Jouluroinaa laatikoittain, lomailevaa henkilökuntaa ja Elisabethin luona teekutsuilla

Jostakin kaukaa, oliko Aasiasta vai Australiasta, kuka näitä laskee.

Kuinka monta laatikollista jouluroinaa ihminen tarvii ollakseen onnellinen?

Että onko 3 muovilaatikollista tarpeeksi? Vai pitäiskö kipaista hakemaan lisää? Että voiko ihminen elää ilman peltistä joulutähteä, kahta ulkovalosarjaa, puoltakymmentä joululiinaa, Aarikan joulukyntelikköä, paria rasiallista joulupalloja kullan ja ihanan punaisissa väreissä (Lausumisohje:  hieman lässyttäen ja ässä suhahtaen), vanhoja cd-levyjä, latvatähtöstä, erilaisia kynttiläroikuttimia joista varsinainen kuppi on kadonnut, kahta sähkökynttelikköä ja sitä rataa eespäin ja poispäin.


Hemmetti tätä roinan määrää. Joku Murakami tai mikä hiivatin Josikoarai sais tulla tänne. Sehän nykyään on akkain keskuudessa niin IN, että joka ämmä fasettaa sitä sanomalehdessä ollutta kymmenien käsilaukkujen vaatehuonekuvaa. Mutta kun mulla ei ole ainuttakaan käsilaukkua, vaan senkin edestä muuta roinaa. Pitäis taas muuttaa. Johan tässä talossa on asuttukin.


@@@

Tämä ei ole minun mies, vaan joku nainen, joka pelasi joskus muinoin samassa porukassa.
Kuvan maan saa Halkosaari arvata. Kenttää en enää muista.
(Ensimmäinen ja viimeinen kerta meikäläisellä tuossa maassa, mutta tulipahan koettua sekin.)

Muutto kävi kyllä viikolla mielessä useampaankin kertaan, kun nykyään on niin vaikea saada kunnon henkilökuntaa! Nimittäin talonmies se vaan kolopalloilee kaukomailla auringonpaahteessa ja itse joutuu kolaamaan kirottua pihaa ja postilaatikon edustaa, jotta Itella-Posti-Destia-mikäsenykyäänonkaan saa kantaa laskuja laatikkoon. Aattelin eilen, kun kolausurakan jälkeen istuin toppahousuissa odottamassa seuraavaa koiran ksetusaikaa (henkilökunta, hal-loo!), että saakeli soikoon muutan kerrostaloon. Mutten sitten muuttanut. Ainakaan eilen, enkä tänäänkään. Omassa talossa on se hyvä puoli, että saa soittaa haitaria ja ulvotuttaa koiraa mihin aikaan vuorokaudesta haluaa. Etu se on sekin. Aina pitää nähdä positiivisiakin puolia asioissa. (Mutta pitää säilyttää kriittisyytensä! Ja tästä pääsen seuraavaan aiheeseen...)


@@@

Tämä on Pere Lachaissen hautuumaalta. Muistaakseni.

Olen vuosikausia miettinyt, mistä kohta kuvaamassani asiassa on kyse. Toivoisinkin kommentteja, jos kohta jollakin joku aatos heräjää. Kyse on ilmiöstä, joka selviää parhaiten, kun kuvaan sen keksityllä esimerkillä tähän tapaan:


Kuvitellaan, että kuulun ryhmään, jolla on luomi vasemmassa poskessa (huom: ryhmä ei ole poliittinen puolue, vaan esim. tyyppiä fitness-harrastajat, kasvissyöjät, homoseksuaalit jne). Me vasenposkiluomiset olemme yhtä pataa. Kannatamme ja kannustamme toisiamme. Lisäksi Minä Vasenposkiluominen olen tunnettu siitä, etten pidä Haiku-runoista. Ne ovat mielestäni luotaantyöntäviä.
Sitten joku vasenposkiluominen alkaa kirjoittaa Haikuja. Hän jopa esittää niitä runoilloissa. Ja minä, Kaikista Suurin Vasenposkiluominen Haikuvihaaja numero 1 ryhdynkin yllättäen ylistämään Haiku-runojen kauneutta ja kehoitan ihmisiä hakeutumaan Haiku-runoiltoihin.


... että mistä voi olla kyse, kun ihminen kylmän viileästi hylkää mielipiteensä? Toinen tilanne: kuulija miettii, miksi luonnonsuojelijana tunnettu Vasenposkiluominen yllättäen puolustaa firmaa, joka kaatoi öljyn laineille. Kunnes huomaa: sotkufirman omistaja on Vasenposkiluominen.


...että onko ihminen niin selkärangaton, ettei pysy periaatteissaan? Meikäläinen ajattelee tälläistä säälittäväksi, ryhdittömäksi toiminnaksi. Häpeälliseksikin: ihmiset toki huomaavat, mistä tuulee. No lievennän: perheenjäsentensä kohdalla saatan tuollaista ymmärtää. Muutoin olen tätä mieltä:


Terve, realistinen kriittisyys täytyy säilyttää silloinkin, kun kyse on omasta viiteryhmästä.


(Koiran mielestä tälläinen spekulointi on turhanaikaista ja aikaaviepää. Ajan voisi kuulemma käyttää tähdellisemminkin. Esim. hakemalla  koiranruokakomerosta maukasta syötävää. Se osoittaa mieltään puskemalla päätään käden ja näppäimistön väliin. Henkilökunta! Koira häiritsee taiteilijaa!)


@@@

 

Surkea plagiaatti ystävänmiehen hienosta jälkiruoka-asetelmasta.


Lehtikatsaus:


Tiesittekö, että Silvian veljenpoika Patrick asuu Tukholmassa? En minäkään. Mutta Svensk Damtidning tietää. Hän muutti Silvian ja Kallen luo 17-vuotiaana. Ihan menee pää pyörälle taustatiedoista: veljenpojanvaimo Maline Sommarlath on ruotsalais-espanjalainen, Patrick itse ranskalais-saksalainen ja ruotsalainen, Patrickin isä asuu Italiassa ja setä Belgiassa.
Että on siinä Kallella sekalainen seurakunta, vävykin amerikkalainen. Onneksi on ockelbyläisiä joukossa. (Mua säälittää nämä kuninkaalliset ;D Tällä kommentilla sain kerran lahkouskovaisen klinikkasihteerin silmilleni. Säälin silloin Prinssi Albertin puolisoa. Kuninkaallisissa ei kuulemma ole mitään säälimistä. Ai eivät ole ihmisiä hekin, vai? No ei sitten. Vaikka Raamattu kyllä käskee ajatella toisin.)


Entä tiesittekö, mitkä ovat 5 keskeistä vinkkiä, jos joutuu kuningatar Elisabethin luo iltapäiväteelle? Sen kertoo teille Svensk Damtidning! Kas näin:


- Nosta persiis penkistä kuningattaren tullessa salonkiin.
- Puhuttele Elisabethia Her Majestyksi heti kun tapaatte ja sen jälkeen, että Ma´am. (maam? Onkohan ruotsalaiset ymmärtäneet kaikkea ihan oikein, niistä tiedä koskaan.) Ja kun eroatte, niin vetäise lonkalta taas käyttöön tuo Her Majesty ikään kuin loppukaneetiksi (ennen kuin heitetään ulos).
- Älä jumankekka vaan sojota pikkusormea teekuppia nostaessas, se on virhe!
- Laske hyvä ihminen se kuppi tassille, eläkä pöytäliinalle.
- Lopeta märsyäminen heti kun Elisabeth on ottanut viimeisen suupalansa.


Noista tiedoista voi olla hyötyä huomenna, jos kuka jo viikkaa iltakläninkiään Linnan juhlia varten. Ja anopilla voi aina harjoitella, jollei Elisabeth ole vielä teekutsua lähettänyt.


Teidän,
Helga...
...joka lähtee nyt koiraa lenkittämään kolmatta kertaa tälle päivälle. Hevonen tuli jo lenkitettyä aamulla.

Nämä rantahevoset on tuosta samasta maasta, jonne en enää ikinä mene.
Mutta hiekka on valkoista! (Ks. yst. yllä mitä sanotaan positiivisesta ajattelusta.)