https://www.youtube.com/watch?v=HNf-_0JLT6
 |
| Netistä, ei ollut lähetietoja. Pinterest, |
Huh huh, alkaa ottaa voimille huono liikuntakyky, eikä lähipäivinä ole odotettavissa kuin pahempaa. Rahtasin nimittäin ruhoni naamatutun tohtorin puheille Isolle Kirkolle tietäessäni tämän filmitähden pitkältä ajalta erityisen näppäräksi vammatyypissäni.
On aina ollut poikkeuksellisen komea, mutta ajan hammas oli käynyt käsiksi häneenkin. Saattoi ajatella minusta samaa. Joka tapauksessa päällimmäisin ajatus oli kiitollisuus ja huojentuminen, jonka hälle sanoinkin. Teki mieli kapsahtaa kaulaan. Hyvin oli ammattitaitonsa ja potilaan ottamisen onnistunut säilyttämään vuosien varrella lempeän asiallisena.
 |
| Nettikuva (Pakko laittaa tähän jotain, että pääsee vasempaan laitaan kursorilla.) |
Oli pelko takaraivossa, ettei vaivaan olisi enää "kypsemmillä kymmenillä" tarkoituksenmukaista korjaushoitoa tarjolla ja edessä olisi suklaaruunan myynti.
Kipeän käpälän koeponnistustilanteessa nimittäin havaitsin ratsastuksen itsessään sujuvan kuin ennenkin ja erityisen hyvin nyt, kun hevostani ovat pelkästään ammattilaiset ratsastaneet. Se kulki kuin unelma! Pääsin selkään kuta kuinkin hyvin, mutta alastulossa tuli pahoja ongelmia osin omienkin virheiden vuoksi.
Ne olivat nämä:
- yritin laskeutua "väärälle puolelle", johon hevonen ei ole tottunut. Tämä siksi, että saisin terveen jalan paremmin alle laskeutuessa. Mutta kipeä jalka piti nostaa hevosen takapään yli ja siinä se huonokuntoisena roikahti ja otti hevosen takalistoon. Se tietysti säikähti etenkin kun siitä kiepahdin sitten väärälle puolelle ja tipahdin sen jalkoihin
- kun suitset olivat pudotessani tiukasti kädessä, niin repäisin tietysti niistä äkillisesti kaatuessani alas. Äkillisen vetoon hevonen reagoi kuten hevoset reagoivat: vetää päänsä voimakkaasti taaksepäin (nk. vetopaniikki) ja ruhonsa heittää peruutusvaihteelle
Päästin sen irti, keräsin luuni seisoma-asentoon ankarasti kivusta kiroillen ja kinkkasin nojaamaan seinään. Hevonen käveli viereeni, voi sitä herttaista ruunaa! Onneksi oli jäänyt joku leivänpala taskuun!
Lopputulos: jalka ei siis kannattele omaa painoa satulasta laskeutuessa. Laihduttamisesta on varmaan hyötyä, mutta lompsumista se ei korjaa. Lihaskunto raajassa on kuulemma hyvä, joten jumpasta ei saisi juurikaan lisähyötyä lompsumiseen.
No, edessä on siis leikkaus tulevalla viikolla. Sen jälkeen mennään kepeillä viikko pari. Huoh! Jonka jälkeen aloitetaan kuntoutus, hoh hoijaa. Kepeillä kävelyä tuli kokeiltua. Se tietää, jolla on kokemusta: toivotonta hommaa! Ei voi kantaa mitään käsissään.
Tutkailtuani alan kirjallisuutta on uskoni hyvään kuntoutumiseen kuitenkin luja. Siis jo puolet paranemisesta, kun on toiveikas!
... ja realistinen kuten kaikki lääkärit. Eli tietää pienessäkin nukutusta vaativassa operaatiossa voivan tulla joku komplikaatio aina sydänpysähdykseen saakka. Jos palsta vaikenee, tiedätte syyn. Siinä tapauksessa suurkiitos hauskasta seurasta, olitte mukavia ja oikein hyvää jatkoa kaikille!
(Huom! Tämä ei ole dramatiikkaa vaan realismia. Mutta toki vaikeat komplikaatiot on hyvin harvinaisia ja ken autolla / autojen seassa liikkuu, on suuremmassa vaarassa. Eikä se elo hevosenkaan kanssa niin riskitöntä ole. Eli mittasuhteet nyt vaan kohdalleen Helga-hyvä.)
Kerron sitten miten kävi. Minua ei koskaan ole nukutettu, joten mielenkiintoinen kokemus. Kun toimenpide tehdään muualla kuin kunnallisessa sairaalassa, niin toivon anestesialääkärin olevan pätevä ;D (Toivottavasti ei se ruippana ex-poikaystävä 200 vuoden takaa!)
Kansa ei yleensä tiedä, että yksityisissä hoitolaitoksissa ei ole teho-osastoa, eikä rutiinia "Oho, mikäs sille nyt tuli"-tyyppisiin tilanteisiin. Löytyy vain pika-apu vitaalitoimintojen (hengitys, verenkierto) ylläpitoon, jotta raato saadaan pysymään toiminnassa niin kauan, että saadaan vietyä Oikeaan Sairaalaan. Jotkut ajattelevat, että esim. vaikkapa Helsingin Mehiläisessä hoito on peräti kovempitasoista kuin Meilahden sairaalassa (HYKS). Näin se ei missään nimessä ole.
Nimittäin, jos jotakin tavanomaisesta poikkeavaa tulee, on isoissa sairaaloissa aina pataljoona kokeneita eri alan erikoislääkäreitä, jotka hoitelevat monimutkaisia äkkitilanteita rutiinilla päivittäin / viikottain. Yksityissairaaloissa ei leikata monisairaita ihmisiä, eikä tehdä korkean riskin toimenpiteitä (esim. sydän- ja keuhkosairaan välttämätön leikkaushoito), joissa näitä "Oho, mikäs nyt"- tilanteita osataan jo odottaa ja niitä tulee. Tämä vaan tiedoksi mm. Sote-sopankeittoon, että iso kunnallinen sairaala (jossa on parhaat lääkärit) on aina turvallisin paikka juuri siksi, että henkilökunta on rutinoitunut näihin riskitilanteisiin. Nyt kun "valinnanvapaudesta" villiintynyt yksityissektori alkaa pykätä pystyyn omia yksiköitään ja houkutella esim. Kotkan keskussairaalasta parhaat rusinat (lääkärit) pullasta, ei Sote-suunnittelijat ehkä tätä puolta ymmärtäneet jätettyään sorvin ääressä vääntäjien mielipiteitä kuulematta tai viittasivat niille kintaalla.
@@@
No, eikö nyt iloisempia asioita ole kerrottavana? No, on semmoista, että loppuvuodesta Wanha Rouwa oli jo suopunut siirtymisajatukselle kerrostaloasunnostaan palvelutalo-tyyppiseen asumismuotoon. Eilisen keskustelun perusteella ääni on kumminkin muuttunut kellossa. EI! MINÄ EN! EN, EN! Ehdottoman käsijarrun vetänyt päälle.
Aikoo kuulemma vasta liikuntakyvyttömänä suostua siirtymään. Ja"saa viedä vaikka polttouuniin suoraan (eikö palvelukotiin kuitenkin ensin?!) ja hautajaisissa ei tarvi itkeä!"
Hohhoijaa! Sanoin itkuasiaan, että jälkeenjäävät -oli ne sitten keitä tahansa - tekevät kyllä itkujensa kanssa ihan niin kuin haluavat, siihen ei sananvalta ulotu sentään vainajallakaan.
