Työnohjauskeskustelua pinkomisesta

Lumen taju, oma kuva-arkisto

Kuuntelin eilen, kun radio livautti eetteriin mainospätkän Jari Sarasvuon tänään tulleesta radio-ohjelmasta, jossa käsitellään syrjäytymistä. Ihme fakiiri tuo Jari: toisaalta ärsyttävän kotikutoinen, itsekeskeinen broileri - ja heti kohta tavoittaa jonkun viisaan asiainyhteyden. Ihminen, joka herättää ristiriitaisia tunteita: likes likes vai dislikes dislikes.

Mutta tarviiko aina olla jotakin mieltä? Voisiko vain antaa asioiden ja ihmisten tulla ja mennä ja ottaa heistä opikseen sen, mikä kulloinkin oman nahkan alle sutjakasti sujahtaa?

(Päätän näin. Jarin suhteen ainakin.)

(Pitää kuunnella tuo Jarin ohjelma.)

@@@

Päivänä muutamana pitkäaikainen tuttavani ja kollegani kysyi kahviseuraksi. Olen nyt siinä onnellisessa (onnen hymy!) asemassa, että minulla on ikioma työpöytä ja ikioma työtila (jip-pii!). Kutsuin hänet siis huoneeseeni kahville. Olen tuonut sinne oman kahvinkeittimen. Voi onnea, voi iloa! Nyt pikkuruisen työhuoneeni rauha on täysin omissa käsissä, kun huoneen jakava hauska kollega äitiyslomailee (terveisiä vain ja lykkyä pyttyyn!).

amsterdamimpacthub.net

Käsiteltiin työasioiden jälkeen omia vapaa-ajan hommailuja. Hän pohti kouluikäisten lastensa harrastuksia ja koulutyötä. Lapsensa ovat niin nuoria, että tavanomaisen käsityksen mukaan"kaikki mahdollisuudet ovat vielä olemassa". 

Aikuisilla on keskenään tapana painottaa, että jos minulla olisi aikanaan ollut ajoissa mahdollisuus aloittaa viulunsoitto / miekkailu/ purjelento / golfinpeluu / ratsastus / ... niin olisi kehittynyt niin-ja-niin pitkälle.  Tai ihaillaan pientä lasta omasta näkökulmasta: "Katsokaapa tuota kaksivuotiasta, kuinka hän jo isänsä ohjaamana tavoittelee golfpalloa minikokoisella rautavitosellaan!" Yhä enemmän, yhä nuorempana, yhä ylemmäs, yhä pidemmälle! Mutta se ei ole niin. Kukaan kaksivuotias ei voi vielä itse haluta harjoitella golflyöntejä. Se on päivänselvää. Tiger Woodsin isä halusi Tigeristä tähden - ja sai sitä mitä tilasi, myös henkisessä pahoinvoinnissa.

Onnea silti kaikille lapsille, jotka puhtaasti ja täysin omasta halustaan haluavat voittaa maailmanmestaruuden japanilaisessa harakkahyppelyssä, jota mami tai papi nyt sattumalta itsekin ovat harrastaneet, muttei heistä koskaan tullut siinä mitään suurta.

What? Mitä tässä lukee - salainen viesti?

Työtoverini sanoi näin: 

"Harrastan kaikenlaista ja teen mitä huvittaa! Toivon lastenikin näin tekevän - nyt ja elämässään, vaikka ympäristöstä voi paineita tullakin. Joidenkin on nimittäin vaikea ymmärtää, että voi tehdä ja harrastaa jotakin silkasta mielihyvästä ja ilosta ilman mitään paineita.  Joillekin kaikessa pitää olla tavoitteet!"

Koska edustan tismalleen samanlaista maailmankuvaa taoimme toinen toisiamme kilvan olalle samanhenkisyyden kunniaksi. Eläköön vapaus elää ja nauttia elämästä joka päivä jos suinkin vain ympäristö (työ, velvoitteet, lähimmäiset jne) antaa siihen mahdollisuuden! Iloa tuottavan puuhailun ei tarvitse olla mitään Suurta ja Valtavaa, eikä se kysy varojakaan olkoonkin, että joihinkin tarvii rahaakin. Mutta itse elämästä nauttiminen on ilmaista kaikille. (Raha ei tuo onnea.) 

Lopuksi tähän pinkoiluaiheeseen on pakko mainita havainnosta, joka on omiaan himmentämään iloa, jos nyt ylipäätään toisista ihmisistä ja heidän sanomisistaan mitään välittää (useimmat kai kuitenkin välittävät, vaikka muuta väittävät kun eivät ole rehellisiä itselleen). 

Olen ehkä aiemmin maininnut nk. ilonpilaajaihmisestä. Nimittäin lyttääjätyypistä, joka ei kestä toisen ilakointia. Otan esimerkin: joku kertoo nauttivansa mattojenpesusta. Ilonpilaaja kiiruhtaa kertomaan: naapurissa asuu aivan uskomaton matonpesuvirtuoosi. Ja kun kuuntelen tälläistä, mietin tätä: mitä se tähän liittyy ja miksi sen nyt kerrot? Sen sijaan voisi sanoa: ai kun hauskaa!

Näihin naiiveihin puheisiin,

Helga

Tässä se on matonpesijän paratiisi. Olikohan tämä Polognasta joskus 2012.
Jouduin sinne puoliksi sattumalta. Ei mikään suosikkikohde.
Mielummin menen suomalaiseen metsään.
(Korjaus: kai se kumminkin on Bologna...)