Kaksivuotiaan kanssa ei ole leikkimistä.
Tilanne lähtee ikään kuin puolivarkain vyörymään nälän, janon ja uupumuksen iskiessä moukarin tavoin kaksivuotiaan hypotalamukseen ja siitä limbiseen järjestelmään ja mitä niitä kaikkia pääkopassa onkaan.
Ja se on siinä.
Nimittäin: yöpuvun tiukkaa näppivoimaa edellyttävät nepparit ON saatava itse laittaa kiinni. Se lukee Suomen perustuslaissa. Vaikka käynnistettäisi kolmikantaporukalla ay-pomojen ryydittämät neuvottelut pussit silmien alla seuraavaan aamuun, ei linjoista tingitä.
Ratkaisu mummolassa: mummo nappaa pienokaisen kauniiseen, mutta määrätietoiseen syliotteeseen ja nappaa nepparit kiinni kovan porun, sätkinnän ja reklamaation säestämänä. Sen jälkeen kysytään: "Otatko tämän iltapalaksi? Laitetaanko soppaa myös?" Lapsi katsoo hölmistyneenä paperinenäliinaa - ja sitten ällistyneenä mummoa: tuo muorihan on ihan kipee!
Ei kun reippahasti köökin puolelle, lautasliina murokulhoon ja saisko olla muuta?
Lapsi nauraa kurkku suorana: ei ole kaikki valot päällä liiterissä minun mummolla.
(Eikä erehdy paljoakaan.)
 |
| Netistä (Kuvassa en ole minä. Samaa näköä kyllä on). |
Skiftesvikin rouvan päästin lähtemään valkoisella Toyotalla. Eli kirja luettu.
Sekametelisopan oli kirjailija keittänyt kokoon. Kertomukset lapsuusmaisemista (käsittääkseni Martinniemen sahamiljööstä) ja äidin elämäntarina olivat parasta Skiftesvikiä. Sen sijaan sairaalakuvaukset ei uponneet meikäläiseen, sillä tunnen tyylin, millä lääkäri puhuu potilaalleen, eikä Skiftesvik kyennyt sitä toistamaan yrityksestään huolimatta.
Taidanpa lisäksi aavistaa kuka sössiväksi kuvaillun, kauniin erikoistuvan lääkärin esikuva oli ollut. Hänen äitinsä päänmenoksi oli viritetty aika raskas systeemi. Äitee nähkääs vokotteli kertojan nuorena poikaoppilaana petiin kanssaan. Pitääpä tsekata, onko kollegan äiti tosiaan ollut rietastelevaa sorttia, ammatti kyllä passaisi ja aikajaksokin. Toki kirjailija käyttää aina luovaa mielikuvitusta, eikä faktoja kannata hakea. Mutta se tekee kuvion entistä omituisemmaksi, kun luova mielikuvitus tuottaa erikoistuvan lääkärin äidistä oppilaisiinsa sekaantuvan haukan.
Aika paljon kaikkinensa on kirjailijalla kertynyt lakkariin koettuja vääryyksiä. Perheenjäsenet olivatkirjan hyviksiä ja muut henkilöt enemmän tai vähemmän kirjailijaa väärinkohdelleita tuttuja tai ohikulkijoita aina sairaalan potilastovereihin saakka. Koska kirja on omaelämänkerrallinen, lienee ainakin jokin sytyke kullekin pahikselle oikeasti ollut. Kirja sisältää myös jonkin verran ikäviä juoruntyyppisiä kommentteja, jotka olisi voinut puhaltaa vaikka hyvälle kaverille.
Pahoja opettajia kirjailijalla oli ollut riittämiin. Tulee mieleen Seppo Heikinheimon "Mätämunan muistelmat", jossa opettajien taholta koetut vääryydet olivat jääneet vuosikymmeniksi kytemään. Oliko opettajat tosiaan entisvanhaan sadisteja ja törkimyksiä?
Kuvaus pojan kuolemasta oli hieno ja liikuttava. Tuon suuntaisia ajatuksia ihmisellä syntyy kun läheisensä menettää. Tiedän kokemuksesta.
@@@
Kesken jääneitä kirjoja:
- Seppäsen "Suomen rikkaat" (tylsä)
- Taivas ja helvetti - 18 yrittäjää jotka saivat lähes keiken + 3 jotka menettivät paljon mutta selvisivät siitäkin (ei nappaa, yrittäjämaailmasta)
- Graham Greene: Tädin kanssa maailmalla (sekava juonenkulku, kun täti on ihan sekopää)
t. Helga,
joka paahtaa huomenna maantietä suuntaan a ja suuntaan b kaksivuotias takapenkillä
