Tulen liekkejä pimeydessä

Kuva: Helgan tosivanha arkisto

Ajan autolla sumuisessa syysyössä.
Kännykästä tulee Yle Areenan arkistosta avattu kuunnelma, jota en saa piuhan kautta tulemaan auton kaiuttimiin, koska minulta puuttuu välipiuha, joka istahtaisi auton liittimiin. Mutta kun kännykän laittaa huutamaan, voi kuunnella tarinan sitä kautta.

@@@

Jossain vaiheessa noin 250 kilometrin kohdalla alkaa nukuttaa.
Takana on kaksi puolen vuorokauden työpäivää satanen lasissa. Potilaita, tappavia kokouksia, verenpaineen nostatuksia työbyrokratian aallokossa. Se vaatii veronsa.

Tiedän puhelua odottavan ihmisen olevan vielä hereillä niihin aikoihin, joten päätän hoitaa soittovelan. Sompailen kuunnelman kiinni ja numeron kännykästä. Auton hands free tuuttaa soittoääntä. Hän vastaa. On syömässä näkkileipää iltapalaksi, mutta intoutuu juttelemaan odotettuaan puheluani. "Kun sä olet niin kiireinen". Totta sekin, mutta oloneuvoksen elämänmalli huomioiden ei ihan aikatauluton ole hänkään. Itse asiassa on nytkin sata ja yksi hommaa meneillään. "Hommassa löytyy!"

Auto kiitää sumuisessa vesisateessa, metsä on pimeänä ympärillä, autonvalo imeytyy märkään asfalttiin. Ja hän kertoo. Hän kertoo ja kertoo. Siis mitä on ostettu, mitä hankittu, mitä lapset ovat ostaneet, mitä hankkineet, minkälaisia asuntoja laittaneet pääkaupungin kalliilta rantatonttialueelta, mitä kulttuuria on harrastettu, minne kauas veli on matkustanut, miten sukulaisen bisnekset pyörivät ja sitä rataa. Vastailen väliin: "Hienoa! Sehän on upeaa! Ihanko totta! Mainiota!"

Hän ei kysy mitä minulle kuuluu. Tai kysyy. Hän haluaa tietää talokaupan yksityiskohtia. Mutta hän ei kysy, mitä minulle oikeasti kuuluu. Noin niin kuin antimateriaalisella puolella.

@@@

Katson auton nopeusmittaria. Siinä on 20 km/h liikaa nopeusrajoitukseen nähden.
Olen epähuomioissa painanut kaasupoljinta päästäkseni puhetulvan alta.

@@@

Toivomus Joulupukille:
Voisitko järjestää niin, että ensi vuonna kaikki erinomaisuuden tavoittelu ja kilvoittelu menisi jäihin? Että soittoa odottava kertoisi, mitä hänelle itselleen paljaimmillaan kuuluu. Ilman ympärille pursutettua kermavaahtoa.

työmatkaterveisin Helga

Ps. Olen huomannut jo muutama vuosi sitten, että olen oppinut valehtelemaan. Suojellakseni itseäni valehtelen yksityiskohtia, sumutan taustatietoja ja pimitän kulkemisiani. Miksi? Siksi, että jokainen antamani tiedonhippunen ruokkii kateuden, kadehtimisen ja vertailun liekkiä, joka soittoani odottavan sisällä ikuisena ja sisäsyntyisenä tulena palaa. En ole ainut kohde. Kaikki lähellä liikkuvat soveltuvat vertailukohteiksi.