Viestejä, puuttuvia fiboja ja tulossa olevia muuttoja

Kuva: Helgan arkisto

Hän laittaa minulle viestin.
Hän on harmistuneena sanonut miehelleen: "Jos nyt ylipäätään enää tavataan, niin ei ilmeisesti ainakaan enää siinä kodissa, missä nyt todennäköisesti vielä asuu."

Ja tottahan se on. Hänellä on aikaa yllin kyllin, minä pyörin oravanpyörässä koittaen hoitaa työtäni, tehdä toivottua ylityötä purkaakseni potilasjonoa ja päivystää. Siinä sivussa siivoan taloani kiinteistönvälittäjän marssittaessa paikalle talonkatsojia heille sopivana ajankohtana (kuuluu kuvioon, en murise, talohan on nyt myyty). Vanha äiti vaatii osansa samoin kuin toinen sukulainen, josta on paljon huolta ja murhetta pitkin matkaa.

Hän on pahoillaan. Hän on puhunut siitä miehelleenkin.
Minä en ole ehtinyt pitää huolta hänestä. Tiedän sen.

Mitä vastaan?
Kerron, että paahdan töissä, paahdan talokaupoissa, paahdan lähimmäisten kanssa ja nyt paahdan myös etsimässä kattoa pään päälle, jotta uusi omistaja pääsee asettumaan ostamaansa kotiin. Kohta on paahdettava muutonkin kanssa.

Hän vastaa bumerangina.
On hänelläkin ollut kiire. Omenat on pitänyt kerätä puista ja kirsikat säilöä, poimia mustikat ja puolukat, laittaa kasvimaata ja lukea. Eikä siinä kaikki. Tulossa on myös pieni toimenpide. Toimenpiteet ja pienet terveydelliset kuprut ovat hänelle tunnetusti todella suuri juttu. Ammattilaisen näkövinkkelistä toimenpide kuitenkin on niin pieni, että moni hoitaa sen kauppareissun sivussa. Ajanoloon siihen joutuu vähän itse kukin, eikä se yleensä suuremmin ihmisiä hetkahduta.
Mutta hän ei ole "yleensä". Hän on hän.

Ehkä en jaksanut asiaa tarpeeksi? Ehkä entusiasmia oli liian vähän? Tiedän, että hän olisi ollut tyytyväisempi, jos olisin edes hieman taivastellut, kauhistellut ja saanut väristyksiä. Kunnon fiboja.
Mutta minulla ei nyt riitä ylireagointeihin panoksia.

Pitäisi pystyä, pitäisi kyetä.
Ei pysty, ei kykene.

...jatkan talon etsintää. Talonmies auttaa.

Voimia lukijallekin,

Helga