Istahdatko hetkiseksi turisemaan pullakahvin äärellä? (Täti A1 tarjosi jo hiekkahentusia.)
Hyvä, sillä kirjaan ylös yhden ikivanhan muistikuvan sarjasta "Ikuisia Lausahduksia". Ne ovat pieniä tarinanpätkiä, jotka kiertyvät elämän varrella eteentulleiden kommenttien ympärille.
@@@
Iltajuna toi hänet pieneen rivitalokotiimme viikonlopuksi. Sen hän oli varannut täydentääkseen garderoobiaan kotikaupunkiaan suuremman kaupungin valikoimista. Ne olivat aikoja, jolloin meikäläisten keittiön pöytälevyyn oli lusikalla naulattu kerros kuivanutta kaurapuuroa, sottainen syöttötuoli röhnötti pikkuruisessa ruokailutilassa, pienokaiset kiipeilivät kirjahyllyyn ja lattiat lainehtivat jalkapohjaa ikävästi rouhaisevista legopalikoista. Yöt olivat levottomia, hiukset siirottivat huolimattomasti ja päälle oli aamulla revittävä se, mitä suinkin ehti kaapista näppeihinsä haalimaan ennen kuin vessaharjalla oli ehditty pestä lavuaaria.
Vieraamme nousi kepeässä yöasussaan ja siirtyi kolmeksi vartiksi kylpyhuoneeseen laittautumaan. Hänellä oli lukuisa määrä erikokoisia Marimekon toilettipusseja ja ripsikihartimet. Hiukset vaativat asettelua, iho hoitojaan. Kaikki se hipiän huolenpito oli tuottanut kauniisti tulosta. Sanalla sanoen: hän oli hieno kuin Afrikan rubiini, heleä ja virheetön kaiken sen metakan, sotkun, sekamelskan ja väsymyksen keskellä.
Lapset huusivat kuorossa aamupalaansa, kun hän leijui pienissä aamutohveleissaan keittiön ovelle kysymään mielipidettä sen päivän asuvalinnasta. Asun ja outfitin tulisi olla huoliteltu ja tyylikäs, olimmehan kaupungille lähdössä. Lapset naulasivat takavasemmalla puurojaan pöytälevyyn, kun tutkailimme hänelle sopivat asuvalinnat päivän koitoksiin. Tiesimme, että niihin tulisi sisältymään pitkiä ja uuvuttavia pohdintahetkiä eri vaatehtimoiden sovituskopeissa, asujen vaihtamisia, riisumista ja pukemista.
Saatuani lapset syötettyä, aamupalan katetuksi vieraallemme, keittiön siivotuksi, lapset pissatetuksi ja vaipotetuksi ja puetuiksi, kassit varavaippoineen pakatuksi, rattaat viikatuksi auton takakonttiin ja sänikät kiinnitettyä turvaistuimiin, hän nyppäsi ohikulkiessaan puseroani ja sanoi:
"Tuota olisi kyllä pitänyt hieman painaa raudalla."
@@@
 |
| Oulun keskustan alla oleva suuri parkkihalli |
Oulun teatteri on mielestäni yksi Suomen parhaista teattereista. Mutta nyt oli kyllä ehdottomasti (minun mielestäni) huonoin näytelmä naismuistiin. Olin lähdössä väliajalla pois, kun olin niin pitkästynyt ja kirjan perusteella enemmänkin odottanut. Vierustoveri kuitenkin vetosi voimakkaasti, että olisin loppuun saakka, joten myönnyin.
