 |
| Salzburgin bussikartta. |
Kotona.
Tuon Salzburgin bussireitistön suhteen kehoitan varautumaan seikkailumieleen, etenkin jos mielii hieman etäämmälle keskustasta, kuten allekirjoittanut. Kartta on kuin Persian rautateiden varikon takahuoneesta ja kaduissa yksisuuntaisia ja ihmemutka-reitistöjä.
Läksin erään asian perään tähtäimenäni kartan äärireuna, jonne bussin oli reittikartan mukaan määrä kulkea. Ajattelin, että jos sattuu menemään muualle, palaan samassa kyydissä takaisin keskustaan vähän niin kuin sight-seeing- tyyppisesti.
Yllättäen matkamme päättyikin, kun jäljellä bussissa olin enää minä. Ei auttanut jäädä autoon, sillä kuski sanoi jämerästi ensin saksaksi ja sitten englannin kielellä, että "this is the end station". Sanoin, että no worries, I drive with you! Ja nauroin päälle pelkästä kyydityksestä iloisena. Mutta pulinat pois ja ruodussa mennään, sillä kuski toisti vihaisena: "This IS the end station!"
Turistitoimistosta hakemani bussikartan perusteella se ei ollut end station. Olin kuitenkin viimeinen kyytiläinen, liekö sillä ollut merkitystä (tuskin, hallittu maa kyseessä.) Ehkä bussin ei sinä päivänä ollut määrä mennä kauemmaksi.
Salzburgissa asiakaspalvelun kohteliaisuudessa ja ystävällisyydessä olisi mielestäni parantamisen varaa. Mutta tämä on tavallista paikoissa, missä turistivirta on katkeamattoman runsas. Hermot niillä paikallisilla meinaa mennä väkisinkin. Etenkin kun kyse on paikoista, joissa aina tulee käymään turisteja, satoi tai paistoi, oli lama tai nousukausi (Salzburg, Wien, Pariisi, Rooma...).
No, Salzburg on kaunis kaupunki eniveis. Ja aasialaisten suosiossa.
***
Tässä, mikä Miraakkelinpuisto tämä nyt olikaan, oli mainio seurata japanilaista ryhmää. Otin kuvankin, mutten nyt löydä sitä. Nimittäin, he rakastavat kuvauttaa itseään poseerausasennoissa. Ja kun ryhmä tuli mielestään himokkaan taustamaiseman alueelle, hyppäsi kymmenen pikitukkaa viiden metrin päähän, keikautti lanteensa kallelleen ja päänsä veikeästi vinolleen maireaan hymyyn ja kaveri ottamaan kuvaa. Yksi kun pompahti, niin koko klaani pompahti kuin yhteiseen koreografiaan. Ja sitten kuvaajat puolestaan, pomps vain.
Kaikkein vaikuttavin näky japanilaisista on eteemme piirtynyt kerran Borneon Kota Kinabalun golfkentällä japanilaisten leidien peliä seuratessa. Heillä oli kaikilla kasvoillaan valkoiset, ihan asiasta tehden tehdyt, kasvosuojukset! Olivat kuin aaveita. Sukanvarret oli vedetty housujen päälle ja hanska molemmissa käsissä. Heille kalpea naama on yläluokkaisuuden merkki ja varjelivat sitä epätoivoisesti pukeutuneena kaikkiin vetimiin, vaikka kuuma oli kuin R....ssän h...vetissä.
Takaisin Salzburgiin sen verran, että ennen kuin kukaan parahtaa, että OISIT ja VOI OISIT, niin sanon, että kävin minä tuolla linnassakin, pakkohan se oli. Kauniit oli maisemat kaupungin yli eikä nousukyytikään kallis, oliko 4,50 € muistaakseni (älä hukkaa lippua kun olet ylhäällä, se tarvitaan, että pääset myös alas. Ravintolan eteisessäkin on wc, ei tartte jonotella linnanpihalla olevaan toilettiin).
