 |
| Illan pitkospuut, jotka johtivat pimeyteen. |
Naamakirja pursuaa kuvia singaporelaisista uima-altaista, hiekkarantojen paahteesta, huojuvista palmuista ja muusta sellaisesta. Ne kehuskelut takuulla piristävät meitä tänne hiilikellariin lukittuja. Tästäkin talosta on toinen asukki pakannut pallonsa ja mailansa ja häipynyt paremmille griineille. Koira väittää, että minun ollessa hänen pääkäyttäjänsä (Toim.huom. 3:sti päivässä) ovat lenkit muka jotenkin kiireisen oloisia. Kiittämätön! Meikäläinen paahtaa baanaa duuniin ja takaisin hommatakseen raksuja sen ruokakuppiin ja tyyppi sen kun narisee.
Kostoksi se hävisi alkuillasta sateisessa pimeydessä ainakin vartiksi omille teilleen umpimetsään. Kävi todennäköisesti hirvenjälkiä haistelemassa.
@@@
Esittelen seuraavan patterikynttilän, 4.95 e jostakin halpakaupasta. Kas tässä:
 |
| Mitäs tästä tuumitte? |
Työpaikalle vein sen rusikoidun ensimmäisen koekaniinin ja se jäi palamaan töistä poistuessani maanantaina. Vaan eipä palanut aamulla enää. Mutta paloi sitten taasen yhtäkkiä toisessa kohtaa. Hieman on siis heitteinen mielenlaatu hänellä.
@@@
Naamakirjasta sen verran, että on raakaa, kuinka ihmiset kommentoivat vanhan ystäväni päivityksiä. Hän sairastaa vakavaa sairautta, jossa elonpäivät alkavat olla vähissä. Ehkä "ystävät" eivät ymmärrä tätä? Kenties he siksi, hyvää hyvyyttään, laittavat hänelle äidillisiä (?) kommentteja ja kehoituksia levätä, ottaa rauhallisesti ja vetää lonkkaa kotonaan. Helppohan se on semmoisen sanoa, jolle yksi sohvalla ostoskanavaa tuijottamalla vietetty viikko sinne ja toinen tänne ei merkkaa mitään, kun ei ole pelkoa päivien loppumisesta. Vaikka kaikille meille olisi terveellistä tiedostaa se, että loppu voi olla edessä koska tahansa!
Tämä ihminen tietää hyvin, että hänen kohdallaan motto on: "Älä jätä sitä huomiseen, minkä voit tehdä jo tänään!"
En myöskään ymmärrä hymistelevän hyväntahtoisia (?) repliikkejä, että "Odotas vain, niin kaikki kääntyy parhain päin!" tai että "Kyllä sä tämän taudin päihität, usko pois!" Kenelle he tuota epärealistista jargonia jauhavat? Vastaan inhorealistina: itselleen! Heitä ahdistaa toverin epätoivoinen tilanne. Tälläiset kommentit osoittavat kyvyttömyyttä kohdata vaikeita asioita ja taipumusta turvautua alkeelliseen psyyken puolustusmekanismiin eli kieltämiseen, jotta pääsee omasta ahdistuksestaan. Vakavasti sairaalle ei siis riitä oma sairautensa ja siihen liittyvät vaikeat tunteet, vaan hänen täytyy lohdutella vielä muitakin ja sanoa "Kyllähän se tästä!", jottei muilla olisi niin ahdistavaa. Raaka peli Ranualta!
En tarkoita, että pitäisi sanoa: tee mitä halua, kuolet kohta kumminkin. Mutta turhilla liirum-laarum-lupauksillakaan ei kannata eetteriä sotkea, kun henkilö itse on aivan tilanteensa tasalla.
No, menipäs tämä nyt vakavaksi. Se on tämä pimeys.
@@@
Lehtikatsaus...
... sylttää paikallaan, joten olkaapa hyvät!
Lääkärilehti 18.11.2016
Liisa Keltikangas-Järvinen (psykologian professori Helsingin yliopistossa) kirjoittaa kolumnissaan siitä, kuinka psykologiassa tietyt muotitermit nousevat vuosikymmenten saatossa aina uudelleen tapetille ja mediaan. Nyt on empatia ja myötätunto päivän sana. Tätä ennen oli minäkeskeisyys, yksilöllisyyden ja individualismin aate voimissaan. Samat puheet empatiasta velloivat 70-luvullakin. Ei tässä mitään uutta pyörää ole keksitty siis.
Itsetunto oli 90-luvun juttua ja kaikki ongelmat tai menestykset saivat selityksensä itsetunnosta. Empatia kumpusi hyvän itsetunnon takia, näin tuolloin ajateltiin.
Liisa kertoo, että vuorotellen näistä aiheista media pyytää haastattelua ja sama aihe tulee useamman mediavälineen kautta, että tulisitko puhumaan tästä. (Liisaa ehkä jo vähän nämä aiheet kyllästyttää?)
 |
| Superkuu joku viikko sitten. |
Edellinen lehtikatsaus on hyvä esimerkki siitä, ettei mikään koskaan mene hukkaan! Jouduin nimittäin tänään tilaisuuteen, jossa luennoitsija kysyi yllättäen: "Kuinka monelle mindfulnes on tuttu käsite?" Hohoo! Olin juuri kirjoittanut siitä teille tänne ja siksi lukenut mindfulnessia käsitelleen artikkelin huolellisesti. Olipa polleaa nostaa käsi, että tottamooses, tämänhän nyt tietää jokainen ;D Ja lääkäreitä kun paikalla oli, niin he ovat aina vähän hädissään, jos joku tietää jotakin enemmän kuin he itse! Ha-ha, tälle asialle toisinaan naureskelen sisäänpäin. Nähkääs helposti nousee hälytystilanne kuin muurahaispesässä konsanaan, kun joku pläjäyttää kehiin jotakin, mitä tähtioppilas-tohtorit eivät tiedä tai hallitse. Ihan tulee paniikki rivistössä, että mistä pirusta se tuon tietää ja miksen minä. Että onko se lukenut jotakin, jota munkin olis pitänyt :D
Noo, sallittakoon pieni liioittelu, muttei niin paljon liioittelua, ettei hieman totuuden siementäkin.
No nyt kai on koiraa vielä käytettävä pimeydessä, ettei laadi isännälle kirjallista reklamaatiota tai watsappaa illankähmässä narinoitaan etelänmaille.
Kaamos kattoon ja iloa rintaan!
Helga
2 kommenttia:
Kerrassaan upea kuva superkuusta!
Minulle sanoi terveyskeskuksen lääkäri että koska äitini ja mummoni ovat kuolleet molemmat seitsemänkymppisinä, asetamme elinajanodotukseni sen mukaan. Sairaanhoitaja-kälyni sanoi, että paskapuhetta. Saas nähdä!
Kiitos paljon, Risa! Tuo kuu pilkisti aivan yhtäkkiä ja arvaamatta pilvien raosta ollessani pimeässä metsässä. Ällistyin, että mikä ihmeen valoilmiö nyt äkkiä pläjähti taivaalle! Kauaa se ei siellä kuikkinut, mutta juur sen verran, että sain vangituksi.
Ei helekkari, ihanko tosi, että tk-kollega on noin tökerösti sanonut?! Aivan hämmentävää! Ei ikinä kuuna kullanvalkeana tulis mielenviereenkään. Jos olisin joku ennustaja tai vitsikyselyiden laatija (joita tällä teemalla nyt tuntui joku kuukausi sitten pyörivät fasessa), niin voisin sortua tuohon, mutten ikinä työssäni. En tosin ole tk:ssa töissä, mutta vaikea kuvitella, että tuntemistani, arvostamistani tk-kollegoista kukaan noin sanoisi. Vaan meitähän on tunnetusti moneksi!
Joskus ihmiset saattaa vesi silmissä anoa, että heittäisin jonkun valistuneen arvauksen kauanko heillä tai omaisellaan/läheisellään on jonkun pahan taudin kanssa elinaikaa. Se on vaikea paikka, sillä koskaan ei voi tietää. Joskus on ollut ihan pakko jonkun välttämättömän käytännön asian (esim. tyttären häät suunnitteilla, poika lähdössä Australiaan tms.) takia puristaa joku arvio, että perhe on voinut edes jossain määrin suunnitella aikataulujaan. Nämä on olleet äärimmäisiä tilanteita, onneksi harvoja vain.
Jos minulle asetettaisi elinaikaennuste, en missään nimessä haluaisi sitä tietää. En usko, että olen ainut, joka on tätä mieltä. Jotkut ihmiset saattaa rehvastella tämäntyyppisillä asioilla, että minätyttö se kyllä haluan tietää!... tai minä kyllä otan eutanasian, jos....! Mutta nämä ihmiset on usein niitä ensimmäisiä, jotka tosipaikan tullen lakoaa suurten puheittensa edessä ja kääntää takkinsa. Puhun vain työssä saadusta kokemuksesta, mitään tieteellistä faktaa ei tästä ole esittää sanojen pönkäksi.
EI elinennusteille! Eläkäämme siis tätä päivää!
t. Helga
Lähetä kommentti