Helgan keittiöstä - ja vähän muidenkin

Ei värien iloittelua, mutta syötävää oli.

Olipa kerran ihmisiä, jotka rakastivat ruokaa.

He asuivat eteläisessä Suomessa ja heillä oli ymmärrystä sekä hyvän ruoan että trendien päälle. He seurasivat aikaansa myös ruokamaailmassa. He työskentelivät sivistyneessätyössä, perehtyivät työnsä puolesta uusimpiin kirjallisuus- ja elokuvahitteihin, laulajiin, orkesteriteoksiin ja yleiseen genreen. Heillä oli syöpä. Mutta he eivät koskaan antaneet sen häiritä elämäniloaan ja nautintojaan!

(Tässä vaiheessa lukija alitajuisesti aprikoi, näytänkö heille peukaloa ylös vai alaspäin. Mutta peukaloni makaa vaaka-asennossa tai sojottaa hieman yläviistoon.)

He luettelivat naamakirjaan ruokalistaansa, ravintoloita joissa vierailivat, keittiömestareita joita tapasivat ja sapuskoita joita kokkailivat (P-a-P: et edelleenkään sinä, c`nèst pas toi). He ottivat alati kotikeittiöstään ja päivällispöydistään foodie-kuvia ja söivät sushia, muttei koskaan pikasushipaikassa, vaan pääkaupunkiseudun laadukkaimmissa sushittamoissa.

Koska sushi ei kertasen kaikkiaan kuulu ruokavaliooni vankan, juurevan ja persevän metsäsuomalaisen geeniperimäni vuoksi, niin ajattelin kokeilla heidän toista vakiosuosikkiaan, nimittäin avocadopastaa.

(Japanilaisgeenini on poikittain ja washabi-tahna tarttuu kitusiini. Kukaan suomalainen syö tuollaista tosissaan. Eihän siitä edes saa edes mahaansa täyteen, mikä on useimman käytännöllisen ja jalat maassa seisovan, persevän suomaalsen ensisijainen tavoite.)

Mikroskoopilla luettavan välihuomautuksen jälkeen palaudun avokadopastaan, joka on kellistetty ylläolevalle lautaselle.

Avocadopasta osoittautui herkulliseksi, vaikkei kuvasta niin voikaan päätellä. Ohje löytyy tästä:
http://www.mtv.fi/lifestyle/makuja/reseptit/resepti/avokadopasta-a-la-alexander-gullichsen/5651902

Lime teki pastaan tosi hyvän lisämaun. Suosittelen myös Keiju-öljyä, jossa on basilikaa ja sitruunaa. Loistokeksintö! Sitä voi ruiskia minne tahansa ja aina se maistuu yhtä hyvältä. Huom: en saa ruokaöljyfirmalta minkäänlaisia bonuksia, eikä minulla ole sen firman osakkeita.

(Joka toki olisi mainittu Helsingin Sanomissakin Tuomo Pietiläisen toimesta. Vai-mikä-se näyttöön perustuvan journalismin raapustaja nyt olikaan nimeltään. Lisähuomautus: minulla ei ole rikostaustaa, eikä tuomioita takanani. Vielä ainakaan, mutta toivossahan Hesari saa aina elää, että sotkeutuisin johonkin törkyiseen ja kaivaisin rahanpesueuroja takapihani täyteen.)

Huh, palautan itseni takaisin myönteiseen ilmapiiriin, sillä se on muotia nykyään. Hyi, mene pois kriittisyys ja negativismi, tule tilalle mairea positiivisuus, "meillä on sitten ihanaa yhdessä"- henki ja "mulla on juuri pestyt olohuoneenverhot"-tyyppinen hasta-la-vista jollotus.
No katsokaas, kuinka hyvin onnistuin myönteisessä ilmapiirissä ja palauduin oitis pahanilmanlinnun lentoradalle.


@@@

Koiran mielestä olisi jo aika saada pieni iltanaksu. Edes pätkä puristettua, kuvottavaa ja kivikovaa koiranpatukkaa. Se istuu selkäni takana ja vihjailee. Teeskentelen umpikuuroa.

@@@

Tämä on sitä ittiään.

Tiedättekö, mikä kuvassa on? Aivan oikein: se on pitsa. Siis piTSa, ei mikään pizza. Se on suomalaisen maaseuturavintolan pitsa. Eipä hullumpaa sekään ollut. "Hieman erilaista", sanoi mieheni. Ja ravintolan tarjoilijatyttö oli oikein herttainen! 

Samaa ei voi sanoa henkilöstä, joka vastaa maksulliseen Yliopiston apteekin asiakaspalvelupuhelimeen. Toiminto on keskitetty jonnekin päin Suomea, ehkä ulkoistettukin?

Ihme homma: soitin sinne melko tarkkaan 3 vuotta sitten ja vaikuttaa, että sama henkilö oli päivänä muutamana luurin toisessa päässä. Yhtä tyly ja penseä oli puhelinkontakti asiakkaaseen päin sekä silloin että nyt. (Onko hän jatkuvasti töissä?) Tämän vuoksi käytän aina muita apteekkeja ja suosittelen sitä muillekin. Joku asiakaspalvelukurssi olisi tälle henkilölle paikallaan. Tuohon äänensävyyn kun töitään tekisi olisi valitusloota äkkiä pullollaan ja esimiehellä asiaa. Enkä puhuisi sillä tavoin lähimmillenikään - tuskin hänkään?

Toinen paikka, missä asiakkaille saa puhua ihan miten huvittaa, ovat ratsastustallit. On talleja, jossa ihmisille huudetaan, tiuskitaan ja vastaillaan äkäisesti. Lasten kohdalla tälläinen puhetyyli voi tappaa koko harrastuksen (...joka voi olla hyväkin asia ennen kuin harrastus tappaa heidät...no anteeksi, tuli vain mieleen). En missään nimessä puhu tallista, jossa ruskearuunani kanssa majailen. Siellä on aina asiallinen puhekulttuuri olipa tilanne mikä hyvänsä. 

Kerran näissä moninaisissa muuttokuvioissa etsin itselleni uutta tallia. Olen havainnut, että yksityistunnilla on hyvä tilaisuus aistia tallin yleistä tunnelmaa. Eräällä tallilla nuori, ennen tuntia ulkona tupakoinut henkilö alkoi pää punaisena heti alkajaisiksi karjua ohjeita. Varoitin häntä kaksikin kertaa muistuttamalla, että olen maksava asiakas, joka ei pidä karjumisesta. Ei uskonut. Enkä mennyt sille tallille enää koskaan. Tätä sanotaan sote-kielellä valinnanvapauden toteutumiseksi.

@@@

Näihin ruokapuheisiin tällä kertaa täältä tähän,

teidän Helga