Antti Tuurin kanssa Bosbor Expressin kyydissä

Olin sattunut ostamaan tämän kirjan jo talvella, mutta se jäi kiireellisempien asioiden jalkoihin.
Nyt kun on vähän vapaapäiviä, äkkäsin kirjan hyllyssäni. Antin kanssa junaan astuttuaan ei päässytkään enää kyydistä väliasemalle huilaamaan, vaan piti posottaa koko reissu aina Istanbuliin saakka ja takaisin.

Olen aina pitänyt hänen kirjoitustyylistään ja tainnut lukea kaikki kirjansa, ainakin melkein. Tätä kirjaa lukiessa tuli voimakas tuttuuden tunne: aivan kuin oma kynäni olisi liidellyt Antin kynän vieressä! Samalla tavalla hän havainnoi ympäristöään, matkakumppaneitaan ja tilanteita matkan varrella.
Olen joskus tuntenut syyllisyyttä taipumuksesta tarkkailla täysin tuntemattomia ja tuntemattomaksi jääviä ihmisiä. Joku suomalaiskansallinen syväänuurrettu syyllistäminen siihen liittyy: toisten asioista ei saa olla kiinnostunut. Ei edes tuntemattomien (entä jos ovat vielä ulkomaalaisia, auttaisiko asiaa). Näen tässä merkittävän ristiriidan siihen, että toisaalta lähimmäisistä välittäminen koetaan yhteiskunnalliseksi arvoksi, mutta toisaalta taas slaavilainen välinpitämättömyys, ilmeettömyys ja näkemättä jättäminen olisi hyveellistä. Mutta mistä Anttikaan olisi näin menetellen kirjansa aineksen kokoon saanut? Kirjailija saa aineksensa varmastikin ympäristöstään. Olisiko lähituttavien tai omaisten hyödyntäminen kirjallisiksi lähteiksi hyväksyttävämpää? Epäilen, että ne kirjailijat ovat harvassa, jotka kykenevät luomaan kirjoihinsa ihmistyypit täysin vapaan mielikuvituksen varassa.
Summaroiden: saan syvää lohdutusta siitä, että maamme ykköskirjailijoihin kuuluvalla taiturilla on samat harrastukset.

Itse kirjasta sananen.
Matkakertomukset ovat yksi mielilajeistani, joten saatan olla vähän jäävi arvioimaan, sillä poikkeuksetta niistä pidän.

Matkakuvauksen lisäksi kirjassa on runsaasti syvällisempää ajatuksenjuoksua ja loistavia huomioita kuten huomio suomalaiselle luonteelle vieraasta kevyen tyhjänpuhumisen tyylistä. Suomalainen koittaa aina vastata järkevästi, mutta "tyhjänpuhuja" menettää herkästi mielenkiintonsa ja hakee jo katseellaan kiinnostavampia ihmisiä. Joistakin merkeistä epäilen tyylin rantautuneen myös kotimaahan. Mieleen tulee myös oma muistikuva tyhjänpuhumisesta Jenkkilässä, jossa vasta muutaman päivän oltuaan älysi, ettei osaan kysymyksistä kuulukaan sen kummemmin vastata.

Kirjassa on runsaasti matkustamiseen ja matkareittiin liittyviä yksityiskohtia, jotka helpottivat mukanareissaajan tietä. Teksti tuo myös hyvin esiin kaikilla matkalaisilla sielussa piilevän tietynlaisen pelkokertoimen ja joskus jopa hieman vainoharhaisenkin epäilyn ihmisten toimien todellisista tarkoitusperistä. Toisaalta kirjan ansiona on se, että vähemmän matkailevalle tuodaan esiin mahdollisia sudenkuoppia, joita osaa ryhtyä epäilemään vasta enemmän reissattuaan. Taksikuskit eivät joka puolella maailmaa ole rehellistä kansaa: ihan sivistyneissäkin maissa voi taksi olla huijari (ja Intiassa taksinkuljettaja voi olla turvallisuusuhka naismatkustajalle).

Joissakin kohdin jämäkkyys asioiden kirjaamisen suhteen löystyy. Esimerkiksi kirjafestivaalien illalliskuvaukset olivat kertaavia, eivätkä aivan kaikki yksityiskohdat ehkä olisi olleet tarpeen. Tuuri kuvaa Wanhan Liiton Miehille tyypilliseen tapaan naista herkästi "naiskirjailijaksi" tai "kaunottareksi" tai "uhkeaksi unkarittareksi", josta pitkä miinus. Toisaalta Tuuri joutuu "kaunottarien" kanssa keskustellessaan kohtaamaan sukupolvien välisen kuilun kaunottarien korostaessa miestensä olevan heitä varten (liioittelivat typeryyksissään).
Vielä kiinnitin emansipaatiossani huomiota runsaaseen NAISkirjailija-sanan viljelyyn. Eikö ainakin turkkilaisen NAISkirjailijan mies sentään voisi yksinkertaisesti olla turkkilaisen kirjailijan mies. Epäilen lisäksi, ettei NAISkirjailija luonnehtisi tapaamiaan miehiä esim. pyllyn piukeuden, leukaperien leveyden tai hartialeveyden perusteella, vaikka Välimeren maissa "tiukkapyllyjä" riittää varmaan kirjailijapiireissäkin (Suomessa harvinaisempia). Tuskin Tuuri vaimoaankaan haluaisi kuvattavan tämän ulkoisten ominaisuuksien perusteella tahi suomalaisen mieskirjailijan vaimoksi.

Yhtä kaikki, edellä esitetty kritiikki ei vie pohjaa siltä, että ajoittaisista löysistä virkkaussilmukoista huolimatta kirja on hyvä ja sisältää sekä paljon pohdittavaa että myös hyvää taustatietoa Istanbulinmatkaa suunnittelevalle.
Kirja on myös loistava kuvaus siitä, mitä kaikkea yksin matkustaessa tulee miettineeksi.

Kiinnostavuus: 9
Luettavuus: 10
Kieli: 9
Suositeltavuus: ehdottomasti