![]() |
| Helgan kuva-arkistosta |
Koska ihminen on taipuvainen kiiltokuvamaisen elämän esittämiseen*, on Wanhana Inhorealistina sanottava, että tuo oli pelkkää bluffia. Tänäänhän on likimain tauotta oltu joko sadekuuron alla tai synkeänä päälle vyöryvän mustan pilven kyykistäminä.
*Päivän epistola: kauko-ohjaimen (watsapp) kautta olen tänäänkin (kiitos ystävä!) saanut pohtia aihetta, joka on paitsi mielenkiintoinen myös jokaiselle tuttu. Nimittäin, että on kahdenlaisia ihmisiä. Niitä, joille kaikki näyttää onnistuvan: koti kiiltää, vauraus nousee hampaisiin saakka, lapset menestyvät, isovanhemmat on timmissä kunnossa, isompi purjevene on tulossa Ranskasta, puoliso kiitää urallaan, superior-luokan autovaranto seisoo tallissa ja optiomiljoonien käyttämisessä on vaikeuksia.
Sitten on meitä Tavallisia Kuolevaisia, joilla elämä ei menekään kuin Strömsön puutarhajuhlissa.
Mihin ratkaisuun päädyin pohdinnassa? Päädyin vanhaan kännykkäarpajaisvoiton viisauteen. Että kun sinun kerrotaan olevan yksi harvoista 1€ hintaan huippukännykän juuri voittaneista, niin pitää herättää itsessään terve kriittisyys ja miettiä:
"Onko liian hyvää ollakseen totta?"
Ja jos vaikuttaa, että tieto on liian hyvä ollakseen totta, niin on todennäköistä, ettei se ole totta.
Sama pätee kiiltokuvaperheisiin. Kaikilla meillä nimittäin on omat luurangot kaapeissamme. Kaikki vain eivät niistä kerro (edes itselleen).
Tämä kuuluu sarjaan "Helgan Elämänviisauksia - Ja Hoh Hoijaa!"
(Mutta puolustuksen puheenvuoro: uskon, että näin on. Väitän jopa nähneeni tapauksia, jotka tukevat olettamusta.)
@@@
![]() |
| Helgan sienivarastolta |
a) sieniä oli siellä ämpärikaupalla
b) kyseessä on vanha korvasienipaikkani, josta haen saavikaupalla saalista joka vuosi, eikä salapaikkaa tiedä kukaan (en minäkään ennen kuin nyt törmäsin siihen)
Lisäksi kuuluu läpikäydä ruokalajit, joita perinteisesti (korosta aina perinteitä!) jokavuotisesta korvasienisadostasi pikkukätösillä laadit korvasieni-illallisen tarjoiluiksi. Tokihan nyt koko komea suku muutamalla arvovieraalla terästettynä saapuu vapaa-ajanasunnollenne tähän korvasieniperinneillallistapahtumaan joka kevät.
Ja huom: älä nyt hyvä ihminen käytä kämpästä nimeä "mökki", joka on vähäosaisten riitaisille sukumailleen kyhäämä surkea vanerihökötys, vaan sen sijaan puhu "vapaa-ajan asunnosta", jolla ilmaistaan luokka- ja laatutietoisuutta. Laatutietoisuus puolestaan liittyy ylempään yhteiskuntaluokkastatukseen (ks. esim. Laura Kolben "Yläluokka - olemisen sietämätön vaikeus, 2014", hyvä ja silmiä avava opus, jonka kautta voi tutkiskella vähän omiakin käytösmallejaan ja preferenssejään kriittisemmin!)
Jos siihen kykenee. Kaikkihan ei kykene. He sanovat: "Höpö-höpö" ja jatkavat suurennuslasilla tarkastamatonta elämäänsä. Skippaavat pohdinnat siitä, mikä on aidosti omaa itseään ja mikä tarttunut mukaan muualta - ja mistä syystä. Sen tiedostaminen lisää itseymmärrystä. Tosin kaikki eivät sen lajin laajentumisista ole kiinnostuneita. Ja onhan se aiheenakin paljastava ja pistää vähän katsomaan asioitaan silmästä silmään.
![]() |
| Tähän väliin rauhoitava kurjen ylilento. Sais olla pitemmät putket. |
Huomasitteko? Korvasienestä kesämökkiin ja mökistä yhteiskuntaluokkiin. Ja mitä jää jäljelle? Litra ryöpättyjä korvasieniä.
@@@
Korvasienten kanssa piti vähän tehdä temppuja, koska sattuneesta syystä metsämökin tuuletuksen oletettu suorituskyky ei vastannut asettamiani standardeja. Jotta ei kun rinkasta esiin kaasupatruuna ja kaasupulloon kiinnitettävä minipoltin, jonka päälle huojahtelemaan iso kattila (1 osa sieniä + 3 osaa vettä eli 4 litraa) ja koko viritys ulkokuistille. Siinä se tuhisi hyvän aikaa, jotta Eviran suosittama 5 min keittämistä - huuhtelu - 5 min. keittämistä- prosessi saatiin läpivietyä. Gyromitriini-myrkkyä siinä sienistä häädetään.
Nyt sienet on kylmässä odottamassa, että pääsisi maalikyliltä hakemaan asianmukaiset tarveaineet korvasienikeiton laatimiseksi. Täytynee huomenna hakeutua järjestäytyneen yhteiskunnan pariin.
...että kyllä tämmöisestä löydöstä sitten aina vähän askarteluakin siunaantuu.
