Outoja hiippareita hautuumailla ja hevoslaitumilla

Kukkia hautausmaalla.

Olen parin viime vuoden aikana kehittänyt itselleni omituisen harrastuksen.

Olen alkanut varastella, kukkia nimittäin. Kameraan siis. Ei mitään kassiin sujauttamista, vaan pahempaa: nappaan kukat kuvina kameraani -klik klik. Eikä tässä vielä kaikki: näpistelen niitä hautausmailta.

Koreografia menee näin: 

Kaahaan P-paikalle ja lähden hartiat kyssässä hitaasti käyskentelemään kohti hautuumaan porttia. Astun murheellisen näköisenä kalmistoon ja kuljen määrätietoisesti kohti takalaitonta ikään kuin askeltaisin omaiseni haudalle. Ja kattia kanssa: olen menossa näpsimään kuvia vieraiden vainajien kukkasista, eikä minulla siinä vaiheessa ole vielä mitään tietoa päämäärästä. 

Pälyilen sivusilmällä ympärilleni bongaillen hautojen kauneutta. Toisinaan kumarrun lukemaan juuri haudattujen vainajien saamia tervehdyksiä kukkavihkojen muistokorteista ja seppeleennauhoista. Kuinka rakastettu mummu olikaan! Terveisin Pertti perheineen. Pois nukkui väsynyt matkamies, toivottaa Rauha perheineen. Valoisaa muistoasi kunnioittaen Olavi ja pojanvenkulat. Hymy hyytyi, silmä sammui, pois kulki kultainen elämä, toivottaa Pasi, Onerva, Juho ja pikku-Sinikka perheineen. Rakasta naapuria muistaen Kotteromäen Korhoset (ja meidän aita meni kallelleen kun kolasit kirotut lumesi sitä vasten). Lepoa ja rauhaa poisnukkuneelle toivottavat Juopot Serkut Jöötteporista (jos niitä vaarin Rintamamiesveteraaniliiton kunniamerkkejä ei löydy jäämistöstä, niin voit olla varma, että haetaan kukat pois). Väsynyt sydän levon sai, valkeni ikuinen sunnuntai, toivottaa Reiska perheineen (ja perinnöt tänne). Olit aina niin hyvä ja auttavainen, oli sydämes jalompi kultaa, terveisin Veikkolaiset (ja pskan marjat olit).

Olen aivan oikeasti pirauttanut itkut tuntemattoman velipojan haudalla Kzscbwbnxdjkin hautausmaalla (nimi muutettu). Rakastettu veli, ikimuistoinen setä ja kaipaavin terveisin äiti. Että menikö oman käden kautta vai syöpäänkö menehtyi? Ampuiko naapuri vai viinako vei? Kaatuiko kajakilla? Rusikoiko ratsu jalkoihinsa vai lähtikö ravuri käsistä? Kuka tietää. 

Yritin kyllä pidätellä kun vieressä sipsehti uteliaan näköinen pariskunta ulkoiluvaatteissaan. Kumma, ettei ihminen saa rauhassa surra edes tuntematonta vainajaa. Joku kunnioitus pitäisi olla sureviakin kohtaan.

Tavattoman kaunis seppele edesmenneen tuntemattoman elämänsotilaan haudalla.

Jotta kukaan ei järkyttyisi, niin kerrottakoon, että hautakivistä tai ihmisten nimistä kertovista kylteistä, korteista tai vastaavista en tallenna ainuttakaan kuvaa koskaan. 

@@@

Palatakseni maan ja etenkin laitumen pinnalle, niin kerron hieman hevosestani. Kuten lukija huomaa, en ole mikään yhden asian ihminen. Ei suinkaan! Monenmoiset ajatukset risteilevät sekavassa aivokudoksessani ja astrosyytit lyövät vetoa aksonien kanssa, ettei seuraavaa aivotustani arvaa kukaan. En itsekään nimittäin.

