![]() |
| Kuva: Helga (Sieni jota en koskaan poimisi, vaikka epäilen sen olevan herkkusieni.) |
![]() |
| Kuva: Helga |
Olen aatellut, että niin kauan kuin hengissäpysyminen ei ole kiinni sientensyönnistä, ei ihan kaikkea ole pakko poimia, vaikka melko varma olisikin. Nuoresta olen oppinut näihin "maitosieniin" luottamaan, eikä kukaan vieraistanikaan ole rouskuista tehtyyn sienisalaattiini menehtynyt vuosien saatossa.
BTW: yhteen aikaan (vieläkin?) oli sienillä diivaileminen (vrt. viinidiivat) joku outo tapa joillakin. Muistan yhdestä työpaikasta henkilön, joka muka aina tiesi parhaat kantarellipaikat ja suppilovahveroiden läjittäin ilmenevät esiintymät. Tapasi sanoa lapsellisen tyytyväinen ilme kasvoillaan haastavaan sävyyn: "Nepä onkin paikkoja ne! Ja vain minun tiedossa, enkä kyllä paljasta vaikka kuinka kysyisitte!" Ja mehän ei tietenkään annettu sitä iloa, että olisi lähdetty mitään kysymään. Ei uhastakaan. Mutta jokainen varmaan mielessään mietti, kuinka voikin olla, että joillakin on aina kaikkein parhaat sieni- ja marjapaikat tiedossa. (Kuinkas he oikeastaan edes kykenevät sienipaikkaansa luokittelemaan, kun eivät tiedä toisten löytöpaikkoja! Tässähän on selvä ristiriita, jonka loppujen lopuksi lapsikin älyää. Ja lisään tähän taas sen Vanhan Tuhman eli kateuden pirun: tämähän on yksi tapa yrittää tehdä muut kateelliseksi siitä, mitä itsellä on. Tai tarkemmin sanottuna: haluaisi, että olisi. Sillä vertailukohdehan heiltä siis puuttuu.)
@@@
Päivän itsesääli?
Ei heti tule mieleen mitään, sillä päivä oli oikein hyvä. Sain viettää aikaa innokkaiden nuorten kollegoiden seurassa, aterioida rauhassa kahden kypsäikäisen, fiksun mieskollegan kanssa, iltapäivä meni rakentavahenkisessä kokouksessa ja päättyi suloiseen pikkuvieraaseen. Piste iin päälle oli iltalenkki paikkakunnalla työasioissa piipahtaneen vanhan ystävän kanssa. Tarkemmin aatellen: ensi vuonna tulee kuluneeksi 40 vuotta ystävyytemme alusta. Tälläinen ystävyysaarre voittaa parhaimmatkin sienipaikat ja kumoaa sata itsesäälin nokkosvartta!
tuumii Helga

