Arjen haasteita, mustikkaämpäridiivoja ja nelijalkainen kavioeläinystävä

Mikä kasvi? Ukon eli akan kello? Jäniksen vai sudenkello? Karhunkello?

Niin se sitten on, että arki tulee aikanaan.

Nyt se tuli eli työviikkoa tässä vietetään. Mutta niin jäi hyvät ja nautinnolliset muistot tuosta melontareissusta, että saatan pahassa paikassa istua vain autuas hymy huulilla pumpulipallot suojana aivostoni ympärillä ja ottaa vastaan ikäviäkin asioita. Näin esim. kun tosi hankala potilas oli jättänyt soittopyynnön ja syytteli minua puhelimessa vaikka sun mistä, mitä en ollut tehnyt ja mihinkä en ollut mitenkään voinut vaikuttaa. Kuuntelin häntä toista tuntia, kirjallisiin töihin varatulla ajalla. Tein ne työt puhelun jälkeen, eihän mulla ole lapsia tarhasta haettavana, eikä kiire mihinkään. 

Sitä sanotaan, että asiakas on aina oikeassa. Ja hoito-yms.tieteissä potilasta nykyään kuulemma pitäisi sanoa asiakkaaksi. Tosin en ole hoitotieteilijä. Olen miettinyt, mikä kaupassa ostoksia tekevä henkilö sitten on nimeltään. Tasapuolisuuden nimissä hän olisi potilas.

No, yhtä kaikki: kaiken loanheiton voi ottaa lunkisti, kun tietää tehneensä "asiakkaan" eteen parhaansa ja lisäksi on käynyt melontaretkellä :) Asiakas saa olla oikeassa, saa syytellä ja haukkua koko firman sielunsa voimalla, saa kiukutella ja möykätä luuriin. Tänne vaan, kyllä kestetään!

@@@

Näitä kuvia sitä nyt on nyt some pullollaan.
Lakkaämpärithän onkin jo pakastettu
ja sienet vielä suurimmaksi osaksi odotuttavat itseään.
Toki mellevimmillä on jo kasa kanttarellejä ja mustia torvisieniä niin,
että suoli menee solmuun (moni saa sienistä pahat ilmavaivat).

Ystäväni X makaa kinttu suorana sohvalla rasitettuaan niveliään liialla liikunnalla ja saatuaan hieman siitä takapakkia ruholleen. On kova liikuntaihminen ja kestävyystyyppisten lajien ystävä. Laitoin viestinä, että tuommoinen reuhtominen ei ole mistään kotoisin! Jos joutavan homman sijaan kyykkisit pusikoissa ja poimisit 10 ämpäriä mustikkaa, niin se olisi tyyten toinen juttu. Voisit sillä käydä muita mustikanpoimijoita vastaan mustikkasuoritesotaa ja kerjätä lajitovereiden ihastelua (...ja kadehdintaa). Kyykkimisestä saadut lonkkakivut ja polviturvotukset on Sankaruuden merkki. Mutta jos saman ajan käytät rakastamiasi kestävyystyyppisiä lajeja harrastaen ja kipeydyt, niin eipä ole mustikanpoiminnan veroista, eikä kannata mennä leuhkimaan. Turpiin vain tulee ja oli tullutkin.

Eikö tämä halavattu sentään ole hassu kansa. Reuhtoa nyt lakkasuolla ittensä näännyksiin ja eksyksiin tai raahata marjaämpäriä pitkin ryteikköä, jotta kuvitteellinen sinivalkoinen soittokunta tervehtii metsätien reunassa ja äitienpäivänä lyödään prenikka rintapieleen.

Ystäväni ostaa muutamat marjansa (ukkonsa ei syö, lapset lentäneet pesästä) kaupan pakastimesta ja niin teen minäkin. Ja nautin marjariehumisten sijasta hevoseni seurasta. (Hän ei syö mustikkaa.)

Jos rakastat mustikanpoimintaa ja rentoudut sen toimen äärellä, niin anna palaa hyvän tähden! Jos sen sijaan suoritat mustikanpoimintaa somettaaksesi sillä itsellesi lisäarvoa, niin heitä sikseen!

@@@

Pollen potkua

Hevonen oli poissaollessani alkanut kukkoilemaan ruunalaumassa ja kuulemma ajattanut koko poikaporukkaa ja potkinutkin heitä. :D Herrattu sitä eläintä! Oli jopa uhmannut laumanjohtajaa, joka sentään on paras ystävänsä vuosien takaa. Kyselin pollelta sunnuntaina miten on mennyt. Väitti, että ihan jees, vaikka sain kyllä raporttia vararatsastajalta, ettei ollut yhtenä päivänä antanut itteään kiinni laitumelta. Se kaunistelee aina totuuksia.

Kun sillä on tuo taipumus jumittaa laitumelle, niin olen jo pitempään käyttänyt koirankoulutuksen konstia joka on: palkitseminen. Mulla on aina pienet heppanamit taskussa mennessäni laitumelle. Muita lauman ruunia en tervehdi enkä huomioi, vaan ajan pois, jos tulevat lähelle. Eivätkä ne enää tulekaan, katsovat vain, että tuolta se ämmä taas tulee hakemaan Ruunansa. 

Ruuna itse oli tänään laajan laitumen kauimmaisessa reunassa laiduntamassa. Huutelin, että mitäs kuuluu sinä siellä! Se jatkoi nurmen jauhantaa, mutta vilkuili tuon tuosta, että kas, rupinen ämmähän se siinä. Sitten se astahti lähemmäs ja antoi rapsuttaa kaulaansa, sai heppanamin (piilossa muilta) ja naps vaan oli riimu kiinni päitsissä. Sitten me käsikynkkää siitä lähdettiin taivaltamaan kohti tallia ja lopulta ratsastuskenttää.

Eikö ollut mielenkiintoista ;D

...mutta pyhänä kun se oli tallissa ja kurkisti karsinansa luukusta ulos, niin aattelin, että huis hiivatti kun se on valtavan kokoinen otus. Vaan niin on kiltti, eikä kokoaan ymmärrä. Mikäli ymmärtäisi, ei mulla olisi nokan koputtamista sen kanssa. Jos se olisi ihminen, se olisi vähintään taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja tai ainakin portsarina kaljakuppilan ovella.

Hyvää huomista keskiviikkoa!

Helga

Mää vaan ittelleni näitä samoja kuvia tähän liimailen.
Mutta jos joku muukin nauttii, niin en pane pahakseni.