 |
| Kuva: netistä |
Tapasin taas tänään Kaihomielen. Se seisoi muina tammoina apehtimassa heinää, kun astuin sen karsinaan ja sanoin "terve". Se nosti valtavan päänsä heinäkasasta ja katsoi ystävällisesti korsiaan rouskutellen.
Otin harjan ja harjasin sen valtavia kylkiä, selvittelin harjaa ja häntää ja hivuttauduin hännän vierestä aivan ahterissa kiinni sen toiselle puolelle.
(Jos hevosen meinaa kiertää takakautta, pitää olla aivan liki sen takapuolta. Jos se sattuisi potkaisemaan - mitä emme toivo - ei potku osu rintakehään vaan jalkaan, kiva juttu sekin :o. Kättä kannattaa pitää sen kankulla, että se tietää ihmisen olevan sen takana.)
Sen jälkeen puhdistin jalat ja laitoin nilkkasuojat paikoilleen. Sitten satula ja lopuksi suitset, joiden laitossa tallityttö auttoi, sillä niiden kanssa on aina vähän söhräämistä.
Sitten vain karsinan ovi auki, hevosen vasemmalle puolelle ja maiskautus: nyt mennään ulos pimeyteen. On se sitten kyllä hurja eläin!
Hevosen selkään tosiaan nykyään noustaan jakkaralta. Facebookissa kiertää nyt video, jossa näytetään, kuinka hevosen selkä tekee pahan kiemuran ja rasittuu, jos satulaa kivutaan ilman jakkaraa.
Taas sain uutta oppia hevosurheilun jalosta taidosta! Olen opetellut nostamaan laukan käynnistä. Nyt yritin nostaa sitä kevennetystä ravista, josta tuli pyyhkeitä: laukka nostetaan harjoitusravista. Kas, sitä ei ole kerrottu koulussa eikä tieto ole kirjautuneena genomiini.
Kaiho on yliveto! Hyvä Kaiho! Hyvä minä! Se ei pelaa, joka pelkää. :) (Kuuluisia viimeisiä sanoja.)
 |
| Kuva: netti |
Olen taas pakkaamassa matka-askiani.
Tällä kertaa suuntaan valtameren toiselle puolelle Jenkkilään. Mutta sinne ei niin vaan mennäkään. Ensin pitää täyttää ESTA-matkustuslupahakemus, jossa kysellään mm. äidin tyttönimeä ja työpaikan nimeä osoitteineen. Suomalaista kunnon kansalaista tuollainen korpeaa. En aio lentää minkään rakennuksen kylkeen enkä kuljettaa laittomuuksia purukumimaahan - puhumattakaan, että tuppautuisin sinne heidän riesoikseen asumaan tahi töitä kerjäämään. Hyväkkäät!
Saisivat olla kiitollisia ja nöyriä, että kunnioitan läsnäolollani heidän maaperäänsä. Saisivat jo siitä hyvästä maksaa jonkun taalan meikäläiselle. Siitä tulikin mieleeni, että eihän siellä euroilla tee mitään. Ei ole käynyt mielen vieressäkään tässä kaikessä hötäkässä vaihtaa rahaa. Jostakin sitä ehkä saa vielä vaihdetuksi tai sitten otan Afrikan tähden setelit mukaani.
(ESTA-matkustuslupa maksoi 89 dollaria.)
@@@
 |
| Kuva: netti |
@@@
Töissä menee niin kuin jäitä polttelis. Tunnelma on vaisu ja välttelevä, otsassani on jo poislähtijän leima. Kun saavun paikalle, muuttuu viritys jotenkin varautuneeksi ja vaivautuneeksi. Tähän toki olin valmistautunutkin.
Eilen puhuin pitkäaikaisen potilaani kanssa puhelimessa. En hiiskunut sanaakaan siitä, että tämä on viimeinen puhelinsoitto meidän välillämme. Puhelun loppuessa hän toivotti hyvää joulun odotusta... ja lisäsi sitten pienen tauon jälkeen "Ja kaikkea hyvää sinulle jatkossakin...kaikkea hyvää!". Toivottelin samaa.
Hän oli jostakin saanut tietää, ettemme enää olisi yhteyksissä.
Itku tuli silmääni, sillä tämä ihminen on taistellut sairautensa kanssa läpi suurten henkilökohtaisten vaikeuksien ja perhepiirin tragedioitten. Urhoollisesti silti kulkee tietään eteenpäin. Moni olisi hänen asemassaan jo luovuttanut, sortunut ja masentunut. En lakkaa ihailemasta näitä Oman Elämänsä Sankareita, joita ei ole siunattu sillä helpoimmalla tiellä.
@@@
Mutta kuten sanottua: uudet haasteet odottavat! Uudesta työpaikastani saan ystävällisiä viestejä ja fiiliksen siitä, että tuloani odotetaan hyvillä mielin. Se lämmittää kovasti ja lievittää tätä loppuvaiheen siirtymäaikaa! Voin vain kuvitella, mikä on niiden ihmisten ahdistus, jotka irtisanotaan ja joilla ei ole uudesta työpaikasta tietoa. Lähetän heille voimia ja jaksamista kilokaupalla!
 |
| Kuva: netti |
Helga
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti