Puolukoita, metsäajelua ja pakkokarjalaisuutta

Kuva: Helga

Ajoin illalla kilpaa. 
Auringon kanssa.
Minä voitin.

@@@

Ajelen nykyään putkihevosellani metsissä ja soilla, kivikoissa ja hietikoissa, teillä ja pusikoissa. Putkihevonen ei säikähdä marjastajaa, ei hyppää pystyyn maastopyöräilijän tullessa vastaan, eikä juurikaan kellahda kumoon (vain muutama mustelma). Muisti palaa pätkittäin polkuja ajellessa:
1. Sen puolen poljin kannattaa pitää ylhäällä jolla puolella on kanto tai kivi.
2. Sateella puun juuret ovat liukkaita. Kannattaa varoa, ettei etupyörä lähde juurakkoa pitkin liukumaan.
Joitakin mainitakseni. Muutama mustelma on tullut, mutta luut ehjät (pitääkin aloittaa kalkki- ja D-vitamiini syksyn tullessa).

@@@

Kuljetan repussa mukana poimuria ja minigrippejä. Jos ja kun tulee hyvä paikka, pysähdyn poimimaan - sieniä tai marjoja. Kehnäsieniä on yhdessä metsän kohdassa vaikka muille jakaa. En ole tottunut niitä käyttämään, joten jätän lajitovereiden herkuksi.

@@@

Kuva: miun

Puolukoita poimiessa tuli eilen mieleen suvussani jauhettu stoori. Se liittyy isoäitini äitiin, jota sanottiin (sukunimi hatusta keksitty) Salosen mummoksi. Salosen mummo oli pieni, rusinaa muistuttava huivipää, kumara ja nauravainen. Nauru oli hauskaa käkätystä. Pienet, mutta tarkat sirrisilmät kiilsivät päässään kun touhuili ympäriinsä pienessä mökissään, jonka poikansa oli rakennuttanut omalle pihalleen. Mökin toisessa päässä oli puuliiteri.

Salosen mummon mökissä oli niin heikkaristi tavaraa, että hän oli kasannut niitä päällekkäin, limittäin ja lovittain valtaviksi röykkiöiksi. Ehkä ne oli muutettu isommasta talosta? En muista siitä olleen koskaan puhetta, eikä nyt jo Salosen mummon iässä oleva äitini, siis mummon tyttären tytär, enää asiaa varmaankaan muista. (En usko, että oikein muistaa Salosen mummoakaan enää.) Kotonani oli tapana sanoa meikäläisen huoneen ovelta kurkaten: "On kuin Salosen mummon mökki!"

Mummo oli kova puolukka- ja mustikkaihminen. Ja nyt tulee häneen liitetty stoori.
Mummo oli havainnut omasta mielestään hänen mustikkametsässään toisia poimijoita. Mummo oli kiiruhtanut paikalle ja stoorin mukaan sanonut: "Miun marjakkoni, menkää pois täältä!"

Stoorissa on omituista se, että mummo oli aito savolainen, viimeisen päälle Savonmaan länsilaidalta heti monessa sukupolvessa. Karjalaisten kanssa hällä ei ollut tasan mitään tekemistä, puolisokin samoilta seuduilta. Mutta näen tuossa sen ajan karjalaisfantasian ituja.

Suvussani ei ole karjalaisia sen enempää äidin kuin isänkään puolella. Isä kävi kyllä syntymässä Ruokolahdella, mutta syy oli vanhempiensa työ. Muistan toki tästäkin lähisukulaisen hiukan pyrkineen viilaamaan asiaa siihen suuntaan ikään kuin isä olisi karjalainen.

Final question: miksi ihmisen pitäisi olla karjalainen? 
Eikö savolainen kelpaa?
Huom. en ole minkään rotukunnan edustaja, kannattaja tai vastustaja. Rakastan kantasuomalaisuutta, that´s all. Sen sanon rehellisesti, vaikka olisi syntiä nykyään.
Lähipiireissä on ei-kantasuomalaisia, jotka hekin ihan jees! Mutta vankimmat verisiteet koen koko tähän juurevaan suomalaiskansaan. Lienee loogista?

(Miksi tätäkin pitää nyt selitellä herraparatkoon! Eikö jokainen rakasta pääasiassa omaa kansaansa, jonka kanssa jakaa saman kulttuurin, kielen kaikkinen nyansseineen, ilmeet, eleet, rivienvälivihjaukset, ymmärryksen, vihan, rakkauden, moraalin, historian?)

@@@

Voi kuinka olisikaan hauskaa jäädä tähän rupattelemaan naurettavia tarinoitaan, mutta no can do. Iltatyöt odottavat. Tässä vieressäni on auki tiiliskiven kokoinen kirja, josta yritin laatia esitystä erääseen tilaisuuteen, jossa joudun puhumaan aiheesta, joka ei aivan ole mukavuusalueellani.
Mutta kuten lukija huomaa, vei hänen seuransa (jälleen kerran) voiton tiiliskivestä.

Hyvää tiistaipäivää, jolloin on aika aloittaa D-vitamiinilisä.

Helga

Kuva: Helga (joki itärajalla, ei ole se, miksikä luulet ;D)