Banaanikarkkeja, hiihtolenkkejä ja jonotusta terveyskeskuspäivystykseen

Helga hiihtelee hankia hiljakseen.

Sukset ja hiihto, siinä suomalaiskansalliset työvälineet kerrassaan!

Mikä se semmoinen suomalainen on, joka ei hiihdä! (Vastaus: asuu huonolumisella seudulla.)

Nousin sivakoille liki kahteen vuoteen, sillä viime vuosi meni harakoille hiihtämisen suhteen, kun oli sitä raajavammaa. Keväimellä tosin pääsin metsäsuksilleni parhaimpaan räkötysaikaan, kun aurinko loisti pilvettömältä taivaalta ja hohti hangen pinnasta. Voi jee, vieläkin se paistaa mun sieluuni, kun aattelen sitä metsäretkeä! (Olisiko sieltä yhtään kuvaa tallella, hetki vain...)

...sillä välin kun annan maailman kököimmän ja hituriaisimman kuvaohjelman eli Omenakoneen kuvasysteemin aueta, rupattelen vielä hiihdon maailmasta.

Nimittäin tänään hankia hiihdellessä oikein mietin, mistä vastenmielisyyteni raivopäiseen hiihtosuorittamiseen oikein juontaa. Kaivelen hieman muistivarastoani...

No höh. Ei löytynyt kuin tämä. Mistä ja milloin lie otettu.

Viisivuotiaan muistan osallistuneeni hiihtokilpailuun.

Meitä oli N5-sarjassa tasan kaksi. Nimittäin minä ja naapurin Heljä. Hän oli perheensä kahdesta tyttärestä nuorempi ja jälkikäteen ajatelleni sekä tavattoman hemmoteltu (syy jäljempänä) että tavattoman kiero ja keinoja kaihtamaton lapsukainen. 

Kaksissa naisin me lähdettiin kilpasille: valmiinanne paikoillanne HEP! Ja ei kun menoksi ja kyllä me tytöt mentiinkin. Liekö ladun pituus ollut sata vai kaksisataa metriä, mene ja tiedä, mutta rotevampana pääsin aikas kivasti heti keulille, jos kohta tuo hieman vääräsäärinen ja sitkeälihainen lellikakara pistelikin kannoillani. Maalialue alkoi lupaavasti häämöttää ja voitto näytti selvältä. Mutta mitäh! Mitä tekee Dählie! Mitä raisasmetaninova! Tulee, hän tulee...ja EI_VOI_OLLA_TOTTA_ katsokaanythyvätihmiset, uskomatonta! Ennenkuulumatonta! Heljä sysää siiriHelga-rantasen syr-jäääään, tyrkkää maalialueella takaapäin, jolloin HelgaVonDenBeckenbaumer kaatuu ukseltaan ladunpielukseen ja Heljä-kalinagulakova vie voiton. Uskomatonta röyhkeyttä!

Palkintona oli kirkkaankeltaisia banaanikarkkeja. Muistan sen kuin eilisen päivän. En ole banaanikaramelleihin koskenut ikinä, en ikinä. Niin katkeraa kalkkia kisatulos oli.

Ai mikäkö oli syy Heljän hemmotteluun? Ymmärsin sen vasta aikuisena. Ätinsä sairastui rintasyöpään hänen ollessaan vasta muutaman vuoden ikäinen. Ymmärrettävästi äiti halusi antaa kuopukselle kaikkensa ennen poisnukkumistaan. Heljä menetti äitinsä vain jokunen vuosi banaanikarkkivoittonsa jälkeen. Olen sittemmin antanut hiihtokisan hänelle anteeksi. Terveisiä vain Heljä, missä ikinä kuljetkaan! (Asuu ulkomailla, sen tiedän.)

@@@

Pret-a-Porter puki hiihtoasian hyvin sanoiksi: 

 "Joillekin ihmisille ei koskaan riitä, että toteaisivat vain hiihtäneensä järven ympäri."

Hän tarkoittaa sitä, että pakkomielteenomaisesti on aina mitattava aikaa, pituutta, kilometrejä, km/h, senttejä, vuorokausia, kilogrammoja... Eikä voi vain sanoa hiihtäneensä järven ympäri. Se on liian epämääräistä, eikä anna aseita vertailuun. Hiihtohullu pohjoisen toveri muistaa aina ilmoittaa lukemat mittareistaan:

"Hiihdin tänään Puskakankaan lenkillä 18 km." Miksi ei voi vain sanoa käyneensä hiihtämässä? 

@@@

Hiihtovinkki.

Vinkiksi rukkastenhukkaajille ja sormikassöhlääjille:

Tietyissä, edustamieni harrastelajien piirissä on katastrofi, jos vermeet tipahtaa. Tarkoitan hevoshommia (pitää tulla alas satulasta, jos ei satu ketään lähistölle) ja kajakkihommia, jossa yksikin näppien löysäys voi johtaa suurin menetyksiin. Kaverilla tipahti kalliit aurinkolasit käsistä veteen kajakkireissulla ja se oli heti, että bai bai, kun oltiin keskellä selkää.

