 |
| Kuva: Pixabay |
Nythän on niin, että olen aikasta lamassa hevosasian kanssa. Vähän kuin poikaystävä olisi lähtenyt lätkimään. Kattelen tylsänä nettiakkunasta sisään, stalkkailen ihmisiä Pärstäkirjassa, siivoan muistiin napattuja nettisivuja koneeltani ja mietin:
- mitähän söisi?
- mitähän ostaisi?
- siivoaisiko?
- lähtisikö kuntosalille?
- hiihtämään?
Korviketoimintaa pahimmillaan. Eilen livahdin työpaikalle purkamaan työpostia ja tekemään kirjallisia töitä. Korviketoimintasessio päättyi klo 23.10. Hiippailin klinikan käytävillä ulko-ovea kohti, kun epäonnekseni törmätä paukasin yöpäivystäjään. Hän tsuumaili minua hitaasti arvioivin katsein tuo nuorimies, jonka isänkin tunnen. Sanoi sitten rauhallisesti:
"Näin myöhään olet jaksanut olla?"
Näki minut jo klo 17 käytävän toisesta päästä mennessään osastolle.
"Pakko!" vastasin väpättävällä äänellä.
En tohtinut sanoa, että pakko oli sulkeutua maailmalta työhuoneeseen, jotta pystyin tuijottelemaan eteeni, nojailemaan kämmeneen ja siivoilemaan papereita siirrellen niitä hajamielisesti pöydänkulmalta toiselle.
(Puoliso ymmärtää tilanteen.)
#korviketoiminta
@@@
 |
| Kuva: Pixabay |
Onhan se totta, mitä tytär watsappasi.
"Hyvä, kun möit. Tulee vähemmän vahinkoa." Hän on realistien realisti, ollut aina. Voi tuota tyttöä, äiti jo hänkin! Yksi hevonen nyt sinne tai tänne, kun on tuommoinen tytär!
(Kaikki joilla on tytär ymmärtävät mitä tarkoitan.)
@@@
Kuvassa voisi olla hän kuusivuotiaana. Lapsena oli reipas ja tarmoa täynnä kuten tosin on vieläkin. Tyllihame tanassa viipotti tanssitunnilla ja nautti niin kuin kai kaikki pienet tytöt ovat maailman sivu tyllihameprinsessailusta nauttineet. Jotkut jopa niin paljon, että on jäänyt päälle akankurppanaksi asti, eikä näytä enää yhtään niin viehättävältä.
Minunkin piti mennä balettitunnille. Isä lupasi. Joka iltapäivä kun isä tuli töistä ja asetteli ulsteriaan naulakkoon lakattujen puuritilöiden taakse minä odotin takan kulmalla, että sanoisi: "No niin, nyt on balettitunnit varattu!" Muttei sanonut koskaan. Niinpä läksin kavereiden kanssa juomaan pussikaljaa heti prinsessakauteni päätyttyä. (Osa lääkisläisistä on istunut tylsien kirjojen äärellä pänttäämässä ja äiti kuulustellut läksyjä. Mutta me sitä vain jengiporukalla pidettiin hauskaa ja kunnon ihmisiä tuli lähes jokaisesta. Älkää siis menettäkö toivoanne, jos lapsenne juopottelee.)
#prinsessat #juopot lapset
Tyttäreni ei juurikaan juopotellut sen kummemmin kuin turvallisessa kasvuympäristössään nuorisolla oli tapana. Osasi kyllä bilettää, mutta pysyi aina jotenkin kuosissaan, paremmin kuin äitinsä, luulisin.
@@@
Kuten lukija huomaa, on hengellinen tasapainoni hieman vinksahtanut raitehiltaan konikapinassa. Mutta älköön lukijani olko huolissaan. Sillä niin on kirjoitettu, että kaikella on tarkoituksensa, eikä tuuli käy kenenkään ylitse ennen kuin kukko kolmesti laulaa ja hepo hirnahtaa. Mitäs nimittäin luulette, että vasen aivopuoliskoni on tehnyt oikean hehkuttaessa surkeaa hevosetonta kohtaloa? Vasen aivopuolisko on ohjannut näppini googlettelemaan lähitienoon ratsastustalleja ja singahuttanut jo emailinkin eetteriin.
Nyt sitten vain odotellaan, koska lainahevonen lähtee korskuen jolokottelemaan Helga The Horsewoman selässään. Hevoshomma on kuin huume: vaikea vierottua. Mutta nyt pidän varani! Sanokaa minun sanoneen! Omiin kaakkeihin en lähde sitoutumaan. Pois se minusta.
(Ellei sitten satu tulemaan joku tosi söpö pieni polle, joka tarvii uutta omist...Eiiiiiii!)