On se sitkeä! Ja arvatkaapa kuka hänen mielestään on tässä asiassa se Lusifeerus! Aivan oikein: luette juuri nyt Lusifeeruksen tekstiä, sillä se olen minä! Muut lapsensa ovat hänen mielestään pulmusia (kun asuvat huitsinkuikassa). Minä piru vanhaa ihmistä kiusaan ja "mäkätän". Huomautin muiden lasten olevan tasan tarkkaan samaa mieltä kanssani.
Muttei ole sama: I am the worst! Ettäs tiedätte. Seuraan siis mielenkiinnolla kun eukko kompuroi kotimattoonsa ja saa lonkkamurtuman. Kukapas kilteistä sisaruksistani sitten rientää ensiapuun jonottamaan sen 13 tuntia? Ettei vaan Lusifeerus silloinkin seisoisi potilassängyn vieressä hiilihankoineen ja mäkätyksineen.
Sanoin omalle tyttärelle, että paina nyt kaikki mielees! Ja johda orkesteria minun tullessa vanhaksi. Tytär on alan ihmisiä hänkin ja voi tuikata Ativania (kunnolla rauhoittavaa) perskankkuun, niin onpa heti helpompi muoria käsitellä.
 |
| Nettikuva Cartoonstock.com |
Kävinpä eilen sentään nauttimassa kulttuurista teatterissa, jotten ihan tulisi horopääksi. En nyt kerro kaupunkia enkä kappaletta, mutta esitys oli viehättävän intensiivinen, näyttelijät hyviä, osa tuttujankin aiemmista rooleista. Teatteri oli hyvä! Kerrassaan ilo!
Pari miinusta: tytöllä (n.12v) vieressäni oli yltiötuottelias nuha ja limayskä, joka taatusti tarttui joillekin läsnäolleille.
(-) Vaihdoin heti paikkaa isännän kanssa, sillä leikkaus peruuntuu jos on räkätaudissa. Kun tyttö vielä osan aikaa hommaili omiaan, eikä seurannut kappaletta, niin mietin, olisiko tytön ollut viisain jäädä kotiin. Vanhat ihmiset imuroi pienetkin räkätaudit tosi helposti suljetuissa tiloissa.
(-) Kaksi eläkeikäistä muoria oli vetaissut sellaiset pitsipuserot päälleen ja laittaneet paplarikiharat, että jeskamandeera. Suitsuketta ja mirhamia oli ruutattu olan takaa ja korulippaan somisteet oli ripustettu killumaan. Hienoa! Tosi hienoa!
Paljon hienompaa olisi ollut, jos rouvat olisivat seisseet sisäänmenojonossa kuten muutkin, eivätkä kiilanneet härskisti oviaukon sivustalle tunkeutuakseen sitten muina naisina jonon alkupään seassa sisään. Ei tämä mikkään Venäjä ole! Njet Russija! - Täti Kiltti: jätä seuraavalla kerralla kaikki helyt kotiin, pue merkityksetön puuvillapaita ja loista hyvällä jonokäytöksellä! Lopputulos on paljon parempi.
 |
| Ja tälle kuvateksti, olkaapa hyvä! (Huutokauppakeisari on suosikkini) |
Lupaan yrittää käsitellä seur. bloggauksessa aiemmin puheena ollutta aihetta, joka kirposi eräässä puhelinkeskustelussa tänäänkin taas esiin. Ja se on tuo, minkä joku loistavasti kiteyttikin, mutten saa päähäni sanoja. Liittyy toisen vanhingon aiheuttamaan lähimmäisen hyvään oloon / mielihyvään. Sanotaanko sitä sitten "Ähäkutti-siitäs sait" vai " vahingoniloksi" vai "Kauan se sullakin meni hyvin, mutta tätä sitä jo odoteltiin..."
Iltamassa soitellut ikivanha työkaveri läpikävi tätä samaa aihetta tietämättä, että tästä meillä blogissa oli jo orastavaa puhetta.
Voikaa hyvin ja nauttikaa hyvintoimivista raajoistanne, jos teillä sellaiset on!
t. Helga
