Päivä numero 4, jolloin kerron junatarinan.
Ensinnäkin: paljastan nyt sen verran, että olen tänään Itävallassa. Olen epämääräinen paikannimissäni siitä syystä, että (kuiskaan:) olen aika varma, että minua seurataan ;)
(Älkää peljästykö:se oli huumoria).
***
Sijaitsen nyt pienen alppikylän uumenissa. Naputan tekstiä puisella, ikkunasyvennykseen tuupatulla pöydällä hyvin pienessä huoneessa pienessä majatalossa, joka on toiminut jonakin kestikievarina heittämällä arvaten noin 1600-luvulta. Majatalo on vaatimaton, mutta itävaltalaiseen tapaan "järkevä" ja "riittävä". Mulla on aika hienot maisemat tästä ikkunasta, aivan kuin olisin itsekin livahtanut keskiaikaan kun ulos katson. Jos teksti muuttuu sulkakynällä kirjoitetuksi, niin ymmärrätte syyn.
Mutta back to reality. Sain tänään lisälyöntisyyttä ÖBB:n pikajunasessiosta, joka jälkikäteen ajatellen näyttäisi varmaan YouTubessa melko humoristiselta. "Pikajuna Meksikon halki kiitää, yö jo on...."
Nimittäin: piti nousta junaan suurehkolta asemalta, josta piti päätyä tähän kylään. Odottelin junaani (lähtöaika klo 13) laiturin loppupuolella, kun paikalle porhalsi juna, joka oli tulossa toisen maan isosta kaupungista ja aseman opastetauluista päätellen ilmeisesti myös menossa sinne (?!). Osa matkustajista oli siten palautumassa lähtöasemalleen, kätevää sinänsä. Saa kerrankin matkoilla ollessa nukkua omassa sängyssään!
Opastaulu ilmoitti tämän junan lähtevän asemalta klo 12.56 ja olevan numeroltaankin eri kuin omani.
Tämä klo 12.56:n juna oli pitkä kuin nälkävuosi ja suurin osa siitä ohitti meikäläisen ennen pysähtymistään. Olin leuhkana ostanut liput ykkösluokkaan ja ehdin bongata junan alkupäästä ykkösluokan vaunuja. (Vanhat silmäni olivat hahmottavinaan keskellä junaa mukana kulkevan jopa 1 kpl ylimääräisiä vetureita, voiko se oll...)
Päättelin nopeasti, että tämän täytyy sittenkin olla myös minun junani, joskaan junan numero, lähtöaika ja määräasema eivät aivan stemmaa. Pinkaisin pakaaseineni kiivaaseen juoksuun kohti junan alkupäätä ja ykkösluokan vaunuja. Vaununi oli nro 36, mutta ei sieltä sellaista löytynyt, vain 26. Hyppäsin siihen, kun oli vähän sinnepäin. Junan sisällä kuitenkin alkoi arveluttaa, sillä myös junan sisällä infotaulussa luki tuon toisen maan kaupungin nimi. Toisaalta en myöskään heti keksinyt kenet häätäisin istuinpaikaltaan pois vaunusta nro 26 paikalta 045 vain sillä perusteella, että minulla on lippu vaunuun 36. Ei ihmiset nykyisin hevillä luovu paikoistaan.
Nopealla logiikalla arvelin, että nyt on viisain häipyä tästä junasta ja hyppäsin pakaaseineni pois. Huokasin, että no huh huh, olinpa nousta väärään kyytiin.
Kuljeskelin sitten siinä laiturilla ja katselin edelleen paikalla seisovaa junaa ja havaitsin oman junani (junannumero oikea) vaunujärjestystaulunkin asemalaiturilla. Ryhdyin joutessani sitä tutkailemaan samalla kun odottelin junaani. Loppupäässähän se vaununi sitten tulisi olemaan, kunhan saapuu. Lontostelin takaisin laiturin loppupäätä kohti ja vilkaisi vähän huolestuneena sitä pitkää ja väärää junaa, joka siinä vaan seisoskeli tulevan junani tiellä. Ei kai niitä nyt päällekäinkään voi ajella!? Hus siitä!
Silmään tarttui väärän junan keskiosasta parin vaunun opastekyltit, joista kävi ilmi niiden vaunujen menevän aivan eri suuntaan kuin kärkiosa. Eli kaupunkiin, joka käsittääkseni maantieteellisesti on aivan toisessa suunnassa. Omituista!....Siitäpä päähäni pläjähti äkkiä ajatus. junassa on eri paikkoihin meneviä vaunuja ja junan loppupäässä todennäköisesti on myös se minun "junani".
(Tosin alkupään vaunujen lähtöaika oli 4 minuuttia aikaisemmin kuin loppupään, joku kuminauhasysteemi?)
Eniveis, syöksyin pakaaseineni junan kimppuun ja osuin ensiampumalla lähes oikean vaunuoven seiniä raapimaan. Kimmahdin sisään ja nykäsin pakaasit perääni ja siinä samassa lähettäjän pilli vihelsi ja sitten se juna läksi.
Ykkösluokassa oli kova ryysis: 3 ihmistä ja 80 paikkaa. Olisin saanut Zeitungin, jos olisin halunnut. Suklaanamuset otin vastaan, tulivat tarpeeseen.
Hoh hoh, kyllä mua sitten alkoi naurattaa, että vielä on vikkelät jalat kun niikseen tulee.
Vieläkin ihmetyttää, että minne se veturi oli menossa ja katkesiko juna huomaamattani jossain vaiheessa kahtia ja molemmat veturit suuntasivat kukin omaan kinkeripiiriinsä, alkupään matkustajat ajautuivat omaan sänkyynsä ja loput kuka missäkin vaunussa oli ennalta määrätty.
***
Itävallasta sen verran, että tämä on juro maa, jossa ihmiset ovat vähän estyneitä ja pelkäävät puhua englantia. Aber Ich kann noch ein Bischen Deutch und können myssen und dyrfen vollen haben sellen kellen. Huokaavat helpotuksesta, kun käännän puheen huonolle saksalle. Mutta aloitan aina englannilla näissä maissa, sillä kokemus on osoittanut naamatauluni kelpaavan heille myös saksalaiskielialueen kasvattina. Rasittavat vain itseään turhaan suoltamalla minulle laajoja selostuksia, jotka pyyhkivät yli trimmerillä ajetun kampaukseni.
Itävaltaa kuvaa päähäni paukahtanut ajatus: näiden ihmisten värimaailma on kuin likaisilla vesiväreillä tehty. Täällä on toisaalta tuulahduksia Sveitsin ja Saksan äveriäisyydestä, mutta samaan syssyyn sitten myös nukkavierua slaavilaisuuteen vivahtavaa, ripaus romanialaisuutta ja hyppysellinen tsekkihenkeä.
Mutta tuommoinen Dirndl eli se perinnehame olis kyllä hieno hommata paitoineen ja nyöreineen :)
Jos joka kuka ken ja kumpainen ei ole käynyt Itävallassa, niin tämä soveltuu hyvin lomakohteeksi. Salzburg ja Wien on vähän kuin Pariisi ja Lontoo ja mitäniitäon - siis once in a lifetime-tyyppinen turistirysäsysteemi, jossa täytyy käydä asiat itse toteamassa paikan päällä.
Varsinaisia tutustumiskohteitahan on lukuisia muitakin ja jollei ole kirkko- ynnä turistinähtävyysbongari, niin ihan maalaisrauhasta voi täällä nauttia se, joka kaipaa lukujärjestyksetöntä lepolomaa ilman kovaa painetta toisten turistien seassa. Vielä rauhaisampi on olo, jos sovittaa käyntinsä lomakausien ulkopuolelle. Näiden(kin) yrittäjien pitää saada leipää ympäri vuoden. Harrastan näitä väliaikoja jos ja kun töiltäni onnistun. High seasonin aikana voi ihan yhtä hyvin olla töissä.
Itävalta on rauhallinen,rehellinen, turvallinen ja asiallinen. Mitään iloisia rupatteljoita nämä ei ole, kuten sanottua, mutta Wiernin ja Salzburgin ulkopuolella hyvin ystävällisiä. Halpispaikkakaan tämä ei ole, mutta tietysti Sveitsiä halvempi. Saksan kanssa varmaan about samoilla tasoilla.
Kun näitä ihmisiä katsoo ja seuraa, jututtaakin, niin vähän jotenkin saattaa kenties ymmärtää, miksi täällä on tapahtunut outoja asioita, kauheuksiakin. Luonne on jollain tapaa vähän ankea, en osaa selittää. Hymy on arka ja irtoaa vähän vaivalloisesti, jää araksi. Katse ei ole sillä tavalla suora kuin Saksassa tai Sveitsissä. Kerran kun olin täällä yhden perheen luona lomavuokralaisena toin esille, että tämä kansanluonne natsaa varmaan paremmin suomalaisluonteeseen kuin vaikkapa ruotsalaiseen, tanskalaisesta nyt puhumattakaan. Tästäkin maasta on sotajoukoilla marssittu yli sinne sun tänne ja useaan kertaan. Ehkä se lyö leimansa?
Myös seksi tuntuu tässä maassa olevan jotenkin salamyhkäisesti esillä ja Erotic Shop ynnä muita ruikkupaikkoja on vähän siellä sun täällä kellarikerroksen kivijalassa. Toisaalta taas hyvinkin pieteetillä tuunatussa historiapaikassa saattaa yhtäkkiä olla pornoluolan ovi kaikkine valokuvamateriaaleineen, joissa naiset pyllöttää haarat auki siihen kadulle. Pohjoismaisen naisen on kyllä vaikea käsittää, että siinä lapset ja muut kulkevat kuvien ohi vaikkapa koulutiellään päivittäin.
Mutta sanalla sanoen: hyvä paikka! Junalla liikkuminen on -heh- meinasin sanoa, että helppoa...:D Kyllä se sitä on yleisesti ottaen ja junia kulkee taajaan.
***
Huomenna taidan käydä jossakin isommassa kaupungissa: junalla. Eikä haittaa, vaikka nousisi vääräänkin junaan, kunhan yöksi pääsee takaisin.
Gryss Gott,
Helga
Ps. The Sound of Music löytyi koneesta ja tuli katsotuksi. Aikamoista marmelaadia,mutta laulut kivoja. Suokkari: marionettinukkebiisi.
Ps2. Sinne Nojatuoli-immeiselle uuteen kivitaloon sellaista, että ei tähän miestä tarvita. Täällä kyllä pärjää ittekseenkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti