Tämmöistä on meikäläisen elämä. Kerran läksin ex tempore-ylijäämäpaikoilla käymään Kanarialla neljä päivää. Isäntä ihmetteli, että neljä päivää, eihän semmosta... Niin sanoin, että missä isossakirjassa on sanottu, että Kanarialla pitää olla viikko tahi kaksi, jos ei halua olla kuin neljä päivää. Voi äkkinäiselle kuulostaa diivailulta, mutta jos ihminen alkaa kärsiä viidennestä päivästä lähtien, niin miksi sen pitää istua Kanarialla ja kärsiä? En ole kuullut tähän vielä vedenpzitävää argumenttia.
@@@
Monnilla on kaukoputki, jonka se virittää roskakatoksen takaa ja sieltä se venyttyy esiin kuin puolustusvoimien kovapanosammuntatykki. Se tsuumailee hetken kaukoputkellaan, lopulta heiluri asettuu ja uhri on saatu objektiivin ytimeen. Siinä meikäläinen linssin keskellä kairaa uimarin mentävää aukkoa jäähän. Arvasinkin, että mua tarkkaillaan. Poskia kuumotti.
@@@
Sain lestadiolaisuudesta kertovan kirjan luettua. "Nyt vapaa olen", toim. Topi Linjama. Kuten arvasinkin, mitään sellaista siinä ei ollut, jota en aiemmasta ole saanut selville. Asuin aikanaan lestadiolaiskeskittymässä, oikeastaan kahdellakin alueella, jossa oli isoja perheitä. Osa näistä ihmisistä häpeää perheen kokoa, vaikka perhekokokin on asia, jota missään isossa kirjassa ei sanota. Paitsi Kiinassa, jossa lapsia (poikia) saa olla yksi per talous.
Tuossa kirjassa niemttömäksi jäänyt liikkeestä eronnu nainen salanimeltä "Aaria" on tehnyt runoja. Hänellä on 6 lasta ja on eronnut liikeestä joku vuosi sitten Tämä runo riipaisi mieltä:
"Vaikka minä vaeltaisin pimeässä laaksossa
en minä mitään pelkäisi.
Vaikka minä.
Vaikka minä lakkaisin kynteni?
Vaikka minä kuuntelisin rokkia?
Vaikka minä käyttäisin ehkäisyä?
Vaikka minä.
Enkö sittenkään pelkäisi?"
Taitava analogia. Moni nuori lestadiolainen aikuinen kamppailee ristiriidan kanssa. Mutta liike on muutakin kuin uskomassa olemista (lestadiolaiset ovat "uskomassa"). Se on myös sosiaalinen yhteisö kaikkine osa-alueineen: iltakyläilyt, seurat, raamattuluokka,... Jotta tuota liikettä voi yhtään ymmärtää, täytyy tuntea näitä ihmisiä. Lähiystävinä on, se on avartanut mieltä ja ajattelua. En idealisoi, en myöskään moralisoi. Monenlaista muutakin rajoittavaa kotielämää on. Tunsin kerran oppineen ihmisen, joka ei tiennyt kuka on Esa Pakarinen tai keitä ovat Pekka ja Pätkä. Ei ollut koskaan kuullutkaan. Kotona ei ollut televisiota vaan luettiin laatukirjallisuutta. Yhdenlainen lapsuus sekin.
Hemmetti ettei tästä pääse tuonne vasempaan reunaan kirjoittamaan. Taistelen ipadin kanssa.
@@@
No niin pääsinpäs vasempaan laitaan! Sitä ihminen on pienestä ilahtunut.
@@@
Niin se kirjajuttuko? Se oli vähän niin kuin tänään Lasse Pöystin esittämässä nuoren toimittajan roolissa: heitin vaan eholle :) Mitään kirjaa ei ole. Höpsistä. Mutta teen kyllä koko ajan muistiinpanoja. Jospa niistä saisi jotain keittokirjaa tai akkuporakoneen käyttöohjeita tai sen semmoista.
Totta puhuen pitäisi keksiä hyvä aihe. Joku mummojen heppakirja? (Hevonen voi hyvin. Kysyin sitä eilen puhelimeen, muttei sillä oli iltahirnumiset kesken. Ihminen puhelimessa kertoi sen voivan hyvin. Ajelen huomenna porkkanakaupalle ja tallin kautta kotiin. Enkäpä ihmettelisi sitäkään, jos sunnuntaina yrittäisin selkään tällä kintulla. Pitää vaan muistaa alas tullessa, ettei varaa kuin toiselle jalalle.)
Kirjasta vielä sen verran, että tässähän sitä tulee koko ajan :) Juoni vaihtelee, saa kummia käänteitä,pysähtyy, kurkistaa nurkan taakse ja ryntää palotikkaita ullakolle. Semmoinen se on, meikäläisen kirja. Ilman päätä ja häntää. Tulee oikeasta korvasta sisään ja suhahtaa vasemmasta korvasta ulos kuin turskarekka moottoritiellä. Eikä jäljelle jää kuin kuraista loskaa.
