Mutta niin vain näyttää, että liki 20 vuodessa sitä on kasvanut kiinni tähän hobbyyn, eikä osaa olla pelaamattakaan. Vaikka uus-vanha harrastuskin on kaivettu naftaliinista, nimittäin...
@@@
... hevostelu.
Eilinen meni koloa etsiessä, tämä päivä meni radalla kaasuttaessa. Alla oli kookas poni, joka on jo useamman kerran ollut kaverina tunnillani. On hemmetinmoinen helpon tavoittelija, koittaa oikaista kurveista ja käsittää muka tahallaan väärin, jos sitä kautta pääsee helpommalla. Mutta olen oppinut sen kanssa pelaamaa: luulot pois heti alkuun. Raipan läsnäolosta se ryhdistäytyy ja lähtee mukaan urheilemaan, laskee takaa itseään alas ja köyristää kaulaa - aivan kuten kunnon ratsun tulee tehdä. Raippaa ei tarvi käyttää, pelkkä läsnäolo saa sen kuuliaiseksi.
Tänään oli vähän vapaampi meno ja sain kaasuttaa sillä omin päin ja antaa vauhtia masiinaan. Se pitää kaahaamisesta ja menee helposti liiallisuuksiin, ellei pidä kirjaimellisesti ohjia käsissään :)
Mutta niin on reisien sisäsivut ja toinen ristinivelseutu nyt vihoittelevana, jotta kyytiä sain - ittepähän usutin. Sanalla sanoen: ratsastus sopii hyvin iäkkämmällekin ihmiselle ja siinä voi itse esittää toiveensa sen suhteen, haluaako rauhallista meininkiä vai kunnon kaasu-pohjassa- systeemiä. Kaik' käyp' ! (Olen samalla myös salaratsastaja: hiippailen perjantaina toiselle tallille, jossa usein maastoratsastelemme.)
Tämä kuva lie ollut jo täällä, kuten nuo aiemmatkin, mutta menköön. Jokaisen koiranomistajan unelmakoira :)
Kevättä rinnuksiin, tytötö ja pojat!
Helga
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti