Alla vaahterapuun

Ruoka-aika. Istun ravintolan katuterassilla ympäröitynä monenkielisellä puheensorinalla. Päällimmäisenä posmottaa paikalliskieli. Paikallinen ruoka-annos edessä, ystävällinen nuorimies tarjoilee mustissa suorissa housuissa, valkoisessa paidassa. Pieni esiliina keikkuu edessä hänen vipeltäessään pöytien välissä.
Viereiseen pöytään istahtaa kaksi norsunkokoista hyvinpuettua ja korkealle kammattua naista. Rinnat kuin maasturin karjapuskurit.

Uurastan ateriani urhoollisesti, vaikka lautasessa on kokoa. Ilta meni myöhään. Suolainen atria tasapainottaa hieman huteraa oloa. Iän myötä oluenjuontikykyni on merkittävästi heikentynyt, enkä pysy poikien tahdissa. Ehkä he hieman kyllästyivätkin suunsoittooni, vaikka aamulla olivat tapansa mukaan kovin huomaavaisia ja kohteliaita? (Ehkä tämä on vain dagen efter-morkkista.)

Toisella puolella tyylikäs apout kuusvitonen paikallinen rouva asettaa kiiltäväsukkahousuisen säärensä toisen päälle. Matalakantaiset kiiltonahkakengät, joissa kultaiset kanttaukset rajapinnoilla. Aurinkolaseissa leveät sangat, joissa maailmalla hyvin tunnettu kallis brändimerkki: "haluan näyttää lähimmäisille, etten ole kuka tahansa tiimarisankalasi". Mikäs siinä, hiekanvärinen ulsteri on kaunis ja sointuu hyvin rouvan amerikkalaiskampaukseen (korvien edestä lakalla kuplalle vedetyt sivuhiukset) ja takin alta pilkistävään hiekanruskeaan villatakkiin - mikä se nyt onkaan stockmann-nimeltään (cardigan!). Käsilaukku myös hiekanruskea - tuo väri tosiaan on yksi yläluokan suosimista väreistä yhdessä mustan ja kullanvärin kanssa. Kaulassa silkkihuivi, jossa lukee... antakaas kun tiiraan...aivan oikein: Burberry! Kalliit kivisormukset somistavat hieman ryppyyntyneitä, hoikkia (laihoja) sormia, joista lihakset ovat kyllä sulaneet jo aikaa sitten proteiinipilkkeenä suolistoa pitkin pesuvetenä viemäriin. Noilla näpeillä ei ole lattialuutua väännetty. Helmikorvakorut ovat tosi tyylikkäät, huulilla kevyt punaus, eikä mitään markkinamuijameikkiä. Herran kravatti on samaa sävyä rouvan ulsterin kanssa, sininen hyvälaatuinen paitapusero, kashmirvillainen pukutakki kultaisin hihanapein, tummansiniset puvunhousut ja mustat, uudet nahkakengät.

Mitä! Naapuripöydän puskuririntamanaiset puhuvat itänaapurimme kieltä! Harasoo! Matkaseurueessamme on niin ikään yksi venäläinen, hauska hohottelija, oikein ystävällinen. Hän kertoi eilen venäläissaunan olevan nimeltään banja (kuinka he osaavatkin liudentaa hauskasti tuon nj-äänteen) ja opiskeluaikana Venäjällä intialaisopiskelijoiden tehneen omituisia asioita (en toista tähän...).
Aamupalapöydässä luin netti-Hesaria, mutta en ottanut puheeksi Tukholman saaristossa kruisailevaa sukellusvenettä :) Tai siis epäilyä siitä.

@@@

Kuulkaas, nyt kävi niin, että vastoin kaikkia odotuksia unohdin, että metrolla piti vielä ajaa yksi pätkä suuntaan B ennen kuin olisin majoitusalueella. Nousin siis liian aikaisin maan pinnalle. Ihmekös, etten hahmottanut ympäristöä mitenkään, eivätkä kadunkulmat näyttäneet mitään vinkkiä majapaikan osoitteen suuntaan. Olen väärässä paikassa sanalla sanoen. Pojista ei ole hajuakaan, sillä eksytin heidät jo aiemmin kannoiltani kokouksen päätyttyä. (Luulen, että ovat löytäneet virikettä itselleen.)
Joudun siis myyrän tavoin kaivautumaan takaisin maan uumeniin matkaa jatkamaan.

Lauantai. Nyt olen oikeutettu hieman lepäämään ja jatkamaan sitten kokousaikataulua. Huomennakaan ei pääse luirahtamaan omiin oloihinsa lukemaan hätäpäissä lentokentältä vastoin
vannomisia ostettua (10.50€) Panu Rajalan kirjaa Kutri-Helenasta. Siinä se nähdään, että vannomatta paras. Eikä kirjallinen antikaan ainakaan teoksen alkuosassa päätä kyllä huimaa. (Piti tyytyä tähän ratkaisuun kun Booky.fi ei näytä kykenevän enää nykyisin toimittamaan lupaamiaan kirjoja suunnitellussa aikataulussa. Matkasta jäivät siis Rosa Liksom ja Suomen yläluokka.)

Hyvää lokakuista lauantaipäivän jatkoa toivottaen
Helga