Näyttelijöissä ei ollut mitään vikaa. Käsikirjoitus vain oli tosi pliisu ja yritti tempoilla jonkunlaisen "sulle-mulle"- logiikan hetteikössä. Kaikkinensa se sisälsi hölmöjä kohtia. Lestadiolainen toverini, joka uskonsa vuoksi ei käy teatterissa (lestadiolaiset eivät käy teatterissa eivätkä elokuvissa) on lukenut kirjan ja sanoi siinä olevan runsaasti sellaista materiaalia, jota ei itse ole kohdannut eikä tunnista omakseen. Hän sanoi, että netistä näkee myös telkkarin, jos haluaa ja että sitä ei kukaan kiellä, joskaan televisiokonetta heillä ei ole. Tässä on kyse siitä, ettei halua ärsyttää eikä poiketa heidän yhteisönsä näkemyksistä. Hiuksia ei myöskään kannata värjätä, joskin permanentti on sallittua, mitä toverini pitää jotenkin hassuna ajatuksena, mutta ei halua tässäkään asiassa erottautua. Ja mikäs se minä olisin sanomaan, että "kunnon ihmisen tulee värjäyttää hiuksensa ja ostaa televisiokone (josta itse katson lähinnä vain uutiset ja Huutokauppakeisarin, jos ehdin)".
Edellisen kerran väliajalta lähtemisen ajatus oli joskus 80-luvulla. Silloin samaisessa teatterissa esitettiin Henrik Ibsenin kirjaan pohjautunutta näytelmää Ruijan tapahtumista. Joku enkeli-Maria siinä puolihulluna heilui. Olin pienten lasten äiti, puolihullu uupumuksesta ja läksin teatteriin virkistäytymään. Tuohon aikaan Oulun teatterin tuotanto oli kovin "gyldyrelliä" eli suomeksi sanottuna karttoi kaikenlaista viihteellisyyttä. * Se ei likikään palvellut yleisön toiveita teatterin suhteen, vaikka näyttelijäntyö oli tuolloinkin laadukasta.
*Miksi jotkut taide- yms. piirit ajattelevat, että se mikä on nuivaa, tylsää ja vaikeaa kuten jazz-musiikki tahi Aulis Sallisen oopperat, on hienoa?! Väitän, ettei tuosta porukasta puoletkaan älyä niistä itsekään yhtään mitään, mutta saavat kicksit siitä, että ajattelevat sen olevan jotenkin sofistikoitua. Pöh, sanon minä.
 |
| Nettikuva...ja pakko laittaa tämä otsikko alle, muuten kursori kieltäytyy menemästä oikeaan kohtaan, tuo pirulainen. |
Non niin, hyvä lukija (jos olet siellä). Nyt kahvisi on jo jäähtynyt ja pullan kuori alkaa kovettua, joten olepa hyvä ja ota vaikka kaksikin!
Kiva kun kävit! Turistaan myöhemmin lisää :)
t. Helga
8 kommenttia:
No, hei! Satuin tulemaan, vieläpä sopivaan aikaan, sillä sain sen käsityksen, että tavallaan toivotit tervetulleeksi. Minä nääs olen ns. herkkähipiäinen, loukkaannut pienestäkin, joskus jopa kerrassaan mitättömästä asiasta.
Kerran, siitä on jo aikaa, kirjoitin kommentin tähän blogiisi. Joku toinenkin kirjoitti sittemmin. Ilahduit kovasti tämän toisen kommentista, vastasit hänelle pitkään ja sydämellisesti. Sitten kuin ohimennen mainitsit, "täytynee tässä samassa yhteydessä kommentoida tuota toistakin kirjoitusta", ja niinpä sain minäkin jonkinlaisen vastauksen. Jotenkin näin se meni. Ja minä? Minä tietysti tapojeni mukaan loukkaannuin, rehellisesti sanottuna otin nokkiini ja ajattelin, kylläpä hän inhoaa minua, enpä tule toista kertaa, jätän hänet rauhaan. Ja niinpä olen jättänyt.
Nyt kävin ja luin ja totesin, että samoja lakeja noudatat kuin minäkin, ja meillä on jopa yhteisiä kokemuksia samasta asiasta. Osoittaudut inhimilliseksi. Pidin kovasti tästä kirjoituksestasi.
Mutta rehellisyyden nimissä jätä tämäkin kommentti vastaamatta. Tai osoita se muulla tavalla, ettet ole kovin ilahtunut kommenteistani. Se, että kerron ihan suoraan, mistä kenkä puristaa, kuuluu tapoihini. Ei tässä siis ole mitään erikoista. Voin aivan hyvin ohittaa kirjoituksesi sitä lukematta, ei siitä minulle ole mitään haittaa. Muistan vaan oman kokemukseni kun eka kertaa kävin täällä ja totesin, että tuohan osaa kirjoittaa hauskasti. Ja koska minusta sellainen on kiva asia, innostuin sen jälkeenkin käymään täällä toisenkin kerran ja ehkä kolmannenkin, en muista. Sitten tuli seis. (Voin kai itsekin poistaa tämän, jos et tästä pidä. About viikon kuluttua. Ei mitään armolaukauksia, pyydän.)
