Päivä, jolloin otan löysin rantein

Erään kaupungin kellotorni (itseotettu mukahieno kuva).

Kello raksuttaa mennyttä aikaa.

Mutta tänään heitän kellolla harakkaa, kun on hieman vapaapäivän tynkää. Tosin aamupäivä meni työasioissa ja taitaapa niissä ajatuksissa vierähtää iltapäivästä vielä pari tuntia, vaikka kotona olenkin. Kirjallisuuskatsauksen teko ja sen semmoista.

Ikivanha ystäväni herätti ajatuksen eläkepäivistä. Vaikkei asia omalla kohdallani olekaan vielä ajankohtaista, on se ystävälläni edessä vuoden kuluttua. Hän käänteli eläkeasiaa kuin talikolla nostellen sieltä täältä ja aprikoi sitten, ettei vielä ensi syksynä jää opettajan työstään pois, vaan aivan jo käytännön syistäkin lienee viisain vetää Suvivirteen (onko se enää sallittu?!) saakka. Katsahdin häneen hämmästyneenä ja kakisti sitten ulos sen minkä arvasinkin: 

"Mitä mää sitten päivät pitkät teen!? Leivon vai? Kuntoilen? En minä tiedä!"

Tuosta tulin itsekin ajatukseen, ettei se tosiaan liene kaikille helppo paikka, jos on 7-vuotiaasta herännyt kahdeksaksi kouluun ja myöhemmin töihinsä. Jonnekin on aina aamuisin lähdetty, lapsena kuutenakin päivänä viikosta kun lauantait oli koulua.

Tästä puhutaan aika vähän suhteessa siihen, kuinka korostetaan "aamukamman laskemista" ja hehkutetaan, että oisinpa jo eläkkeellä! Lääkärintyössä monet jatkavatkin yksityispuolella pienimuotoisen vastaanoton pitoa jopa niin pitkään, että kollegat tulevan työpöydän viereen rykimään: "Tuota...pitäisikö sun jo...." Satun tietämään jonkun tapauksen. Tosin jos n=2 niin se ei vielä käy lainalaisuudeksi.

@@@

Tähän torniin on moni katsahtanut avuntoiveessa. (Kuva: itse)

Tuosta kellotornista lähtee ajatus suurperheen isälle, jonka tapasin sattumalta aivan vastikään. Hänellä on pitkälti toistakymmentä lasta, joista vanhimmat jo aikuisia. Olivat nyt saaneet useamman taukovuoden jälkeen vielä kypsissä kymmenissä terveen pienokaisen. Isä näytti kännykästään lapsen kuvia ja tihkui rakkautta pieneen nyyttiinsä. Tämä vastapainona lestadiolaisäitien uupumuksesta tällä hetkellä käytävään keskusteluun. Koska tunnen tämän miehen pitkältä ajalta, tiedän, että hänenkin vaimonsa on ollut uupunut. Mutta niin vain ovat porskuttaneet eteenpäin. Lähetän heidän suuntaansa voimaa ilmateitse, kas noin.

Kaikkinensa on hyvä, että myös tuo uupumusasia tulee puheeksi. Kaipaisin julkisuuteen lestadiolaisnaisten omia kommentteja. Niitä epäsuorasti tuntui kaipailevan myös Rauhanyhdistyksen johtomies, jos oikein lehtihaastattelujaan tulkitsin. Tietystikin, jos omalle kohdalle aattelee, niin en haluaisi esiintyä lehtien palstoilla lapsenhoitoon uupuneen äitiyden mannekiinina. Epäilen, etten ole ainut tätä lajia.

@@@

Puolukoista tuli nk p...nmarjat. (Kuva: oma)

Kiltti koulutyttö keräsi minulle pari ämpäriä puolukkaa kunnon taksoilla. Itse ei ehdi joka paikkaan. Niin mitä tekee Helga?! Tukkii pakasteen täyteen, mutta vielä jää toinen ämpärillinen. Päättää keittää puolukkahilloa ja hommaa hillosokeriakin.
Entäpä sitten? Räimäsee pussin ohjeella 4 litraa puolukkaa pataan, perään vedenkeittokannusta kiehuvaa vettä siinä litran verran, kilo hillosokeria ja se on siinä. Mutta kas: tarkemmin tutkailtuna pussin kyljessä lukee, että 1 DESI vettä 4 litralle puolukoita. Hoipati hoi. Lopputulos:

2 litraa puolukkamehua (hyvin äitelää) ja 1 litra puolukkamäskiä. Viimemainittu saa ajaa puolukkahillon asiaa.

@@@

Radio huutaa sinfoniaa, joka on jumittunut myrskynsilmään ja koko soitinpatteristo kuulostaa taistelevan täydellä höyryllä hengestään. Huh huh, vaikka soittaja olenkin, en aina voi ymmärtää, onko tosiaan joku (levoton?) sielu, joka nauttii tuosta forte fortissimosta. (Kappale oli 1. osa Tsaikkarin G-duurisinfoniasta kuulemma, Tsikakon sinhvoniaorkesteri jauhoi myllyään.)

Liputan Chilling- and - Relaxing- tyyppisen musiikin puolesta, etenkin näin lepotauon hetkellä. Mielestäni myös aamu- ja iltapäiväliikenteen aikaan radio voisi valikoida musiikit rauhalliselta puolelta ja välttää mellakkamusiikkia. Ihmissielulle ja sydämelle on rauhoittavaa sellainen musiikinsyke, joka ei ylitä sydämen leposykkeen tasoa. Siis noin 50-70 lyöntiä minuutissa.

@@@

Lopuksi kysymys:

Koska viimeksi annoit myönteistä huomiota lajitoverillesi?

Tähän aiheeseen palaan jatkossa.

(Kohottaakseni hieman omia osakkeitani, tuon esiin seuraavan tiedon :D Sanoin nimittäin tänään lajitoverilleni, että hänen tekemänsä työ oli hyvä. On sitä jo siinäkin...) 

t. Helga