, katsotaan. Pyhäpäivä oli joka tapauksessa työpäivä, että kevyempikin läppä käy hyvin laatuun ja puhaltaa päätä yöpuulle.

***

...mutta asiasta aprikoosiin: en minä oikein tiiä, mitä niistä suomalaissukeltajistakin pitäisi ajatella. Näinkö, että (rinta rottingilla): "Kyä Suomi-poika ei kaveria jätä niin ku talvisorassakin aikanansa sanottihin ja...päläpälä" (Talvisotajuna meni jo ja uutta pukkaa.)
Vai näinkö: "Ei ne englantilaiset sukelluksen ammattilaiset kanssa tiedä yhtään mitään riskeistä. Suomalainen tuli ja veti kaverin luolastoa tukkimasta ja voidaan taas jatkaa luolaharrastusta."

Joka tapauksessa ja tosissaan puhuttuna: hyvä asia omaisille, että saavat rakkaansa kotimaan multiin.

Oli miten oli. 

Ja seuraava luolastojen uhri on hänkin jo kylmiössä, osanottoni. Kuortaneen luolasta.

Siis vaalikaamme tätä ainoaamme kuin kultakimpaletta. Ei kultakimpalettakaan jätetä ulos yöksi vain siksi, että jännityksellä katsotaan, onko se siellä vielä aamulla.

t. Helga