Kengän kannat koo koo koo

Tässä sitä ihminen talloo muurahaisena ihmismassassa. Tarkkailu jää vähemmälle, kun naamaa viuhuu ohitse kiihtyvällä vauhdilla. Kuin akvaariokalat uimme vellovina joukkoina pisteestä toiseen, joukkokuljettimiin ja ulos, portaita ylös ja alas. Vastaan ajautuu katkeamaton jono rullaportaikon häkkilintuja, joita konevoima painaa alaspäin tai vaihtoehtoisesti repii ylös pusertaakseen ihmisvirran putkilostaan kuin hammastahnan kohti ovia, käytäviä, kulkuväyliä.
No huh huh. Kyllä meikäläinen on laajojen metsien ja liplattavien laineiden tyttö.
Mutta ei auta, vielä on joku päivä jäljellä.

Istun italialaisruokalassa, jossa punaessuiset komeat poikamiehet (kuvittelen) touhuilevat toimissaan valmiina imuroitumaan matkalaukkuuni kohti Nokia-depressiossa elävää kotimaata. Ehkä joksikin pikku köksäpojaksi kotiköökkiin?
No fantasiat sikseen, ei nämä täältä lähde kylmään ja kalseaan Suomenmaahan.

@@@

Semmoista minä vaan ihmettelen, että olen jo useammassa maassa törmännyt ulkoiluvaatteita (jäätikköolosuhteisiin...) myyvään kauppapuotiin, joka myy merkkituotetta nimeltä Napapijri. Ja Norjan liput ne liehuvat takkien yläpuolella. Että mikä napapijri sen on!? Se on Napapiiri ja kenen luvalla norjalaiset on varastaneet suomenkielen sanan tuotemerkikseen!? Eikö omat sanat riittäneet, häh!

Nyt tuli ruokaa. Ehkä ymmärrän norskeja paremmin syötyäni ainakin osan tuosta Calconesta, jolla on rucola käsipuolessaan.

t.Helga

....no nyt tuli seurattavaa ruokailun jälkeen, kun tässä pikkuruisessa ahtaassa ravintolassa jouduinkin nyt yllättäen edellämainitun napapiiri-varastajien maanedustajien ja toisella puolella erään makaroonimaan edustajien keskityksen väliin. Ollaan kuin sillit purkissa.

Napapijri-maavarkaat eivät osaa päättää mitä tilaavat. Kiireinen tarjoilija -sinällään silmäniloksi minullekin- pyörähtää tuossa tiukkoinen takalistoineen aivan lähituntumassa (en sanonut: käden ulottuvilla) kysymässä, josko rouvat ja neidit ovat päätöksensä tehneet. Eipä ole, harkintaa vaatii.

Toisella puolella pojat tuntuvat olevan siitä kaupungista, jossa roskakuskit menivät pitkään lakkoon ja jossa eräs rikollisjärjestö pitää päämajojaan. Ainakin sitä kaupunkia tuossa käsitellään. Henkilöt ovat noin 60-vuotiaita miehiä, joista toisella on rantarosvon ääni. Hän näpyttää kännykkäänsä herkeämättä ja ihmettelee pikkuruisessa kännykkäruudussa näkyvää nettiään toiselle. Tilaaminen ei heiltäkään sujunut aivan tosta noin vaan. Yrittivät ensin omalla kielellään solkata tarjoilijalle, joka sitten kertoi ystävällisesti makaroonimaan kielellä, ettei osaa sitä. Halusivat leipää (pane) jota tarjoilija ei ymmärtänyt ja piti vähän aikaa pohtia puolin ja toisin, mutta en sotkeutunut puheeseen että liepuskaa se liukulettimaan poika haluaa. Läpikäytiin myös kana eli pollo ja kala eli pesce,
(Ukot puhuvat suvereenisti suu täpötäynnä ruokaa ja massuttavat sitä äänekkääst. Rantarosvo kysyy tuon tuosta: "Hyvää, häh?" ja mässyttää sitten niin, että puolet sapuskasta käväiseen huulien ulkopuolella hieman tarkastelemassa ilmapiiriä. No huh huh, tuosta äiti kyllä suuttuisi Suomessa. )

Napapijriläiset ovat saaneet aivotyönsä päätökseen ja ankaran pohdinnan jälkeen päätyneet yllättäen pasta carbonaaraan. Kovat oli synnytystuskat, mutta kannatti.

Ei maar ja nääs, nyt lienee viisain piipahtaa hieman lepuuttamassa jalkojaan ja siirtyä sitten takaisin siihen toimenkuvaan, miksi tänne on pitänyt vääntäytyä. Melko mielelläni olisin pitänyt jo huomenna tavanomaisen viikonlopun kotonani, mutta sunnuntaina vasta pääsen koiraa ja isäntää taputtamaan.
Ja maanantaina töihin. Kaikella on siis hintansa. (Rantarosvon kaveri tutkailee nyt kännykkää ja sanoo, ettei ymmärrä (fatto) jotakin tuosta käänykästä. Nyt he imeskelevät sormiaan ruoan päätteeksi. Voi taivahan vallat.)

Nyt touhujani alettiin seurata, päätän raporttini täältä tähän ennen kuin makaroonimiehet alkavat vaatia minua tekstistäni tilille,
Helga