Luonnonkauneus, Hyacinthe ja kajakki lastuna lainehilla

Kuva: Helga

Kyllä Suomen luonto en sentään jotakin mitä mistään muualta ei löydä.

Voisin viettää kaiken liikenevän ajan metsissä, peltojen reunoilla, järvenselillä, merien saarissa, vaarojen huipuilla, soilla ja rämeillä. 

@@@

Täällä metsämökillä on televisio. Kotona en ehdi katsoa sitä juurikaan, mutta huomaan laittavani sen illankähmässä nurkkaan itsekseen pölöttämään ikään kuin siellä olisi joku rupattelemassa, vaikken huomaakaan seuraa kaipaavani. En etenkään Hyacinthea, joka on tullut vieraakseni seitsemän tienoilla nyt parinakin iltana. Sivusilmällä muita hommaillessa olen seurannut hänen touhujaan ja tullut seuraavaan päätelmään:

- Hyacinthe ei naurata mua pätkääkään. Sarjan huumori on aivan liian ilmeistä, helppoa ja yleisöä kosiskelevaa. Aivan kuin vuoskymmenet sitten teatterikappaleissa kosiskeltiin yleisöä ymppäämällä vuorosanoihin "paska", "p@rse" tai "kikkeli". Se nauratti ihmisiä, joille itselleen julkinen repäiseminen, suunsoitto ja töppäileminen olisi ollut kuoleman paikka.

- Hyacinthe naurattaa ihmisiä, joilta puuttuu yhteys raadolliseen, salaiseen keikariinsa*. 

Siihen osaan jokaisen sielussa, jossa asustaa brassailija, diiva ja itsensä korostaja. Se raukka, joka niin kipeästi kaipaa toisten arvostusta hinnalla millä hyvänsä. Se säälittävä ja hävettävä rääpäle, jota emme haluaisi itsessämme nähdä. Pelle, joka toivoisi sukunimeensä ranskalaisvivahteen ja englantilaisen takkansa yläpuolelle tutkimusmatkailija-isoisän Mongoliasta metsästämä puhvelinpää. Se täytetty eläimenpää, joka alunperin oli paraatipaikalla perintökartanossa, mutta tuotatettiin kotihuvilallemme (saaristomaisema) kartanon pehtoorin eläköityessä. (Kartano toistaiseksi peruslämmöillä ja mietinnässä myydäänkö.)

*Mullakin se on, muttei siltikään naurata.

- Mua säälittää tuo Hyacinthe, josta kukaan ei pidä ja jonka poismuuttoa kaikki kilvan toivovat ja odottavat. Miksi sellaiselle pitäisi nauraa? Eikö päinvastoin pitäisi myötätunnon herätä? Vähän kuin eläinten kiduttamiselle hekoteltaisi. Sitä kyllä kavahdettaisi, muttei lajitoverin halveksuntaa, vaikka fiktiivistäkin.

Summa summarum: televisio ei sovi meikäläiselle. Olen ihan liian tosikko sopeutumaan sen maailmaan. (Laitankin sen nyt auki ihan kiusallani. Urheiluruutu - hei ketä kiinnostaa!)

@@@

Kuva: Helga
Peltopähkämö

Katsopa lukijani tuota kukkaa. Huomasin, että se luokitellaan rikkakasviksi. Miten kummassa: tuollaisia kukkiahan ihmisten kukkapenkkeihin yritetään saada väen vängällä  istutetuksikin. Kuten lukijani huomaa en ole hortonomian riemuvoitto. Nautin luonnonkasveista, mutten osaa kylvää enkä niittää mitään omassa pihassani.

@@@

Kuva: Helga
Mikä tämä onkaan?

Olen vedellut kajakilla vedenpintaa ja maastopyörällä polkuja. Kajakkihommissa oli vaan eilen niin kova tuuli, että kun alla on uusi, aiempaa lyhyempi paatti, oli ulapalla vähän tekemistä. Alkoi hirvitääkin ihan, jotta kuinkahan tässä käy. Melontataitoni ei ole enää samaa luokkaa kuin parhaimmillaan joskus kymmenisen vuotta sitten. Turvallisuusasioita tämäkin, sillä...

Kuva: Helga

...kaverista ei ole kyllä apua muuta kuin avun hälyttäjänä, sillä hyvässä lykyssä kaatuu kaverikin. Tästä on murheellinen tapaus muutaman vuoden takaa, jossa aviopari menehtyi Helsingin edustajja todennäköisesti siksi, että toinen kaatui ja toinen yritti auttaa.

Toki pelastamista eli reskuttamista voi harjoitella matalissa rantavesissä ja uimahallissa, muttei se ole sama tilanne kuin keskellä selkää.

Kun mietin eilen ittekseni tuota pelastusilluusiota tuli mieleen toisinaan toistettu hokema, ettei hevonen astu ihmisen päälle. Pöh ja höh, totta kai se astuu, jollei muualle pysty astumaan! Jos hevonen on vaikkapa menettämässä tasapainoaan se astuu ihan minne vain. Tahallaan se ei tietenkään päälle hyökkää. Tammasta innostunut ori voi hyökätä luullessaan ihmistä kilpailijakseen, mutta näihin erikoistilainteisiin tavallinen hevostelija harvoin ylipäätään joutuu.

@@@

Kuva: Helga

Suomen suvi! Nautitaan siitä!

tervehtien Helga