Sohvajuhannus ja hevospäivitystä

Kuva: Helga, noin viikko sitten kaikki oli toisin.

Näin muuttuvat kelit kuin taikaiskusta. Mutta tästä kyllä Ilmatieteen laitos riittävästi varoitti, jotta emme voi syyttää ketään, emme edes itseämme.

No eniveis, joskus on hyvä hieman rauhoittua ja maata päivä sohvalla etenkin, jos eilen tuli otettua vähän liikaa vierasjuomia. Enpä heti muista koska edellinen rokulipäivä tuli vietettyä. Mutta ihmisen muistihan on valikoiva, se tiedetään.

(Ei tosiaan ole päivystyshommia tälle pyhälle. Viime vuonna oli... ja jouluna ja pääsiäisenä. Nyt pääsin vähemmällä.)

@@@

Hevospäivitys. 

Kovasti on pitänyt miettiä kuinka jatkaa. Ruskearuuna on hyvissä ja kokeneissa käsissä siistillä, pienellä ja rauhallisella tallille. Käyn toki parikin kertaa kuussa sitä tervehtimässä ohi kulkiessani ja lisäksi ratsastelen parilla tallilla. Leirikin on tulossa. Mutta jatkuva on pohdinta harrastuksen lopettamisesta. 

Syy: turvallisuus. Viimeisin niitti tuli toukokuussa kuullessani, että vuosi sitten samassa juttuseurassa mukana olleista kolmaskin on saanut kunnon vammat pollensa säikähdettyä. Pistää miettimään: näitä vammautuneita nyt on jo niin monta lähipiirissä. Lisäksi tutulla tallilla on töissä henkilö, jolla olen ajatellut olevan jokin perinnöllinen sairaus. No, eipä ole. Sain viime viikolla tietää hänen jääneen joskus oman hevosensa alle, jolloin on vammautunut lopuksi ikää.

Totuus: hevosvammoista ei puhuta ääneen. Jos ääneen sanoo, saa leimakirveen otsaansa (ilonpilaaja, pelkuriraukka). Suurin osa ei tiedä tai tiedosta lajin vaarallisuutta. Loput tietävät, mutteivät halua puhua siitä, koska laji on niin rakas ja onhan se! Mitä koukuttavin! Iso eläin, jota siirrellessä - joko maasta käsitellen tai seljästä - on tunne siitä, että se on pienen ihmisen hallinnassa. Siis lähes aina. Ja silloin kun ei ole, niin herran huomaan. 

Näissä piireissä kuuluu myös isotella rohkeudellaan: meikätyttö se veteli maastossa kiitolaukkaa yksin orin kanssa, eikä tuntunut missään kun vastaan tuli

Kuva: Helga
(lännenratsastussatula)

a) hirvi

b) maastopyörä

c) ravikärryt

d) iso koira

e) traktori

f) heilahteleva puunoksa

g) puusta putoavat lumet

h) tuulen paukauttama postilaatikko

jne, jne, jne. Säikyttäviä asioita on niin paljon, ettei niitä kykene mitenkään ennustamaan. Samakin hevosyksilö saattaa toisena päivänä olla viilipytty ja toisena päivänä äkkiarvaamatta säikähtää tutun polun varteen aamulla tuotua lankkukasaa.

@@@

Kokenut, parikymmentä vuotta saman hevosen omistanut tuttava kaatui vastikään seljälleen hevosensa säikähdettyä ihan vain kävellen talutettaessa. Löi päänsä, sai aivotärähdyksen ja ommeltavan haavan. Tuo oli niitä pikkuvikoja, joita hevosihmisten piireissä ei lasketa. Eikä osalle hevostelijoista koskaan tule mitään tai korkeintaan (heh) joku pieni luunmurtuma tai jalkapöytä menee kasaan. Nämä tyypit yleensä laulavat isoon ääneen pitkää kokemustaan,  vammattomuuttaan ja rivien välistä vihjaavat taituruuttaan. Ovat joko ratsastuskouluyrittäjiä (bisnes) tai niin pelkureita, etteivät tohdi edes ajatella vammautumisen mahdollisuutta. Tai luulevat olevansa kumista tehtyjä.

Solisluun murtumaa, rannemurtumaa, varvas- tai sormimurtumaa tai aivotärähdystä ei näissä piireissä pidetä minään. Kallovamma on mainitsemisen arvoinen ja se, jos hevonen astuu vaikkapa kasvojen päälle. Ne vasta lasketaan edes joksikin. Tuttavalla oli joku vuosi sitten koko käsivarsi mustana oman tamman purtua häntä kunnolla. Se la vii vaan. Toisen tutun hevosella tarttui estepuomi etujalkojen väliin ja kaatuivat yhdessä. Käsi meni vähän remonttiin, mutta se la vii.

Summaroiden: jotakin omituista väärää omnipotenssia ja "ei koske minua"-tunnetta noissa piireissä podetaan. Lapset ja lapsenmieliset sitten erikseen: eivät vielä hahmota vaaranpaikkoja. Ne tulisi kokeneempien hahmottaa. Itse opin käytännön tilanteissa yhtä ja toista valtavan hevoseni kanssa. Vaikkapa sen, että kun minä ohitan ojan kahlaamalla ojanpohjan kautta ratkaisee hevonen tilanteen hyppäämällä perässäni ojan yli. 

Konkluusio eli loppupäätelmä: riski on hyväksyttävä, jos aikoo jatkaa.  Se ei pelaa, joka pelkää. Punkt o. slut. Mulla on sitäpaitsi vielä yksi 10 kerran ratsastustuntikortti käyttämättömänä. Mietin sen jälkeen mitä teen.

Kuva: miä

@@@

Nyt on viikon verran lomaa, juhuu!

Pelaan ensin kolopalloa ja suuntaan sitten metsämökille, jossa kajakki odottaa. * Toivotaan leppoisia tuulia ja kaunista ilmaa. Talonmies jää myymään kämppää. Tuliko lukijalle yllätyksenä? :D Jos ken on vailla hyviä vinkkejä talokauppoihin voin tehdä siitä päivityksen. Saapi nimittäin sanoa, että kokemusta on! 

(Tähän ei liity mitään dramatiikkaa. Kyseessä on kolme vuotta sitten tehdyn suunnitelman toteutusosio.)

Heilukoon keinunne korkealle!

(Laulun sävelin enolle terveisiä pilven reunalle. Lauloi sen kerran juhannuksena ja mieleen jäi ikuisesti. Muistutin asiasta viimeiseksi jääneessä puhelinkeskustelussamme.)

https://www.youtube.com/watch?v=DMKH7j_2Y-4

Helga...

...joka on oppinut, *ettei kannata sanoa itsestään mitään negatiivista (kuten: oho, onpas mulla harrastuksia, taidan olla oikea ADHD), koska ei voi kestää sitä, kuinka jotkut tyypit suorastaan rientävät tukemaan ajatusta. Liian innokkaasti. Ihan liian innokkaasti, jotta sen takana olisi silkkaa hyväntahtoisuutta.

Katsoin kuitenkin taannoin autotalliin, että hoh hoijaa: kajakkiromppeita, maastopyörä, kolopallovehkeet, retkeilykamppeet, rullaluistimet (en uskalla enää nousta niille), erään luontolajin harrastusvälineitä, sulkapallomailoja, tennismaila, laskettelusukset, pertsat ja luistelusukset, luistimet, ratsastuskamoja. Ainakin nuo. Mutta minkäs teet: aina ollut samanlainen, ei mitään uutta Auringon alla.