Mutta palatakseni hevoslaitumelle, raportoin hauskan jäähallin kokoisen raajanmurskaajaruunani olevan mitä mainioin kumppani rentouttamaan ylikuumenevaa neuroniverkostoani ja lepuuttamaan hermojani. Hevosen läsnäollessa on aina oltava tyyni, rento, rauhallinen ja kuitenkin valppaana. Onnettomuusmahdollisuuksista sain uutta näkökulmaa tuoreesta Lääkärilehdestä. Siinä käsiteltiin potilastapaus, jossa ratsastaja putosi hevosen selästä ja hevonen astui hänen kasvoilleen. Parhaat terveiset ja voimain toivotukset ratsastajalle.

Hevonen on paitsi vaarallinen myös ihastuttava eläin. Toissa iltana näin, kuinka se kurkotteli ojan yli haistaakseen ojan toisella puolella omassa aitauksessaan ollutta pikkuruista ponia. Siinä ne turvat vastakkain haistelivat toisiaan. Jos olisivat olleet koiria, olisivat heiluttaneet häntää ja haastaneet toisiaan leikkiin.

Mennessäni laitumelle se lähti kävellä lompsimaan portille vastaan. Ihastelin tapausta myöhemmin tallinomistajalle hevosta harjatessani. Hän totesi lakonisesti: "No se tulee kyllä aina iltaisin portille meitäkin vastaan."

Hevosihmisten seurassa ei koskaan pääse luulemaan liikoja itsestään.

Mutta olen satavarma, että se tuli portille juuri siksi, että näki ja kuuli minun olevan siellä. Puristan siitä totuuden heti huomisaamuna. Uskon sen vakuutteluita väittipä tallinomistaja-ilonpilaaja mitä haluaa. :)

Jo lähestyy ilta varjoin pidentyvin. Jää päivän kiireet. 

Joten hellurei.

Teidän Helga

Joulusarja: pieniä hauskoja tapauksia ja joululahjavinkki

Lietsoakseni hieman joulutunnelmaa turinoin viime aikoina mieleen mäljähtäneitä tapauksia ja kerron hieman myös omista seikkailuistani. 

(Jokainenhan haluaa kertoa itsestään, eikö totta! Seuratkaapa vain pöytäkeskusteluita! Huomaatte joidenkin lähimmäisten kiilaavan toisia puheellaan päästäkseen kertomaan itsestään. Jotkut jopa osaavat pitää puheaikaa varattuna täyttämällä tyhjät kohdat "totanoin", "että että" tai "ja sitten ja ja ja". 

Tässä yhteydessä en malta olla mainitsematta erittäin tylsältä kuulostavaa repliikkiä, joka tuntuu levinneen etenkin etelänvaresten piireissä. Nimittäin "JAA-jaa", joka toimii välinpitämättömänä kommenttina repliikkiin. Paino on siis ensimmäisellä jaalla, joka soi hieman korkeammalta kuin jälkimmäinen jaa. Kokeilepa: JAA-jaa. JAA-jaa sanotaan innottomasti, kyllästyneellä äänellä ja se viestii: asian ei kiinnosta minua, enkä viitsi vaivautua rasittamaan itseäni enempää.)

Kuten lukija huomaa, pääsin hauskoissa pienissä tapauksissa varsin pitkälle kertomalla ensin tylsän JAA-jaa- jutun ja haukkumalla ihmisiä puhekiilareiksi. Mitä positiivisuutta, mitä ilonpitoa! (Ryhdistäydyn.)

@@@

Mikä tämä on?

Se on pieni hinausauto, joka poimi sekä minut että autoni kyytiinsä päivänä muutamana. 

Kas ja nääs, töistä lähteissäin auton tiedotusakkuna alkoi räksyttää joutavanpäiväistä shaibaa, että tarkista "cooling". Näytteli lämpömittarinkuvaa. Hölö hölö, päätin olla moisesta roskasta piittaamatta, sillä fiilis oli ihan cool. Läksin ajelemaan. 

Tunnelma muuttui vain coolimmaksi, kun auto ei lähtenyt lämpiämään - sisältä siis. Jokin alkeellinen vaistotoiminto pisti vilkuilemaan moottorin lämpötilamittaria ja kvait rait: viisari nousi kotimökin lähentyessä. Loppuviimetteeks tauluun alkoi tulla niin pahoja uhkauksia, että oli kurvattava tiensivuun miettimään, mitä kaikkea tämä voi merkitä. Päädyin lopputulokseen: moottori voi alkaa keittää ja voi leikata kiinni. Päätin pysyä paikoillani ja ryhdyin selaamaan auton ohjekirjaa.

Sen verran alkoi omakin lämpötilamittari nousta punaiselle, että kun ohjekirjan sivutaskusta löytyi autonmyyjän yhteystiedot, päätin siitä paikasta tilata puhelun suuntaansa. Pekkahan se sieltä vastasi. Esitin asiani takajouset kireällä. Pekka piipitti peloissaan neuvoja jatkotoimista.

Ja niin tuli paikalle pikkuhinuri muassaan hauska hinurimies. Hän imuroi pirssini lavetilleen ja kaappasi muorin kyytiinsä. Hinurin kopissa käytiin muun muassa seuraava keskustelu matkalla huoltoon: 

Minä: - Osta hyvä auto!

Hän: - En osta. Mulla on vuoden vanha auto ittelläni! ...mutta siihen on vaihdettu jo moottori. Että vaihdetaan! :)

(Auto tuli kuntoon. Jäähdytysnesteen letkun kiinnitin oli pettänyt ja syylärin vedet valuneet maahan jossain kohtaa. En ole perillä missä vaiheessa on pissinyt alleen.)

@@@

(Alakerrasta kuuluu, kun puoliso huutaa luuriin. Hänen työkaverinsa soittaa jouluisissa tunnelmissa eräästä eksoottisesta Afrikan maasta toivottaakseen hyvää joulunaikaa. Työkaveri on puolisonsa kanssa puolison suvun luona. Siippa huutaa luuriin: "Onko siellä isokin perhe koolla?" Mielikuvitukseni lähtee hieman syrjähtelemään ja näen sieluni silmin linjojen toiseen päähän. Toki näkymä on täysin omaa kuvitelmaani.)

@@@

Lopuksi joululahjavinkki muillekin. Keksin sen ex tempore tänään ja toteutin työmatkalla (auto toimi moitteetta). 

Kas näin:

- ajetaan viinakaupan pihaan

- mennään sisään ja otetaan ostoskori

- ladataan siihen 3 pulloa Jeegeriä, 6 pikkupulloa portviiniä, 1 pullo Amarettoa, 1 valkoviinipullo (kuhafileitä kaapissa), 1 punaviinipullo (muuten vaan varalta)

Kotipihassa kiliseviä kasseja kantaessa totean naapurille: joskus se tulee vielä sullekin se aika, että voit ostaa lapsille joululahjat viinakaupasta.

Tuossa tuli lahjoja myös vähän muille. Ja vähän saattaa jäädä ittellekin. :)

+Plussaa:

- helppo toteuttaa, ei juurkaan jonoja (jokunen Kossupullon ostaja), nopeasti koriin poimittavissa ja koko seremonia viidessä minuutissa (kun ei jää vertailemaan vuosikertoja)

Miinuspuolia en heti keksi. Lapset tulee juovuksiin? Puolustuksen puheenvuoro: osaavat juopotella ihan ominkin päin ilman äidin apua.

Loppukaneetti:

tämän jutun kuvat on netistä, hukkasin niiden linkit, pahoittelen.

t. Helga,

joka katsoi eilen elokuvan "Milka", jonka muistaa tehneen itseensä vaikutuksen silloin kun se joskus aikanaan ilmestyi. Nyt olin ehkä löytävinäni vielä enemmän sisältöä tästä riipaisevasta tarinasta ja loistavasta näyttelijäntyöstä. Mihinkähän tuo Milkaa esittänyt tyttö on joutunut? Teki uskomattoman upean roolityön tuossa osassaan, joka ei varmaan ollut henkisesti helppo