Mutta koska olen mitä nokkelin ja terävin homo sapiens-lajin edustaja ;D niin olen keksinyt muutamia konsteja, joilla elämä helpottuu. Kuvassa on yksi niistä eli hanskojen kiinnittäminen toisiinsa karbiinihakasella. Karbiinihaka on kaikkinensa yksi niistä välineistä, jotka ottaisin mukaan autiolle saarelle.

Kun hanskat pitää ottaa kädestä kesken hiihtämisen, eikä halua niitä sitten hankalasti sukset jalassa kyykkiä maasta, niin ei kun karbiinihaka hanskoissa olevista lenkeistä (pitää tietysti olla lenkit) ja suksisauvan lenkkiin ne kiinni, niin pysyvät tallessa. Voi vaikkapa niistää sauvat kainalossa ja hiihdellä samalla menemään, sillä...

Hiihtäessä ei pysähdellä, onko selvä! 

Nyt oli kyllä raadollisempi syy jatkuvaan etenemiseen. Pienikin suksen pysähtyminen, niin pohjassa oli lumipaakku kuin liimalla kiinni.

@@@

Joo, lopuksi on kerrottava, että vietin eilispäivän vanhan omaiseni kanssa terveyskeskuksen päivystyksessä. 

Juttu meni niin, että meitä oli siinä kaksi omaista vanhusta viemässä, saman ammatin edustajia ollaan moelmmat. Otettiin vuoronumero ja mentiin penkille odottamaan. Meitä ennen oli neljätoista (14) jonottajaa. Siinä vanhuksen (apaut 90v) kanssa istuttiin kaikessa rauhassa. Luin lehteä kännykällä, toinen omainen selaili ehteä ja vanhus torkkui vieressä. Totta on, että hän kyllä vähän retkotti pää takakenossa ja jalat oikosenaan, mutta kun nukkui, niin annettiin nukkua. 

Rauha rikkoutui, kun ohitse kulki nainen, joka kurvasi oitis takaisin ja sanoi (huutamalla) vanhukselle: "Mitenkäs teillä menee!" Vanhus havahtui, aukaisi silmänsä ja oli ihan kuutamolla: missä ollaan, mikä maa? "Mitenkä voitte!" kailotti nainen ja huikkasi meille hakevansa pyörätuolin avuksi. Toinen omainen meni mukaan ja sai muikkarin: noin huonokuntoisena ei kannata jäädä jonoon, vaan pitää tulla sanomaan.

Päästiin jonon ohi. Vanhus otettiin osastolle, saa sanoa, että melkoisen tappelun jälkeen. Kuka tappeli? Vanhus. Ei halunnut millään muotoa jäädä osastolle, kun oli vähän sekavakin, mutta punkt o. slut: jäi kumminkin.

Yhtä asiaa me vieläkin mietitään sen toisen omaisen kanssa.

Että kenelle ja minne me olisi voitu käydä asiasta ilmoittamassa? Kun ei siinä ollut mitään läpeä, jonne mitään ilmoittaa. Pelkkä odotusaula ja pitkä käytävä, jonka varrella oli pitkä rivi nimeämättömiä ovia vessaa lukuunottamatta. Mitään tietoa siitä, mitä ovien takana on, ei lukenut. 

Että aukomaan ovia vaan ja huutelemaan: "Hu-huu, omainen täällä! Onko siellä ketään? Ollaan täällä vähän huonolla hapella, nääs!"

...No, ei vanhuksen tila kyllä meidän tohtoreitten mielestä mitenkään huono ollut. Nukkui, siinä kaikki. Mutten sano, etteikö ollut hyvä juttu, että nainen kiinnostui meistä. Kuten omaiskollega supatti, niin "Kato nyt, päästiin ainakin jonon ohi!"

Lisäys naisen puolustukseksi: muu jonottava porukka oli apaut parikymppistä nuorisoa, joista jotkut oli nostaneet jalkansa penkille kengät jalassa. Jokainen näppäili hyväkuntoisen näköisenä skänäänsä lippalakit väärinpäin ja räpsyripset kuosissa. Ei niillä mitään hätää ollut kellään. Joku alkoholisoitunut isäntämies siinä sitten oli kaupan päälle toheloimassa omiaan. Päivystyksen tarpeessa noin äkkivilkaisulla ei tosiasiassa ollut yksikään. 

Mutta mikä se minä olen sanomaan.

Teitä tervehtäen,

Helga

...jonka hevonen ei ole ratsastuskäytössä tällä hetkellä.

Kuva: Helga - muistakaa, että kesä tulee!