Maailman tärkeimpiä asioita: omat ja Trumpetin

Tässä sitä kuvakavalkadilla kesää muistellaan.
Toukkailen makuupussin uumenissa olohuoneen sohvalla. Sohvaan on makuuksieni kohdalle muodostunut alaspäin viettävä kuoppa, josta liukkaassa makuupussissa meinaa liukua lattialle. Pönkkään itseäni huovalla takapuolen alta pysyäkseni kennossani.

@@@

Kolmas sairauslomaviikko. Ihmeen hyvin on ollut malttia kyyhöttää kinttuineen sohvannurkassa, jos kohta on tullut mietityksi oliko joskus liikuntakykyistä elämää. Ja vielä sellaista, ettei eteenpäin, sivulle, taakse ja ylöspäin loikkiessa tarvinut sen kummemmin miettiä, mihin jalkansa laittaa.

Tällä systeemillä on alkanut ymmärtää Ruotsin vanhainkodin mummuja ja vaareja, jotka olivat hysteerisiä kaatumispelkonsa kanssa ja kiljuivat pesu- ja vessareissuilla: "Jag rammm-lar, hjälp mig!"
Omituista ja selittämätöntä pelkoa liittyy siihen, ettei kykene normaalisti kävelemään ja liikkumaan. Tuon täytyy olla joku alkeellinen pelko, joka vastaa vastasyntyneen putoamisenpelkoa. Leikkauksen jälkeen havahduin kipulääkehoureesta pelkotilaan, että jos tulee sota, en pääse alta pois.

Yksi hyvä puoli tässä on: laihtuu. Jääkaapille meno ja ruokailu on niin monimutkaista ja alkuviikkoina oli kivuliastakin, että sitä siirtää viimeiseen saakka. (Allways walk on the sunny side of the road.)

@@@

Tänään alkoi fysioerapia.
Hoitohenkilö oli asiallinen, ikäiseni nainen. Ystävällinen, huomaavainen, ammattitaitoisen oloinen ihminen, joka ei lörpötellyt liikaa.

Hän esitti käytettäväksi lymfa.....?-laitetta, jolla ikään kuin kevyesti imukupeilla "kuppaamalla" jalan turvotusta saatiin vähenemään. Hieman epäillen asetuin hoitopöydälle, mutta niin vain kinttu tuntui kevyemmältä kun siitä lähti. Vaste vain jäi kovin lyhyeksi: kotiin päästyä oli kinttu entisessä kuosissaan. No, otan tämänkin positiivisesti: apu tuli kumminkin, vähäksi aikaa.

Tapaamme ilmeisesti 15 kertaa. Odotan saavani kotiohjeita jatkossa, jos kohta osaan kyllä kinttua treenata omastakin päästä. Ihmeen nopeasti lihakset näyttävät surkastuvan käyttämättömänä.
Aivosto - vaikkei lihas olekaan - lienee samanlainen.

... yritin kysellä vaivihkaa, koska hevosen selkään voisi nousta ja kuka sen osaisi sanoa. No, eipä niellyt koukkua tämäkään uhri. Kuka sitä nyt uskaltaa mennä sanomaan, ei kukaan. Huomenna kumminkin köpötän katsomaan, kun hepoa treenataan. Saapa nähdä, mitä se tuumii kainalokepeistäni.

@@@

Mahdoinko joskus esitellä tämän käenpojan täällä, en muista. Se reppana oli tipahtanut pesästään. Kenen pesässä sitten oli majaillutkaan ruokittavana. Jätin sen tietysti paikoilleen, eikä sitä enää seuraavana päivänä siinä ollut. Liekö sijaisäiti hakenut tai todennäköisemmin... no olkoon.
Tämä tämmöisenä asiasta-munakkaaseen- tyyppisenä hypähdyksenä.

@@@

Monni kuvasi tautiaan ja tulen kyllä päätelmään, että influenssa tuon on täytynyt olla. Hyvä, että hellitti. Sehän on sellainen tauti, että siihen vuosittain kuolee (ihan totta: kuolee) terveitä ihmisiä tosta noin vaan. Niistä ei enää jaksa edes Ilta-Sanomat kirjoittaa.

@@@

Siinä sitä amerikkalaista unelmaa nyt sitten on pöydän täydeltä. Joka aamu herään tutkimaan uutisia: mitä se nyt taas on keksinyt!? Trumpetin minuuttikohtaiseen seuraamiseen on hyvät edellytykset sohvaperunatoukkapussista.
On vaikea uskoa, että amerikkalaiset olivat niin ymmärtämättömiä, kuin miltä nyt valintatuloksen perusteella näyttää. Tuon tyypin käytösmallille on olemassa diagnoosikin. Jonkun jenkkiyliopiston psykologian guru sen oli jo ääneen sanonutkin. Siinä puhuttiin malignista (=pahanlaatuinen) narsismista.

http://www.independent.co.uk/life-style/health-and-families/donald-trump-mental-illness-narcisissm-us-president-psychologists-inauguration-crowd-size-paranoia-a7552661.html

@@@

Kirjallisuus ei nyt oikein jaksa kiinnostaa. Tuo Sefarad tuossa nyt odottelee etenemistä ja hyvältä kirjallisuudelta se vaikuttaakin nimenomaan kielen puolesta. Ja muutenkin. Mutta jossain nyt tökkii. Otan mielihyvin vastaan kaikenlaisia suosituksia, mielellään ulkomaisesta kirjallisuudesta. Kevyttä, hyvätasoista, ei dekkareita, ei rakkausromaaneja. Suomalaisista kirjailijoista eivät viehätä sirpakähköset, ailahietamiehet tai ennimustoset ja mitä niitä "Rautaperhoset" tai "Kartanon Kaunis Kustaava"- tyyppisiä kirjoittajia onkaan. Rosa Liksom on lähempänä sydäntä, mutta hänen kirjansa olen lukenut. Sofi Oksasesta riitti se huippumenestys, nimi jo mennyt mielestä. Merete Mazzarellalta on tullut uutuus, joka täytynee lukea ruotsiksi, jos sen jostain tähän hätään saa. Aleksis Kiven kirjat on hyviä, mutta nekin olen lukenut.
Ja huomautus: ymmärrän ja hyväksyn kaikenlaiset kirjallisuusmaut! Jokainen makunsa mukaan kirjansa valitsee ilman muuta.

@@@

Kuva Intian Jaipurista, jossa oli joku hää- tms. juhla, johon ajauduttiin kuokkavieraiksi, tosin sovitusti.

Tuo Intian kuvakin lie ollut täällä. Laadultaankin on tosi huono, mutta ihan on vielä pakko muistella, kuinka taitava tuo nainen oli noiden kippojensa kanssa musiikin tahtiin tanssiessa. Mulla oli valittuna kukkakuvia tähän laitettavaksi, mutta jokin ylimaallinen voima puuttui peliin ja ne katosivat bittiavaruuteen. Sen vuoksi tässä on näitä vanhoja kuvia.

Lopuksi kiitän lukijaa, jos tänne asti pääsi. Kirjoittaminen on intohimoni ja kykenen suoltamaan tekstiä satoja kilometrejä ilman merkityksellistä sisältöä. :)

Voikaa hyvin, te ripakintut ja loikkajalat! Nauttikaa elämästänne kaikkine raajoinenne!

t. Helga