@@@
Asiasta ananakseen. Tämän haluan vielä sanoa, että tuosta sontaluukusta ei nykyään tule muuta kuin sairaalaa, ensiapua, pelastustointa ja kirsikkana kakussa joku typerä sairaalasarja. No oli tuossa tuo Lasse Pöystin tähdittämä Suomi-filmi jostain 60-luvulta. Ei saa olla liian vaativainen (pöh).
@@@
No niinpä se on, että osa petivehkeistä saa olla yön yli ulkona. Sauna on siivottu. Huomenna tyhjennän piisistä tuhkat, sutaisen vähän lattialankkuja, heitän virrat "poissa"-asentoon, survoudun jäiseen pirssiin ja pöristän satoja kilometrejä kotikotipirttiä. Josko porkkanakaupalla pidän pissatauon.
Lopuksi päivän vinkki niille, joilla polvi, lonkka tai torso ei taivu kiinnittämään lumikenkiä jalkaan. Ottaa järjen kätehen ja laittaa kengät kiinni lumikenkiin. Sujauttaa sitten koparat tuohon yhdistelmäajoneuvoon, ehkä joku yläsolki vielä pitää kiristää ja lomps lomps vaan.
Tämmöistä proosaa ;) tällä kertaa teille viskutteli halkolaatikon ravosta
Helga.
4 kommenttia:
Voisit julkaista tämän blogisi ihan tällaisenaan kirjana. On niin pirun hauska lukea. Sanan säilä sivaltaa ja vasempaan laitaan on tosiaan joskus hankala päästä. :D
Tai tee retkeilyohjeita (hurtin huumorin kanssa) meille muille mummoille.
No nii.
Anteeksi kauhean paljon, jos säikäytin sinut. Yritin olla hiiren hiljaa sen kaukoputkeni kanssa, mutta äkkäsit kumminkin. Katsos, kun ajattelin itseäni sinne, niin ei olisi tullut mieleenkään muuta kuin avantoon pulahdus, jos kerran semmoinen mahdollisuus on. Se on ollut omassakin elämässäni jonkinlaisessa roolissa, mutta kun aina on ollut avanto tavalla tai toisella ilmestyneenä valmiiksi siihen jäähän, niin keksin hätäpäissäni työkaluksi siihen puuhaan rautakangen. Mutta kairallahan se tietenkin on helpompi tehdä. Vaikka pitää sitä kairallakin muutama ruuvaus tehdä, että minä siihen avantoon sovin, siis leveyssuunnassa. Pystysuunnassa joskus tuntuu, että riittäisi 20 senttinenkin avanto varsinkin silloin, jos on pitkään ollut kuivalla maalla.
Vai ei Heppa tullut puhelimeen...mistä lie ottanut nokkiinsa. Varmaan lepyttelykonstisi tepsii mainiosti, ettei se nyt pitkää mykkäkoulua meinaa pitää.
Ei kun hyviä jatkoja ja kintun paranemisia!
Monni
Kuva on paljon isompi kuin tekstiosuus. Kertoikohan se enemmän kuin 1000 sanaa?
Turvallista kotimatkaa (turvallinen = hevosellinen, myös).
Terv. Maarikka
surun suosta ylös rämpimässä
Monnille viestiksi, että oli oikein hauska tuo sinun kiikarointi! Mua nauratti ääneen se, kuinka oletkin hyvin tavoittanut meikäläisen peruspersoonan toimintamallit, vaikken avantoon nyt mennytkään.
Totuus on tämä: inhoan avantouintia, typerää diivailua, koska tuntemani avantouimarit pitää siitä kovaa meteliä. Tyyliin se, että käydään työpaikan kahvihuoneessa sanomassa, että olettekos muuten te käyneet -100 asteisessa vedessä kuten Minä (ja rinta nousee rottingille aivan kuin ois isommankin uroteon tehnyt).
Mutta älkää avantouimarit, kilitit, vilpittömät ja rehelliset nyt vain suuttuko, varmaan heitäkin on! Heidät erottaa siitä, etteivät hiisku avantouinnistaan sanallakaan kenellekään, vaan luikahtavat vain jään sekaan kaikessa hiljaisuudessa ja hiipivät sieltä pois niin, ettei kukaan näe.
Mutta vaikken avantouinnista innostu, niin muita suisidaalisia harrastuksia mulla kyllä on roppakaupalla. Tarkkasilmäinen lukija lie sen havainnutkin.
Maarikalle kiitokset kuvakommentista! Tosiaan, se tuli jättiläisen blogia varten, kun iPadilla en saanut sitä muokattua yhteyttä pätkivän metsämökin kuusikon keskeltä. Mutta nyt on kuosissaan.
Ja jos Maarikka surun suosta olet rämpimässä, niin elän hengessä mukana. Sillä itsellänikin on nyt raskaita aikoja menossa. Koitan piristää eloani ja oloani mm. kirjoittelemalla mm. tähän blogiin ja vähän muuallekin. Sinne muualle juuri kirjoitin hyvän tovin, kuten tarkkasilmäinen saattaa kellonajasta havaita: se on 1.45 sunnuntaiaamuna. Että maate tästä täytyy siirtyä.
t. Helga
Lähetä kommentti