***
Tämä rouva asustaa tuon Miraabelipuiston yläkerrassa pienen sillan takana. Sinne vaan. Sieltä ei pääse pois muuta kuin saman sillan kautta, mutta siellä on vasta hauskoja hahmoja. Näilläkin on joku historia, teistä joku takuulla tietää hyvät lukijani, meikäläinen ei jaksanut alkaa kaivella Lonely Planettiaan. Yhtä kaikki, hauskoja olivat.
Katsotaanpa nyt sitä Lonelyplanettia:
- puisto on Schloss Mirabelin puisto (Schloss = linna, lapsikinhan sen jo tietää)
- Schloss Mirabelin prinssi-arkkipiispa Wolf Dietrich rakennutti sen rakastajattarelleen Salome Altille 1606. Siis rakastajatarelleen? Siis arkkipiispa?! Elämää on kirkonmiestenkin viittain alla: saivat noin 15 lasta, mutta erikseen mainitaan, että "mikäli oikein laskettiin".
- Lonely Planet kertoo tuon tädin asuvan kääpiöiden puistossa eli Zwerglgartenissa (Dwarf Garden)
***
Aivan loppuun laita sanasen matkakirjastani, josta aiemmin täällä taisin virkkoa: Se oli tämä:
Mutta kirja nuupahti aivan harlekiinisarja-tasoiseksi, pikkupornahtavaksi lihan ilon kuvaamiseksi ja niihin samoihin ruttuisiin lakanoihin oli kääritty sitten dementti äiti ja vähän muutakin kamaa. Siinä tilitettiin puolin ja toisin omia traumoja ja kyläläisiä höynäytettiin, eikä se kovin kauaa jaksanut kantaa pelkästään sillä nosteella. Loppu oli sitten arvattavissa, noinhan voi käydä, että lapsus lipsus lipsahtaa ja juttu katajaan kapsahtaa. Ja se on siinä. Punkt o. slut.
Yleisarvio: luettavissa
Päällisin mielikuva: ei kaksinen, pettymys
Ehkä teeman perusrakenne jo oli hataralla pohjalla.
Loppukaneetti: ei sopinut mulle.
Taidan kääntyä uudelleen Amos Ozin puoleen, se Fima oli niin elähdyttävä. Merete Mazzarellan kertaalleen jo lukemani "Elämä sanoiksi" täytyy lukea toiseen kertaan. Jari Tervon Esikoinen hiipuu hamaan harmauteen, näköjään on niin, että evvk, ei jaksa kannattaa sähkösanomateksti meikäläistä.
Voi kun tekisi vielä mieli kuvata paria lajitoveria lentokoneessa, mutta ei enää tälle illalle tohdi.
Joka tapauksessa lenkki on siis heitetty. Heitänpä muutaman täkykysymyksen lukijalle, jotta voi testata Itävalta-tietämystään (lupaan sanoa oikeat vastaukset myöhemmin):
Mikä on Itävallan rahayksikkö ?
Kuuluuko Itävalta Natoon ?
Onko maalla omaa lentoyhtiötä ?
Mikä on Knödel?
Jyrg Heider - mikä mies ja onko vielä elossa?
Mistä Zwiebelrostbraten tehdään (ks. kuva alla)? Lisukkeena on kaksi röstiä.
Mikä on Dirndl?
Miksi nämä kysymykset on näin värjättynä?
 |
| http://stieglbeer.com |
...ja lopuksi se, että Stiegl- olut on ehdoton suosikkini. Olin menossa sinne panimollekin alkuun, mutta sitten suunnitelma muuttui Untensberg-reissuksi, josa meni mönkään sen bussikruisailun takia.
....ja ha-ha! Katsokaapa, kuinka kuvilla voi huijata tarkoittamattaankin. Alle tuli 2 kuvaa päällekäin. Ha! Näyttää, kuin olisin ollut syömässä tuota Zwiebelrostbratenia kirkon alttarin lähituntumassa. :D
Ei nyssentään.
t. Helga
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti