Matkailusuunnitelmani ovat jumiutuneet eräälle keskieurooppalaiselle lentokentälle. Meno- ja paluulippu on jo lakkarissa, mutta minne hiivattiin lähtisin siitä etenemään?
Tarkastelin päättömän suunnitelman varassa ensin lentoja Hong Kongiin, jossa olen Kowloonissa viettänyt joitakin hotelliöitä ja pyörinyt puolukkana liukuportaita ylös ja alas, kipittänyt katuja sinne tänne ja ollut jäädä auton alle. Päätin tuolloin tulla sinne vielä uudelleen muutamaksi päiväksi. Enempää siellä ei todennäköisesti jaksaisi olla.
Tämä allaoleva kuva on tallentunut myös omaan kameraani, joskin tässä se on imuroitu netistä.
Mutta HongKongia lienee siirretty kauemmaksi sitten viime käynnin, sillä Keski-Europastakin sinne lentelee kotvan aikaa. Joten hylkäsin Hong Kongin.
***
Jokin Välimeren rannikon kohde ehkä? Jota voisi lähestyä vaikkapa rautateise tehden ensin junalla mutkia alppiratoja pitkin. Venetsia? Herätä aamulla kondolikuskin vihellykseen Canal Granden liplattaessa ikkunan alla? Tai kenties sumuiseen aamuun, jolloin ilmeettömät naamiokasvot lipuvat helmat maata viistäen pitkin Venetsian katuja kadoten mystiseen sumuun ja ilmestyäkseen uudelleen nurkan takaa. Mustat silmäaukot naamarissa tuijottamassa kohti? Vai oliko sittenkin alkuperäinen tarkoitus nousta muutaman kilometrin korkeuteen johonkin hiljaiseen alppimajaan lehmänläjien ryydittäessä tienvierusta?
Ikkunat ja kaikenkarvaiset suunnitelmat auki Eurooppaan. Kyllä Herra omistaan huolen pitää. Päädyn todennäköisesti lopulta kuitenkin jonnekin, mikäli vanhat merkit pitävät kutinsa. Maa ja paikkakunta siis vielä auki.
***
Ihmisen riehuessa sinne tänne, kertyy siitä väsymystä. En tahdo aina muistaa pysähtyä huilaamaan. Tänään saavuin eräästä Suomen yliopistokaupungista, jossa kokoustettiin eilisestä lähtien ja vielä aamullakin. Kotiin saavuttuani kävin sohvalle ja vietin siinä yhden työpäivän verran. Nyt voikin kohta siirtyä nukkumaan.
Ydinviesti: muistakaa ihmiset levätä välillä.
***
Tapasin läjän tohtoreita. He ovat päteviä, tärpäköitä, kilpailuviettisiä, kunnianhimoisia, lahjakkaita, hauskoja, kovaäänisiä, kiilareita, älykkäitä, itsekkäitä, narsistisia, lempeitä, kollegiaalisia, huumorintajuisia, tosikkoja ja aivan hemmetin fakkiutuneita ammattiasioihinsa. Siis ihmisiä.
Joskus toivoisin, että he huudahtaisivat yllättäen: "Sain eilen komean mateen!" Tai: "Hemmetti, etten saanut niitä matonkuteita vielä leikatuksi."
Kun he eivät sitä tee, teen sen itse. Mutta mulla onkin kollegion kesken omituisen tyypin maine jo valmiiksi. Että mitään menetettävää ei sen puoleen ole.
***
***
Muista pyhittää lepopäiväsi,
t.Helga,
(joka nappaa edellisestä lauseesta heti itsensä kiikkiin: aioin tehdä kiireellisiä työhön liittyviä hommia, höh)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti