Outoja hiippareita hautuumailla ja hevoslaitumilla

Kukkia hautausmaalla.

Olen parin viime vuoden aikana kehittänyt itselleni omituisen harrastuksen.

Olen alkanut varastella, kukkia nimittäin. Kameraan siis. Ei mitään kassiin sujauttamista, vaan pahempaa: nappaan kukat kuvina kameraani -klik klik. Eikä tässä vielä kaikki: näpistelen niitä hautausmailta.

Koreografia menee näin: 

Kaahaan P-paikalle ja lähden hartiat kyssässä hitaasti käyskentelemään kohti hautuumaan porttia. Astun murheellisen näköisenä kalmistoon ja kuljen määrätietoisesti kohti takalaitonta ikään kuin askeltaisin omaiseni haudalle. Ja kattia kanssa: olen menossa näpsimään kuvia vieraiden vainajien kukkasista, eikä minulla siinä vaiheessa ole vielä mitään tietoa päämäärästä. 

Pälyilen sivusilmällä ympärilleni bongaillen hautojen kauneutta. Toisinaan kumarrun lukemaan juuri haudattujen vainajien saamia tervehdyksiä kukkavihkojen muistokorteista ja seppeleennauhoista. Kuinka rakastettu mummu olikaan! Terveisin Pertti perheineen. Pois nukkui väsynyt matkamies, toivottaa Rauha perheineen. Valoisaa muistoasi kunnioittaen Olavi ja pojanvenkulat. Hymy hyytyi, silmä sammui, pois kulki kultainen elämä, toivottaa Pasi, Onerva, Juho ja pikku-Sinikka perheineen. Rakasta naapuria muistaen Kotteromäen Korhoset (ja meidän aita meni kallelleen kun kolasit kirotut lumesi sitä vasten). Lepoa ja rauhaa poisnukkuneelle toivottavat Juopot Serkut Jöötteporista (jos niitä vaarin Rintamamiesveteraaniliiton kunniamerkkejä ei löydy jäämistöstä, niin voit olla varma, että haetaan kukat pois). Väsynyt sydän levon sai, valkeni ikuinen sunnuntai, toivottaa Reiska perheineen (ja perinnöt tänne). Olit aina niin hyvä ja auttavainen, oli sydämes jalompi kultaa, terveisin Veikkolaiset (ja pskan marjat olit).

Olen aivan oikeasti pirauttanut itkut tuntemattoman velipojan haudalla Kzscbwbnxdjkin hautausmaalla (nimi muutettu). Rakastettu veli, ikimuistoinen setä ja kaipaavin terveisin äiti. Että menikö oman käden kautta vai syöpäänkö menehtyi? Ampuiko naapuri vai viinako vei? Kaatuiko kajakilla? Rusikoiko ratsu jalkoihinsa vai lähtikö ravuri käsistä? Kuka tietää. 

Yritin kyllä pidätellä kun vieressä sipsehti uteliaan näköinen pariskunta ulkoiluvaatteissaan. Kumma, ettei ihminen saa rauhassa surra edes tuntematonta vainajaa. Joku kunnioitus pitäisi olla sureviakin kohtaan.

Tavattoman kaunis seppele edesmenneen tuntemattoman elämänsotilaan haudalla.

Jotta kukaan ei järkyttyisi, niin kerrottakoon, että hautakivistä tai ihmisten nimistä kertovista kylteistä, korteista tai vastaavista en tallenna ainuttakaan kuvaa koskaan. 

@@@

Palatakseni maan ja etenkin laitumen pinnalle, niin kerron hieman hevosestani. Kuten lukija huomaa, en ole mikään yhden asian ihminen. Ei suinkaan! Monenmoiset ajatukset risteilevät sekavassa aivokudoksessani ja astrosyytit lyövät vetoa aksonien kanssa, ettei seuraavaa aivotustani arvaa kukaan. En itsekään nimittäin.

Mutta palatakseni hevoslaitumelle, raportoin hauskan jäähallin kokoisen raajanmurskaajaruunani olevan mitä mainioin kumppani rentouttamaan ylikuumenevaa neuroniverkostoani ja lepuuttamaan hermojani. Hevosen läsnäollessa on aina oltava tyyni, rento, rauhallinen ja kuitenkin valppaana. Onnettomuusmahdollisuuksista sain uutta näkökulmaa tuoreesta Lääkärilehdestä. Siinä käsiteltiin potilastapaus, jossa ratsastaja putosi hevosen selästä ja hevonen astui hänen kasvoilleen. Parhaat terveiset ja voimain toivotukset ratsastajalle.

Hevonen on paitsi vaarallinen myös ihastuttava eläin. Toissa iltana näin, kuinka se kurkotteli ojan yli haistaakseen ojan toisella puolella omassa aitauksessaan ollutta pikkuruista ponia. Siinä ne turvat vastakkain haistelivat toisiaan. Jos olisivat olleet koiria, olisivat heiluttaneet häntää ja haastaneet toisiaan leikkiin.

Mennessäni laitumelle se lähti kävellä lompsimaan portille vastaan. Ihastelin tapausta myöhemmin tallinomistajalle hevosta harjatessani. Hän totesi lakonisesti: "No se tulee kyllä aina iltaisin portille meitäkin vastaan."

Hevosihmisten seurassa ei koskaan pääse luulemaan liikoja itsestään.

Mutta olen satavarma, että se tuli portille juuri siksi, että näki ja kuuli minun olevan siellä. Puristan siitä totuuden heti huomisaamuna. Uskon sen vakuutteluita väittipä tallinomistaja-ilonpilaaja mitä haluaa. :)

Jo lähestyy ilta varjoin pidentyvin. Jää päivän kiireet. 

Joten hellurei.

Teidän Helga