sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Mustikkapirtelöä ja hästäkkimenyytä

Kuva: mie itte

Nainen istuu ikkunan ääressä untuvatakki päällä ja kirjoittaa tietokoneella, että istuu untuvatakki päällä ikkunan ääressä ja kirjoittaa tietokoneella.
Mistä on kysymys?
Kysymys on: pirtelöstä.

Siipan poistuttua valtatietä takavasemmalle aina huomiseen saakka – ja toivottavasti vai huomiseen – oli aika laittaa itselleen hieman lounasta. Se koostui seuraavanlaisesta tahitilais-tyrnäväläisestä tasokkaasta menyystä.

Menyy:
Rukiinen pussileipä talon tapaan in da haus
Itsepoimittuja sieniä Lactarius Trivialis, maalaissipulia ja keittiömestarin creme fraichea
Kauden sateenkaarisuolapähkinät Rainbow
Mustikkapirtelöä ja dolcemustikoita*

*dolcemustikoita? Keksin ite, kuulosti hienolta.

Kuva: mie irte


Mustikkapirtelö

Noin puoli pakettia vaniljakermajäätelöä
Noin puoli litraa mustikoita
Noin puoli litraa kevytmaitoa

Valmistus:
1.     ota jäätelö ja mustikat pakastekaapista
2.     ravaa hakemaan maito jääkaapilta
3.     viritä blenderi ja kippaa potti sen sisuksiin, käynnistä
4.     sohella huonosti pyörivää jäistä sohjoa paistinlastalla (huom. ei kaviolla) koneen ollessa pysäytettynä ja sidottuna suitsista tiskikaapin kaiteeseen
5.     käynnistä kone uudelleen ja heiluta sitä voimakkaasti moottorin käydessä, jotta saadaan massa liikkeelle
6.     ota kookas lasi, häädä koira kauemmaksi ja kaada pirtelö lasiin
7.     nauti :)

@@@ 

Pirtelöä en muista tehneeni vuosikausiin. Siihen liittyy nostalgisia muistoja. Aikanaan tehtiin sitä pikkuveljen kanssa piristääksemme päiväämme kun vanhempamme vain riitelivät ja riitelivät, eikä valmista tullut millään. Sanoin tuolloin pikkuveljelle: ”Tehdäänkö shööditsiä?” johon hän poikkeuksetta vastasi myönteisesti. Ja niin me kaivoimme vanhan Bosch-yleiskoneen alakaapista, viritimme siihen tehosekoitinosan ja tuotimme lohtujuomaa, usein banaanipohjaista.

Pikkuvelikin se on jo aikamies. Niin ne vuodet vierivät – mutta pirtelö on ikuista!

@@@

Untuvatakki liittyy tähän loogisesti, kuten tarkkasilmäinen lukijamme huomaa. Hörpättyäni puolisentoista litraa pirtelöä alkoi sisuskaluista huokua siinä määrin hallainen olotila, että vain untuvatakki kykeni auttamaan. Istun edelleenkin tässä akkunan ääressä se päälläni ja silmäilen koneen ruudusta sinnepäin. 
Näetkö pingviinimäisen olemukseni ja mustikkapirtelön huulipieliin vetaisemat violetit viirut?

@@@

Enpä tiedä. 
Ja tiedänpä sittenkin: onneni on tämä kirjoitusharrastus. Muutoin en nytkään olisi kyennyt irrottautumaan puisevasta esitelmäntekosessiosta. Se painaa harteita ja roikkuu kuin apina niskassa. Sunnuntaihommaksi se on niin rutikuivaa, että oikein hampaissa hiekka rutisee. Viikolla ei meinaa ehtiä eikä jaksaa, viikonloppuna taasen haluaisi laajentua muuhunkin kuin ammatilliseen toimintaan.
Mutta ittepähän hommani olen valinnut. Kuka käski? Pakottiko joku?

Kuva: Helga von Köchel-Verzeichnis


@@@

Mutta kävinhän minä tänä viikonloppuna sentään pelaamassa kilpaa! Että ei tämä nyt pelkkää ammattiasiaa ole ollut suinkaan – ja hevoshommatkin vielä kaupan päälle.
Kehua retostan nyt oikein kademielten rassaamiseksi perheeni voitokkuutta kolopallokoitoksessa. Ihmeteltiin oikein ääneen asti, onko Miss Fortuna ottanut meikäläiset suojelukseensa. Älkääpäs nyt! Sillä Lisähuomautuksena heti todettakoon suomalaiskansallisen kateuden viilentämiseksi, jotta kunhan maanantaiaamu kaatuu päälle, niin jopa tärähtää onnenpekkakin tajuihinsa. Siis notta ei tässä mihinkään Fortunan erikoismaksuluokkaan ole keploteltu. Katsokaapas, suuret luulot ne ei päätä halkaise – ja onpa otsaa Helgan retostaa, mokomankin hyväkäs ja ittiään täynnä! Kyllä Jumala tuosta vielä rankaisee ja itku pitkästä ilosta, sanoo wanha kansa. Mitäs menit, mitäs teit – siitäs sait!

…ja taas palaan Rukajärven tielle, jota perin huonosti on päästy etenemään. Kirja koostuu lyhyistä pätkistä haastateltavien tuottamaa tekstiä, joten äänenä on kuoro Rukajärven tien sotureita. Hieman vaikea formaatti ryhtyä innostumaan, mutta jospa siihen tempautuu mukaan.
(Pirkko Kolben Yläluokka-kirja ei ole vielä kolahtanut paikallispostiin.)

Näihin kuviin – näihin tunnelmiin,


Helga

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tuohon lisähuomautukseen: meikäläinen on oppinut,että omakehu ei kannata...sitä kun teet kohta tulee lunta tupaan ja sakeasti!

Siis tuo perisuomalainen sanonta on totta...kell onni on, sen kätkeköön!

Anonyymi kirjoitti...

Katteelliset ne lumilinkojen ratissa istuu.
Että ei kun purjeet pullolleen ja ilo silimään! Hapansilakat lillukoon omissa katkerissa liemissään.
t.H