Hei Liisu!
Kiva kun olet siellä!
En osaa oikein kommentoida tuohon mitä sanot, mutta aina on niin, että se mitä toinen tuntee on tunne, joka on oikeasti hänelle olemassa. Siihen ei voi sanoa (niin kuin usein sanotaan ja ainakin epäsuorasti vihjaistaan), että "Höpsis sun kanssas, minä en kyllä havainnut mitään sellaista, olet nyt kyllä ihan väärässä ja liian herkkä havainnoimaan".
Olen juuri tätä asiaa miettinyt, kun joskus törmää nk. "positiivisiin ihmisiin" tai oikeammin ehkä "onnellisuusmuurin vartijoihin", joilla on jokin kyvyttömyys kestää negatiivisia tunteita. Siis henkilö, joka ei kykene elämään "jollei kaikilla ole hyvä mieli, eiks niin!". Ovat ikään kuin pakkoneuroottisia sen suhteen, ettei elämässä ole mitään negatiivista, ei mitään kritiikkiä jne. Tämä porukka on hyvinkin äänekkäänä ollut viime aikojen yhteiskunnallisissa tapahtumissa: mistään ei saa sanoa mitään uhkaavaa tai arvioivaa, heti rientävät herttaisesti hymyillen paikalle, että seis seis nyt heti kuulkaas kaikki kritiikki, ollaanpas nyt herttaisia ja positiivisia, kyllä tämä tästä, katsokaapa kuinka kaunis aurinkokin tuolla paistaa ja hymyillään nyt kaikki yhdessä ja se siitä!
Olen ihan ilahtunut kaikista kommenteista, positiivisista tietysti enemmän - ihminen kun olen - mutta negatiivisetkin käy. Koitan vastedes kiinnittää huomiota siihen, etten ainakaan tietoisesti loukkaa ketään lukijaani. Nyt en tietoisesti sellaista tunnista tehneeni, tämä siis minulle olemassa oleva tunnetila.
Olen mielissäni, että blogiani luetaan - vaikka totta puhuen en tiedä, kirjoitanko itselleni vai lukijalleni enemmän. Tätä on varmaan kaikkien bloginpitäjien aika ajoin vaikea arvioida. Yksinpuhujana on kuitenkin tylsempi olla kuin että joku huhuilee toiselta rannalta takaisin.
Mulla on semmoinen henk.koht. piirre, että saatan "ottaantua" jostakin asiasta ja ryhtyä siitä sauhuamaan ja siinä vaahdotessa (voi olla myös ilahtumisen vaahtoamista) voi joku toinen keskeinen asia tai henkilö jäädä sivuun.
Lisäksi on myös niin, että kun pyrin aina reagoimaan jos joku tekstiäni kommentoi, niin se tapahtuu toisinaan vähän heittämällä kaikkien muiden elämäntouhujen keskellä.
Liisu, olen mielissäni, jos jatkat blogini seuraamista! Mutta ymmärrän ilman muuta myös, jos haluat siirtyä muiden blogistien lukijakuntaan. Meikäläinen ei osaa muuta kuin jatkaa tällä omalla tyylillään. Aika ajoin olen miettinyt blogini lopettamistakin kun kaikkea hötäkkää on niin paljon ja tämä vie aikaa. Bloginpito on kuitenkin yksi keino jaksaa arkielämää ja rikastuttaa jos/kun joku teksteihin reagoi ja kantansa sanoo. Näin ollen olen aina sitten päätynyt kuitenkin uusiin päivityksiin.
Voi hyvin ja ota toinen kupillinen. Brita-kakkuakin on tuossa toisella vadilla, käytä pitkää kättä ! :D
t. Helga
Blogiasi on mukava seurata.
