Appelsiinista ananakseen

  

Kevät tulee, virkistykäämme! Tämä suuri appelsiini tuokoon valoa ja voimaa.

Appelsiini on kevään ensimmäinen merkki: Jaffat tuloo! Tuhansissa ja vielä tuhansissa hiihtorepuissa on maailman sivu kannettu tonni kaupalla appelsiineja. Moninaiset ovat olleet hiihtäjien katseet tähyilemässä ladun varteen, näkyisikö hohtavien hankien keskeltä sopivaa koivunkäppyräistä rungonpätkää uupuneen hiihtäjän istahtaa etelän hedelmää nauttimaan.

Muistan myös edesmenneen appeni kertomuksen appelsiinistä (hauska sanayhteys: appi ja appelsiini :D). Oli Ruotsista tuonut lapselleen appelsiinin, joka siihen aikaan eli sotien jälkeen oli Suomessa kovin eksoottinen ja ennenkuulumaton hedelmä. Mutta voi tuota lasta! Lapsi sykli appelsiininpalan suustaan "pt-hyi!" ja naama vääntyi mutrulleen: ei kiitos. Ei ymmärtänyt hyvän päälle.

***

Appelsiinikuvasta imen itseeni kadonneita voimavaroja hautajaisreissun jälkitunnelmissa.

Kova on nähkääs keski-ikäisen ihmisen elämän rytke ja jytke, eikä pää meinaa pysyä perässä. Se pyrkii kiertymään irti, kun kaahataan tunnelmasta toiseen, ulkomailta kotimaahan, ilosta suruun. Mutta toivottavasti taas takaisin iloon.

Iloa lähden hakemaan vaikka siitä kiitollisuudesta, että sain sekä tämän sunnuntaipäivän työvuoroni että etenkin hautajaispäivän työvuoron vaihdetuksi pois. Viittä vaille olin joutua jo tänään remmiin, mutta onneksi nyt saan sittenkin vähän vetää henkeä. Sijaisen löytäminen oli joka tapauksessa todella hautakiven alla ja jäi viimetippaan.

Sen vuoksi tunnenkin suurta myötätuntoa vaikkapa pappeja kohtaan. Myötätuntohan on aina vahvimmillaan, jos siinä on ripaus omakohtaisuutta ja itsesääliä mukana.
Jos papin lähisukulainen kuolee, haluaa pappikin osallistua omaisensa jäähyväisjuhlaan. Koska kuolema aina tulee enemmän tai vähemmän yllättäen, istuu se kuitenkin huonosti nykyajan ihmisten elämänrytmiin ja aikatauluihin. Kirkollisia toimia ei niin vain peruta ja siirretäkään.

Siis kuka hoitaa homman, etteivät jo kauan sitten ennalta sovitut kastamiset, hautaansiunaamiset ja vihkimiset mene pieleen? Hyväksyisivätkö ihmiset mukisematta ilmoitusta, että tilaisuus on peruttu papin osallistuessa omaisensa hautajaisiin ja pyydettäisi ymmärtämystä papin tilanteessa?  Luulenpa, ettei se kerta kaikkiaan kävisi, sillä kaikki korttitalot kaatuisivat siellä sun täällä. Voileipäkakkutilauksia peruttaisi, kukkalaitteisiin varatut liljat nahistuisivat, kaukaa tulevat sukulaiset peruisivat junalippujaan, täytekakut pilaantuisivat. Lapsi ei saisi nimeään, eivätkä pariskunnat toisiaan. Vainaja ei pääsisi haudan lepoon ja kylmiö täyttyisi, suntiota ahdistaisi.

Niin se vain on, että on olemassa ammatteja, joissa ei kertakaikkiaan voi olla pois töistä. Luulenpa, ettei seurakunnilla ole sijaispappeja varamiespalvelun kautta napattavissa, vaan työkaverit ottavat ylimääräisen vuoron. Vaikka jatkoajatukseni on maallinen, tuon sen silti julki: en usko, että äkillisesti määrätyn ylimääräisen työvuoron vuoksi sijaistamiseen velvoitettu pappi saisi lisäkorvausta. Tiedän, että on olemassa työntekijäryhmiä, joissa tälläisistä lisätöistä ja kaikesta ylimääräiseksi koetusta ollaan kovin tarkkoja.
No, ehkäpä nämä äkilliset poissaolot eivät ole seurakunnan toimissa kovin tavallisia kuitenkaan.

***

Joka tapauksessa: voimia ja jaksamista kaikille papeille ja seurakunnan työntekijöille. Suntiot, kanttorit, hautaustoimiston väki - he ovat kaikki korvaamattomia ihmisiä. Mutta kuinka usein näemme heitä median loisteessa? Media rakastaa jääkiekkomoguleita, bisnesenkeleitä, optiomiljonäärejä ja konserninjohtajia. Nämä hiljaiset elämän tärkeidsen perusasioiden hoidossa uurastajat eivät ole mediaseksikkäintä porukkaa.

***

Appelsiinistä ananakseen.

Ulkona on harmaa päivä, mutta järven jää näyttää houkuttelevalta. Siispä luistimet jalkaan ja nauttimaan vauhdin hurmasta. Samalla pää saa tuuletusta ja sielu virkistyy.

Tämä kuva ei ole ottamani. Se on "Luistelija Vaaksissa 1.1.2009"- nimellä netissä.

t.Helga