lauantai 30. heinäkuuta 2016

Pulskaneilikkaa, urheiluhenkeä ja kenkälankkia

Kuva:Helga
Pulskaneilikka?
Tuo kasvin nimi läsähti päähän ihan pu(l)skista ilman minkäänlaista tietoa asiaintilasta. Jos tämä on pulskaneilikka, niin onko tosiaan niin, että koulussa sentään jotakin tuli opituksi?
"Olen unessa useasti sinun kaduillas koulutie". Koulu on loppuviimetteeksi ihmiselle tärkeä instanssi, eikä sellaista lajitoveria ole,  jolla ei olisi koulusta mielipide.

Todistan väitteeni heti ja tuoreella esimerkillä kolopallokentältä. Saimme tänään viettää kauniin kesäpäivän ikäisemme pariskunnan kanssa. Kuvailen heitä ensin hieman. (...mikä ei tietenkään mitenkään liity varsinaiseen asiaan, sillä syrjähtely ja kaikenmoinen höpinä on blogini ydintoimintaa.)
Tämän sporttisen pariskunnan rouvalla oli tuliterä, kaunis väri ja muotoonleikkaus hiuksissaan ynnä hammaskoru kauniissa hampaistossaan. Hän oli pukeutunut tyylikkäästi samanväriseen paitaan ja shortseihin. Nilkkasukat toistivat puvuston värimaailmaa. Muistettiin, että oli pelattu yhdessä aiemminkin. Muistan rouvan tuolloin kertoneen, että toimii hoitotyössä vanhushuollossa, millä seikalla ei ole minkään valtakunnan merkitystä, jäipähän vain mieleen. (En ikinä paljasta ammattiani pelikentillä siitäkään syystä, etten halua kuulla kaikkia valituksia kollegoiden epäonnistumisista, huonosta kohtelusta ja päivystyksen jonotusajoista.)
Tuolla aiemmalla pelikierroksella miehensä kertoi aikovansa pelikierroksen (5 h) jälkeen pyöräillä mökille noin 30 km päähän. Häiskä on kova urheilumies, mikä käy ilmi ulkonäöstä ja lihaksistosta: hoikkaa siivulihasta. Hänellä oli nyt ja silloinkin välkehtivät peililasit ja tyylikäs pelipaita. Miinuksena miehelle: tupakoi koko ajan sekä silloin että nyt. Jännittäjä, jonka kädet tärisivät jo viime vuonna (pistin merkille, ei voi mitään). Pelaajana on taituri, merkittävästi meikäläistä parempi ja kilpapelaajatasoa. Todennäköisesti kilpaileekin.

Ai se koulujuttuko?
Aivan niin. Pariskunnan kanssa tuli koulu puheeksi rönsyäviä lyöntimääriä laskiessa. Siis, että koulussahan 9 oli hyvä numero käytösnumeroa lukuunottamatta. Muistatteko aikaa, kun käytös ja huolellisuus arvioitiin numerolla!? Luulen, että herkkähipiäisistä nykyvanhemmista osa haastaisi opettajan käräjille!
Siitäpä muistui pelikentällä mieleeni huolellisuusnumero. Se ei koskaan ollut kirkkahin tähti paperissani. Aina 8, oliko joskus peräti 7? Ysiä ei ikinä, muistan varmaksi. Jos kohta en ollut sen leveäperäisen kansakoulunopettajan suosikkikaan millään muotoa, että siitähän se rimplenekolttuemäntä rokotti tietysti. (Selityksiä.) Rehellisyyden nimissä sanottakoon, etten ole tainnut olla monen muunkaan opettajan senkään jälkeen. Semmoinen on fiilis ainakin.

Yhtä toimeliaan kansakoulutoverini kanssa muistellaan toisinaan kouluaikojamme. Että mistä ihmeestä sekin johtui, ettei me tytöt oikein oltu opettajan suosiossa? Niin mukavan reippaita kuin oltiin. ;D
Olen ehkä maininnut kansakoulutoveristani. Hänelle on elämässä käynyt ihan hyvin. Sai ukon, säniköitä siunaantui ja seilaa nyt vesiä, sen mitä ei johda isoa virastoa.

Summaroiden: voi että jäi vähän p****nmaku suuhun siitä kansakoulunopettajasta. Kepeät mullan haudalleen, jos on lennähtänyt tuonilmaisiin.

@@@

Kuva: Helga
Asiasta munakkaaseen, työtoveriani lainatakseni. Huolsin tänään vähän urheiluvälineitäni (iso rasti seinään X), jonka vuoksi jouduin perehtymään huushollini kenkähuoltoainesvarastoon. Katsokaapa tuota! Eikö luulisi, että 
a) mökki on täynnä nahkakenkiä ja saapikkaita 
b) ronttoset kiiltää nurkissa niin, että aurinkolasit täytyy laittaa päähän 
c) nämä aineet on kovassa käytössä.

Voin kertoa, että kaikki em. asiaintilat ovat epätosia.
Mutta ihmetellä täytyy, kuinka saapasrasvaakin on kertynyt 5 purkkia, josta lihavin häpeilee itseään harjan ja jonkun ihme kiillotuskapulan välissä (ylärivi, 2. oikealta)? Eikö edes kiivas muuttaminen ole kouraissut lankkivarastoa?

Lyhyen analyysihetken jälkeen saatoin keksiä asialle ainakin yhden selityksen. Se on hieman yllättäen: sääli. Siis sääli niitä kaikkia kenkäkaupan myyjiä kohtaan, jotka ostotapahtuman yhteydessä säännönmukaisesti sanovat: "Kengät kannattaa suojata hyvin. Olisiko tarvetta hoitoaineille? Tässä meillä olisi....(jne.)"
En koskaan tohdi kieltäytyä, kun alkaa säälittää, että jos heidän myynti nyt romahtaa kun olen tyly ja kylmä ihminen, enkä osta mitään muuta kuin ne alennusmyyntikengät.
Huoltoasemillakin on tekemistä, kun bensan maksun yhteydessä aina pitäisi ostaa vielä ne edulliset 3 Mars-patukkaa.
Kas kummaa: missä laatikossa niitä on vastaava määrä säilössä?

Sulkeudun suosioonne,
Helga

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Parahin Helga!

Täti A1 tiedottaa: Kyllä numeroarviointi on edelleen käytössä, mutta riippuu ehkä koulun käytännöstä. Numero lienee opettajan mielivallan ja mielen mukainen. Tädin taloudessa ihmeteltiin moneen otteeseen tunnollisen pojan huolellisuuskasia (ellei peräti seiskaa), vaikka koko kouluajan läksyt olivat tehtyinä, oikeat kirjat mukana koulussa ja lähes viikoittain vaihtuvien liikuntatuntien teemojen mukaiset varusteet ojennuksessa. Kaipa numero annettiin käsialan perusteella - tai sitten koulun naisellisessa maailmassa poikalapsi ei mitenkään voinut ansaita kiitosta tunnollisuudestaan.

Ystävällisesti tervehtien,

Täti A1

Anonyymi kirjoitti...

Oletko vakavissasi? Selvä ruiskaunokkihan kuvassasi on. Kaupungissako olet kasvanut vai ovatko ruiskaunokit kuolleet Suomessa sukupuuttoon? Kukkakaupoissakin niitä myydään.
Nuoruudessani ruiskaunokit ja päivänkakkarat kaunistivat niittyjä ja ruispeltoja, niinkuin kuuluukin.
"Täällä maailmalla" korostetaan luonnonniittyjen merkitystä, esim.: http://www.bbc.co.uk/programmes/b07lnn9v
Piti oikein googlata pulskaneilikka ja Dianthus sieltä löytyi. Ei tullut siis sitä(kään) opituksi, rakas Helga. Kuvauksesi perusteella vanha opettajasi kai olisi asiasta samaa mieltä.
Kouluajoista parasta ovat nuo muistot, lohduttaudutaan sillä.

Helga von Köchel-Verzeichnis kirjoitti...

No niin, Täti A1, siinä se nähdään: miehen huolellisuuskasi on naisen kymppi.
Pääsin A1-pojan kanssa samaan sarjaan huolettomalla hutiloinnilla. Ja sittemmin äitien huolellisuuskasin (8) sarjaan kun muistikuvat lasten numeroista huutavat tyhjyyttään lukuunottamatta yhtä järkeläistäni, joka oli ja on edelleen yhtä huoleton. Ysiluokalla hän apaut maaliskuun tienoilla älysi, ettei kuutosen keskiarvolla ole paikkakunnan lukioihin mitään asiaa. Ja kas, sitä mekin ällistyttiin: "Oliko sulla toooo-si-aan niin huono joulutodistus!?" Ei oltu hoksattu koko asiaa. Ei siis vanhempinakaan ylletty kovin korkeisiin lukemiin. Edes kasia ei tuolla tienata vanhemmuushuolellisuudesta. Korkeintaan seiska tuolla irtoaa. Käytösnumerosta kannattaa puolestaan vaieta tyystin.

No, lapselle kävi joka tapauksessa hyvin, niin kuin monelle koulun kuutossen ja seiskan keskiarvon oppilaalle joka tapauksessa käy. Hän joutui itse ihan omassa pikku päässään miettimään, että mitäs nyt tehdään. Ja keksi opon avulla, että ottaa ja käy kymppiluokan. Ja näin teki. Nipotti siellä numerot siihen asentoon, että vastoin paikkakunnan lukion silloisen rehtorin erinomaisen uutteria ponnisteluita lapsonen pääsi kuin pääsikin lukioon. Sai aikanaan lakinkin ja on valmistunut kunnialliseen ammattiin. Rehtori ja hänen opettajapuolisonsa eivät jostain syystä pitäneet yhdestäkään pienokaisestamme. Emme tiedä, johtuiko se tyttären huonosti tekemästä vohvelikangastyöstä, veljensä väärin muistetusta kertotaulusta vai kaikkien säniköittemme vääränlaisista naamatauluista. Liputan naamataulujen puolesta. Että sateisia ja koleita eläkepäiviä rehtoripariskunnallekin edelleen vaan ja mökkirantaansa sinilevälautat, jos hellettä pitelee.)
Jossain numerossa tulen ehkä kertomaan niistä positiivisista kokemuksista, joita koulusta on kertynyt.
Pitää vain ensin vähän miettiä kotvan aikaa.
t. H

Helga von Köchel-Verzeichnis kirjoitti...

Anonyymille kiitos ojennuksesta :D Olen tosiaan kaupungissa kasvanut ja tunnen ehkä ruiskaunokkia paremmin asfaltin tuoksun sateen jälkeen ja katukiveyksen reunaan kasvaneen piharatamon! Olisin varmastikin viihtynyt maaseudun lapsena vallan mainiosti, vaan syntymäperhettään ja sen elämänpiiriä on niin vaikea valita. (Olen joskus oikein potenut huonoa omatuntoa kaveripiirini maaseudun kasvattien puheita kuunnellessa. Epäsuorasti on jotenkin tullut tunne siitä, että kaupunkilapsena kasvaminen on ollut jotenkin "huonompi lapsuus". Ehkäpä se on vain ollut väärä fiilis.)

No, eipä tuo Kokoomuksen mielikukka ihan vieras ole sekään, kun tarkemmin aattelen. Sukulaispojat liimailivat ruiskukkatarroja 80-luvulla joka paikkaan, kun heidän isänsä oli kansanedustajaehdokas.
Kaipa ruiskukat meikäläisenkin nuoruudessa varmaan kaunistivat luontoa. Olen apaut kuusikymppinen ja jos täällä on maalla kasvaneita ikätovereita, he varmaan voivat kertoa kaunistivatko ne niittyjä tuolloin.
Kukkakaupoissa tulee niin äärettömän harvoin käytyä, mutta jahka joskus menen, niin pyydän oikein kimpullisen näitä kauniita pulskaneilikoita :D :D

t. Helga