Pidän ironisesta tyylistäsi, ällömakea ei minuun iske. Olen kommentoinutkin, (ehkä tunnistatkin) mutten edes odota vastausta. Tiedän sinun lukeneen, enkä keskustelua yritäkään.
Aina ei aiheet nappaa, eikä tarvitsekaan. Riippuu omista fiiliksistä yms. Mutta tietty tarve kuulumisiasi on seurata vaikka sivusilmällä.
Monenlaisia tunteitahan sitä täällä toisten blogeja lukiessa syntyy. Olen itsekin aika herkkähipiäinen, enkä yleensä kirjoita mitään kommentteja sellaisiin blogeihin, joissa on jo ennestään kymmeniä kommentteja. Tulee sellainen tunne, että mitäpä tuonne enää lisäämään, että "kiva juttu".
Omassa blogissani olen päättänyt olla positiivinen ja jättää negatiiviset asiat käsittelemättä. Se oli tietoinen valinta. Haluan puhua vain siitä, minkä olen kokenut kauniiksi ja hyväksi. Joskus olen mennyt kommentoimaan kovin eriävällä mielipiteellä ja saanut sitten hirveitä omantunnon tuskia, kun havaitsen toisen puolestaan kiihtyneen siitä puolustamaan omaa kantaansa. Kai se on jotain omassa luonteessa, ettei toivoisi kaikkien olevan täydellisessä sovussa ja pelkää riitasointuja.
Tätä Helga sinun blogiasi luen, koska kirjoitat niin räiskyvän hauskasti. Toivottavasti jaksat edelleen kirjoittaa. Käyn täällä joka päivä tarkistamassa, onko jotain tullut. Aina en osaa sanoa mitään muuta kuin "kiva juttu".
Korjaus:
... että toivoisi kaikkien olevan täydellisessä sovussa ja pelkää riitasointuja.
Helga jatkaa vaan palstansa pitoa entiseen malliin! Se on vissi niin, että palstanpitäjä on palstansa Kingi tai Kuningunda tai Kingutar - ihan miten kenenkin genderiin parhaiten sopii - ja me lukijat vain viiletämme siivellä. Palstanpitäjän hengenpitimiksi voi joskus lukijakin toki tarjota vähän iloa ja lientä ynnä särvintä; kukin parhaan taitonsa ja kykynsä mukaan.
Parhain terveisin,
Täti A1
Juu, ei mitään huolta huomisesta, kuten ihmislapsen ei muutoinkaan kannata mistään ottaa, sillä huomisestaan ei kukaan tiedä. Kahvikutsuja pidän niin kauan kuin tarjottavaa riittää ja ittiä sattuu huvittamaan. Jos ja kun pöytä joskus tyhjenee, niin sanon vierailleni, että tuos on viis hirttä poikki ja nyt ulos koko konkkaronkka, antaa heittää. :)
Päivä kerrallahan tässä mennään elämän seisovassa pöydässä eteenpäin. Otetaan astioista, joissa tarjoukset näyttävät hyviltä ja jätetään väliin ne, joiden ei arvella omaan makuun sopivan. Lihottavat joku jättää pois, toinen suorastaan niitä kahmii. Joskus tulee lautaselle sellaista, joka ei maistunutkaan hyvältä. Se törkitään vähin äänin lautasen reunalle.
Näin se on, elämän meno.
Näitä tuli mieleen kun autoilin äitiä katsomaan. (Mistä niitä pahvilaatikon makuisia, sata vuotta vanhoja pikkuleipiä vanhoilla mummukoilla riittää? Tilaako ne niitä netistä?!)
t. Helga
Jukra kun osuit nauan kantaan tuolla viimeisellä kommentillasi! Ihan totta, samaa minäkin olen miettinyt. Yksi mummu hakee olohuoneen kirjahyllyn kaapista keksirasiat, vaikka keittiössä on kaappeja.
Toisaalta riipaisi se mummo, joka oli odottanut turhaan vierasta keksipaketti kaapissaan.
Ei ne netistä tilaa, kun ei siitä mitään ymmärrä.
Lähetä kommentti