 |
| Kuva: Pixabay |
Olen odottanut parisen päivää, että ehtisi latoa kirjasimia merkityksellisiin ja niin säälittävän mitäänsanomattomiin järjestyksiin tähän blogialustalle. Mutta niin on ihmisellä kiire kohti hautaa, ettei kirjoittamaan ehdi. Monenmoiset puuhat kiilaavat eteen ja täytyy sanoa, että työkin on vähän käynyt harrastuksesta viime päivinä. Toivottavasti lukijani on ollut onnekkaampi ja nauttinut kauniista ulkoilupäivistä.
@@@
Enpä tiedä: järjestääkö ihminen itse itselleen kaiken pölinän pönttöön? Tämän ajatussuunnan kannattaja olen ollut ja taidanpa pysyä kannassani. Tänäänkin minulle sanottiin, ettei se Kaisamervituulapaula ehdi erääseen asiaan paneutua, kun se on niin kiireinen. "Hah", sanoin minä puhujalle. "Eikös me olla kiireisiä sitten?"
Olen aina inhonnut kiireeseen vetoamista, sillä tiedän - ja kysykääpä vain minulta, niin kuulette kaikesta totuuden - että:
Ihminen ehtii tasan tarkkaan sen, minkä haluaa ehtiä.
Kysymys on priorisoinnista - pienellä aikavenymällä tietysti.
(Helga vKv, turvallisuusalalta)
Samat ihmiset sanovat, etteivät kiireeltään ehdi sitä-ja-sitä. Ja katinp@akat: syöksyvät keilahalleille ja Tuppuravaara-iltaan (keksittyjä esimerkkejä) tai juoruamaan puistonkulmalle.
Elämä on priorisointia. Uskokaa pois. Tämä on a priori. (Noin sanovat kaikki, jotka haluavat tehdä vaikutuksen latinantaidoillaan ja filosofian peruskäsitteistöillään (siis eivät ole lääkäreitä, lääkärit eivät ole kiinnostuneita filosofiasta noin yleisesti ottaen, mikä on paitsi sääli myös harmi. Apirori-immeiset ei tosin itsekään ymmärrä mitä tuo tarkalleen aatelle tarkoittaa, mutta se on a sekundari.
Siis a posteriori, tarkoitin. Sen ymmärtää tohtorikin. Posteriorinen ja anteriorinen: jokapäiväistä puhetta sairaalassa ilman mitään maallisesta ylevämpää meikäläisille. Etupuolella oleva ja takapuolella oleva, jos kohta kukaan valelääkäriä lukuunottamatta ei sano niin.
Mutta nyt syrjähdin pahemman kerran.
Piti sanoa, että olen parikin päivää odotellut blogiaikaa. Mitä hemmettiä oikein värkkään päivät? (Selitän itselleni: kokous tiistai-iltana ja eilen aivan sökönä töiden jälkeen. Torkuin illan sohvalla.)
@@@
 |
| Kuva: Pixabay |
Talonmies on taas lähdössä reissuun mailoineen.
Paraskin olen sanomaan, kun huitelen pitkin maanteitä. Suon toki matkan hänelle ja kärsin (melko) hiljaa nahoissani ison koiran ulkoilutusrumbaa DS. Kolmasti vuorokaudessa. (En enää osaisi ehkä kirjoittaa paperireseptiä?)
...ja ratsastustuntikin viikolla. Voi hemmetin hemmetti: pääseekö Kellokosken sairaalaan tai Niuvanniemeen hevosnarkomanian hoitoon? Tiedän useita muita, jotka voi ottaa fölijyyn.
Ja mistä me Niuvanniemessä sitten puhuttaisi?
Hevosista.
@@@
Toivotan lukijalleni hyvää päivän tahi illan jatkoa ja vähiä lumikasoja pihoillenne.
Helga
1 kommentti:
Kettutäti täällä taas! Oikeesti mä oon Kettumummo, mutta sopii minulle tätittelykin. Se ikään kuin nuorentaa. Ja maailmassa on paljon vanhempiakin tyyppejä kuin Kettumummo.
Kiireestä kirjoitit. Kun jäin eläkkeelle jokunen vuosi sitten, huomasin aika lailla pian, että kiireeks männöö eläkeläesen elämä. Samanlaista kalenterin tihrustamista on kuin muinoin työelämässä. Tosin, jos ei laitettais kalenteriin, niin unohettais puolet menoista ja sitten vuan ihmeteltäs, että mihinkäs meillä olkaan kiire.
Jatketaan siis Helga von un zu usw.
Terveisin Kettukiven mummo
Lähetä kommentti