Apteekin ohi kulkiessani muistin tarvitsevani vetyperoksidia. Sillä on hyvä kuohuttaa pikkuhaavoja.
Apteekissa asioiminen vain on nykyisin aika työlästä: hyvä kun ovesta astuu sisään, niin jo on joku kimpussa: "Kuinka voin auttaa?" Etenkin, kun pää on työpäivän jälkeen jotenkin tuhruinen, olisi mukava vain hetken aikaa rauhassa kierrellä tuumailemassa hiljaa itsekseen mitä kotiapteekista puuttuu.
Siihen joutuu kuitenkin nykyisellään pyytämään erillistä lupaa, joka ilman muuta aina myönnetään, vaikka myyjä poikkeuksetta jääkin lähituntumaan hiippailemaan. Ehkä näytän kleptomaanilta?
Nyt en jaksanut ryhtyä nuorta tyttöä häätämään vaan kerroin tarvitsevani vetyperoksidia.
"Ja mihinkä tarkoitukseen?"
Äkikseltään puoliuuvuksissa en mitään erityistä tarkkaa tarvetyyppiä osannut sanoiksi muotoilla, joten mutisin itsekseni sekavia.
Mutta tyttö auttoi: "Haavan puhdistamiseenko?"
Myönsin näin olevan.
"Tässä olisi. Tämä on kyllä kolmeprosenttista, se kyllä voi kirvellä!"
Totesin, ettei se haittaa, otan sen silti.
Tyttö otti pullon hoteisiinsa. "Entäpä muuta?"
Aattelin hiljaa mielessäni, että saisinpa rauhassa nyt hiukan aikaa omin nokkineni miettiä. Voimat ei kuitenkaan riittäneet pyristelemiseen ja sanon jotain keksiäkseni (jospa sillä välin muistan, mitä kaikkea puuttuu): "Joo. Kasvoille jotakin rasvaa."
Tyttö rientää rasvahyllylle: "No minkähänlaista...meillä kun on näitä...Vidmer,...(luettelee eri merkkejä)...ja sitten on nämä tässä (näyttää Bellaviota-hyllyä). Ja on perusrasvoja, rasvaisempia ja vähemmän rasvaisia, että minkä tyyppistä pitäisi rasvan olla."
Voi en minä jaksa ajatella. Saisinpa vanha ihminen hetkisen itselleen aikaa. Häilyn Bellavita-hyllyn ja kalliimpien Avensis tmv.-merkkivoiteiden välillä jotenkin onnettomana ja hoputtuneessa mielentilassa.
Paikalle pyrähtää pönäkkä, nuorehko ja vähän suutahtaneen oloinen nainen alkaen esitellä rasvoja omastakin puolestaan. Jokin kiire nyt tuntuu olevan, että saataisi tämä kauppaprosessi pikaiseen päätökseen.
"No näitä nyt on niin monenlaisia. Oletko minkätyyppisen kannalla?"
Änkytän, että josko sellainen, joka ei olisi kovin suuressa putkilossa..öh...(en muutakaan häthätää keksi)..."...kun,tuota, se olisi hyvä saada matkalle mukaan." Tottahan tuokin oikeastaan on.
Myyjät katsovat ällistyneinä. Suutahtaneen oloinen viskaa pullean kätensä hyllynreunaan ja osoittaa pienintä putkilokokoa: "No tämä nyt on pienessä putkilossa kyllä, mutta...se on sitten tämä tässä kanssa" ja osoittaa putkilon hintaa minua uhmakkaasti katsoen mitä ilmeisimmin maksukykyäni aprikoiden.
Otin putkilon ja sassiin päästäkseni myyntitapahtumasta mahdollisimman pikaisesti pakoon.
Menköön vaikka viimeiset siemenperunat.
Jälkikäteen hekottelin itsekseni ajatusta piipahduksesta viinakauppaan. Kuvittelin, kuinka viinakaupan myyjä rientäisi luokseni sanoen: "No, tuo Kossu nyt on melkein nelikymmenprosenttista ja saattaa kyllä kirvellä ja tehdä mahahaavaa." Sanoisin topakasti ottavani Kossun joka tapauksessa. Paikalle rientäisi edeskäypä, joka osoittaisi Kossupullon hintaa hyllynreunassa ja sanoisi: "Niin, Kossu nyt on tuossa, mutta tässä on myös tämä hinta kanssa huomioitavana."
Ostan ehkä seuraavalla kerralla Kossupullon. Mitähän se mahtaa maksaa?
kysyy Helga,
joka aikoo esittää Suomen sisä-ja ulkomaan ynnä sekatavara- ja lyhyttavarakauppaministeriölle, että maamme kansalaisille painatettaisi kaulassa roikutettavia lappuja, joissa lukisi: "En tarvitse myyjää. Haluan olla rauhassa. Lupaan, etten varasta enkä särje mitään."
