Koiran muistomerkki ja puhuvia valokuvia

Hy-yy-vää joulua!

Kyllä aika rientää!
Se juoksee pienen lapsen lailla kuusen taakse ja hihkuu: "Etpäää saa-a kiin-ni!" Yrität haroa sitä kahden puolen kuusen oksistoa, kun se viime hetkillä jälleen livahtaa näpeistäni ja ilkkuu takanasi: "Kukkuu, ota kiinni jos saat!"

@@@

Kovin on työntäyteistä ollut elämä ja kävin vähän työreissullakin. Mutta vielä jaksaa täti heilua. Eilen, kun kaahasin kaksipyöräisella sporttihevosellani pitkin pimeyttä, ajattelin miten kuitenkin saa olla onnenpekka. Sanalla sanoen:
Aina on valoa tunnelin päässä!
Vaikka on säkkipimeää, on kuitenkin rauhallinen kotimaa, raitis ilma ja ympärillä turvallista. Ihmiset pääsääntöisesti ymmärtävät toisiaan, ovat iloisia ja hyväntuulisia ja tajuavat toistensa aivotukset puolesta sanastakin. Kotimaa, isänmaa! Näin itsenäisyyspäivän lähestyessä tämä asia on erityisen ajankohtainen.

Hieno taidekuva ;)

@@@

Koiraa on ikävä.

Sen tuhka on upotettuna takapihalle. Haudan päälle Talonmies haki ison kiven, jonka tasaisen pinnan sijoitti niin, että siihen on hyvä laittaa kynttilä. Kynttilän valo loistaa siinä päivästä toiseen. Odottelemme malttamattomina uutisia uuden koiran tilanteesta. Toivotaan, että astutus on onnistunut ja meillä on taas nelijalkainen perheenjäsen, kun kevätaurinko alkaa lämmittää. Yksin on niin outoa ja tylsää käydä kävelemässä.

Kokemuksesta, useammastakin, tiedetään sen merkitsevän myös tavarasta luopumista. Osa kengistä on menetetty, sen tietää jo etukäteen. Ovenkarmit voivat saada kyytiä samoin kuin sukankudin, jos unohtuu sohvapöydälle. Kirjojen kansia revitään, matot saavat uuden muotoilun ja tuolijalkoja modistetaan. Semmoinen se koiranpentu on - ja etenkin tässä rodussa, joka meille on vuoskymmenten aikana niin rakkaaksi tullut. Sama rotu aina vaan. (Kunpa nyt tärppäisi.)

@@@

Katson pöydällä olevaan tyttären kuvaa.

Katson sitä usein. Miten viisaalta hän näyttääkään taas tänään. Jonain päivänä alan puhumaan kuvalle ja seuraava veto on tarjota hänelle karamellia. Sellaisen vanhuksen tunsin kerran Ruotsinmaalla. Hänen seinällään oli kuva kuninkaallisesta perheestä: Silvia, Kalle ja lapset. Eräänä päivänä huoneesta kuului kovaa huutoa ja kiroilemista. Vanhus heitteli kuvaa karamelleillä ja raivosi pahoitettuaan mielensä, koska Silvia ei ollut antanut tarjota lapsille karamelliä, "Att de sku inte få hål i sina tänder!"

Dementia voi joskus johtaa havaintojen vääristymiseen.

...mutta ei se minua pelota. Tyttäreni lupasi auttaa minua, kun olen dementoitunut.

Hän sanoi sen juuri tuosta pöydältä, kun kysyin. Karamellin sanoi ottavansa toiste. 

Toivorikasta torstaita ja parasta perjantaita. Meikäläinen on silloin...tädää: illan töissä. (Sitä lajia en kohta enää jaksa. En  jaksa. En, vaikka virkaehtosopimuksessa lukee, että se on pakko.)

teidän Helga