@@@
Talonmies luulee, että ahkeroin työhommien äärellä. Mutta ahkeroinkin terapiakirjoittajana, itselleni. Lukijani sen sijaan repiinee tuuheita hiuksiaan ja manailee tylsät jorinani alimpaan Lusiferiaan.
Hyvää tulevan viikon alkua ja rairuohot kasvamaan ennen kuin taaskin on liian myöhäistä, saatte huonon taloudenpitäjän maineen ja pakanan leiman otsaanne seuraavaan pääsiäiseen saakka.
Rakkain terveisin
#Helga, Häst Täk
 |
| Kuva: Pixabay (onko tuo nurinpäin pirulainen) |
3 kommenttia:
Voi tikkerrperi, sanoi Noita Nokinenä! Niin hurjia käänteitä hevosellisesta hevosettomaksi, että soin vahingossa koko pussillisen iltaherkkuja vaikka piti ottaa vain yksi tässä blogikuulumisiasi lukiessa. Klups. Mutta tärkeintä että löytyi hevoselle hevosihminen, johon saatoit luottaa.
Jaxuhali!
Lea
Kovat ovat vieroitusoireet!
Kuten Wikke kertoo ja Helga hyvin tietää, "vieroitusoireet eli abstinenssioireet ovat jonkin riippuvuutta aiheuttavan aineen säännöllisen käytön lopettamisesta koituvia fyysisiä tai psyykkisiä oireita. Vieroitusoireet johtuvat siitä, että vieroittautujan elimistö ja etenkin aivot ovat sopeutuneet toimimaan ympäristössä..."
Rakastetun menetys on hyvä vertauskuva sillä niinhän tässä kävi, kuten ihmiselämässä toisinaan, että kun rakkauden kohde pääsee katsastelemaan uusia maisemia ja kohtaa ah, niin hellästi hiveleviä vieraita käsiä, puhumattakaan maukkaasta heinästä ja kykenevästä, ehkä vallan riehakkaastakin ratsastajasta, voi käydä vanhanaikaisesti ja syttyä molemminpuolinen kiintymys, jonka jälkeen liiankin tuttuun, entiseen elämään ei ole paluuta. Uudet, vallattomat tavat ovat vaarallisia.
Rakkaussuru - alussa ja lopussa - on riistävää, suloista kärsimystä.
Myötäelän, toivon surusi vähitellen hiipuvan. Ja parasta on että hevosta edelleen todella rakastetaan. On rakkauden osoitusta että voi luovuttaa rakkaansa toiselle jonka luona sen on hyvä olla.
Kiitos paljon Anonymiukselle ja WSoeverille myötätunnosta!
Suhde hevoseen on aivan kieroutuneen omituinen. Sitä ei voi selittää. Mistä pirusta siinä voikaan olla kysymys?
Olen keskustellut tästä useamman eritasoisen ratsastajan kanssa. Yhteistä kommenteille on tuo lumous. Muistan kuinka jo lapsena nuuhkin ratsastuskypärästäni hevosen tuoksua ja tunsin perhosia vatsassani. Eläin on yhtä aikaa suloinen, kokonsa ja arvaamattomuutensa vuoksi varauksellisuutta herättävä, mutta omituisen terapeuttinen. Eikä satulassa vietettyä aikaa voi oikeastaan korvata mikään, kun tuttu hevonen ymmärtää viestisi ja on valmis joka piirtoa myöten toiveitasi noudattamaan.
Olin alitajuisesti jo itseni vuosi sitten hankalasti hevosen kanssa loukattuani tajunnut, että en voi jatkaa näin. Alkaa elinpäivät olla sen verran luetut, alla poikkeuksellisen isokokoinen hevonen, jolla on omiakin ajatuksia, vaikka onkin tavattoman nöyrä ja ihmiselle kovin ystävällinen. Mutta hän on hevonen, siinä kaikki. Nyt ryysäsi ja loikki, kun säikkyi jotakin - sekin hevosten tapa. Tai kuten hevosihmiset jauhamasta jauhamaan päästyään sanovat: "Niin lajityypillistä!" Mutta lajityypillisyys on hieman hankala yhdistelmä ihmiskehon sietämien voimien suhteen. Me ollaan vähän kuin munankuoressa.
Eniveis: hän on hyvissä käsissä ja niin on hyvä!
Hevostelen lainapolleilla. Ja ehdin harrastaa muutakin eli niitä vanhoja lajeja, jotka ovat kuuluneet elämääni vuosikymmenet. Lukijani ne ilman muuta tietää, koska janoaa tekstejäni ja on ne opetellut ulkoa (olenhan maailman kiinnostavin ihminen*).
*Jos kohta joku ei älyä huumoriani, niin tuo jos mikä oli sitä. Parhaimmillaan, etten sanois :D
T. Helga
Lähetä kommentti