@@@
Metsämarssi tänään oli paitsi virkistävä, myös hikinen ja sykettä nostava. Mitä tekee reipas kulkijamme marssin jälkeen? Syö mökkitontun tekemää ruokaa ja kallistuu makuuksille, kroooh ja pyyh. Ja tässä sitä nyt ollaan hyvin nukkuneina kellon siirryttyä pikkutunneille.
Mökkitonttu on painunut pehkuilleen, mutta onneksi seuranani on anopin omalta anopiltaan saama tietoteos: "Joka Naisen Niksikirja" (vm. 1952) Katsotaanpa.
Hakusanat: ulkoilmamyrkytys, liian pitkät päiväunet, yövalvominen... Ei, ei löydy.
Hakusanat: ulkoilmamyrkytys, liian pitkät päiväunet, yövalvominen... Ei, ei löydy.
Sen sijaan löytyy ohjeet norsunluukitin tekoon, kellastuneen marmorin hoito-ohje, alumiiniastiain kiillottamisohjeet ja kalossien peseminen. Eikä tässä vielä kaikki: löytyy myös ohjeet appelsiinin leikkaamiseen.
Että pois huoli ja ahdistus, jos norsunluukittiä on laatiminen. Joka Naisen Niksikirja auttaa.
Nyt koitan vaipua nirvanaan, joten voikaatten oikein hyvin!
Helga





4 kommenttia:
Itse ajattelen sen näin: suuret pohdinnat kuuluvat elämässä siihen vaiheeseen, kun podetaan ikäkriisiä (tuossa 30-kymppisinä, kun keski-ikä pelottaa, tai miehillä viisikymppisinä, kun halutaan vaihtaa vanha eukko vetävämpään malliin).
Yli kuusikymppisinä pohdinnat kummasti haihtuvat taivaan tuuliin (on kokemusta). On hirveä kiire aina. Jos joku paskamainen ajatus (näitä on meillä jokaisella) tunkeekin aivokoppaan, on se pakko ravistella heti mielestä. Aikaa on liian vähän itsensä kiusaamiseen. Eniten kai huolettaa se, että kuolema tulee yhä lähemmäksi. Suurimmaksi kysymykseksi alkaa nousta, miten kuolen, tunnenko kipua, saanko tarpeeksi kipulääkettä, en halua vanhainkotiin, entä jos joudun jonkun kenkun hoitajan kiusaamaksi (vrt. Kupittaan sairaalan G-osasto)... jos joku väittää muuta, en usko.
Kiitos Risa!
Meikäläinen on pohtinut syntyjä syviä pienen ikänsä, joten luulen aprikoivani hikiseen loppuun asti.
Kuuttakymppiä hipoo meikäläinenkin (blogitekstissä esitetty ikä oli hämäyksellinen estimaatti), mutta ainut mikä haihtuu on joutavanpäiväinen pikkuasioiden muistaminen. Tosin sekin piirre on kulkenut mukana aina. Olen taituri sivuuttamaan seikat, jotka mielestäni eivät ole lainkaan oleellisia. Siitä kärsii aika ajoin koko ruumis.
Meikäläinen haluaa vanhainkotiin! Saletti on näin. Olen nähnyt niin monta vanhainkotia että luottoa on ja ollut sellaisessa paikassa laitoshuoltajan roolissa töissäkin, jotta ihan varmasti viihdyn siellä. Vanhainkoti on hyvä paikka vanhukselle (jos sinne aikanaan edes sattuu pääsemään, ryysis on kova). Pahin juttu on tulla suljetuksi omaan kotiinsa lukkojen taa ja joku käy 4 kertaa vuorokaudessa 7 minuuttia kerrallaan hätäisesti kiireellä pyörähtämässä ja nostamassa lattialta. Semmoistakin olen nähnyt ja se on hirveä kohtalo vanhukselle. Ei lapsiakaan suljeta koteihinsa itsekseen selviytymään ja putoilemaan kaappien päältä ja odottamaan apuvoimien tuloa.
Kuolemassa mua hirvittää se, sureeko omat lapset ja lapsenlapset ja pärjääkö ne ilman meikäläisen loistavaa persoonaa elämässään. Kipulääkkeet ja sen semmoiset ei mietitytä. Olen hoitanut niin monta kuolevaa, että kyllä se aina jotenkin järjestyy kuoleminen meikäläisellekin.
Eipä tässä tämän monipuolisempaa nyt tule mieleen :D Eletään vaan täysillä joka päivä niin kauan kuin rallia kestää! Huomenna pakkaan evästä ja sen semmoista ja painelen kartasta etukäteen tsuumailemilleni seutuville etsimään putousta, jonka äärelle meikäläinen kerran pääsi yhden melontaporukan jäsenen tietojen perusteella. Vaan p*ru vie, muistanko enää edes samoille peninkulmille, missä se oli. Heitän lantilla paria kohdetta.
Helga
Kommenttini oli huono. Kaduin sitä heti. Oli huono päivä, hermot kireällä. Sellaisena ei pitäisi koskaan mennä nettiin kommentoimaan.
Mukavaa retkeä, yritä olla eksymättä, ja nauti. :)
Elä kadu. Huonotkin päivät ja kireät hermot kuuluu elämään! Retki heitetty, enkä eksynyt. Hermot kiristyi mullakin, kun tuon alueen paperikartta oli jäänyt kotiin JA gepsin peruskartta päätti yhtäkkiä muuttaa värimaailmansa musta-violetti-sini-tyyppisesti JA .... Patterit siitä on loppumassa JA tietenkin varapatterit jäi kotiin, vaikka mulla yleensä on aina varapattereitä mukana. Huoh ja huoh.
Että eikö olekin ihmisellä isoja vastoinkäymisiä ;D
Saisin hävetä.
t. Helga
Lähetä kommentti