Äidin pikku apulainen

Hyvät ystävät,
täällä tämä äidin pikku apulainen istuu itään menevässä junassa ja tuumii keski-ikäisen elämäänsä. Tai tuo nyt kyllä oli liian juhlallisesti sanottu. Tuumailenpahan vain. Vanhenemista nimittäin. (Kuva liittyy tähän, ke. eteenpäin.)

Mutta ennen kuin menen äitiin, on sananen lapsestani paikallaan.
Kas, nyt kävi nimittäin niin, että päivänä muutamana lapsi ilmoitti ajavansa paikkakunnan ohitse ja piipahtavansa käymään.
 (Juuri kun olin ajatellut lähteä lyömään harjoittelupalloja kolopallokentälle ennen räntä-ja limisateita. Mutta suunnitelmistaan hyvä äiti-ihminen toki luopuu oitis. Onhan lapsensa tapaaminen aina jonkinlainen juhlahetki - ja totta tarkoitan! Sen edestä lakoavat kaikki muut suunnitelmat. Vai tnnetteko ketään, joka sanoisi ohiajavalle lapselleen: "Sori, mutta mulla on nyt räpyläkerhon harkat, että en valitettavasti voi ottaa sua vastaan nyt." Ei sano! No, poikkeus voi olla joskus jos välit ovat jostain syystä palaneet tai on ihan force majeur. Mutta 99%sti on liesi aina lämmin lapsen tulla äitinsä luo.)
Lapsi tuli ja toi ilon ja valon muassaan, vaikka on iso mies ja Karhukoplan Jäsen. Äidilleen hän on aina lapsi kumminkin.

Ja nyt tulen housujuttuun, josta kuva yllä. Kyse on äidistä, omastani siis. Tarjosi hänelle ostamiani housuja, jotka eivät olleen oikein kokoani. Kas, äidille istuivat hyvin. Vain lahkeissa oli liikaa mittaa. Jutustellessa kävi ilmi, ettei äiti enää kykene lyhentämään itse lahkeitaan. Hän toi esille housut joiden lahkeenkääntö oli hänellä kesken. Oli yrittänyt niitä ensin harsia keltaisella langalla, jotta erottaisi harsinlangat ja sitten harhailevin pistoin tikata käsin varsinaisen sauman. Se on kuvassa. Ja kuvassa housujen alla on äidin pikku apulaisen -siis minun- ompelukone, jolla tänään ennen reissuunlähtöä hetkessä hurautin kääntösauman ja samalla myös hänelle antamani housut saivat saumansa. Eikä ollut iso juttu.

Loppupäätelmä: viiskymppinen tytär on äiti sekä lapselleen, että usein myös äidilleen.
Ei siitä mihinkään pääse.

t. Helga