 |
| Kuva: itte |
Lukijani saattaa arvata, mikä on rakkauden ylin ilmentymä? No? Tuleeko se sieltä? Ellei, niin minäpä kerron. Se on sellainen, että puolisosi tietää, ettei kannata mennä sotkeutumaan toisen harrastukseen, vaikka se olisi hieman vaarallinenkin. (Tarkoitan tietysti hevosia.) Mutta kun laitat hänelle viestin, että en lähde mukaan kaikkein hurjimpiin hommiin hän laittaa vastaukseksi peukalon ylöspäin ja emoijin, jossa pyöreässä naamassa on sydämet silmien kohdalla.
Tiedän, mikä on ollut ajatuksenkulkunsa. Se on tämä:
1. tuohon ei kannata mennä puuttumaan muutoin, mutta...
2. voi vienosti ilmaista tyytyväisyytensä.
Summaroiden: kun ikää on tullut lisää on itse kukin tullut puolistostaan aina vain tarkemmaksi.
Miksi? Siksi, että kokemus opettaa varovaiseksi. Toki varovaisuuden aste on aina omakohtaista: toinen varoo kaikkea, toinen ei varo mitään. Ja loput taapertavat tietään vähän siltä väliltä.
@@@
Kuten lukijani saattaa arvata,
olen edelleen tekemisisssä hevosten kanssa. Tänään on mennyt oikeastaan koko päivä niissä hommissa ja selässäkin on tullut rempotelluksi useampi tunti. Tuntuu jäsenissä ja uni varmasti maittaa tässä vinttikamarissa, jonka alapuolella on puolenkymmentä hevosta ulkona omassa tarhassaan. Vähän päästä ne päristelevät ja kuljeskelevat mökkinsä sisään ja sitten taas sieltä ulos. Tunnen tätä kavioporukkaa pitkältä ajalta. Ihan kelpo kavereita jokainen.
 |
| Kuva: mie |
Jäähdyttelyvaiheessa.
Ehkä lukijani - jos on jo kypsemmissä kymmenissä ja elonpäivät kallistuvat ehtoopuolelle - tunnistaa jäähdyttelyvaiheen? Siis iän, jolloin alkaa realisoitua tietyt asiat. Kuten päivänä muutamana se, että tulee aika, jolloin ajokorttiani ei enää uusita. (Woooot! Mutta näin se realiteettiminä sanoo.) Tulee aikoja, jolloin en enää jaksa vetää sellaista työrumbaa kuin kaikki nämä vuodet on tullut maanisesti vedetyksi. (Woooot! Mitä mä sitten kaikella liialla ajalla teen? Tiedän ja kerron sen myöhemmin*).
Onko lukijani pysähtynyt miettimään elonpäiviensä määrää?
Sillä niin kuin on hiekka tiimalasissa, niin ovat elämämme päivät (kirotut lepakot kattorakenteissa rapisemassa), jotka valuvat puhtaan, vaalean hiekan lailla tiimalasissa.
Tuon puheenparren kehitti teille Helga, eikä mikään Matteus, Markus tai Johannes. Vaikka siltä kuulosti, jos kohta lepakkojen väliintulo ei istu tyyliin, mutta minkäs niille teet.
 |
| Kuva: Ratavalvojan toimisto (Uskoiko lukijani? No pöh, kuvahan on mun ottamani.) |
@@@
Otapa nyt rakas lukijani itsesi ihan peilin eteen ja kysy itseltäsi:
Mitä teen kaikella sillä liialla ajalla, joka vapautuu, kun työelämä taakse jää.
Itse epäilen edelleen harrastavani hevosia, melovani kajakillani ja pyöräileväni pitkin metsäteitä.
Kiitos lukijalleni,
Helga
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti