| Kuva: itse otettu |
Että olohuoneen matto on parasta itämaista villaa, jota ei myyty kuin se yksi ainokainen kappale juuri silloin, kun hän sattui paikalle, eikä ikinä enää sen jälkeen. Että paikallinen koo-kauppias on varannut parhaan paistinpalan odottamaan takahuoneeseen ja roskafirman jäteauto on poikkeuksellisesti luvannut tulla heille aina maanantaisin, mutta että tätä ei kellekään muulle.
Sanalla sanoen: mistä ihmeestä ihminen pääsee siihen käsitykseen, että on jollain tapaa VIP-henkilö?
Minä vaan kysyn, enkä vastaa, kun en tiedä.
Mutta toisinaan sanoa täräytän näille tyypeille ihan piruuttani, että ehei- meidän puolukat tuotiin kuriirin toimesta länsirinteiltä ja sellaisesta paikasta, joka on aivan tietty ja varjelty ja vain paikallisten perinneihmisen tiedossa. Eikä sieltä kerätä ikinä kellekään muulle kuin minulle. Siis palkattu kerääjä poimii marjamme kultareunaisella marjanpoimurilla erikoisvalmisteiseen marjaämpäriin.
Ja että Pohjois-Persiassa kasvatetaan aivan tiettyä uuhikantaa meidän mattojen raaka-aineeksi. Ja että nämä uuhet ovat erityistä sukujuurta, tiettyä varjeltua DNA:ta. Pienet matonkutojat, jotka on koulutettu vain tätä yhtä tehtävää varten, näpräävät pikkusormillaan solmut meikäläisen spesiaalimattoihin, joita luonnollisestikaan ei ole missään päin Eurooppaa kaupan, koska ne tuodaan erikoiskuljetuksena tähän varatulla rekka-autolla vanhaa persialaista kauppatietä pitkin olohuoneemme laattialle.
Sanalla sanoen:
herran pieksut, että joillakin on tarve korostaa omaa erityisyyttään ja napakeskeisyyttään niin, että pahaa tekee. Että mistä se semmonenkin itsensä korostaminen oikein kumpuaa? Hevonlantaa sietäisivät saada postilootaansa.
Tämän pihlajanmarjan tarjosi teille
teidän Helga
Ps. jos joku tosikompi kuvittelee, että nämä esimerkit olisivat konkreettisesti ihan totta, niin kerrottakoon, että tempaisin ne aivan hatusta havainnollistaakseni esimerkein mitä tarkoitan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti