Nyt se on niin, että "taas on laulut laulettu ja lähdettävä on...lähdettävä on..." niin kuin partiossa aikanaan laulettiin loppulauluksi. Aloitin pakkaamisen.
Tahtoo sanoa: muuttoprosessin ensimmäinen laukaus on ammuttu ilmaan (ja pahvilaatikoiksi pitkin lattioita). Kämppä on myynnissä. Asuntonäyttelyn ajankohtaa arvotaan kalentereita sovittelemalla.
Mutta eipä olla ensimmäistä kertaa asialla, kuten ehkä joku lukijoista muistaa. Ollaan aina rempattu yksi asunto kuntoon ja sitten muutettu. Järkihommia! Hyvä pysyä liikkeessä: rakkikoirat eivät kuseksi liikkuviin kulkuneuvoihin, sanoo vanha sanonta. Ja karavaani kulkee - koirat haukkuu.
@@@
Yksi hyvä puoli näissä muutoissa on: ei pääse tavaraa kertymään. Lattialla rötköttää musta muovisäkki, jonne heittelen sellaista, johon ei tähän asuntoon muuton jälkeen ole kajottukaan...kuten korvaläpät. Tuskinpa niille siis jatkossakaan tulee tarvetta. Että ei kun rottien pellolle vaan.
Toisaalta muutoista on oppinutkin. Laatikot kannattaa pakata kuta kuinkin siten, että ne tavarat, jotka ovat asuneet samalla hyllyllä vanhassa asunnossa, pysyvät kimpassa myös muuttolaatikossa. Ikään kuin säilyttää järjestyksen, jossa rojut nyt sijaitsevat. Sillä tavoin muistaa, mistä mitäkin löytyy. (Katinhännät! Sotkuksi se joka tapauksessa menee...mutta saahan sitä viisastella.)
@@@
Kaikki kuviot kyllä joutuu taas uudelleen punomaan uudella paikkakunnalla. Kampaaja, hammaslääkäri, kirjasto, sähkömies,... ja pelikaverit.
Meinaan: pelasin tänään jäähyväisottelun vakituisen sulkapallokaverin kanssa. Juotiin vielä oikein jäähyväiskaffet pelin päälle. "Koskas me enää sitten pelataan?!" hän kysyi. Siinäpä se, siinäpä se... Saattaapa olla, ettei koskaan. Hui, kuinka lopullista. Sanottakoon, että myös pelikaverini on aikanaan irtisanoutunut samalta työnantajalta kuin minä nyt.
...Ja esimiestyössä olisi tohtorikunnalla vielä opittavaa! Esimiehiksi valikoituvat usein henkilöt, jotka ovat joko erikoisalansa taitajia tai pitkän työuran sankareita. Kyse on siis tietyntyyppisestä palkinnosta. Henkilöstöhallinnon kykyihin harvoin kiinnitetään erityistä huomiota. Omituista!
Toisaalta lääkärikunnan(kin) esimiehenä kai jaksavat paremmin ne, jotka eivät ota henkilöstöjohtamisesta itselleen murhetta, vaan hoitelevat esimiestyönsä kuin lentokonemekaanikko ikään. Kaikkine sotesössöineen ja taloudellisuusvaateineen tuo voi olla ainut tapa selvitä (etenkään ellei ole ihmissuhdetaitojen jättiläinen). Henkilöstöjohtamisesta kiinnostuneet eivät noihin asemiin usein edes halaja, sillä tajuavat mistä kaikesta tulisi alaisissaan ottaa vastuuta, jos hommaan ryhtyy. (Tervettä lahjakkuutta osoittaa sekin, että haluaa säästää itseään.)
Joka tapauksessa: esimiestyöllä on keskeinen yhteys irtisanoutumishalukkuuteen. Ei ole ihan sama, kuinka alaisiaan kohtelee. (Ymmärrän, ettei kaikissa ammateissa niin vain äänestetä jaloillaan etenkään tässä taloustilanteessa. Tiedän olevani hyväosainen ja olen kiitollinen, että minulla on valinnan mahdollisuuksia. Leppoisimmalla pääsisin, jos jatkaisin tässä kuviossa missä nyt tilapäisesti eli pari päivää töitä viikossa ja loput sulkapallonpeluuta ja ratsastusta. Mutta siihen ei moraali veny - ainakaan vielä. Puhtia ja halua on enempäänkin, työareenalla meinaan. Kai mua siellä joku tarvitsee viitenäkin päivänä viikossa, luulisin.)
@@@
Mutta mutta!!! Eilen olin sen peltipoliisin kanssa vähän turhan hätäinen! Postia ei tuolloin oltu vielä jaettu. Ja mikäpä siellä postilaatikossa olikaan muu, ellei kirje uskollisimmalta kirjeystävältäni, nimittäin...
Ha-haa! Kuoressa taitaa olla se uusi verokortti, jossa on rasti A:ssa tahi B:ssä tahi missä sen nyt pitikään olla ja ennakot laskettu sillä-tällä-ja-tuolla prosentilla. Sillä soitettuani verottajalle havaitsin, etten ollut älynnyt kertoa hänelle kaikkea sittenkään. Uh-huh. Lienee siis nöyrästi kumarruttava vero.fi-sivuston laskurin ääreen ja ryhdyttävä sumealla logiikalla arvailemaan, menikö prosentti sinnepäinkään. (En tohdi enää soittaa Verottajalle, luulevat kohta jo häirikkösoittelijaksi.)
Kiitos turinatuokiosta!
Palaudun pahvilaatikon äärelle.
t. Helga
2 kommenttia:
Tyhmä kysymys: jos sairaala on niinkuin mikä tahansa tehdas tai muu firma, miksi johtajan pitää olla lääkäri? Eikö lääkäri ole asiantuntija, johtaja se, joka organisoi työt? Insinöörin, juristin tai ekonomin hommia?
Lääketieteellinen asiantuntemus on tärkeää, mutta sitähän löytyy varmasti jokaisesta sairaalasta.
Esimerkiksi terveydenhuollon atk-härdellit saatettaisiin saada pois päiväjärjestyksestä,jos joku hoitaisi asiaa muutenkin kuin o.t.o.?
Hyvä kommentti, anonymous!
Lääkäreillä onkin jo aika paljon johtajinaan muita kuin lääkäreitä (esim. terveystieteen tohtoreita). Nämä ovat kuitenkin usein nk. "yläkerroksen väkeä". Lähinnä sairaanhoitopiirin johtajia (useimmiten miehiä). Ovat omissa ympyröissään kaukana sorvin ääreltä.
Mistä asioista oikeastaan voisi lääkäreitä johtaa, ellei käytännössä tunne työn sisältöä? En osaa sanoa. Lääkärin työ on potilastyötä ja asiantuntemusta omalla erikoisalalla. Johtajan tulee luoda sille resurssit. Lääkärin lähijohtajan täytyy tuntea lääketiede sisältä käsin. Niitä tarinoita on aika paljon jo 90-luvulta, jossa lääkäreitä johtamaan tuli toisen ammattialan ihminen. Siitä oli seurauksia potilastyöhön ja lääkäripakoa. Tunnen tapauksen, jossa esimies alkoi mm. puuttua sairaalalähetteisiin säästöinnoissaan. Kokeneet lääkärit kyllästyivät, äänestivät jaloillaan ja yksikkö joutui pitkäksi aikaa keikkalääkäreiden käsiin (=kulut räjähtivät, pitkät potilassuhteet katkesivat).
Oikeastaan sairaala ei ole kuin mikä tahansa firma (melko yleinen väärinkäsitys).
Sairaala on firma, jossa hoidetaan potilaita 24/7. Suurin osa tulee päivystyksen ovista ennalta-arvaamattomissa määrin, ennalta-arvaamattomiin aikoihin ennalta-arvaamattomassa sairaudentilassa. Resursointi on äärimmäisen vaikeaa kokeneillekin konkareille. Lisäksi "sairaalafirma" tuottaa paljon tai erittäin paljon tappiota.
Sote-suunnitelma on hyvä esimerkki siitä, miten käy, kun asiaa tarkastellaan nk. "puusta käsin".
Lääketieteellistä asiantuntemusta kyllä sairaaloissa on. Mutta kuinka käytännössä, kun lääkärillä on potilastyönsä klo 8-16? Esimerkkinä kollegan tapaus (tiedän lukuisia samanlaisia). Hänet kutsuttiin lääketieteelliseksi asiantuntijaksi projektiin, jossa muut jäsenet käyttävät osan työpäivästään projektiin. Samaan aikaan kollega tekee täydet poliklinikkalistat, vastaa osastostaan ja usein vielä päivystää. Ongelma: lääkärin työpäivässä ei ole tälläiselle aikaa, jos potilaansa aikoo hoitaa. Vielä ongelmallisempaa on, jos on alansa ainut erikoislääkäri. Sijaisia ei noin vaan löydy, toisin kuin esim hoitoaloilla.
Lisäksi kollega kertoi kokouskutsujen tulevan tyyliin "ensi viikon tiistaina klo 13". Potilaslistat ovat täynnä kuukauden päähän, eikä kokoukseen pääse, ellei peru potilasaikoja ja jätä osastoa hoitamatta. Useimmat lääkärit valitsevatkin potilaansa ja jäävät pois kokouksista. Se herättää närää.
Sairaala pyörii siis 24/7, myös illalla ja yöllä. Sama "lääketieteellinen asiantuntija" huolehtii sekä liukuhihnasta että päivystyksistä = yksi ydinongelmista. Pahimmassa tapauksessa myös esimies on kädet kiinni liukuhihnassa ja viittaa kintaalla esimiestyölle.
Lääkäreitä voidaan kyllä valita lääkäreiden esimiehiksi. Mutta pitäisi olla kovemmat kriteerit, ettei valita henkilöä, joka halajaa vain valtaa (ja nimikettä), muttei viran tuomaa vastuuta lääkärihenkilöstöstä.
Tuohon atk-härdeliin: monet hoitopuolen koulutuksen saaneet ovat koittaneet uutterasti saada sitä kuntoon. Mutta eivät he kuitenkaan tunne sairaskertomusohjelmia siltä kantilta kuin miten lääkäri sitä työssään käyttää. Tässä asiassa olen toiminut vuosikaudet "hevoskuiskaajana".
Kiitos anonyymi kommentista - tärkeä näkökulma, jota sietää miettiä! Tätä menoa meillä kuntapuolella onkin ajan mittaan muut kuin lääkärit lääkärien johtajina. ...Ja ammatillisesti taitavimmat lääkärit siirtyvät privaattifirmoihin, joissa esimiestyö on trimmattu nykypäivän edellytyksiin ja pomona on lääkäri. (Tunnen tätä puolta jutusta.)
Eipä tule valmiiksi maailma. Ei sitten millään.
:D Helga
Lähetä kommentti