Niin siinä nyt kävi, ettei se halavatun hevonen suostunut oikein mihinkään yhteistyöhön tänään. Se halusi vain kiiruhtaa kulkemaan laumanjohtajansa perässä, siis sen häntä merkittävästi pienemmän mutta määrätietoisemman, vaatimattomannäköisen konin. Meni jopa niin pitkälle, että lähti laukalle kaverin perään ilman, että tulin tuohon suuntaan virkkoneeksi minkäänlaista toivomusta. Sanalla sanoen: hieman on vielä hakusessa hevosmiestaidot. Tiistaina kaikki näytti paljon selvemmältä, mutta alla olikin virma ratsu, eikä tälläinen jästipää. Tässä on nimittäin tilanne juuri kuin golfinpeluussa: jos homma ei skulaa, on vika välineissä.
No, saatiin siinä jonkunlainen yhteisymmärryskin välillä aikaan ja pyörähdettiin kierros pari myös jossain määrin mallikkaastikin. Kova poika se oli ravaamaan, mutta enemmänkin niin kuin omasta päästä sitten kun siitä ittestään alkoi tuntua, että olin takonut häntä riittävästi kupeisiin.
Raippaahan mulle ei jostain kumman syystä ole vielä annettukaan.
Helpoin vaihe oli kun päästiin siitä sitten tallustelemaan kohti tallia ja karsinassa olevia heiniä. Hieman mua edelleen kyllä hirvittää viedä niin isoa eläintä karsinan oviaukosta kun itse pitää mennä edellä merkiksi ratsulle, ettei saa rynnätä raameista yhtä aikaa niin, että ihmispolo rusentuu hevosen ja karmien väliin. No, vastoin kaikkia odotuksia, se ei päälle tullut nytkään. On ne kumman viisaita eläimiä.
Ja höpö höpö! Isoja roikaleita ne on! Eikä hevosnaistaidoissani vielä ole sellaista varmuutta, että noin niin kuin muina naisina ikään kuin vasemmalla kädellä menisin heiniään syövän jättiläisen kaulan alta sen toiselle puolelle ruhon ja seinän väliin näpräämään nilkkasuojia pää takakavioiden tasolla iskuetäisyydellä.
Että sitä tuleekin siellä puolipimeässä karsinassa kaikenlaista mieleen.
Huomenna menen kyllä pelaamaan kolopalloa. Siellä mailat ei hyökkää kuljetuspussistaan päälleni, eikä draiveri ala takomaan kalloani hajalle. Golfkärryt ei rusikoi sieviä varpaitani tuhannen nuuskaksi, eikä putteri rouhaise puolikasta käsivarrestani. Muutenhan sekin kyllä on laji, joka on ihan sieltä ja syvältä.
...mutta että hauskojahan nämä kaikenlaiset jippijaijee-hommat kumminkin! Kunhan soitan silkinpehmeää turpaani joutessani ja kuovin kaviolla maaperää heiniä odotellessa.
t. Helga
(Ps. menen ehkä ensi viikolla ylimääräiselle ratsastustunnille kuten viime viikollakin.)
3 kommenttia:
Hah! Huvittaa tämä teksti ja luen huomenna uudestaan.
Mutta Cheek! Aivan järkyttävä, en ymmärrä mikä laumapsykoosi on tässä vallalla. Toisaalta se tykkää joka tykkää, en tuhlaa energiaani ilmiön analysoimiseen.
RouvaP:)
Eikö ole hienoa, että ihan kaikki maailmassa ei mene minun itseni haluamaan suuntaan? Hevosillakin on oma tahto ja poneilla tuplaten. Joskus on pakko nöyrtyä muiden tahtoon. :D
Mainota luettavaa nämä kirjoituksesi Helga.
RouvaP, olen samaa mieltä kanssasi Cheekistä. En ymmärrä alkuunkaan.
hilpi
Juu ei mene tottavie itseni haluamaan suuntaan ihan kaikki, eikä tarkkaan ottaen likikään kaikki :)
Hevoshommissa taitaa olla niin, että ratsastajan olis tarkoitus olla se, joka päättää mitä tehdään. Ratsut pirulaiset kun on niin isoja möllejä, että hullusti voi käydä ittelle ja muille, jos oikein pääsevät niskan päälle päättämään.
Tässä kyllä perusongelma on se, etten ihan oikeasti vielä(kään!) ole saanut selkeitä ohjeita pohkeiden ja suitsien oikeasta käytöstä. Siinä ei hepo raukkakaan varmasti pääse kärryille, mitä ratsastaja tarkoittaa. Opettaja puhuu "avuista" ja "pohkeenväistöstä" ja moittii kun nyökkään satulassa eteenpäin, mutta en osaa sigahtaa taaksepäinkään kun hepo äkisti jarruttaa ja ruhoni massa lentää eteenpäin. Viimeksi nyt sai. hevosen, jota ei oltu oikein liikutettu tarpeeksi ja sillä käytetään sellaisia nahkaremmejä pitämään päätä alhaalla, ettei se ala kulkea kuin kameli, jolloin suitsista ei ole mítään apua. Emminä niin vaikeaa yhtälöä vielä hallinnut, kun tosiaan en älyä noita termejäkään, joita opettaja huutelee "käytä apuja enemmän" (mitä on "apuja" käytännössä?), "älä koko ajan vedä niin voimakkaasti oikeasta suitsesta" (mutta mitä teen kun polle pyrkii kääntymään vasemmalle koko ajan?). Lopuksi annoin siis pollen tehdä, mitä huvittaa, koska se ei korvaansa lotkauttanut. Hyppäsi vain laukalle.
Pitäis saada joku Suomi-ratsastustermit-Suomi- sanakirja ja lisäksi ihan konkreettinen aapinen noista pohkeiden, kantapäiden ja käsien asennoista eri tilanteissa esim. kääntyessä ja hevosta eteenpäin ajaessa.
Jospa tämä vielä selkiää. Tilasin Perusratsastus-nimisen kirjan, vaikka opettaja oli ehdottomassa kannassaan, että kaikenmaailman kirjojen luku on vihonviimeinen älynväläys. Mutta kun en saa asioita selville muutenkaan!
t. Helga
Lähetä kommentti